Suomessa on sanonta Lasten suusta kuulet totuuden - lienee muuten Raamatusta peräisin. Mitäs sanotte siihen, kun kahdeksanvuotias kysyy, minne me joudumme kuoleman jälkeen? Entä siihen, kun hän kertoo luokkatoverinsa sanoneen, että kaikista suomalaisista tulee paratiisssa muslimien orjia, koska suomalaiseilla on paha uskonto ja he laulavat.
Haluaisin tietää, miten tavallista tällainen on muslimien piirissä, että lapset kasvatetaan ajattelemaan muiden uskontojen edustajista näin. En suostu uskomaan, että tämä olisi yleistä, koska muitakin kokemuksia onneksi on.Sama kahdeksanvuotias oli päiväkodissa somalialaisen tytön "bestis" eikä mistään muslimijutuista ollut tietoakaan.
Haluaisin tietää, miten tavallista tällainen on muslimien piirissä, että lapset kasvatetaan ajattelemaan muiden uskontojen edustajista näin. En suostu uskomaan, että tämä olisi yleistä, koska muitakin kokemuksia onneksi on.Sama kahdeksanvuotias oli päiväkodissa somalialaisen tytön "bestis" eikä mistään muslimijutuista ollut tietoakaan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tavallista tällainen ei ole, kuulin asiasta ensimmäistä kertaa.
Ja asiahan on myös niin, etteivät muslimit edes usko toisuskoisille käyvän kuvailemallasi tavalla, joten tuskin kukaan lapselleenkaan niin opettaa.
>...Ja asiahan on myös niin, etteivät muslimit edes usko toisuskoisille käyvän kuvailemallasi tavalla, joten tuskin kukaan lapselleenkaan niin opettaa.
Niinpä, muslimit uskovat, että toisenuskoiset joutuvat ikuiseen kidutuskammioon. Muslimit nauttivat viinistä ja seksistä paratiisissa - me muut kärsimme.
Minä kun luulin että kristinuskokin opettaa juuri näin: jos muun uskoiset eivät käänny kristityiksi ja ala uskoa Jeesukseen he menevät ikuiseen kidutukseen kun taas kristityt nauttivat taivaassa. Myös me ateistit olemme menossa sinne helvettiin, kuulemma.
Kyllä kyllä! Tuolla alempana kirjoitinkin, että kaikki uskonnot ovat samaa peetä eri purnukassa.
No, jos kiltti halutaan olla, niin kai joku ateistinen buddhalaisuus eroaa, ja eiväthän jehovatkaan usko helvetin olemassaoloon...
myös kristinuskon eri suuntaukset saattavat toivottaa toisensa helvettiin.
Tälläkin palstalla on joku maininnut, että katoliset eivät edes ole kristittyjä...
>Tälläkin palstalla on joku maininnut, että katoliset eivät edes ole kristittyjä... <
...ja joku on esittänyt, että shiiat eivät ole muslimeja. Pata kattoa soimaa, vai kuis se oli...
onko yhtään kristillistä suuntausta, jota useakin toinen merkittävä suuntaus ei pitäisi a) epäkristillisenä, b) luopiokristillisyytenä tai c) harhaoppisuutena.
Parasta olisi ryhtyä pohtimaan itse lapsen kanssa omia/oman uskonnon käsityksiä siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen.
kuulee kaikenlaista, jopa varsin hauskoja teologisia teorioitakin. Aikuisten tehtävänä on arvioida aikuisina, kuinka vakavasti kunkin kuulemansa ottaa.
Itse kannattaisin sellaista käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä, että merkittävä osa ihmisistä pannaan pakollisille filosofian ja vertailevan kulttuuritutkimuksen kursseille. Osalle se mahtaisi olla varsinainen helvetti, osa saattaisi kokea kiirastulena ja osa ehkä suorastaan paratiisinakin. En vaan oikein osaa vakuuttaa tätä käsitystä ehdottomasti paikkansa pitäväksi.
>Itse kannattaisin sellaista käsitystä kuolemanjälkeisestä elämästä, että merkittävä osa ihmisistä pannaan pakollisille filosofian ja vertailevan kulttuuritutkimuksen kursseille....
Pärkkeles sentään! Jos tuohon vielä lisättäisiin kasvatustieteen kursseja ja jotain "hoiva-alaa", esim. lähimmäisen kohtaamisen kurssi, niin minä kyllä haluan paratiisin puolelle maitovirran rannalle lekottelemaan.
ei ole maitovirran ranta.
Vastaanhangottelevat joutuvat hyvin varustettuun kerrostaloasuntoon, jossa on sauna, stereot, televisio ja video, tyhjentymätön olutkori jääkaapissa jne..
Seinän takana on pianonsoiton opettaja, jonka ainoa ja iankaikkinen oppilas juuttuu aina ja iankaikkisesti samaan kohtaan Kissanpolkassa (kohdassa pim-pim-pim-pim pi-pi-pi-pi), kertaa, tekee taas virheen, alkaa alusta, tekee uudestaan virheen. Jatkuu joka päivä klo viidestä eteeenpäin tunnin ajan iankaikkisesta iankaikkiseen. Sitä on kuunneltava selvin päin, nojatuoliin lepositeillä sidottuna. Kahden kuukauden jälkeen on ensimmäinen tilaisuus anoa siirtoa filosofian ja vertailevan kulttuuritieteen kursseille. Tentissä reputtavat siirretään takaisin ko. kerrostaloasuntoon.