Lähdimme eilen mieheni kanssa piipahtamaan keskustassa. Ajattelimme ängetä auton parkkiin Herttuantorin takana olevilla parkkipaikoille. Kiekko paikoilla ei ollut vapaata joten yritimme sinne 24 h paikalle mikä on siinä vieressä. Yksi vapaa paikka havaittiin ja sitten kovaa vauhtia sitä itsellemme varaamaan. Ruutu on meistä katsottuna vasemmalla niin että siihen piti kääntyä. Juuri kun olimme tulossa ruudun kohdalle, tuli oikealta naisautoilija, joka yritti samaan ruutuun. Hän olisi päässyt ajamaan siihen suoraan ja mielestäni hänellä oli siihen myös oikeus.
Sitten se tapahtui. Luulin ettei maailmassa tapahdu enää ihmeitä, mutta näin siinä kuitenkin kävi: Nainen lähti peruuttamaan, antoi tietä, päästi meidät siihen ruutuun. En ole vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. Ainoa mahdollinen selitys tälle käsittämättömälle episodille on, ettei nainen ollut porilainen.
Sitten se tapahtui. Luulin ettei maailmassa tapahdu enää ihmeitä, mutta näin siinä kuitenkin kävi: Nainen lähti peruuttamaan, antoi tietä, päästi meidät siihen ruutuun. En ole vieläkään toipunut tästä järkytyksestä. Ainoa mahdollinen selitys tälle käsittämättömälle episodille on, ettei nainen ollut porilainen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
kännissä, vai miksi ajelit?
luultavasti säälistä sait paikan-tuskin toistuu.
Hei pällipulsu, etkö osaa lukea? En sanonut itse ajelleeni. Ja mistäs lähtien ne porilaiset on toisiaan säälinyt? Tai ylipäätään ketään muuta kuin itseään.
Joku tulokas joka ei ole oppinut tavoille.
Osoitti olevansa Porilainen, eli "pilkka" osui omaan nilkkaan.
Mikä pilkka? Tosiasioita, mitäs niitä kieltämään. Ja olen kyllä porilainen, tosin muualta muutanut, mutta äkkiäpäs nuo tavat oppii, ei mua enää aidosta erota.
varmaan ulkopaikkakuntalaisia.
Olen kuullut tämän urbaanin legendan kerran aikaisemminkin mutta silloin Tampereelta !
Niinpä. Luulen että se joka päästi sinut vapaaseen ruutuun oli perusporilainen nainen. Sinä taas joka kerroit olevasi muualta muuttanut niin miksi ette itse olleet yhtä fiksuja , miehesi ajoi , miksi hän ei päästänyt sitä naishenkilöä siihen vapaaseen parkkiruutuun.Minä perusporilaisena miehenä olisin näin tehnyt.
porilainen..taisit vähä liiotella ei tollasta porissa tapahdu...päin vastoin, tulevat ja vetävät kuonoon ihan varmuuden vuoksi, sillä olithan melkein mennyt kaverin paikalle ;)
ei ole koskaan hyvin...
Kuskin täytyi olla kännissä, ei uskaltanut ajaa ruutuun kun pelkäsi että tulette kuitenkin huutamaan ja vittuilemaan ja haistatte alkon tuoksun. Ilman muuta pitää soittaa jos noin epäilyttävää tapahtuu.
Seuraavalla kerralla, kun joku änkeää ruutuusi, anna paikka suosiolla?
Itseä jaksaa hämmästyttää nämä nuoremmat jotka kiltisti odottavat ehdit esim. hissille, pitävät ovea auki sen aikaan, tosi kilttiä. :)
olipa taas turha viestiketju.