moi! olen johtotason 30 . kaksi vuotta sitten sain kesken koulutuksen varman kuoleman tunteen, ambulanssilla sairaalaan ja ei löydöksiä. ensimmäinen paniikkikohtaus. en kyennyt illalla ajamaan kotiini. en ajanut pimeällä viikkoihin. aaltoilu ja "kiehahtelu" päässä alkoi. sitten tutkimuskierre päästä varpaisiin sokereista magneettikuvaan. uudestaan ja uudestaan. sitten uusi paniikkikohtaus palatessani kokousmatkalta. vaimoni vei minut lääkäriin, luulin taas kuolevani. keksimme paniikkihäiriön, siis psykiatrille. diagnoosi masennus/työuupuminen/stressi. masennuslääke ja jatkuvaa käyntiä psykiatrilla. lääke vaihdettiin toisen psykiatrin toimesta. paluu ensimmäiselle psykiatrille. yleislääkäriin sitten koska en välillä usko masennuksen aiheuttavan näitä ehkä kymmeniä oireita. jätin masennuslääkkeet ja pärjäilin xanorilla. nykyään en nuku ilman unilääkkeitä lainkaan. välillä kuitenkin innostun ja vointinikin on muutaman päivän hyvä, ehkä työkin maistuu. irtisanouduin ja pidin pari kuukautta vapaata, en voi tässä asemassa ottaa sairaslomaa. nyt kuukausia uudessa työssä, välillä alamaissa ja muutaman päivän sykleissä innostunutkin. päässä ikäänkuin myrkkysaavi hölskyisi ja tunteet äärimmäisen voimakkaita: laivan pilli saa kyyneleet aikaan ja oravanraato tienposkessa kuohauttaa happamat aallot. fevarin vei unet ja teki säikyksi, remeron lihotti ja nukutti. vuosi sitten kaupoissa meinasin laskea alleni ja naapureita välttelen edelleen. ihme kyllä, töissäni ei kait kukaan juurikaan ole huomannut vaivojani. toisinaan usko menee ja välillä ei huolta huomisesta. ahdistun tulevista kokouksista ja niiden matkoista, menen mieluiten yksin. muiden kyydissä hermostun.
somaattisia vaivoja on korvien surinasta virtsaamisvaikeuksiin ja kaikkea en edes kerralla muista.
että silleen...
somaattisia vaivoja on korvien surinasta virtsaamisvaikeuksiin ja kaikkea en edes kerralla muista.
että silleen...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole ihan noita kuvaamiasi oireita, mutta toipuminen on yhtä huonoa. Itse työskentelin It-alalla projektitoimituksia tekevässä yrityksessä. Olen jo nelikymppinen. Tuli burn-out, ja kun menin psykiatrille ensimmäisen kerran, hän heitti "olet nykyään meidän tyyppillisin asiakkaamme yksityssektorilta - projektitöissä työskenteliville tietotekniikkaihmisille burn-out on nykyään ´ammattitauti´."
No, olin sairaslomalla kolme kuukautta ja sitten töihin. Vähän aikaa aina sairasloman jälkeen meni ok, mutta sitten taas sama syvä masennus pintaan, eikä hommista tullut enää mitään. Tätä kierrettä oli puolitoista vuotta. Mutta nyt olen tehnyt oman ratkaisun, otin loparit. Saa nähdä miten tästä eteenpäin, ainakin mieliala on nyt parempi. Mutta mistään en saa tällä hetkellä toimeentuloa, työkkäriin ei voi mennä kun on vajaakuntoinen. Kela ei ole kiinnostunut, kun olen vielä näin "työkuntoinen". Päivä kerrallaan kohtalotoverit - älkää murehtiko sen pidemmälle kalenteria eteenpäin!
moi!
kolme kuukautta olit lomalla? minä olen kokenut vointini huonoimmillaan niin, että omasta mielestäni olisin voinut mennä johonkin lepokotiin... kuitenkin käydessäni psykiatrilla tai lääkärillä on vointi ollut aina kohtuullinen ja jopa loistava pari päivää käynnin jälkeen. ikään kuin tohtorin vakuuttelut olisivat auttaneet hetkeksi?? jos jäisin toimettomaksi= pitkälle saitsulle, kuvittelisin ehkä alkavani oirehtia enemmälti. pitäisi ainakin olla tekemistä. unirytmin luulisi korjaantuvan kolmessa kuukaudessa?