Joskus astuu vanhuus
suljettujen ovien takaa
askel lyhenee
ja väsymys asettuu hartioille.
Puhe verkkaantuu
sielussa asuu eletyn elämän viisaus
hopea ankkuroituu ohimoille
mutta niiden aika ei ole vielä.
Haluan
että puhut hiljaa rakkaudesta
pidät minusta kiinni
ikäväni on ihmisen kokoinen.
Sopeudun syksyn melankoliaan
mutta en totisiin päiviin
autioihin öihin
joissa syli ja huulet
yhä Sinua huutaa.
suljettujen ovien takaa
askel lyhenee
ja väsymys asettuu hartioille.
Puhe verkkaantuu
sielussa asuu eletyn elämän viisaus
hopea ankkuroituu ohimoille
mutta niiden aika ei ole vielä.
Haluan
että puhut hiljaa rakkaudesta
pidät minusta kiinni
ikäväni on ihmisen kokoinen.
Sopeudun syksyn melankoliaan
mutta en totisiin päiviin
autioihin öihin
joissa syli ja huulet
yhä Sinua huutaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Arvaa mitä?
Olen ihan erimieltä...
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tyhmemmäksi muutun,
eli tuo yksi lauseesi ei sovi minuun ollenkaan:))
Mutta runosi kyllä sopi minulle, oikein hyvin,
se soljui hienosti, miun maun mukkaa.
Kiitos Emäntä =)
eri mieltä, ihan vappaasti saat olla.
Perustankin sanomiseni siihen, että yleensä sano-
taan vanhemmalla ihmisellä olevan enemmän
viisautta kuin nuorella. Minusta nimittäin tuntuu
siltä, että sama vika on täälläkin - tyhmyys vaan
kasvaa :(
Ikä tekee tehtävänsä,
väkisinkin miettii tulevaa näillä kymmenillä.
Siintä se runon juoni alkoi, ja loppu on luetta-
vissa.
Kiitos on kuuluva aina kommentoijalle - Sinulle.
vanhuus ei tule yllättäen
vaan hiljalleen sopeutuen
syksy riisuu puut
ihmiset lisäävät vaatteita
sade kastaa ikkunat
sisällä kuivat oltavat
ajankohtainen runosi
kohta syyskuu
tiedänhän minä sen, hiljaa ja kavalasti se
hiipii kehoon ja mieleen - vanhuus.
Olen syntynyt talven sydämellä,
mutta olen silti syksyn lapsi - mieleltäni.
Rakastan sen väriloistoa ja haikeutta, jonka
poismuuttavat linnut ja hiljaisuus täällä
maalla saa aikaan. Kylä hiljenee, kosken pauhu
kuuluu yhä paremmin ja paremmin pihaan. Matkaa
sinne on portailta vain n. 250 metriä. Ja kun
puut riisuutu, ääni kantaa paremmin ja paremmin
tänne.
Ajankohtainen kyllä, sielukin tavallaan muuttaa
muotoaan syksyn myötä.
Sinua kiitän, Sinä harvinainen vierailijani.
...runosi on melankoliasta huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä kaunis...
Valehtelisin jos väittäisin, etten pitänyt. Tykkäsin kovasti.
se on surumielinenkin,
kai se kuuluu pirtaani jollain tapaa aina runois-
sani.
Sitten kun olet tullut tänne asti, kuin minä nyt
olen - tiedät minkälaista on ajatella lähestyvää
vanhuutta. Olet niin paljon minua nuorempi, että
tuskin on mielessäsi edes vielä ajatus käynyt.
Kaikella on aikansa elämässä, sillekkin jos sen
saa vain Luojan armosta kokea.
Tomtomia kiittää lintsi.
...lindalle käy niin...
vaikka kruunusi hopeiseksi muuttuu
sisäinen "tytön hupakko" sinussa vielä
niityillä juoksuttaa kirmaillen rakkauden
takaa ajettavana ja kun rakkaus sinut kiinni
saa niin näytetään suomi filmien pilvenhattaroita.
no syksy sai sinutkin
ja kuinka hyvin sanot;"ikäväni on ihmisen
kokoinen"-sitähän se nimittäin on aina.
runosi loppu on hyvä tiivistelmä
mitä sitä kaipaa meistä jokainen...yksinäinen.
hyvin hyvä hyvä linda!!!
minä toivon, että nään vanhuuden vielä.
Se vaan ei ole omissa käsissä päättää eikä halli-
ta, elämä.
Onhan minussa sitä tytönhupakkoa toki vielä,
en varmaan muuten jaksaisi kaikkia kolhuja mitä
elämä työntää alituiseen eteeni.
Yksinäisyys on ikävä kumppani,
mutta sellaiseksi minä itseni kyllä usein tunnen
kaikesta huolimatta.
Tuntoni puran sitten näihin runoihini
vaihtelevalla menestyksellä, niin kuin tietysti
jokainen. Aina ei voi onnistua, eikä olla
kaikkien mieleen.
Lämmin kiitos sanoistasi, Sinä ikuinen kannusta-
jani. Aurinkoa sydämeesi.
varmaan oo viel vanhuuden aikaa sullakaan hienot ajatukset ja toi loppu huippu syli ja huulet sinua huutaa sunnuntaiillan jatkoja vaan lindalle
mutta oven takana se jo kolkuttaa, halusin tahi
en. Mutta pitää ajatella niin, että sekin kuuluu
osana elämään.
Kiitos, mukava kuulla että runoni tavoitti Sinut
Sakke. Samoin, leppoisaa illan jatkoa myös sinne.
Kömpelö kauneus, ruhjottu rakkaus.
Kaksi sanaparia jotka eivät soinnu.
Iskelmän ihmemaailma,- sanoivat entisaikaan nilkuksi.
Jalkapuoli eversti
olet oikeassa, nuo sanaparit taistelevat keske-
nään. En ole kyllä ihan varma siitä, mitä haluat
niillä edes ilmaista - olen varmaankin liian yk-
sinkertainen tulkitsemaan sanomaasi.
Ja Sinä, Sinä olet minulle ikuinen arvoi-
tus. Ei minkään valtakunnan hajua, kuka mahdat
olla.
Mutta kiitän siitä, että olet hetken viivähtänyt
jälleen runossani.
..tänään on sitten syksynb haikeutta joakisella ja odottaqvia sylejä. Jokainen käsittelee aihetta omalla tavallaan ja oikeastaan on mukava tässä vierekkäin näitä lukea. Paremmin pystyy huomaamaan runojen persoonallisuuden. Pidin taas taitavasta sanojen käsittelystäsi niinkuin aina. Olet taas löytänyt jotakin erilaista, hyvin sinua, tähän runoosi.
Kiitos upeasta lukuhetkestä : )
opettaa ainakin kulkemaan hiljaa, kuuntelemaan
ja kokemaan.
Huomasin aamulla itse saman, että syksy on monen
runossa tänään mukana. Olen syksyihminen, siitä
en pääse mihinkään.
En tiedä, onko tässä mitään kovinkaan erilaista
edellisiini. Mutta melankolia, se on istutettu
minuun varmaan jo syntymähetkelläni.
Kiitos Padme, olen otettu sanoistasi.
Levollista iltaa ja hyvää yötä.
...mutta joku päätä moukaroi
ei paljon mutta kuitenkin
on päivää häirinnyt
askel kuitenkin
ripeä toistaiseksi
haluaisin kulkea
ohi syksyn
kesä on minun aikaa
ja se kohta on jäänyt taakse
tämän vuoden
tänäänkin
tuo yö syliin sulkee
pimeämpänä kuin
ehkä eilen...
unohdetaan vanhuus toistaiseksi,
eletään tätä päivää täysin rinnoin jos mahdollis-
ta - eikö niin.
Syksy on minun aikaani,
kesä Sinun.
Kiitos että olet poikennut,
ja hyvää uutta päivää.
Haikean kaunis oli Lintsi. Pitää se ovi pitää raollaan, kun se tulee kuitenkin joskus. Ei se ainakaan silloin rymistele, kerkiää sopeutua itse
hiljaisempiin öihin, minäkin..
Tarkkis
joskus kuitenkin, jos Luoja niin suo.
Ajatuksistas kiitän jouskari.
On hyvä tietää, että olet siellä - tänäänkin.
Tämä oli kaunis runo,
sinulla on taito hyppysissä
etten paremmin sano kuules...
= )Terveisin koukkunessu
etelän aurinkosta!
taidosta en tiedä,
kirjoitin sen minkä tunsin.
Kiitos terveisistä,
lämpimistä sanasista aamuuni.
Vanhuus tuo hitauden
harmaat ohimot
mutta antaa viisauden
elämän kokemukset.
Ikävä asuu meissä
suurikokoisena
tunnemme sen kipuna
tuskana rinnassa.
Ikävä huutaa, kutsuu, kunnes lopulta jättää,
viimeistään kun dementia meidät yllättää. :)
ja…
"Haluan
että puhut hiljaa rakkaudesta
pidät minusta kiinni
ikäväni on ihmisen kokoinen."
…aivan ihana!
Mutta huomenna, viimeistään huomenna...
se vanhuus tuo,
toivon näkeväni senkin vielä elämässäni.
Ihmisen ikävä toisen luo,
se on toisinaan satuttavaa.
Ja säe johon viittaat,
kiteyttää oikeastaan tuon ajatukseni.
Kiitos Diinuskainen,
huomisestahan emme tiedä.