Tosiasiat

Tosiasiat eivät muutu, vaikka kuinka kiukuttelette. Suomalainen valtioneuvos Juho Kusti Paasikivi, joka oli solmimassa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä rauhansopimusta Tartossa vuonna 1920, oli sitä mieltä, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Pitäkää aina tosiasiat mielessänne, kun tulette tänne palstoille huutelemaan. lausukaa tosiasiat ääneen ja kertokaa vasta sitten mielipiteenne. Mielipiteenne on vapaa, ja sitä kunnioitetaan, jos se perustuu tosiasioihin.

Hyvä olisi myös muistaa tunnustaa se, että suomalaiset ja virolaiset arvostavat pitkälti samoja asioita. Useilla meistä suomalaisista vain sattuu olemaan monia näistä asioista enemmän kuin virolaisilla. Monesti virolaisten mielipiteitä lukiessaan voisi tälläkin palstalla jäädä, jos ei tietäisi, siihen käsitykseen, että virolaiset vihaavat hyvää koulutusta, hyvää sosiaaliturvaa, ympäristönsuojelua ja korkeaa elintasoa yleisesti ottaenkin. Mutta näinhän ei todellisuudessa ole, suomalaisten kansantaudiksi mainittu kateus vaivaa virolaisia ainakin yhtä pahasti kuin meitäkin.

Palstalla reuhaavat suomalaiset ovat sitten oma lukunsa. Omaa kotimaataan haukkuvilla suomalaisilla on oikeus haukkua Suomea ja suomalaisia. Heidän motiivinsa ja vaikuttimensa ovat minulle osittain tuttuja ilmiöinä, vaikken niitä kaikkia ymmärräkään. Mutta heidän kommenttinsa ovat jollakin tavalla mielekkäämpiä lukea, koska ne eivät kumpua kateudesta.
8322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

_että virolaiset vihaavat (????) hyvää koulutusta, hyvää sosiaaliturvaa, ympäristönsuojelua ja korkeaa elintasoa yleisesti ottaenkin._

_Mutta näinhän ei todellisuudessa ole, suomalaisten kansantaudiksi mainittu kateus vaivaa virolaisia (????) ainakin yhtä pahasti kuin meitäkin.

Kust sa sellised faktid võtad?
Võibolla vaevlevad hoopis paar soomlast siin oma eestlaste halvustamise taudis.


Kas estofiil (kui sa muidugi seda nime üldse väärt oled) pole kordki selle peale tulnud, et kui siin, eestlaste foorumis hommikust õhtuni lugeda mõne soomlase masspostitusi a la "kui vilets ja väeti on Eesti ja kui tark ja tugev on Soome", siis lõpuks TÜDINED sellest.

Kuidas metsa hõikad, eks nii ka mets vastab.

Üks ja sama jura juba aastast aastasse.

Äänestä

Sosialismin ja tasapäisyyden piti poistaa kateus Suomesta, mutta kuinkas kävi, nyt ollaan entistä kateellisia entistä vähemmästä, ja kaikkein kateellisimpia ollaan eteläiselle naapurille jossa ihmiset ovat täynnä työhalua ja elämäniloa.

Tulit sitten todistelemaan omia ongelmiasi tänne palstalle :o

Äänestä

Ole inimene ja enne kui siia oma verbaalset kõhulahtisust tuled näitama, õpi eesti keel ära. Vastasel juhul pole sa mingi estofiil, vaid estofoob.

Äänestä

muuta ei tarvi, kuin kertoa virolaisille faktat.

... kädet hamuilevat verenpainelääkkeitä...

totuus on usein vaikeaa. siihen oppii kuitenkin. tälläkin palstalla oli vielä vuoden alussa niitä, jotka kielsivät viron talousongelmat täydellisesti. nyt on jo toinen ääni kellossa. nyt toistetaan sitä viron hallituksenkin käyttämää liturgiaa "talouden nousut ja laskut on ihan normaalia".

normaaliahan se onkin, mutta syöksylasku ei ole normaalia.

Äänestä
  • Huomenna taas töihin, elämä jatkuu, lapset kasvaa, palkka juoksee.

    Äänestä

tosiaiat ei ole virossa aina tosiasioita.
OECD kritisoi viroa tilastojen vääristelystä.

http://www.postimees.ee/?id=29801

olipa se yllätys! neuvostohenki elää virossa!

Äänestä
  • siis on seal "n.henki" kogu aeg elanud.:))

    Ainult et ei ole üllatus, ei ole...:))

    Äänestä

  • ole todellakaan tosiasioita sinulle - joko valehtelet tarkoituksella tai ett ymmärrä viroa sanakaan. Tilastojen vääristelystä ei ole OECD kyllä ketään kritisoinut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Estofiili kirjoitti:

Tosiasiat eivät muutu, vaikka kuinka kiukuttelette. Suomalainen valtioneuvos Juho Kusti Paasikivi, joka oli solmimassa Suomen ja Neuvosto-Venäjän välistä rauhansopimusta Tartossa vuonna 1920, oli sitä mieltä, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Pitäkää aina tosiasiat mielessänne, kun tulette tänne palstoille huutelemaan. lausukaa tosiasiat ääneen ja kertokaa vasta sitten mielipiteenne. Mielipiteenne on vapaa, ja sitä kunnioitetaan, jos se perustuu tosiasioihin.

Hyvä olisi myös muistaa tunnustaa se, että suomalaiset ja virolaiset arvostavat pitkälti samoja asioita. Useilla meistä suomalaisista vain sattuu olemaan monia näistä asioista enemmän kuin virolaisilla. Monesti virolaisten mielipiteitä lukiessaan voisi tälläkin palstalla jäädä, jos ei tietäisi, siihen käsitykseen, että virolaiset vihaavat hyvää koulutusta, hyvää sosiaaliturvaa, ympäristönsuojelua ja korkeaa elintasoa yleisesti ottaenkin. Mutta näinhän ei todellisuudessa ole, suomalaisten kansantaudiksi mainittu kateus vaivaa virolaisia ainakin yhtä pahasti kuin meitäkin.

Palstalla reuhaavat suomalaiset ovat sitten oma lukunsa. Omaa kotimaataan haukkuvilla suomalaisilla on oikeus haukkua Suomea ja suomalaisia. Heidän motiivinsa ja vaikuttimensa ovat minulle osittain tuttuja ilmiöinä, vaikken niitä kaikkia ymmärräkään. Mutta heidän kommenttinsa ovat jollakin tavalla mielekkäämpiä lukea, koska ne eivät kumpua kateudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu