päiväkodin aloitus 1v 2kk

Ei sillä että kenelläkään tällä palstalla olisi päivittäin hermo kireällä, mutta:

kuulen useiden äitien olevan yllättävän kyllästyneitä kotonaoloon. Onhan se semmosta rutiinia, samaa joka päivä. Tai itse ajattelen että helpoimmalla pääsee kun joka päivä kulkee rutiineilla. Nämä kyllästyneimmät äidit on enimmäkseen olleet nuoria ja varmaan haiku kodin ulkopuolelle on suurempi kuin esim. minulla, 35v ensisynnyttäneellä. Muttei saa yleistää puoleen tai toiseen tuon ikähommankaan kanssa!

Jos tupakkia&kahvia menee päivät pitkät, hermo kireänä ja valitellaan puhelimessa tai netissä ja ulkoilusta ei tietoakaan, niin eiköhän lapselle olis parempi olla virikkeellisemmässä ympäristössä kuin siinä kotona? Tällaisiakin koteja -ja takuulla paljon pahempiakin- on olemassa. Varsinkin jos ei ole ystävä/sukuverkostoa tilannetta auttamaan.

En väitä että olen aina ihana äiti, pirteä kuin peipponen. Eikä tyttäremmekään aina ole! Kotirutiinien&runsaan ulkoilun lisäksi käymme mm. muskarissa, jumpalla, uimassa, loruttelemassa jne. ja molemmat tavataan samassa tilanteessa olevia kanssasisaria.
Ollaan onnellisia saamastamme TERVEESTÄ iloisesta lapsesta "vielä tällä iällä". Vaikka tulot huimasti laskeneet niin ihan ok-palkkainen vakituinen työpaikka on ollut jo 12v. Näin ollen suon itselleni olla töistä nyt pois. Isä jää hoitovapaalle keväällä ja palaan töihin tytön ollessa 2v2kk. Näillä näkymin tytär lähtee kolmivuorotarhaan 2,5v ikäisenä.
Pian on aika kulunut. Voihan olla että lykätään tarhaan menoa sinne 3v asti, saa nähdä.

Meillä poika aloitti päiväkodin 1v2kk iässä. Alkuun oli itkuinen, mutta sitten jäi jo mielellään päiväkotiin! Oppi lyhyessä ajassa paljon uusia asioita, kun on toisia lapsia ja yhteisiä leikkejä jne. Hoidossa kehuivat että on reipas ja iloinen poika.

Oli meilläkin aluksi tarkoitus että hoitoon vietäisiin vasta 3-vuotiaana, mutta eipä se elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Itse sairastuin syöpään ja mies sai yt-neuvottelujen yhteydessä potkut hyväpalkkaisesta työstä. Rahat eivät olisi millään riittäneet, vaikka kuinka laskettiin. Pakko oli vaan molempien lähteä töihin, kun olin työkykyiseksi toipunut.

Minusta on aivan turha arvostella toisia lapsen hoitoon viemisestä, kun emme oikeasti tiedä mikä tilanne taustalla on! Varmasti olisi ihanaa olla kotiäiti, mutta eihän se kaikilla ole mahdollista. Eikä se kenestäkään sen huonompaa äitiä tee. Joten miksei äidit vedetä yhtä köyttä, ja arvostelujen sijaan tueta toisiamme?