Pienessä hypomaniassa lähdin illan hämärtyessä toistamiseen lenkille. Kuuntelin radiosta Koe-eläinpuistoa, mutta satuin sitten virittämään puhelimen kanavalle, jossa keskusteltiin onnellisuudesta. Olen joskus lukenut haastateltavan professorin kirjoittamia kirjoja.
Hän listasi asioita, jotka ovat usein onnellisuuden takana. Ainakin hyvät ihmissuhteet, terveys, työ ja se että kokee olevansa rakastettu.
Keskityn taas lähinnä rakkauden puuttumiseen. Kuinka moni sitten kokeekaan olevansa rakastettu? Jopa monet parisuhteissa elävät tuntuvat olevansa onnettomia, jopa senkin takia, että yhdessä ei ole hyvä olla. Kuitenkin yksinkin on vaikeaa, silloin voi joutua kohtaamaan ne kaikista voimakkaimmat ahdistukset. Ne tunteet, jossa tuntee olevansa aivan yksin, hylätty ja melkein täysin turha ihminen. Ehkä sen yksinäisyyden kokemisen välttämiseksi tyydytään herkästi kompromisseihin, joissa ei kuitenkaan ole hyvä olla.
Samaan aikaan puhutaan siitäkin, kuinka meillä suomalaisilla menee yhä huonommin myös makuukammarin puolella. Parisuhteissakin on tutkimusten mukaan yhä vähemmän aikaa laadukkaalle rakkauselämälle. Harmillista ja varmasti kuluttavaa. Miettikää vielä sitä, että suomalaiset parisuhteissa elävät naiset kaipaisivat tutkimuksen mukaan enemmän seksiä! Voi voi kuinka onnen lahjat jakaantuvatkaan epätasaisesti. Sitten on suuri määrä yksinäisiä, jotka kaipaisivat toista ihmistä elämäänsä. Hyviä ja hyväsydämisiä ihmisiä, jotka ovat ehkä vain hieman ujoja.
Uskoisin, että avoimuudella ja toisen kunnioittamisella yhteiselo olisi kaikin puolin lähempänä onnellista suhdetta. Ja ensin tietenkin tulee rakastaa itseään, että voi olla tasapainoinen kumppani toiselle. Kyky ja halu ymmärtää ja tukea puolisoa.
Olenko minä itse onnellinen? Totta helkkarissa en ole. Tai välillä on sellaisia aikoja, jolloin koen olevani edes melkein onnellinen. Mistä se onnellisuus rakentuu? Omalla kohdallani tärkeintä on se, että on mielekästä tekemistä. Sitä kutsutaan myös työksi. Tosin oma työni on edelleen vain opiskelemista, mutta koen sen nyt hyvin mielekkääksi. Toivottavasti pääsee sitten sen jälkeen oikeasti töihin, vaikka samaan aikaan pelkään omaa henkistä jaksamista. Suurin uhka on kai siinä, kuinka jaksan yksin kaiken keskellä.
Onnellisuutta saan myös monista muista asioista. Liikunta ja luonto ovat minulle tärkeitä asiota. Tänäänkin kävellessäni tuntui hyvältä kun oli suht kuiva syysilta. Pidän syksystä, etenkin kun on poutaa. Viherkasvien ja puiden värin muuttuminen on jännää ja jotenkin eheyttävää. Rastaatkin ovat jo parveutuneet.
Miksi ihmissuhteet ovat myös tärkeitä? Minulla on muutama hyvä ystävä ja aika paljon muita tuttuja, etenkin koulusta. Sosiaalisen vuorovaikutuksen myötä voi kokea hyväksyntää ja onhan se eräänlaista rakkauttakin. Vaikka se onkin vain keskustelemista ja eleitä. Ilman keskustelukumppaneita elämäni olisi hyvinkin latteaa. Toki minullakin on takana aikoja, jolloin saatoin viikon aikana vaihtaa muutaman sanan vain marketin kassatyöntekijän tai naapurinmummon kanssa. Nyt olen onnistunut kuitenkin todella hyvin olemaan toisten kanssa tekemisissä. On kuitenkin paljon vaikeita päiviä, jolloin pelkään olla oma itseni. Niinä päivinä koen lievää ahdistusta ja pelkään etenkin kaupungilla kävelemistä. Pelosta huolimatta liikun kuitenkin niinä päivinäkin.
En ole sellainen tyyppi, että tulisin onnelliseksi tavaran paljoudesta. Tai en voi tietää, koska ei minulla ole rahaa ostaa itselleni vaikkapa BMW:tä, jossa on 10 sylinteriä ja yli 500 hevosvoimaa. Jos olisin rikas mies, ehkä voisin kokeillakin. Nyt kun olen köyhä, tilasin itselleni vain helikopterin. Se tulee ensi viikolla. Kyseessä on siis vain radio-ohjattava minihelikopteri (19€). Ehkä sen lennättäminen on hauskaa. Ehkä se ei kuitenkaan tee minusta ehjää ihmistä. Mikään materia ei tee minua eheäksi, eikä nosta itseluottamustani saatikka lievitä pelkojani.
Haluaisin olla onnellinen. Haluaisin kokea olevani hyvä ja rakastettu mies. Haluaisin rakastaa, olla jollekin tärkeä. Haluaisin kohdata hyvän nuoren naisen, jonka kanssa voisimme suunnitella ja jakaa elämää. Ihmetellä yhdessä sitä kaikkea, jota elämäksi kutsutaan. Kuten elokuvissa olen nähnyt, olla rakastunut. Kulkea käsi kädessä puistoissa, jotka tulevat lehtien kellastuessa värikkäiksi.
Tästä illastakin on romantiikka kaukana. Illalla kävin lenkillä, pesin välissä pyykkiä ja lähdin vielä uudelleen hämärtyvään elokuun lopun iltaan. Myöhäisillassa keitin riisipuuroa. Tunsin onnellisuutta kun se ei palanut pohjaan. Keitin sitä varovasti ja sekoitin tiheään puisella lastalla. Myös syödessäni hyvänmakuista puuroa koin onnellisuutta.
Mietin usein kuinka elämä pysyy mielekkäänä jos jää yksin. Ilman naisen rakkautta ja kosketusta. Ilman omaa perhettä. En ole varma olisiko minusta perheelliseksi. Ehkä ei, koska en osaa rakastaa. Ehkä se on merkki rakkaudettomuudesta kun ei ole löytänyt seurustelukumppania tähän ikään mennessä...
Taas huomaan puhuvani itsestäni väärään sävyyn. En voi olla kykenemätön rakastamaan tai huono ihminen. Etenkin eräs kirkon työntekijä sai minut huomaamaan itsessäni sen rakkauden ja hyvyyden. Täytyy uskoa, että minullakin on paljon annettavaa jollekin naiselle. Ainakin olen hyvä ja ymmärtäväinen keskustelija. Ei sitä turhaan sitten ole saanut kuulla. Se siis on totta. Mutta olisi kohdattava syvällisiä pohtiva nuori nainen, ja vielä vapaakin...
-Yleinen vuodattaja
Hän listasi asioita, jotka ovat usein onnellisuuden takana. Ainakin hyvät ihmissuhteet, terveys, työ ja se että kokee olevansa rakastettu.
Keskityn taas lähinnä rakkauden puuttumiseen. Kuinka moni sitten kokeekaan olevansa rakastettu? Jopa monet parisuhteissa elävät tuntuvat olevansa onnettomia, jopa senkin takia, että yhdessä ei ole hyvä olla. Kuitenkin yksinkin on vaikeaa, silloin voi joutua kohtaamaan ne kaikista voimakkaimmat ahdistukset. Ne tunteet, jossa tuntee olevansa aivan yksin, hylätty ja melkein täysin turha ihminen. Ehkä sen yksinäisyyden kokemisen välttämiseksi tyydytään herkästi kompromisseihin, joissa ei kuitenkaan ole hyvä olla.
Samaan aikaan puhutaan siitäkin, kuinka meillä suomalaisilla menee yhä huonommin myös makuukammarin puolella. Parisuhteissakin on tutkimusten mukaan yhä vähemmän aikaa laadukkaalle rakkauselämälle. Harmillista ja varmasti kuluttavaa. Miettikää vielä sitä, että suomalaiset parisuhteissa elävät naiset kaipaisivat tutkimuksen mukaan enemmän seksiä! Voi voi kuinka onnen lahjat jakaantuvatkaan epätasaisesti. Sitten on suuri määrä yksinäisiä, jotka kaipaisivat toista ihmistä elämäänsä. Hyviä ja hyväsydämisiä ihmisiä, jotka ovat ehkä vain hieman ujoja.
Uskoisin, että avoimuudella ja toisen kunnioittamisella yhteiselo olisi kaikin puolin lähempänä onnellista suhdetta. Ja ensin tietenkin tulee rakastaa itseään, että voi olla tasapainoinen kumppani toiselle. Kyky ja halu ymmärtää ja tukea puolisoa.
Olenko minä itse onnellinen? Totta helkkarissa en ole. Tai välillä on sellaisia aikoja, jolloin koen olevani edes melkein onnellinen. Mistä se onnellisuus rakentuu? Omalla kohdallani tärkeintä on se, että on mielekästä tekemistä. Sitä kutsutaan myös työksi. Tosin oma työni on edelleen vain opiskelemista, mutta koen sen nyt hyvin mielekkääksi. Toivottavasti pääsee sitten sen jälkeen oikeasti töihin, vaikka samaan aikaan pelkään omaa henkistä jaksamista. Suurin uhka on kai siinä, kuinka jaksan yksin kaiken keskellä.
Onnellisuutta saan myös monista muista asioista. Liikunta ja luonto ovat minulle tärkeitä asiota. Tänäänkin kävellessäni tuntui hyvältä kun oli suht kuiva syysilta. Pidän syksystä, etenkin kun on poutaa. Viherkasvien ja puiden värin muuttuminen on jännää ja jotenkin eheyttävää. Rastaatkin ovat jo parveutuneet.
Miksi ihmissuhteet ovat myös tärkeitä? Minulla on muutama hyvä ystävä ja aika paljon muita tuttuja, etenkin koulusta. Sosiaalisen vuorovaikutuksen myötä voi kokea hyväksyntää ja onhan se eräänlaista rakkauttakin. Vaikka se onkin vain keskustelemista ja eleitä. Ilman keskustelukumppaneita elämäni olisi hyvinkin latteaa. Toki minullakin on takana aikoja, jolloin saatoin viikon aikana vaihtaa muutaman sanan vain marketin kassatyöntekijän tai naapurinmummon kanssa. Nyt olen onnistunut kuitenkin todella hyvin olemaan toisten kanssa tekemisissä. On kuitenkin paljon vaikeita päiviä, jolloin pelkään olla oma itseni. Niinä päivinä koen lievää ahdistusta ja pelkään etenkin kaupungilla kävelemistä. Pelosta huolimatta liikun kuitenkin niinä päivinäkin.
En ole sellainen tyyppi, että tulisin onnelliseksi tavaran paljoudesta. Tai en voi tietää, koska ei minulla ole rahaa ostaa itselleni vaikkapa BMW:tä, jossa on 10 sylinteriä ja yli 500 hevosvoimaa. Jos olisin rikas mies, ehkä voisin kokeillakin. Nyt kun olen köyhä, tilasin itselleni vain helikopterin. Se tulee ensi viikolla. Kyseessä on siis vain radio-ohjattava minihelikopteri (19€). Ehkä sen lennättäminen on hauskaa. Ehkä se ei kuitenkaan tee minusta ehjää ihmistä. Mikään materia ei tee minua eheäksi, eikä nosta itseluottamustani saatikka lievitä pelkojani.
Haluaisin olla onnellinen. Haluaisin kokea olevani hyvä ja rakastettu mies. Haluaisin rakastaa, olla jollekin tärkeä. Haluaisin kohdata hyvän nuoren naisen, jonka kanssa voisimme suunnitella ja jakaa elämää. Ihmetellä yhdessä sitä kaikkea, jota elämäksi kutsutaan. Kuten elokuvissa olen nähnyt, olla rakastunut. Kulkea käsi kädessä puistoissa, jotka tulevat lehtien kellastuessa värikkäiksi.
Tästä illastakin on romantiikka kaukana. Illalla kävin lenkillä, pesin välissä pyykkiä ja lähdin vielä uudelleen hämärtyvään elokuun lopun iltaan. Myöhäisillassa keitin riisipuuroa. Tunsin onnellisuutta kun se ei palanut pohjaan. Keitin sitä varovasti ja sekoitin tiheään puisella lastalla. Myös syödessäni hyvänmakuista puuroa koin onnellisuutta.
Mietin usein kuinka elämä pysyy mielekkäänä jos jää yksin. Ilman naisen rakkautta ja kosketusta. Ilman omaa perhettä. En ole varma olisiko minusta perheelliseksi. Ehkä ei, koska en osaa rakastaa. Ehkä se on merkki rakkaudettomuudesta kun ei ole löytänyt seurustelukumppania tähän ikään mennessä...
Taas huomaan puhuvani itsestäni väärään sävyyn. En voi olla kykenemätön rakastamaan tai huono ihminen. Etenkin eräs kirkon työntekijä sai minut huomaamaan itsessäni sen rakkauden ja hyvyyden. Täytyy uskoa, että minullakin on paljon annettavaa jollekin naiselle. Ainakin olen hyvä ja ymmärtäväinen keskustelija. Ei sitä turhaan sitten ole saanut kuulla. Se siis on totta. Mutta olisi kohdattava syvällisiä pohtiva nuori nainen, ja vielä vapaakin...
-Yleinen vuodattaja
Vastaukset 28
Vanhimmat
Niin, elämän tarkoitus ei ole olla onnellinen. Ihminen voi olla onnellinen vasta, kun tajuaa sen.
Epikuroksen filosofia sanoo, että onnellisuus on kärsimyksen poissaoloa. En ole varmaa käsittääkö tää nyt sitten pelkästään fyysistä kärsimystä, vai myös henkistä. Kyseisen tyypin mielipuuhaa, kun oli ystävien kanssa juttelu.
Joka tapauksessa hän painotti sitä, että vähään voi olla tyytyväinen.
Ehkäpä olen hetkittäin onnellinen. Kun kuuntelen Koe-eläinpuistoa ja surffaan netissä samaan aikaan, kun liikun luonnossa yms. Vaan pidemmällä ja laajemmalla tähtäimellä ei elämälläni ole juurikaan tarkoitusta. Siintä puuttuvat lähes tyystin ihmiset.
Ehkäpä omaan epä-onnellisuuteen vaikuttaa eniten se, että omaa yksinäisyyttä tulee ajateltua liikaa. Toisaalta ei sitä voi olla ajattelemattakaan.
Justiinsa eilen huomasin, että hitto vieköön enhän mä edes käy juurikaan missään ihmisten ilmoilla. Töiden lisäksi kaupassa ja kirjastossa, silloin tällöin työkaverin kanssa aamulla kahvilla/teellä paikallisella huoltamolla.
Ongelma on se, että mulla on ollut huono itsetunto silloin joskus kouluikäisenä ja olen ollut ujo ja arka lapsena.
Elämä on kuin venäläinen ruletti. Sitä on mukana vaikka ei ole ihan varma haluaisko. Voihan olla, että yllättäen peli kääntyy siten, että selviän kaikesta voittajana.
Olkoot tuo minun filosofinen lausahdukseni tälle aamulle. :D
Minäkin koen olevani hetkittäin onnellinen, esim. sen jälkeen kun olen heittänyt hyvän lenkin raikkaassa sateen jälkeisessä ilmassa, kun olen ollut jumpassa tai vaikka nyt kun syön hyvää aamupalaa. Ajattelen, että kokonaisvaltaisesti en ole onnellinen. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa ollut lapsesta asti ja epänormaalin surkea itsetunto, ollapa siinä sitten onnellinen elämään kun tuntee olevansa surkea räpeltäjä. Sitten on taas hyviäkin päiviä, mutta eivät ne ongelmat silloinkaan ole mihinkään kadonneet. Ei näin huonolla itsetunnolla voi olla onnellinen, kun se vaikuttaa päivittäiseen toimintaan. Nytkin jännittää kun kohta haluaisin lähteä taas jumppaan.
"Epikuroksen filosofia sanoo, että onnellisuus on kärsimyksen poissaoloa."
Tuosta voin olla samaa mieltä. Minulla on tosiaan takana vaikea aika, jossa koin iltaisin voimakasta ahdistusta. Se oli juuri kärsimystä. Nyt kun se on pysynyt poissa, voin olla lähempänä onnellisuutta.
Niin, olisikin tärkeää voida olla ajattelematta liiaksi omaa yksinäisyyttä. Siihen auttaa kai mielekäs tekeminen ja mahdollisuuksien mukaan kavereiden tapaaminen.
Voin suositella sosiaalisuuden opettelemista. Vaikka minä olen edelleen melko arka ja sosiaalisissa tilanteissa oireileva, on sita kautta kuitenkin saanut lisää rohkeutta ja luottamusta omaan itseen.
Oletko koskaan ajatellut jutella vaikka psykologin kanssa tuosta arkailusta sosiaalisissa tilanteissa? Varmaan saisit viellä lisää rohkeutta ja luottamusta itseesi. Potkua sinulle tähän asiaan!!! Myöskin iän tuoma kokemus auttaa huimasti, mutta tietenkin vain ajastaan.Itse olin viellä kolmekymppisenäkin arka ja vähän punasteleva. Kävin psykologilla. Nyt olen 47 ja meikeläinen vaan mennä porskuttaa!!!! Sitten kun se oikea osuu sinulle kohdalle, et enää ole yksinäinen. Toivon onnea!
Haluaisin jutella psykologin kanssa, mutta nyt saan "vain" keskustella sairaanhoitajan kanssa. Kyllähän se harmittaa kun arkuuden ja heikon minäkuvan vuoksi on jäänyt jopa vaille kumppania.
"Sitten kun se oikea osuu sinulle kohdalle, et enää ole yksinäinen."
Niinpä. Mutta jos se oikea tulee kohdalle ja aina vaan ohitamme toisemme. Tai minä hölmö en uskalla olla luonnollinen ja huomata naisten katseita. Tai jos katson, tulee takaisin niskojen nakkelua. Tänäänkin aika moni nuori nainen katsoi kivasti. Ja nyt korkeakoulujen alettua on taas liikenteessä upeita neitoja. Mutta pitäisi voida tutustua. Netistä häntä ei löydy ja sosiaalinen piiri on hyvin suppea.
Mutta olen löytänyt rauhaa ja onnea uskonnosta (buddhalaisuus), vaikken olekaan löytänyt rakkautta (ainakaan seurustelusuhteeseen). Jostain elämän perusasioista se onni on löydettävä, sillä ei se odottelu ja etsiminen voi olla ainoa mitä tässä elämässä on. Mutta jos näen mahdollisuuden onneen jonkun kanssa, niin en päästä tilaisuutta menemään.
Joskus olin todella onneton yksinäisenä. Mutta nykyisin en enää niinkään.
Toisaalta olen ruvennut ajattelemaan, ettei kaikki vaan voi olla sosiaalisia ihmisiä, joten ehkä yksinäisyys on jäänyt omalle kohdalleni, ja osaan tehdä siitä mielekästä, tai ehkä tämä vain sopii minulle.
Kuitenkin jos epätoivo iskisi yksinäisenä, niin kyllä minä tekisin sitten kaikkeni jotten olisi enää yksin, jotenkin löytäisin ihmisiä ympärilleni. Vaikka sitten luostarin kautta jollei muuten :D
Mutta etsikää ihmiset onneanne itsestänne! Sieltä se rauha löytyy omaan tilanteeseenkin.
Hyvä vuodatus sinulta. Itselläni on onni vaihdellut elämässä. Tunnen olevani tällä hetkellä onnellinen, vaikka olen yksinhuoltaja. Mulla on rakastavia ihmisiä ympärilläni. Äiti ja Isä asuvat suht lähellä, kaksi melkein aikuista kotonta poismuuttanutta lasta asuvat myös suht lähietäisyydellä. Heihin minulla on lämpimät välit. Tässä kotona asun eskari-ikäisen lapsen kanssa. Minulla on muutamia hyviä ystäviä, vakituinen työ ja harratuksiakin. Tunnen itseni rakastetuksi. Mielestäni myös se vaikuttaa paljon onnellisuuteen. Tuossa aikaisemmin joku kirjoitti viestissään jonkun filosofin joskus sanoneen että onnellinen on henkilö joka ei kärsi. Fyysisesti, ja henkisestikin mielestäni kyllä. Tääkin pitää ainakin minun kohdalla paikkansa. Mulla oli yks miessuhde, mutta lopetin tän suhteen äskettäin hänen liiallisen alkoholin käytön takia. Kärsin siitä. Olen ollut myös ylipainoinen, nyt on pudonnut yli kymmenenkiloa. En kärsi tästäkään paino asiasta enää, mulla on noinkin suuren painomäärän pudotuksen jälkeen pirteä ja kevyt olo. Laihdutan viellä, kunnes olen normaalipainoinen. Olemme ottaneet kotiin viime kuussa kaksi kissan pentua. Kun ne aamulla haluavat syliin, minusta tuntuu hyvältä paijailla ja hyväillä niitä. Ne puskevat ja kehräävät, antavat minulle vastarakkautta. Huomaan näiden kissanpentujen olevan korvike sille koskettelulle ja hellyydelle, jota sain ex miesystävältäni. Hellyys ja koskettaminen ovat kuitenkin ihmisen perustarpeita onhan näin jo syntymästä saakka ollut. Tuosta parisuhteesta viellä, sen eteen on tehtävä töitä ja sitouduttava siihen. Tätä tarvitaan etenkin alkuhuuman, rakastumisen jälkeen. Silloinhan alkaa se varsinainen rakastaminen. Moni pari eroaa tässä vaiheessa, ei pystytä enää näkemään yhteistä tulevaisuutta myrskyn keskellä. Toisen kunjoittaminen merkitsee myös uskollisuutta parisuhteessa. On helppo rakentaa suhdetta jos molemmat kumppanit katsovat samaan suuntaan ja luottamus on kiven kova. Toimivan seksin tuoma mielihyvä parisuhteessa tuo myös iloa ja onnea elämään. Itse nautin tällä hetkellä yksin olosta, onhan erostani kovin vähän aikaa. En kuitenkaan enää sure, mutta en viellä kaipaa vierelleni uutta ihmis-suhdetta. Myös siksi olen onnellinen, että olen selvinnyt menneestä tapahtuneesta. Rahasta en tässä kirjoita enempää, sillä en pysty ostamaan onnea. Kerran yksi psykologi sanoi minulle, että jokainen on oman onnensa seppä. Mieletäni tämäkin on totta, mutta se että on rohkeutta takoa ja uskallusta avata uusia ovia menneiden sulkeuduttua auttaa ihmistä elämään täysillä ja nauttimaan elämästä!!
Onnellisuuden perusta on se että pystyy niin sanotusti seisomaan omilla jaloillaan. Muu on sitten lisäpisteitä.
Varmasti osaisit rakastaa mutta tukehduttaisitko toisen rakkaudellasi? Entäpä jos rakkaus loppuisì, ei välttämättä sinulta mutta toiselta. Romahtaisitko?
Ja luulenpa vaan että etsit jotakin haavekuvarakkautta. Tuossahan voi käydä niin ettet huomaakaan todellisessa elämässä vastaan tulevaa mahdollisuutta.
Mikset pokaa täältä jotain nättiä tyttöä kun vaikutat ihan ok mieheltä ??!
"Mikset pokaa täältä jotain nättiä tyttöä kun vaikutat ihan ok mieheltä ??!"
Alan itsekin kokea olevani melko ok. Mutta mistäs ja miten mukavan ja nätin tytön löytäis...
Ja nyt Vuodatta laittaa kuvaa kehiin niin nähdään tämä komea urho!
Vuodatta ja.
Baareista, kuntosaleilta..... niin monesta paikasta. Mutta jos missään et käy niin mitään et löydä.
Mutta laitanpa nyt kysymyksen kehiin. Jos jonkun kanssa pääsisit tutustumaan niin uskaltaisitko kertoa mielialalääkkeitten käytöstä?
"Mutta laitanpa nyt kysymyksen kehiin. Jos jonkun kanssa pääsisit tutustumaan niin uskaltaisitko kertoa mielialalääkkeitten käytöstä?"
Tietysti uskaltaisin kertoa, mutten varmasti ihan ensimmäisillä tapaamiskerroilla. Olenhan erittäin avoin kun olen tutustunut kahden kesken. Tietysti se voisi olla toiselle syy lemppaamiseen, mutta ei sille mitään voisi. Ei kai minua kukaan kaverikaan ole hylännyt sen takia, päinvastoin. Olemalla itse avoin, saa kuulla samantyyppisiä asioita. Vaikka olenkin arka tutustumaan, en todellakaan ole sulkeutunut sitten jos tunnen juttelun turvalliseksi. En tosin tiedä, kohtaanko samantyyppistä, avointa ja asioista puhuvaa naista.
Eihän suhteet muutenkaan kestä nykyään mitään ihmeitä. Pinnallisuus on nykyään kova sana söpöjen naisten keskuudessa. 170-173 senttinen, mielialalääkkeitä käyttävä, omissa maailmoissaan elelevä, kaveriton miekkonen ei taida olla mitään kovin haluttua seuraa.
Sillä en ole noin pitkä :D. Kavereitakin on. Eipähän sitten ole minulle tarkoitettu sellainen nainen jolle en kelpaa ;). En kaipaa sellaisia pinnallisia, vaan sellaista joka näkee myös sydämeen. "Vain sydämellään näkee parhaiten".
Sinun sanoissasi on virtaa ja laatua. Älä välitä näistä suomi24 piipertäjistä, vaan katso maailmaa valoisin mielin.
vuodatus, minkä olisit voinut tiivistää yhteen lauseeseen: haluan naisen.
Haluan hyvän naisen. Sellaisen, josta saisin hyvän ystävän ja puolison.
Olen ollut aina heikko sosiaalisissa taidoissa. Siksi en ole osannut muodostaa seurustelusuhdettakaan. Häpeän takia olin estynyt ja välttelin ihmisten kanssa yhdessäoloa mahdollisuuksien mukaan. Että ei lainkaan ihme kun on jäänyt yksin. Hyvinkin selvää, miksi en ole tavoittanut rinnalleni rakastavaa naista.
Monilla ikäisilläni on jo perheet ja nuoremmillakin. He ovat osanneet ottaa vastaan rakkautta ja siksi löytäneet kumppanin. He ovat olleet eheitä, toisin kuin minä.
En tiedä miten saan apua estyneeseen persoonallisuuteen, koska hoitava lääkäri ei ole myöntänyt tuota häiriötä. Tarvitsisin siihen jotain apua, ehkä psykologin apua. Nyt vain syön troppeja ettei minua ahdistaisi kun kärsin estyneen persoonallisuuteni aiheuttamasta yksinäisyydestä.
Nyt sä kyllä toistat ja jankutat tuota samaa että heikko sosiaalisissa taidoissa etkä saa diagnoosia etkä naisia. Mitä se diagnoosi auttaisi? Kävele itse vaikka psykiatrille mutta ei sekään sua kädestä toisen luo taluta eikä puolestasi puhu vastaantulijalle.
Ja sulla on kyllä niin ihmeellinen haavekuva ihannenaisesta ettei sellaisia ole oikeassa elämässä.
Oikeastaan en tiedä, olenko sittenkään niin huono sosiaalisissa taidoissa. On minulla niissä kuitenkin monta heikkoa osa-aluetta, mutta taidan kehittyä alinomaa. Pitkittyneen yksinäisyyteni vuoksi kuitenkin koen olevani huono. Tämäkin päivä oli mielestäni aika hyvä, jos arvioisin kouluarvosanoilla, antaisin ehkä 8. Huonoimpina päivinä olen maassa ja häpeän itseäni. Tänään oli ihan hyvä pössis.
Nyt lähden parin tunnin lenkille tuonne kauniiseen ja lämpimään syyskuun alkuiltaan :). On tarkoitus saada painoa pudotettua pari kolme kiloa. Runsas liikkuminen ei auta, vaan on vähennettävä syömistä.
Syömistä ei pidä KOSKAAN vähentää, vaan pitää oppia syömään oikeanlaista ruokaa. Punainen liha pois, paljon erilaisia kasviksia ja vihanneksia. Parasta olisi mennä jonkun ravintoterapeutin (vai miksi niitä nyt kutsutaan) luo kysymään oikeanlaisesta ruoka-valiosta tai mennä kirjastoon etsimään kirjaa siitä tai googlettaa vaikka.
Ruoan vähentäminen vähentää kehon tarvitsemia ravintoaineita, ja kenties laihdutkin, mutta samalla kehosi kärsii. Voi lähteä tukkaa, väsyttää entistä enemmän ja muutenkin kunto heikentyä.
Lenkkeily on paras laihdutusvaihtoehto.
Ihan vaan offtopic :)
Ymmärrän mitä tarkoitat ja tiedän ongelmani. Minun on kuitenkin vähennettävä hieman syömistä, sillä etenkin iltaisin syön vain pahaan oloon ja tyhjyyteeni. Tosin mirtazapinilla voi olla hieman vaikutusta. Lihaa en jätä pois, tosin en sitä pahemmin syö kuin koulussa. Minun on hillittävä makean mussuttaminen, niistä tulee paljon energiaa. Onpa sellaisiakin iltoja ollut, että kaiken muun syömisen lisäksi on mennyt 0,8 kg makeisia.
En voi lisätä liikuntaa, sillä ajan päivittäin fillarilla ainakin yli puoli tuntia (koulumatkat). Sitten kaikki kävelyt koulussa. Melkeinpä joka ilta vielä lenkkeilen aika reippaasti pari tuntia.
Lainasin tänään kirjastosta jonkun hyvän ravinto-oppaan. Huomenna koulun jälkeen menen taas luovuttamaan verta. Mielelläni luovutan kun pystyn. Yksinäisyydessä on se etu, ettei tule karenssia luovutukseen. Mikäli olisin kova 'kyntömies', tulisi aina este luovutukselle, jos olisi ollut taas uusi partneri. On se aika harmillista, kun ei löydy sellaista naista joka haluaisi seurustella kanssani. Nyt itkisin jos edes itkettäisi... :'(
Saako mielialalääkkieden käyttäjä luovuttaa verta??? Luulin että kaikkinainen lääkkeenkäyttö tentataan tarkkaan. (itse en siis koskaan ole luovuttanut)
Kyllä tentataan kaikki terveyteen liittyvät asiat. Muistaakseni jos on kolme lääkitystä, sitten tule kielto. Ja tietenkin tietyt lääkkeet ovat jo yksistään esteenä luovutukselle. Nyt minulla oli jo 23. luovutuskerta ja jatkan jos terveyttä riittää. Terveet nuoret, menkää luovuttamaan!
Muita esteitä ovat tietenkin vakavat sairaudet, seksuaalinen vireys (vaihtuvat kumppanit) ja miehillä kai homostelukin estää.
Sain lisäksi esitteen luuytimen luovutuksesta. Haluan mennä mukaan luuytimenluovuttajarekisteriin, jossa selvitetään, olisko minulla saumoja auttaa joitakin kuolemaatekeviä ihmisiä. Tosin en tiedä, ovatko lääkkeet esteenä sille. Otan selvää.
Terveet nuoret, menkää luovuttamaan!
ps. Mistähän löytäisin hyvän, mukavan, vapaan ja tupakoimattoman nuoren naisen?
Vastaus: en mistään.
p.s. sulla senkun kriteerit nousee, mut onnex ite tiedät jo vastausenki.
Joudun opettelemaan sosiaalista kanssakäymistä edelleen tässä iässä. Olin nuorempana arka ja välttelin helposti kohtaamisia ja tilanteita. Olin rakentanut itselleni valheellisen käsityksen itsestäni. Olin ajautunut kierteeseen, jossa pyörin kuin häntäänsä jahtaava kärppä. Aloin uskotella itselleni olevani liian viallinen, ruma, erilainen, läpeensä huono yksilö. Niin huono, ettei minulla ole mitään merkitystä, eikä mitään annettavaa kenellekään. Ja ennen kaikkea, ettei minua voi kukaan rakastaa.
On ollut eheyttävää löytää itsensä uudelleen, kun sen jossain vaiheessa olin hukuttanut. En sentään koe olevani mitenkään 'valmis' tai 'valaistunut'. Olen edelleen hyvin rikkinäinen ja vajavainen nuori mies. Kuitenkin joka päivä saan huomata, että minut hyväksytään ja koen olevani yksi meistä kaikista.
Meillä kaikilla lienee tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Koen saavani sellaista 'rakkautta' osakseni. Voin jutella ja nauraakin tuttavien kanssa. Ehkä minusta kuitenkin näkee sen, että olen aika rikkinäinen ja yksinäinen. Uskon sellaisen erilaisuuden näkyvän minusta epävarmuutena ja pelokkuutena. Kuitenkin minun on hyväksyttävä pelko osaksi tunteitani. Mutta sen pelon takia minusta tulee estynyt ja epävarma.
Huono itseluottamus ja pelokkuuskin voivat aiheuttaa yksinäisyyttä. Niiden takia olen ilman parisuhdettakin. Sitä vaan hoetaan, että kyllä tuolla ulkonäöllä naisen löydät. Mutta ei auta ulkonäkökään jos pelottaa. Tutustuminen on vaikeaa pelon takia. Ja sen takia minua voidaan pitää ylpeänä, jollainen en halua olla.