tietää ja sanoa, mikä on sopivaa ja sopimatonta? Kysehän on sisäisistä asioista, toiselle oinen asia houkutus, toiselle ei. Miksi kurjistaa kaikkien elämää?
Mistä
toinen ihminen voi
2125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eivät nämä ole tiedon asioita. Pitää vaan reilusti päättää, että X on sopimatonta ja takoa ajatus organisaation kautta alamaisten kalloihin.
Älä tee johtopäätöksiä yhden puheen perusteella.
Kuuntele useampi puhe, käy nuortenilloissa, seurakuntapäivillä, leireillä, yms.
Sitten voitte tehdä johtopäätökset.
"""Miksi kurjistaa kaikkien elämää?"""
Sekö on kurjistumista, että luvataan tälläiset sanat:
Matt. 25:34
34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
Vaikka kieltämättä se ei ole helppoa elää uskovaisena:
Luuk. 17:24
24 Sillä niinkuin pitkäisen tuli taivaan alla leimahtaa ja paistaa kaikkein päälle, mitkä taivaan alla ovat, niin on myös Ihmisen Pojan päivänänsä oleva.
25 Mutta ennen tulee hänen paljo kärsiä ja hyljättää tältä sukukunnalta.
,mutta:
Matt. 7:14
4 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.