Kävin eilen psykiatrilla alkoholisiippuvuutteni takia. Hän sanoi, että alkoholismi on geneettinensairaus. Olisiko näin? Isäni on/oli alkoholisti ja isäni sisaruksilla kaikilla on jonkin asteinen tunne-elämän hairiö. Kolme alkoholistia ja kaksi muuten sairastavaa. Pelkää vain oman poikani puolesta. Miten estän hänen riippuvuuteni synnyn. Kotonamme olen pystynyt estämään näkyvän juopottelun, koska olen aika paljon poissa, ns. viikonloppuisä. Itse asiassa nykyisin en juo koskaan kotona.
Geneettinen
tekijä ja sen merkitys
6346
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Perinnöllisyyden osuudesta alkoholismissa on väännetty kättä tutkijapiireissäkin kautta maailman sivu. Psykiatri saattoi laittaa mutkat suoriksi.
Sitä tai tätä ei ole pystytty todistamaan, vaikka genetiikan osuus laajalti tunnustetaan. Usein heitetty arvio genetiikan osuudesta on 30 %.
Jos mukana on genetiikkaa alkoholistiperheessä, niin useimmiten pelissä on samaan aikaan ns. opittu malli ja ympäristön vaikutus, jos lapset kasvuikänsä kokevat ja näkevät juomista. Sitä mallin antamista olet yrittänyt välttää, mikä on hieno asia.
Lapselle saarnaamalla ja kielletyn hedelmän illuusiota luomalla ainakaan ei mitään estetä. Asiallinen keskustelu viinan vaikutuksista on paikallaan.
Arvelen, että terve viinaton perhe-elämä on nuorelle parasta mallia.
Seuraava lauseesi on kaikkien "mutuilijoiden" lempiväittämä.
-"Jos mukana on genetiikkaa alkoholistiperheessä, niin useimmiten pelissä on samaan aikaan ns. opittu malli ja ympäristön vaikutus, jos lapset kasvuikänsä kokevat ja näkevät juomista."-
Ettäkö lapset kotoa saavat mallin juomiselleen.
Kun isä makaa sammuneena olohuoneen pöydän alla omassa oksennuksessaan ja rakko tyhjentyneenä piktin lattiaa, niin se saa pienen pojan päättämään, että noin minäkin sitten isona juon!
Yleensä totuudet löytyvät paradokseista, ja niin tässäkin.
Erään hoitolaitoksen seinällä näin kerran alkoholistien pienien lapsien lausumia totuuksia juoposta isästään/äidistään.
Niiden perusteella jokainen lapsi oli jo varhain päättänyt, että hänen lapsensa eivät tule kärsimään juoposta vanhemmasta.
Kotona opittu malli kääntyykin siis paradoksiksi.
Siksi alkoholistin lapsi kasvaakin usein absolutistiksi, ja säilyttää sitä kautta oman epänormaalin suhteensa alkoholiin.
Totuushan sitten kuitenkin on se, että kun geeniperimä on kerran saatu ja jos olosuhteet ovat otolliset, niin nuoresta ihmisestä kehittyy alkoholisti.
Aina kuitenkin tarvitaan ensin geeniperimä, sillä ilman sitä pelkästään juomalla, kukaan ei tule alkoholistiksi.
Alkoholismia ei oikein mitenkään voi estää, mutta sen haittoja voi toki lieventää, kun asiasta puhuttaisiin alusta asti sen oikeilla nimillä, eikä pidettäisi alkoholismia tabuna.
Summa summarum.
Väität siis, että opitulla mallilla ei ole alkoholismissa osuutta, vaan se on lähtökohtaisesti perinnöllisyyden aiheuttamaa.
"Totuushan sitten kuitenkin on se, että kun geeniperimä on kerran saatu ja jos olosuhteet ovat otolliset, niin nuoresta ihmisestä kehittyy alkoholisti.
Aina kuitenkin tarvitaan ensin geeniperimä, sillä ilman sitä pelkästään juomalla, kukaan ei tule alkoholistiksi."
Arveletko tehneesi tieteellisen läpimurron, kun nykytiedekään ei ole kyennyt moiseen ratkaisuun?
Esitit paradoksin, että alkoholistin lapsesta tuleekin absolutisti. Niinkin voi käydä, mutta useimmiten ei.
Paradoksi on sekin, että monista sellaisista, joiden suvussa ei ole kummaltakaan puolelta laisinkaan alkoholismia, kuitenkin tulee alkoholisteja.
Kuinka heillä voi olla alkoholistinen geeniperimä, jos suvussa sitä ei ole ollenkaan?
Se kumoaa väitteesi, että yksin geeniperimä on lähtökohta alkoholismille.
Erikoinen, ellei koomillinen on tuo väitteesi loppukaneetti, että pelkästään juomalla kenestäkään ei tule alkoholistia.
Alkoholisteja tulee nimenomaan juomalla.
olen minäkin tykönäni pohtinut. Jälkikasvuni on minulle elämäni tarkoitus. Olenko esimerkilläni tuhonnut myös lasteni elämän?
Olen avoimesti käyttänyt alkoholia (meillä kun ollaan "rehellisiä") eli olen antanut kuvan, jossa hyväksyttävää on töiden jälkeen ottaa pari rentouttavaa (oikeasti 6-8). Jälkikasvu on nähnyt yleensä vain nuo pari, koska meillä asumisrakenne on sellainen, että yleensä ei törmätä enää toisiimme loppuillasta. Siiderimäärät toki ovat olleet näkyvillä jääkaapissa ja tyhjinä pulloina, mutta Koskenkorvat ovat olleet visusti piilossa pakkasessa ja sieltä juotu vasta loppuillasta salaa. Vai onko kaikki piilottelu sittenkin ollut turhaa? Yleensähän juoppo itse on se, joka ei tiedä ja kaikki muut tietää?
Minulla on alkoholistinen tausta. Isäni joi avoimesti ja äitini oli kaappijuoppo (keittiön kaapeissa oli aina jossakin viinapullo). Isäni sisaruksista myös kaksi ovat hyvin hanakoita viinan perään, vaikka naisia ovatkin. Olen itsekin parikymppisestä lähtien ollut viinamyönteinen.
Opin lapsena ja nuorena mallin, jossa viina kuului itsestäänselvänä osana elämään. Sitä ei pidetty pahana enkä osannut mitenkään hävetä, kun parikymppisenä tulin kotiin päihtyneenä. Eivätkä vanhempani siihen mitään sanoneet. Nuoruudenavoliittooni menin myös alkoholimyönteisen ihmisen kanssa eli juomisesta tuli perheessämme melkein päivittäistä eikä hänkään koskaan paheksunut alkoholinkäyttöäni. Ei silloin eikä jälkeenpäinkään.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että toisenlaisessa ympäristössä minusta ei välttämättä olisi tullut alkoholistia. Siksi minua nyt harmittaakin, että olen jälkikasvulleni näyttänyt siiderinjuonnin muka harmittomaksi rentouttajaksi. Nykyisen raittiuteni aikana olen kuitenkin käynyt erinäisen määrän keskusteluja ja olen kyllä huomannut, että jotakin ajatuksentynkää siellä nuorienkin päässä on alkanut itää.
Oma uskoni onkin, että esimerkillä on sittenkin suurempi vaikutus kuin geeneillä. Seura myös tekee kaltaisekseen eli sen suhteen kannattaa olla todella tarkkana.
... tulipahan melkein saarnan mittainen kyhäelmä tästäkin :)
Aihe on minullekin tärkeä, sillä lasteni geeneissä on alkoholismi sekä minun että isänsä puolelta. Mikä osa sukujemme alkoholismista on geenien aiheuttamaa, mikä ympäristön aiheuttaman mallin?
Minut on kasvatettu ns. vastuulliseen ja sivistyneeseen alkoholinkäyttöön. Se tarkoitti perheessäni sitä, että isä ja äiti joivat kaikissa juhlissa, samoin vieraat. Lapsien annettiin "turvallisesti maistaa" alkoholia jo alle 10-vuotiaana.
Ensimmäisen humalani koin 14-vuotiaana, kun setäni ja tätini antoivat minun "maistella" pullollisen valkoviiniä. Heistä oli lutuista, kun humalluin ja sammuin.
Minusta meillä lapsilla ei ollut mitään muuta mallia kuin tämä ns. "vastuullinen alkoholinkäyttö". Minusta lapsille voisi myös väläyttää mahdollisuutta olla vastuullisesti käyttämättä alkoholia. Emme me ihmiset sitä tarvitse.
Omilleni olen ollut avoin juomisestani ja raittiudestani, sekä sukujensa painolastista.
Olen kertonut kantanani, että alkoholi on turhake, jota opettelemme käyttämään. Mainonta ja media kertoo meille, että alkoholi tekee elämisestä hauskempaa. Minä yritän kertoa, että se on suuri valhe, jolla jotkut tekevät valtavasti rahaa.
En tiedä, onko se riittävästi, että raitistuin, kun vanhimmat lapseni olivat teinejä. Pidän käsiä kyynärpäitä myöden ristissä.
Geneettistä perimää uskon minäkin olevan juomiseni pohjalla. Mutta myös tunnepuolen häiriöllä on suuri merkitys. Epävarmuus tulevaisuudesta, omien tunnetilojen 'helpottaminen ja lääkintä* turruttavalla humalatilalla, itsevarmuuden ja -tunnon pönkitys siis huonommuudentunteen tainuttaminen.
Olin aikamoinen häirikkö juodessani, haastamassa kiivaisiin keskusteluihin ja mielipiteitten toitottaja. Nyt ei enää tarvitse päteä. Voin vain olla :D. Ihanaa!