Jospa aloitan vaikka sillä että olen poltellut ruohoa epäsäännöllisesti ja säännöllisesti 13-vuotiaasta asti.16-vuotiaana ekan E'n.Se ei ollut mieltä räjähdyttävä kokemus.19-vuotiaana muutin ulkomaille jossa polttelu muuttui säännölliseksi,käytiin klubeilla ja reiveissä ja E'tkin olivat mitä parhaimpia.Tuli kokeiltua kokaiinia,amfetamiinia(siitä en pitänyt),LSD'tä ja matkustellessa Intiaan tuli polteltua oopiumia.Nyt takaisin Suomeen muutettuani polttelu on jäänyt tavaksi.Olen työssä käyvä,kahden lapsen äiti ja onnellisesti naimisissa.Työpäivän jälkeen,lasten mentyä untenmaille on ihanaa kääriä se odotettu jointti ja polttaa se mieheni kanssa ja rentoutua.Emme kumpikaan juo.Molemmat vanhempani olivat/on alkoholisteja.Nuorempana tuli maisteltua mutta en pitänyt mausta enkä alkoholin tuomasta tunteesta.Ja nähtyäni miten ihmiset menettävät itsekontrollin alkon vaikutuksessa ei ole tehnyt minuun vaikutusta.Vatsassani on kutkuttava tunne siitä että parin kuukauden päästä lähdemme mieheni kanssa reiveihin ja jemmassa on vuoden takaisia nappeja ja LSD'tä.Suomen tanssikulttuuri on hieman vierasta ja on mielenkiintoista nähdä miten se eroaa toisesta kotimaastani.Siellä suurinosa bilettää naamat hymyssä ja muissa virneissä-eli kamoissa.Ah se yhteenkuuluvuuden tunne!Ja nyt rentoutumaan...
Tarinani
Children of the Bong
393029
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
TOIVON ÄITINÄ, ETTÄ LAPSENNE OTETTAAN HUOSTAAN!!
EI VAIKUTA ASIAAN YHTÄÄN, ETTÄ ETTE JUO..
TEETTE PALJON PAHEMPAA..
SÄÄLIN TEIDÄN LAPSIA, TODELLAKIN!!!!
Kelataanpa. Miten _todistetusti_ alkoholia huomattavasti haitattomamman kannabiksen käyttö on ryyppäämistä "pahempaa", itsensä tai lapsiensa kannalta, puhumattakaan oikeutuksesta huostaanottoon? Kyllä mä tänäkin päivänä muistelen, kuinka velipojan kanssa odotettiin kauhulla kaikki juhlapäiviä ja mökillelähtöjä, koska ne merkitsivät jotakuinkin aina sitä, että jouduimme katsomaan kuinka porukat veti perseensä olalle. Eikä se ollut yhtään kivaa. Olisin vaihtanut sen meiningin pajauttelijavanhempiin mennen tullen.
KOSKA HUUMEET OVAT LAITTOMIA!!
SIINÄ VISSII ERO.
OTAN OSAA, KUN NUORUUTESI ON MENNYT PILALLE
VANHEMPIESI VUOKSI. MUTTA MISTÄ TIEDÄT, KUINKA
VAIKEAA SINULLA OLISI OLLUT JOS VANHEMPASI
OLISIVAT KÄYTTÄNEET HUUMEITA?
MINÄ OLEN NÄHNYT, MITEN LSD JA MUUT AINEET
MUUTTAVAT IHMISEN KÄYTTÄYTYMISTÄ JA JNE.
JA VOIN SANOA, ETTÄ HUUMEET AIHEUTTAVAT
ENEMMÄN RIIPPUVAISUUTTA KUIN ALKOHOLI.
HUUMEISTA ON TODELLA VAIKEA PÄÄSTÄ EROON JA
HUUMEIDEN AIHEUTTAVAT TUHOT AIVOISSA.. NIISTÄ
EI TODELLAKAAN TARVI IHMISEN TULLA PAAPATTAMAAN,
JOS EI ITSE OLE NÄHNYT JA KÄRSINYT LÄHIOMAISEN
HUUMEIDEN KÄYTÖSTÄ!!!!!
LSD ON PAHIMPIA HUUMEITA, AIHEUTTAA AISTIHARHOJA JA JNE. JOS ETTE TIEDÄ, MITÄ HUUMEET AIHEUTTAVAT
IHMISEN AIVOISSA, ÄLKÄÄ VERRATKO SITÄ EDES ALKOHOLIIN.
Eli siis huumeet aiheuttavat ongelmia koska ne ovat laittomia, mutta niitä ei kannata laillistaa koska ne aiheuttavat ongelmia? Melkoisen noidankehän ovat meidän Suuret Johtajamme luoneet.
Ja mistä vitusta sinä tiedät, miten LSD vaikuttaa. Tuo sinun ns. "tietosi" perustuu ilmeisen selkeästi huumausainevalistukseen, joka taas on demonisoinut LSD:n täysin. Ja kyllä minä tiedän mitä LSD tekee ihmisen aivokemialle. Ihan omakohtaisesti. Se vie ihmisen lähemmäs oikeaa ihmisyyttä, avaa mieltä ja omaa muutenkin uskomattoman hienoja käyttötarkoituksia oikein käytettynä. Albert Hofmann, LSD:n keksijä ei syyttä uskonut sen olevan lahja Jumalalta. Sitten tuli parahin 60-luku ja kaikenlaiset 15-vuotiaat kakarat alkoivat napostella happoa ja sitten se räjähti käsiin, koska teini-ikäisen maailmankatsomus ja psyyke ei yksinkertaisesti kestä LSD:n näyttämää omakuvaa. Ja siihen perustuukin sitten koko vitun "valistus" LSD:tä koskien. Reilusti maustettuna, tietysti.
"MINÄ OLEN NÄHNYT, MITEN LSD JA MUUT AINEET
MUUTTAVAT IHMISEN KÄYTTÄYTYMISTÄ"
Pakko vielä sanoa, ettei mikään muu aine muuta ihmisen käyttäytymistä niin paljon kuin alkoholi.
tiedä hevonvitun vertaa siitä mitä kirjoitat. En käytä mitään päihteitä paitsi tupakkaa, mutta sen verran on päihdehuollossa tullut töitä tehtyä, että asetan alkoholin haitat potenssiin 1000 verrattuna kannabikseen
"MUTTA MISTÄ TIEDÄT, KUINKA
VAIKEAA SINULLA OLISI OLLUT JOS VANHEMPASI
OLISIVAT KÄYTTÄNEET HUUMEITA? "
Ymmärrä se että alkoholi on huume siinä missä kaikki muutkin. Ainoa asia mikä tekee aineesta myrkyllisen tai mitenkään vaikuttavan on määrä joka sitä nautitaan.
"JA VOIN SANOA, ETTÄ HUUMEET AIHEUTTAVAT
ENEMMÄN RIIPPUVAISUUTTA KUIN ALKOHOLI."
LSD, kannabis... tai mikään muukaan psykedeeli ei aiheuta mitään fyysistä riippuvaisuutta. Henkisen riippuvuuden mahdollisuus on olemassa, aivan kuten suklaallakin. Tosin et varmastikkaan halua LSD kokemuksesi jälkeen tehdä sitä heti uudelleen, etkä voisikaan koska toleranssi kasvaa nopeasti.
Ja olisin aina mieluummin pössyttelijän lapsi kuin valheessa elävän capslockmummon kakara. T: Poika19, jonka ainoa huumekokeilu on ollut alkoholi.
Vituttaa nämä ihmiset jotka kehottavat alkoholin nauttimista kannabiksen sijaan. on se joittenkin mielestä varmaan parempi että lapset oppivat huutaman ja konttaamaan vanhempiensa tapaan. perhe väkivaltaan liittyy aina alkoholi, kuka on vakivaltanen marisätkän jälkeen, no tässä teille vastaus ei kukaan. päin vastoin vanhemmat saavat nauttia siittä pienestä hetkestä, mitä nyt aikaan jää kun on saanut muksut ilta pesulle ja unteb maille. mitään ikäviä välikohtauksia ei tule syntymään.
tupakka aiheuttaa paljon pahemman riippuvuuden kuin kannabis. aina olen siittä taukoa pystynyt pitämään. pystytkö sinä oleen juomatta yhtä kauan....
ET!!!!
sellaisista asioista ei kannata tänne kirjoittaa josta et tiedä.
odottakaa 10-15v niin kyllä tämä suomen poliisi valtiokin herää
onneks näitäkin ihmisä löytyy jotka tietävät aisioista jotain :)
Ai,että masussasi kutkuttaa...??
Kutkuttaako sitten, kun lapsistasi
todennäköisesti tulee narkkareita.?
Lupaava esimerkki on ainakin annettu
valmiiksi. Mitä saatanan pellejä
te olette? Täällä palstalla on monia
vanhempia, jotka taistelee omien lapsien
huumeongelman kanssa. Ja TE SIELLÄ,
olkaa saatana hiljaa. Vai onko teillä
meneillään lauantain illan (toivottavasti
olette saanee penikkanne jo nukkumaan)
jointti jo kääritty ja olette vetämässä
epätoivossa viimeisiä henkäisyjä? Voi,
sanoinko kenties jotain väärin..KANNATTAA
OLLA HILJAA, ETTEI LAPSENNE VAAN HERÄÄVÄT JA
PILAAVAT TEIDÄN TÄYDELLISTÄ HETKEÄNNE.
Ette saa sympatiaa tällä palstalla, olette
jo kenties sen huomanneet..
Tajuatteko, että tätä palstaa lukevat monet
nuoret.. Kenties myös teidän TULEVAISUUDEN
TOIVONNE..EI hyvää jatkoa!!!
Vaikka olihan tuo "tarina" toisenlainen kuin mitä huumeita käyttäneiden on suvaittu kertoa, niin missä kohtaa syntyi vaikututelma, että lapset kätsivät?
Itsekin väiivaltaisessa alkoholistiperheessä kasvaneena koen, että ei se aine merkitse, mitä vanhemmat käyttävät, vaan se miten sitä käytetään. Olisin mielummin kasvanut tuossa perheessä, mistä "tarina" kertoi kuin siinä, missä kasvoin.
Lapset tulevat kärsimään ennen pitkää,
kun vanhemmilla on tälläinen asenne elämään.
Ja älä koskaan väheksy lasten viisautta
nähdä asioita sen välillä mitä oppivat elämässä
ja mitä näkevät vanhempien tekevän. Opettavatko
he, kun lapset ovat vanhempia, että se on väärin,
mitä isi ja äiti tekevät ja että vaikka äiskä
tekee tälläin, älä sinä lapsiraukka tee samoin..?
Koska sehän on selvä, että lapset tulee näkemään
asian "oikean puolen" sitten vanhempina, varsinkin,
kun kirjoittaja antaa sen kuvan, että "tapa" on
ollut pitempään. Lopettaako äiti huumeiden käytön
siinä vaiheessa, kun lasten ymmärrysikä saavuttaa
huippunsa? Vastaa äiti! Vai oletko yhtä itsekäs, kun olet ollut tähänkin mennessä?
Suvaittu kertoa? Tänne palstalle saa kirjoittaa
kuka tahansa jointtiäiti. Kysynkin sinulta
jointtiäiti, MITÄ HALUSIT TARINALLASI KERTOA
SUOMEN NUORISOLLE? Että olet niin onnellisesti
naimisissa ja on ihan OKEI käyttää huumeita,
KUNHAN LAPSESI EI SITÄ VIELÄ TAJUA, MUTTA TULEE
TAJUAMAAN? Odotan vastaustasi!!
äiti
Vitun kukkahattu tädit suksikaa nyt vittuu! Kukka on 100000;KERTAA alkoholia parempi vaihtoehto. Mutta minkäs teet kun te olette idiootteja ja uskotte jotein vitun portti teorioitanne! Tuulipuvut päälle ja sauvakälylle mammat!
"Lapset tulevat kärsimään ennen pitkää,
kun vanhemmilla on tälläinen asenne elämään"
Ja sinä pdät siitä tarvittaessa huolen, eikö vain? Ei edelleenkään sillä ole merkitystä, mitä käytää, vaan sillä että miten käyttää. Lapsuudessani vanhemmat olivat jatkuvasti kännissä vapaalla eikä sitä helpottanut yhtään, että eivät polttaneet pilveä. Pikemminkin jos olisivat poltelleet eivätkä juoneet, olisin saanut todennäköisesti turvallisemman kasvuympäristön.
"Ja älä koskaan väheksy lasten viisautta
nähdä asioita sen välillä mitä oppivat elämässä
ja mitä näkevät vanhempien tekevän"
Älä tee sitä sinäkään, lapsi olen ollut itsekin, joten omakohtaista kokemusta on... Mielummin pilveä polttavat vanhemmat kuin juopottelevat. Raittiuskin on hyvä vaihtoehto.
" Opettavatko he, kun lapset ovat vanhempia, että se on väärin, mitä isi ja äiti tekevät ja että vaikka äiskäm tekee tälläin, älä sinä lapsiraukka tee samoin..? "
Opetatko itse lapsillesi jos heitä on tai tulee olemaan, että on väärin vanhempien mahdollinen alkoholinkäyttö?
"Koska sehän on selvä, että lapset tulee näkemään
asian "oikean puolen" sitten vanhempina, varsinkin, kun kirjoittaja antaa sen kuvan, että "tapa" on ollut pitempään"
Niin olen minäkin nähnyt. Alkoholin aiheuttamat väkivallat, psykoosit, perheen hajoamiset ja ei vähäisimpänä: kuolemat..
"Lopettaako äiti huumeiden käytön
siinä vaiheessa, kun lasten ymmärrysikä saavuttaa
huippunsa?"
Mitä ihmeen väliä sillä on, että lopettaako täysin. Sillä on merkitystä, mitä käytöstä aiheutuu itselle tai ympäristölle. Ilmeisesti kuvittelet, että esim. pelkkä pilvenpoltto turmelee jo kaiken. Se on huomattavasti paljon ympäristölle haitattomampaa kuin alkoholin juonti keskimäärin.
" Tänne palstalle saa kirjoittaa
kuka tahansa jointtiäiti. Kysynkin sinulta
jointtiäiti, MITÄ HALUSIT TARINALLASI KERTOA
SUOMEN NUORISOLLE?"
Miksi ei saisi kirjoittaa? Tämän palstan teema on "huumeet". Pitäisikö jokaisen käyttäjäkokemuksen tai tarinan hivellä sinun käsityksiäsi? Eikö ihmiset saa oikeasti kirjoittaa siitä, mitä tapahtuu?
"Että olet niin onnellisesti
naimisissa ja on ihan OKEI käyttää huumeita, "
Sehän sinunlaisiasi varmasti eniten ottaa päähän, että jos asiat ja elämä onkin hyvin siitä huolimatta, että on nautittu jotain muutakin kuin alkon tuotteita. Ilmaeisesti haluaisit päättää, mitä ihmiset saavat kirjoittaa.
"KUNHAN LAPSESI EI SITÄ VIELÄ TAJUA, MUTTA TULEE
TAJUAMAAN? Odotan vastaustasi!!
äiti"
Hei äiti! Onneksi et ole äitini. Kaukana et omasta äidistäni ole, sillä hänkin on erittäin huumevastainen. Juo kuitenkin joka päivä, sinusta en tiedä. Hän on huumeidenkäyttäjä (laillinen alkoholi & unilääkkeet) ja isäni varsinainen narkkari (totaalinen alkoholiriippuvainen) olikin ja viinaan kuolikin. Miten on sainun laitasi?
Jos oikeasti yrität tämän teeman suhteen ajatella, oikein pinnistelet, saatat tajuta, että vanhemmuuden arvoa tässä asiassa ei ratkaista sillä, mitä käyttää, vaan miten.
Et tainnut lukea alkuperäistä tekstiä oikein
kunnolla?? Eikös jointtiäiti odottanut masu
kutkutuksissa, etta saa kokeilla kohta
VÄHÄN LSD:TÄ??? Ei tässä puhuttu pelkästään
kukasta. Siitä teidän kukastanne olen saanut
lukea (ei kiinnosta edes lukea)tällä palstalla,
että tulee kohta korvista ulos.
Tästä jointtimutsista saa käsityksen, että siellä
ihannoidaa paljon kovemmista aineista kuin
SE TEIDÄN KUKKASENNE!
LUEPA POIKANEN TEKSTIÄ VÄHÄN PAREMMIN ENSI
KERRALLA!
Kiva, että oikein paneuduit kirjoitukseen näin
kunnolla, siitä sulle 10 pistettä.
Ei, minä käytän alkoholia hyvin kohtuullisesti
ja pieniä määriä.
Kuten tuossa joku kirjoittikin toiselle
hyypiölle, luitko alkuperäisen kirjoituksen
kunnolla! Tosiaan, JOINTTIMUTSI, käyttää
paljon kovempia aineita kuin pilveä.
Joten, LSD ja muut sisaruuskumppanit antakoot
JOINTTIÄIDILLE ihanan elämyksen kahden kuukauden
kuluttua.
Minä olen menettämässä läheiseni huumeisiin,
JOTEN ÄLÄ TULE ANTAMAAN MULLE NEUVOJA ELÄMISEEN.
Lähiomaiseni huumeiden käyttö alkoi "mitä käytettämisenä, siitä seurasi miten käytetään".
KEHTAAKIN PIENTEN LASTEN ÄITI KERTOA KUIN 15 KESÄINEN TYTTÖ, KUINKA ODOTTAA INNOKKAANA MASU KUTITTAEN (IKÄÄNKUIN VASTA RAKASTUNUT TEINI)
KUN SAA KESKITTYÄ ITSEENSÄ SAAVUTTAEN HALLUSI-
NAATIONAALISEN TILAN.
ONKOHAN JOINTTIÄITI TIETOINEN LSD:N VAAROISTA?
ODOTAN EDELLEENKIN JOINTTIÄIDIN VASTAUSTA??
MISSÄ LIE VIIPYY?
vaan muista että lsd on vesiliukoinen, eikä näin ollen kovinkaan haitallinen. näin ainakin itse olen palstalla oppinut.
"Tosiaan, JOINTTIMUTSI, käyttää
paljon kovempia aineita kuin pilveä."
No, ei onneksi ainakaan kovin vakituisesti nykyään, mikäli oikein luin. Kun vielä kertaalleen luin hänen kirjoituksensa, vahvistui kuvata tietoisesta provosoinnista, missä näköjään onnistuikin. Liekö edes totta?
"Minä olen menettämässä läheiseni huumeisiin,
JOTEN ÄLÄ TULE ANTAMAAN MULLE NEUVOJA ELÄMISEEN"
Viime öinen oli kirjoitukseni oli kekkulissa kirjoitettu, anteeksi jos sai väärän kuvan. En usko, että sinulle tarvitsee antaa neuvoja elämiseen, jos kohtuulinjalla kuljet. Ikävää, jos olet menettämässä läheisesi. Pystyn sikäli ymmärtämään tunteesi, koska itsekin olen menettänyt ihmisen, vaikkakin alkoholille (no, huume sekin). Aika likaista menoa se oli kuitenkin.
"Lähiomaiseni huumeiden käyttö alkoi "mitä käytettämisenä, siitä seurasi miten käytetään"."
Jostain se aina alkaa ja johonkin se joskus päättyy. Laittomuuksien puolella, jos mennään pilvestä kauemmaksi, voi meininki olla karua. Riippuu niin paljon seurasta.
"KEHTAAKIN PIENTEN LASTEN ÄITI KERTOA KUIN 15 KESÄINEN TYTTÖ, KUINKA ODOTTAA INNOKKAANA MASU KUTITTAEN (IKÄÄNKUIN VASTA RAKASTUNUT TEINI)
KUN SAA KESKITTYÄ ITSEENSÄ SAAVUTTAEN HALLUSI-
NAATIONAALISEN TILAN. "
Kannattaa ajatella asiaa niin, ettei aina voi valita, mitä muut ihmiset saavat sanoa ja mitä ei. Jos hän odottaa innolla, niin sitten odottaa. Se jos on pienten lasten äiti ei tarkoittane sitä, etteikö saa joskus pitää hauskaa, jos lapset ovat esim. hyvässä hoidossa sillä aikaa. Onhan kyseisellä tapauksella tietysti kyseessä ainekset, jotka ovat toista kuin olut tai pilvi. Vaikutti itse kuitenkin tietävän hyvin, mistä on kyse. Itse en kuitenkaan kannata moista täytyy sanoa tähän väliin.
Erään erittäin "hyvän perheen" (ystäviäni) äitikin taannoin veti kahden päivän viini(dokaus)kekkerit toisten äitien kanssa.,. vaikka lapsi oli vasta hieman yli vuoden. Isä hoiti lasta pari iltaa ja antoi äidille mahdollisuuden irroitella pitkästä aikaa. Ei kukaan moralisoinut.
Tämä teema on hyvin hankala. En nyt ota kantaa LSD:een, ekstaasin tai muiden ns. kovempien huumeiden käyttöön. Kun puhutaan jo pelkästään kannabiksesta, oletetaan että vanhemmat ovat totaalisen sekaisin ja moraalittomia, jos käyttävät kannabista sen jälkeen kun lapsia on jo maailmassa. Jos tuntee kannabiksen vaikutukset ja ei kyseessä ole älyämpäripössyttely, niin tilanne voi olla erilainen kuin mitä maallikko kuvittelee. Ei siinä ole silloin kyseessä yleensä sekoilu, vaikka se voi olla ensimmäinen mielikuva, mikä pilveä koskaan käyttämättömälle voi tulla mieleen. Varsinkin, jos lähipiirissä on huumeongelmia.
Eikös tämä "jointtiäiti" juuri kertonut, ettei tykkää ollenkaan näistä kovemmista aineista, alkoholista ja piristä? Ja muitakin ilmeisesti käyttää harvoin.
Alkoholikin on vesiliukoinen, eikä niin kovin vaarallinen.
niin, mitä nyt kansalaisten yleisin kuolinsyy on
Tämä kirjoitus,jos mikään,todistaa sen mitä huumeet tekee aivojen toiminnalle ja nuoren kehitykselle kohti aikuisuutta.
Tässä tapauksessa ei ole aikuiseksi kehittymistä tapahtunut lainkaan.
13 ikävuosi on juuri murrosikä.
Käytäntö ja myös lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että ihminen jää sille tasolle, minkä ikäisenä hän alkaa käyttämään aineita jotka pysähdyttävät nuoren aikuiseksi tulemisen.
Täysi-ikäisyys aivoilla tutkimuksien mukaan on vasta 25 vuotiaalla.
Ennen 25 ikävuotta aloitettu aineitten käyttö ei voi olla vahingoittamatta aivojen toimintaa.
Ja jos aine on vielä rasvaliukoinen, joka aiheuttaa säännöllisellä käytöllä kasaantumista aivokudoksiin, niin asia vain pahenee.
"TARINAN" kirjoittaja "Children of the Bong" on 13 vuotiaan tasolla henkisesti.
Jos hän olisi kasvanut aikuiseksi, niin hänelle olisi kasvanut myös vastuuntunto.
Hän olisi pitänyt ymmärtää, mitä tällainen vastuuntunnoton kirjoittaminen (joka perustuu täysin omiin aineitten sumentamien aivojen
tuntemuksiin) voi vaikuttaa niiden nuorien ajattelutapaan jotka mahdollisesti lukevat näitä kirjoituksia. Sitä hän ei ymmärrä.
Hän ei ymmärrä, mitä Rasvaliukoinen aine voi vaikuttaa tuleviin sukupolviin geenien ja kromosomien kautta, koska tutkimukset antavat viitteitä siitä, että siihen on olemassa suuri vaara.
Esim. poikani, joka kirjoittelee samaan tyyliin tuolla toisella palstalla, ei myöskään enää tiedosta, mitä aineet on tehnyt hänen aivojen toiminnalle. Hän tuntee (perustuu omiin tuntemuksiin) olevansa täysin terve.
Sitä ei tiedosta myöskään tarinan kirjoittaja.
Poikani edesvastuuttomat kirjoitukset ovatkin sen palstan Seriffin toimesta poistettu.
Tämän palstan serifillä ei ole tuollaista tarvittavaa edesvastuuta.
Mikähän lie vienyt tuon edesvastuun myös Flemingiltä?
"Hän tuntee (perustuu omiin tuntemuksiin) olevansa täysin terve."
Ja sinulla on samat ajatukset itsestäsi, vaikka käyttäydyt täysin samalla tavalla kuin poikasi.
"...koska tutkimukset antavat viitteitä siitä, että siihen on olemassa suuri vaara."
Sulla on varmaan sitten esitellä näitä tutkimuksiakin?
Mikä siinä on, että laittomien päihteiden käyttäjät mielletään jotenkin vastuuttomiksi? Ihan kuin huumeiden vastuullinen käyttö olisi joku mahdottomuus.
Toiseksi, mitään väitteistäsi ei ole ikinä todistettu tieteellisin tutkimuksin, ja niin kauan kun et anna varteenotettavia tutkimustuloksia jotka todistavat kaikki nuo utopistiset väitteet, ovat ne siihen asti silkkaa paskapuhetta.
Vastaukseni on erityisesti teille ahdasmielisille.Oli kiintoisaa saada näin paljon positiivista että negatiivista palautetta.Kaikille kiitos.Miten te ahdasmieliset voitte arvostella minua ihmisenä tarinani perusteella?Teillä ei taida olla aivan henk.koht kokemusta huumeista?Vain kouluvalistus ja lehtien lööpit huumehörhöjen sekoiluista.Voi sentään.Miten tämän nyt laittaisin?Olemme vastuuntuntoisia vanhempia,työssä käyviä.Lapsemme ovat tasapainoisia auringonsäteitä.Olemme kuin mikä tahansa ns normaali perhe.Retkeilemme,matkustamme,hassuttelemme ja rakastamme toisiamme.Olemme toisillemme tärkeintä maailmassa.Lapsemme saavat syliä,rakkautta,turvaa,helliä sanoja,rajoja jne.En ole,eikä mieheni,riippuvainen huumeista.Olen ollut 3-4vuotta ilman mitään päihteittä!Ei tehnyt edes hankalaa.Minulla ei siis ole riippuvuus ongelmaa.Miksen saisi lähteä irrottelemaan kuin kuka tahansa muu äiti?Minua kun ei kiinnosta suomipop eikä viina.Kahden kuukauden päästä en välttämättä edes lähde koko reiveihin ja jos lähden en välttämättä ota mitään mainitsemista aineista mukaan.Osaan nimittäin pitää hauskaa ja nauttia musiikin tunteesta ilman huumeitakin.Ne vain terästävät sen kaiken.Ja vielä mainitakseni meidän tuttapiiristä suurinosa polttaa pilveä.Ovat vieläpä oman yrityksen omistajia,bisnes miehiä ja naisia.Illanistujaisissa on tapana ruoan jälkeen kääriä se sätkä/jointti ja poltta yhdessä teen tai espresso kahvin kera!Uskomatonta eikö vaan?!Aika sivistynyttä,ainakin meidän mielestä.Tässä tämä minun erilainen huumeiden käyttö tarina.Onnellista syksyä teille ihan jokaiselle.Teille synkkä ja ahdasmielisillekin.Nähkää maailmaa,avartakaa katseenne,puhukaa erilaisten ihmisten kanssa niin ymmärrätte maailmanmenosta enemmän.
"Hän olisi pitänyt ymmärtää, mitä tällainen vastuuntunnoton kirjoittaminen (joka perustuu täysin omiin aineitten sumentamien aivojen tuntemuksiin) voi vaikuttaa niiden nuorien ajattelutapaan jotka mahdollisesti lukevat näitä kirjoituksia. Sitä hän ei ymmärrä.
Hän ei ymmärrä, mitä Rasvaliukoinen aine voi vaikuttaa tuleviin sukupolviin geenien ja kromosomien kautta, koska tutkimukset antavat viitteitä siitä, että siihen on olemassa suuri vaara."
Eiköhän nuo geeni muunneltut elintarvikkeet ole pahempi ongelma. Sitä paitsi me emmme tiedä mitä miedän esi-isämme ovat "nauttineet". Jos nyt oikein muistan, niin Suomalaisten juuret ovat tulleet Intiasta, jossa on jo " nautittu luonnon antimista" usean tuhannen vuoden ajan. Ja näille esi-isiemme teoille me emme voi mitään.
"Tämän palstan serifillä ei ole tuollaista tarvittavaa edesvastuuta.
Mikähän lie vienyt tuon edesvastuun myös Flemingiltä?"
Mielipiteen ilmaisu Suomessa on vapaata. Voihan alkoholi puolellakin kirjoittaa esim. "että join viikonloppuna pullon kossua ja sen jälkeen oli kivaa". Tästä sitten jos nuoriso ottaa mallia niin se on ihan sama jos joku kertoo täällä positiivisista huumeiden käytöstä.
Tuo tarina perheestä kuulostaa ihan mukavalta. Paljon paremmin oisin kasvanu tommosessa perheessä missä iltasin pössytellään ja sillointällöin jotain muuta ottaa juhlissa. Lasten kasvatus on yllättävän mukavaa pilvessä. On niin rento olo ja ei hermostu lapselle. Kaikissa perheissä on aivan järkyttäviä salaisuuksia ja muita juttuja. Tää tarina kuulosti tosi miedolta muihin verrattuna. Sit ku penskat kasvaa isommaks nii yleensä vanhemmat ei heitä jointtia huulille. Jos ette vielä ole ymmärtäny niin se jointti poltetaan sen jälkeen ku lapset ovat nukkumas. Luuletteko tosiaan että nämä vanhemmat haluavat että heidän lapset käyttävät kannabista, puhumattakaan alkohoolista.
Me ketkä ollaan käytetty tiedetään mistä puhutaan, muut lukee uutisia iltasanomista ja Seiskasta.
Kirjoitit...
"Eiköhän nuo geeni muunneltut elintarvikkeet ole pahempi ongelma. Sitä paitsi me emmme tiedä mitä miedän esi-isämme ovat "nauttineet". Jos nyt oikein muistan, niin Suomalaisten juuret ovat tulleet Intiasta, jossa on jo " nautittu luonnon antimista" usean tuhannen vuoden ajan. Ja näille esi-isiemme teoille me emme voi mitään."
Ei geenimuunneltu elintarvike varastoidu esim. ihmisen aivosolukkoihin, muuttaen ihmisen ajatusmaalmaa. Eli se ei ole psykedeelistä
Lihottaa ne voi, mutta se onkin sitten eri asia.
(En minäkään pidä geenimuunnelnuista elintarvikkeista).
Se, mitä esi-isämme on syöneet ja juoneet on tietysti paljolti arvailujen varassa, mutta toki siitä varmasti on historiallista tutkimustietoakin olemassa.
En nyt tältä istumalta usko, että Suomalaiset olisivat lähtöisin Intiasta, mutta Suomen mustalaiset kylläkin.
Se mitä heidän esi-isiensä geenit ja kromosomit ovat aiheuttaneet jälkipolville, niin voi jokainen itse päätellä.
Suomalaisten sukujuuret löytyvät aivan muualta.
Uskoisimpa Suomalaiste esi-isien aika paljon olleen metsästys ja kalastusperäistä ja maanviljelys on tullut siihen mukaan myöhemmin.
Se miksi moitin tämän palstan serifiä, ettei puutu asiaan johtuu siitä, että ei ole sopivaa sallia kirjoittelua, missä kehutaan aineitten käytön olevan vaaratonta jopa 13 vuotiaallekkin.
Sanan vapaus ja mielipiteen ilmaisu on hyvä asia, mutta sitä ei saa käyttää väärin.
Eikö se ole vähän niinkuin kannabis ja alkoholikin ?
Kannabis voi olla kenties hyvä asia oikein käytettynä, siis laillisesti esim. lääkkeenä.
Muullainen käyttö on väärinkäyttöä.
Alkoholi myös on hyvä asia oikein käytettynä, siis kohtuullisesti.
Itse olen viinin kannalla, en väkevien.
Viiniäkin vain esim. lasillinen joskus, milloin siltä tuntuu.
Mieluimmin lasilinen esim. ruokailun yhteydessä.
Eli mielipiteen ilmaisullakin on olemassa oikein ja väärinkäyttö, ainakin moraaliselta kannalta katsottuna.
"Mielipiteen ilmaisu Suomessa on vapaata. Voihan alkoholi puolellakin kirjoittaa esim. "että join viikonloppuna pullon kossua ja sen jälkeen oli kivaa". Tästä sitten jos nuoriso ottaa mallia niin se on ihan sama jos joku kertoo täällä positiivisista huumeiden käytöstä."
Alkoholin juomisesta toki voi kirjoitella, mutta siinäkin on säännöt, että ei ala-ikäiselle ja että täysi-ikäisenkin on hyvä pysyä kohtuudessa.
Alkoholi on sitäpaitsi laillinen vesiliukoinen juoma.
Kannabis laiton ja rasvaliukoinen.
"Kannabis voi olla kenties hyvä asia oikein käytettynä, siis laillisesti esim. lääkkeenä.
Muullainen käyttö on väärinkäyttöä."
eli jos yhenki jointin polttaa nii se on väärinkäyttöä. . . .joska laki sanoo vai sä.
"Alkoholi on sitäpaitsi laillinen vesiliukoinen juoma.
Kannabis laiton ja rasvaliukoinen."
Taas käytetään tätä taikasanaa kun halutaan puolustaa alkohoolia, "laillinen". Eli se on niiin paljon terveellisempää ku kannabis, koska yhessä kirjassa luki sillei, laillinen.
On ihmisiä jotka ovat maistaneet tai enemmänki huumeita. Eli tietävät jotain. Muut ihmiset lukee lehtiä huumeitten haitoista. Nämä ihmiset alkaa sit saarnaamaan !! Eiköhän ne tädit katkasuhoidossa tiiä teitä paremmin. Olkaa hiljaa ku ette mitään tiiä ! Karu totuus on että te saatte pitää turvat tukossa niin kauan kunnes ootte ite maistannu.
"Ei geenimuunneltu elintarvike varastoidu esim. ihmisen aivosolukkoihin, muuttaen ihmisen ajatusmaalmaa. Eli se ei ole psykedeelistä"
Psykedeelinen ei tarkoita sitä, että se varastoituu ihmisen aivosolukkoihin, muuttaen ihmisen ajatusmaailmaa. Psykedeeli-sana tulee kreikasta, ja tarkoittaa sananmukaisesti "mieltä avartavaa". Psykedeelit laajentavat tajuntaa, nostavat ihmisen kykyä aistia ympäristöään.
Kannabis ei ole psykedeeli, eikä se myöstään "muuta ihmisen persoonallisuutta". Sillä ei ole mitään väliä, mihin kehon rasvakudoksiin se varastoituu, koska sen metaboliitit eivät ole aktiivisia. Jos olisivat, yhden pajauttamisen jälkeen oltaisiin pilvessä viikko putkeen. On kuule olemassa muitakin rasvaliukoisia aineita kuin kannabinoidit, mainittakoon esimerkiksi jotkut vitamiinit. Nekin varastoituvat aivojen solukkoon, mutta eivät muuta ihmisen persoonallisuutta. Tässä ne eivät eroa toimintatavoiltaan mitenkään kannabiksen metaboliiteista, koska niin nämä rasvaliukoiset vitamiinit kuin kannabiksen metaboliititkaan eivät ole psykoaktiivisia.
Alkoholi liukenee edelleen veteen ja rasvaan. Se sulattaa edelleen aivojen solukkoja, siis tuhoaa aivoja, koska on solumyrkky.
Geenimaissi on erään dokumentin mukaan aiheuttanut steriliteettiä sioille, kukaan ei osaa sanoa mitä tapahtuu kun ihminen leikkii jumalaa geenejä manipuloiden.
Kirjoituksessa ei mainittu, että kannabis on "vaaratonta 13-vuotiaalle". Tämän keksit ihan itse, kuten paljon muutakin.
Miksi perustamasi järjestö on antanut maamme alkoholiongelmien kasvaa tähän pisteeseen, että alkoholista on tullut työväestön yleisin kuolinsyy? Samaan aikaan kun olette kupanneet rahaa joka puolelta huumeilla jeesustellen, on alkoholi "valistuksestanne" unohdettu ilmeisesti kokonaan, koska "sinä juot vittu sivistyneesti viiniä sormustimellisen illassa ja olet siitä riippuvainen". Siksikö? Herää saatana tähän päivään ja katso isänmaasi tilaa!
Valistustyötä on tehty vuosikymmeniä, eikä siinä tutkimuksia tarvita. Ennakkoluulot, asennevammat ja omakutoisen jälkijunan konduktöörinpaperit riittää.
Kirjoitit...
"Psykedeelinen ei tarkoita sitä, että se varastoituu ihmisen aivosolukkoihin, muuttaen ihmisen ajatusmaailmaa. Psykedeeli-sana tulee kreikasta, ja tarkoittaa sananmukaisesti "mieltä avartavaa". Psykedeelit laajentavat tajuntaa, nostavat ihmisen kykyä aistia ympäristöään.
Ei psykedeelisyys ole se tekijä joka "aiheuttaa varastoitumista" vaan rasvaliukoisuus.
Kannabis on psykedeelinen aine niinkuin myös LSD. LSD on vain voimakkaampi, myös ärhäkämpi, eli nopeammin vaikuttava. LSD on vesiliukoinen. Vesiliukoisuus ei tässä LSD tapauksessa ole se lieventävä seikka. Jo vesiliukoisenakin se aiheutaa arvaamatonta vahinkoa käyttäjälleen.
Kuinka paljon se aiheuttaisikaan, jos se olisi rasvaliukoinen ?
Rasvaliukoisuus aiheuttaa juuri sen, että toistuva ja säännöllinen käyttö psykedeelisellä aineella, niinkuin kannabis on, muuttaa juuri ihmisen persoonallisuutta.
Psykedeelinen aine tekee juuri sen tunteen käyttäjälleen...................
"mieltä avartavaa". Psykedeelit laajentavat tajuntaa, nostavat ihmisen kykyä aistia ympäristöään."
Mutta se on vain käyttäjän tunne, ei todellisuudessa tapahtuva asia.
Ja siksi se on pettävä ja valheellinen asia. Se pettää käyttäjänsä, se on isku "komentokeskukseen".
"Yksi pajautus" ei muuta ihmisen persoonallisuutta, mutta jos "kokeilija rakastuu ko. aineeseen, niin voidaan kysyä, mikä on se voima, joka estäisi häntä käyttämstä tuota ainetta toistamiseen ja alle puoliintumisajan.
Ja jos ja kun näin tapahtuu, niin alkaa rasvaliukoisen aineen kasaantumista ilmentymään ja vaikka uskottaisiinkin siihen teoriaan, että sen metaboliitit eivät enää ole aktiivisia, niin uudet säännölliset "pajautukset" antavat uutta aktiivisuutta jo kasautuneille solukoille.
Eli kaveri on fyysiseti selvä, mutta psyykisesti psykedeelisen aineen vaikutuksen alainen.
Olisi eri asia, jos hän lopettaisi tuon rakastamansa aineen käytön. Silloin hän olis myös psyykisesti selväpäinen.
On todellakin olemassa muitakin rasvaliukoisia aineita, kuten jotkut vitamiinit.
Niissä on määrätynlaiset puoliintumisajat ja annosteluohjeet lääkäriltä tulee sen mukaisesti ettei tapahtuisi kasaantumista elimistössä.
Tärkeä pointti on näiden vitamiinien kohdalla se, että ne ei ole psykedeelisiä aineita niinkuin on THC. Vitamiinit ei muuta ihmisen persoonallisuutta, eli ajatusmaailmaa.
ME-TA-BO-LIT EI-VÄT OLE AK-TII-VI-SIA !!!
Puhuit myös todellisuudesta. Todellisuus on matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Ihminen on aina oman havaintokoneistonsa vanki eikä kykene aistimaan koko todellisuutta objektiivisesti koska tietoisuus (aivot) on materian/sähkökemian sääntöihin sidottu. Täten voimme sanoa että pilvessä kokee todellisuuden yhtä selkeästi kuin selvinpäinkin.
Noh on myös harhaaistimuksia jotka eivät ole todellisia mutta tämä oli tälläistä filosofointia ja luullakseni jokunen ymmärtää juttuni pointin. Se joka ymmärtää ja jaksaa kirjoittaa ajatuksen selvempään muotoon olisin kiitollinen.
>>Kannabis on psykedeelinen aine niinkuin myös LSD. LSD on vain voimakkaampi, myös ärhäkämpi, eli nopeammin vaikuttava.
sekä psykedeelista musiikkia nautittua saman aikaisesti taas kerran, kun juttusi ovat melkoisen psykedeelisia : ) Rasvaliukoisuus-psykedeelisyys...
Toi rasvapaskakerääntymä ja sen mukanaan tuoma jälkijunauloste on yksin sun oma skitsofreeninen höpöhöpö-teoriasi, jota ei tuhannet tutkijat ole valitettavasti löytäneet. Miten voisivatkaan, koska se on vain yhden pakkomielteisen "valistajan" kehittelemä aivopieru, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään kosketuspintaa. Vaan eihän se tollaselle kannabisuskovaiselle mitään merkitse.
Kirjoitit...
Ei geenimuunneltu elintarvike varastoidu esim. ihmisen aivosolukkoihin, muuttaen ihmisen ajatusmaalmaa. Eli se ei ole psykedeelistä
Lihottaa ne voi, mutta se onkin sitten eri asia.
(En minäkään pidä geenimuunnelnuista elintarvikkeista).
Kyllä tuo geenimuona on vaarallista, koska kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitä ne aiheuttavat biologian kiertoketjussa. Eli se voi myös vaikuttaa perintötekijöihin.
Kirjoitit...
Kannabis voi olla kenties hyvä asia oikein käytettynä, siis laillisesti esim. lääkkeenä.
Muullainen käyttö on väärinkäyttöä.
Itse polttelen yleensä jointin töiden jälkeen. Auttaa hyvin jos on ollut esim. duunissa stressiä. Sitäpaitsi THC laajentaa verisuonia, joten kannan ( kohtuullinen & säännöllinen ) polttelu vähentää esim.sydän ja verisuonen sairauksien riskiä. Eli minä käytän kannabista periatteessa lääkkeenä. Jos nyt tämä minun poltteluni ( kohtuullinen & säännöllinen ) on väärinkäyttöä, niin sitten pitää myös kaikki lääkkeet kieltää, joita voidaan käyttää väärin esim. päihtymistarkoituksiin.
Kirjoitit...
Eli mielipiteen ilmaisullakin on olemassa oikein ja väärinkäyttö, ainakin moraaliselta kannalta katsottuna:
Jos joku on tehnyt positiivisia kokemuksia laillisesta huumeiden käytöstä ( esim. ulkomailla kuten keskustelun aloittaja ja minä ) niin miksi siitä ei voi kirjoittaa?
Kirjoitit...
Alkoholin juomisesta toki voi kirjoitella, mutta siinäkin on säännöt, että ei ala-ikäiselle ja että täysi-ikäisenkin on hyvä pysyä kohtuudessa.
Alkoholi on sitäpaitsi laillinen vesiliukoinen juoma.
Kannabis laiton ja rasvaliukoinen.
Kannabiksen laittomuudesta voidaan olla montaa mieltä. Voitaisiin sanoa että jos tilastoista jätettäisiin rikokset pois missä alkoholilla oli osuutta asiaan, niin rikollisuus puolittuisi.
Huumeiden vaikutuksen alaisena tehdyt rikokset ( varsinkin kannabiksen ) ovat ainoastaan minimaali osuus rikostilastoissa. Eli se siitä ( laittomien ) huumeiden vaarallisuudesta.
Hae äkkiä apua riippuvuussairauteesi. Sama kaava aineesta riippumatta. Tuhoaa ihmisen aina. Kokemusta on.
Hieno homma, kahden lapsen äiti ja nappeja naamaan. Way to go!