Oikopolkua rakkaan luo
puut varjostaa.
Ajatuksissani säpsähdin,
polkua pimeässä
joku vastaan kulkee.
Kultanihan siellä
varmaan oottelee.
Hyvä, oot vastassa mua,
mä hälle huudahdan.
Puun varjossa pimeässä
hän seisoo liikkumatta.
Taidan olla syksyn harha
sua en tunne tyttösein.
Ääni outo matala
juoksuun jalat taikoo.
Pian pois kun ei tiedä
mitä mielessään aikoo,
mies syksyn harha.
Kohta syliin sulkee
kulta tuo ihana.
puut varjostaa.
Ajatuksissani säpsähdin,
polkua pimeässä
joku vastaan kulkee.
Kultanihan siellä
varmaan oottelee.
Hyvä, oot vastassa mua,
mä hälle huudahdan.
Puun varjossa pimeässä
hän seisoo liikkumatta.
Taidan olla syksyn harha
sua en tunne tyttösein.
Ääni outo matala
juoksuun jalat taikoo.
Pian pois kun ei tiedä
mitä mielessään aikoo,
mies syksyn harha.
Kohta syliin sulkee
kulta tuo ihana.
Vastaukset 2
Vanhimmat
..lempeä runo rakkauden hienoisesta
epävarmuudesta
joka on turhaa.
kyllä rakkaus rakkauden tunnistaa
kuten sinäkin
kun sydämesi iloon kuplivaan puhkesi
rakkasi syliin juostessasi.
kaunista kuvailua!!!
hyvä annpirk!!!
huomaan tässä lukiessa,
että syys alkaa olla usean runoilijan
runossa jo mukana.
Haikeamielinen runo,
odottava.
Kiitos, pidin lukemastani.