cavalierin omistajat

Meidän tytöt 4v ja 6v ovat olleet koko ikänsä terveitä, tutkittu päällisin puolin joka vuosi ja kuunneltu sydämet.
Ota yhteys cavalieryhdistykseen. He kertovat kasvattajista joilla on pentusuunnitelmia. Näin kierrät pentutehtailijat,uskoisin. Kasvattajilta kannattaa kysellä mahdollisimman paljon koska tyhmiä kysymyksiähän ei ole.
Tänä päivänä jokaisella rodulla on vitsauksensa, ja cavakin on päässyt eroon tuosta sydänsairaan koiran leimasta. Mikähän prosentuaalinen osuus on hihnan toisessa päässä, eli koiran liikalihavuus ja liian lyhyet lenkit ja aktiviteetit? Aina ei kannata uskoa sokeasti tilastoja.
Cavalierpalstalla on keskustelua rodusta, käyhän tutustumassa sieläkin! Ja onnea pennun etsintään!

tämä cava poitsu on ensimmäinen koirani. Liikumme paljon ja poika on hoikassa kunnossa, nyt 2,5v. Harrastamme toko:a. Aivan loistava pakkaus, ihana persoona.

Sydän on terve, suvussakaan ei ole sydänvikaa, mutta lyhyt kuono aiheuttaa "hengenveto kohtauksia" innostuttua. Aivan loistava rutu muuten. Jos joku kasvattaja alkaisi kasvattaa pitkäkuonoisempia cavoja niin ottaisin toisen varmasti. Mutta näillänäkymin seuraava koira tulee olemaan muu, "normaalikuonoinen"

Oma cavalierini on ehtinyt jo 11 vuoden ikään ja voin sanoa, ettei näinkään pitkässä ajassa ole tullut vielä yhtäkään syytä esille, miksen hankkisi jatkossakin saman rodun edustajia.

Hyväluonteisempaa, iloisempaa ja sydämellisempää koiraa saa hakea. Luonteensa puolesta cavalier ei jätä toivomisen varaa! Kun pennun hankin, ajattelin että se on maailman suloisin otus, mutten voinut kuvitellakaan, kuinka ihanan koiran saisinkaan. Ja meillä ainakin karvapallo on vain parantunut vanhetessaan, jos mahdollista :D

Cavalierin huono puoli on oikeastaan vain voimakas taipumus perinnölliseen sydämen läppävikaan. Vaikka oman haukkuni sukusiitosprosentti on pyöreä nolla, ilmoitti sydänvika itsestään koirani ollessa seitsenvuotias, 8-vuotiaana aloitettiin lääkitys. Sydänlääkkeen voimin on eletty viimeiset 3 vuotta oikein pirteästi. Kun pitää huolta, ettei ylipainoa cavalierille kerry, ei sydänvikakaan ole niin suuri rasite. Meillä meno on jatkunut viasta huolimatta entiseen malliin.

Koiralle kuin koiralle voi sairauksia tulla, joten en pidä mahdollista sydänvikaa esteenä cavalierin hankkimiselle. Vaikka olenkin sitä mieltä, että on suorastaan sydäntä särkevää, että noin terverunkoinen ja luonteeltaan täydellinen energiapakkaus on mennyt sydämen kohdalta pilalle ihmisten välinpitämättömyyden takia. Vaivan kanssa pystyy kuitenkin elämään täyttä elämää, joten se ei ole mikään kuolemantuomio tai jatkuvaa kidutusta koiralle.

Pitää toki olla tarkkana, että suvussa ei ole sisäsiittoisuutta, jolloin on suurin mahdollisuus saada terve koira, mutta kuten oman koirani tapaus kertoo, ei sukusiitosprosentin pienuuskaan poista sydänvian mahdollisuutta.

Koko sydämestäni suosittelen cavalieria kumppaniksi. Takuuvarmasti haukku tuo iloa, lämpöä ja vauhtia elämääsi. Koira soveltuu niin reippaalle lenkkipolulle kuin sohvalle syliinkin (tosin ei kuitenkaan vain sohvalle, sillä ainakin meidän yksilömme on aina rakastanut ulkoilua kaikkein intohimoisimmin).

11 vuoden aikana meillä ei ole ollut yhtä ainutta huonoa päivää, vaan aina on karvaturri jakanut ylitsevuotavaa iloaan. Kunpa vielä monta ilon vuotta olisi edessäkin, viime viikkoina kun terveysongelmat (ei sydän) ovat varjostaneet menoa. Terveysongelmien keskelläkin karvapallomme on jaksanut ulkoilla reippaasti ja pysyä iloisena... ihan uskomaton vesseli.

Kun cavalierin kaverikseen saa, tietää se lukemattomia onnen hetkiä. Toivon yhtä onnellista eloa sinulle ja mahdolliselle cavalierpennullesi kuin mistä olen itse saanut jo 11 vuotta nauttia!

Meillä on cavalier ja olin aluks sitä mieltä et onks tää ny hyvä rotu mut heti ku näin pennut ja niiden emon muutin totaalisesti mieltä.cavalier rakastaa ihmisiä ja nuolee tosi paljon.meiän cavalier on aina oven takana ku herää ja ku tulee ulos nii häntä vipattaa tuhatta ja sataa. se on ainaski varma valinta.en ees tunne yhtään cavalieria jolla ois ollu jotai sydän juttuja.ne on muutenki herttasia ja vilkkaita koiria.kannattaa ottaa vähän sirompaa mallia oleva cavalier (niitä on kahen laisia). vähän tumman ruskee on myös tosi kaunis.esim meijän koira on tosi isosilmäne,sirorakenteine ja sillä on kauniin tumman ruskee valkone turkki.kerta kaikkiaan kauniita.

Kirjoitin jo aiemmin suosituksia kysyjälle, mutta pitää vielä tehdä lisäys. Sanoin, etten 11 vuoden aikana ollut löytänyt vielä yhtään syytä, miksi ei pitäisi hankkia cavalieria eikä syitä ole löytynyt vieläkään yhtään, vaikka oma karvakuononi nukkuikin pois vähän aikaa sitten, aivan liian aikaisin. Mutta totuus on, että vaikka pikkuiseni olisi elänyt sata vuotta, olisi se silti nukkunut pois aivan liian aikaisin.

Sain 11,5 vuotta rajatonta riemua elämääni. Vielä päivää ennen poismenoaan hauvani lähti häntä heiluen pitkälle lenkille ja könysi tapansa mukaan syliin nukkumaan. Ei olisi uskonut, että väsy oli niin suuri, että seuraavana päivänä pieni nukkuisi pois. Koko viimeinen viikko meni reippaasti ja iloisesti reippaillen ja leikkien. Vaikka koirani varmasti tiesi, ettei jaksaisi enää pitkään, nautti se viimeiseen hengenvetoon täysillä ja näytti perheelleen, että kaikki on hyvin. Ilo ei pikkukaverista kadonnut, vaikka viimeinen kuukausi menikin mystisesti sairastellessa.

Kaikille, jotka pohtivat cavalierin ottamista, sanon vain sen, että lopettakaa pohtiminen ja hankkikaa itsellenne 5-10 kiloa puhdasta riemua, ystävällisyyttä ja hyvää mieltä. Itse olin niin onnekas, että sain sitä 12 kiloa :D Oma pikkuiseni kun oli perinyt isältään kunnioitettavan vankat luut ja sitä myötä reippaan säkäkorkeuden.

Mutta niin upea kuin cavalier onkin ulkonäöltään, niin ei voi kylliksi korostaa sitä, että päälle ei näy, kuinka lumoava luonne sillä on. Vaikka jo nassun perusteella uskoo karvaturrin olevan suloisin olento maan päällä, ei sitä ihanuuden määrää voi kuvitellakaan ennen kuin kokee sen. Oman karvatassuni ryhdikäs cavalierin keho piti sisällään loputtoman määrän puhdasta positiivisuutta. Vaikka kroppa lopulta petti, ei mieli koskaan.

Itselläni oli maailman paras cavalieri, jota jään kaipaamaan ikuisesti. Mutta kokeilkaa onneanne ja yrittäkää napata se toiseksi paras, voin vannoa, ettei sekään varmasti ole pettymys ;) Vaikka suru on loputon, kun ei hauvaa enää ole, kantaa sen ilo edelleenkin pahimpien aallonpohjien yli. Jälkeen jäi ikävän lisäksi niin paljon kaunista ja hyvää, että tällä pärjäisi useammankin ihmisiän.

...pari kuukautta sitten oman herttaisen cavalieerin. se on kohta 5 kk ja aivan ihana ja herttainen. aina sillä on häntä heilumassa ja innokas touhuamaan. nyt kun oikein mietin niin se on ihanin ja suloisin rotu koko maailmassa(ainakin minun mielestäni). kerran kun menin ensimmäistä kertaa sen kanssa match showhun tulimme neljänsiksi vaikkakin sillä on pieni värivirhe.
sen silmien ympärillä pitäisi olla ruskeat "silmälaput" mutta meidän hauvan naama on aivan valkoinen.

mutta tärkeintä ei ole se miltä se näyttää, sillä sen sydän on puhdasta kultaa.
cavalieeria hankkiessa kannattaa käydä ensiksi tutustumassa pentuihin ja vasta sitten valita minkä ottaa. minä kävin pari kertaa katselemassa pentuja ja niiden luonnetta, ennen kuin päätin kenet otan.

pentueen ainut tyttö oli hieman tuittupäinen ja toinen pojista oli aika paljon siskonsa kaltainen, mutta meidän poika oli seurallisin ja aina ensimmäisenä tuli tervehtimään. ihastuin siihen heti ensi käynnillä :-)

Meillä oli v.87-98 cavalieri ja elin siis sen kanssa lähes 10 v. Koko perhe hoiti koiraa, mikä oli helpotus jos ei aina jaksanut itse hoitaa ja viedä lenkille.
Sillä oli taipumusta usein saada vain silmätulehduksia ja korvienkin. Ai että se korvien putsaus oli homma jota tää lähti karkuun ja toinen oli kynsien leikkuu, mitä se pelkäsi.
Lopulta sydän tällä ihanalla sitten alkoi piiputtaan ja piikille oli vietävä. :(
Se kyllä välillä piipahti omillekin teille tylsistyessään kotipihaan ja keksi konstit päästä portista läpi.
Autokyytit olivat erittäin mieluisia sille ja joskus juoksi isän perään kun lähti autolla liikenteeseen :D että se oli vikkelä!
Kyllä se koiruudetkin aina keksi. Eräs taito oli päästä nuorempana tuolille ja siitä pöydälle. Jotenkin vain onnistui, silminnäkijöitä ei ollut.
Haukkui vain kun yllytti leikkimään, muuten ei kyllä ollut kova haukkujakaan.
Kyllä mä vielä hankin taas cavalierin. On se niin ihana vaan. Ja kaunis koirarotu.

Minulla on 2 cavalier tyttöä. Elli 3½ ja Elsa 1½
Täysin terveitä ovat olleet. Lapsuuden perheessäni oli myös cavalier Topi, se oli myös terve koko elämänsä ajan.
(nukkui pois kun oli jo vanha)