Käväisin pitkästä aikaa paranormaaliblogin sivuilla ja sieltä löysin tämän jutun käykäähän lukemassa. (Maailmanloppuun kannattaa alkaa valmistautua nyt, sillä se on lähellä. Niin muinaisten mayojen, kiinalaisen I Chingin kuin Merlin-velhon ja antiikin oraakkelienkin väitetään ennustaneen maailmanlopun tulevan vuonna 2012. Voivatko ne kaikki olla väärässä?) Toivottavasti eivät ole väärässä ja näin todella tulee tapahtumaan. Aivan mahtavoo, ei tarvii kuulkaas enää pitkään yksinäisyydessä kärvistellä. Tässä on itselläkin noita itsetuhoisia ajatuksia ollut mielessä jo noin neljän vuoden ajan. Kun ei tämä yksinäisyys ole helpottanut. Välillä on mennyt paremmin, mutta nyt taas alkaa mennä huonompaan suuntaan. Viimeisetkin kaverit ovat nyt häipyneet ja nekin on ollu erittäin huonoja kavereita. Joita ei meikäläisen seura ole ikinä erityisesti kiinnostanu. Rahaa ne vaan on aina halunnu, kuskia tai jotain muuta. Mutta pittääpä vielä toiset neljä vuotta jotenkin yrittää jaksaa, niin sitten ehkäpä helpottaa. Jos ei maailmanloppua sillo tule ja elämä on vieläki perseestä niinku erittäin todennäköisesti on. Niin sitten laitan kyllä itteni köyden jatkoksi.
Maailmanloppu tulossa
2012
8796
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
maailmanloppuun??? Jos kaikki mukamas loppuun niin ei kai tässä tarvitse omia hautajaisiaankaan suunnitella?
Paranormaali plogi on hyvä sivu
mahdollista maailmanloppua juuri vähän aikaa sitten.
Mutta itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään. Elämä on lahja, ja on surullista, ettet sitä näe etkä ymmärrä.
Mutta koska maailmanloppu on tulossa tee jotain upeaa elämässäsi. Toteuta unelmiasi, luo unelmia. Tee jotain mikä tekee sinut onnelliseksi. Elä joka päivä joka hetkessä täysillä mukana. Nauti viileän raikkaasta syysilmasta, lehtien värin muuttumisesta, sateen ropinasta yöllä. Auringon valon hitaasti vaihtuvasta kulmasta.
Kukaan ei ole koskaan todella yksin. Me olemme kaikki tavalla tai toisella kytköksissä toisiimme. Ihminen syntyy koska joku halusi sitä. Ja jos luulet ettei kukaan välitä itsemurha-puheistasi, niin veikkaan että joka ikinen joka viestisi lukee tuntee surua ja toivoisi, ettet tekisi sitä. Koska olemme kaikki eläviä, ja tässä hetkessä olemassa.
Kuolemaa ehtii tutkia kun se omalle kohdalle tulee, ajan kanssa. Odotan sitä hetkeä tietysti mielenkiinnolla, mutta aion kyllä elää ja tutkia elämää ja sen näyttämiä asioita. Useasti tuntuu siltä että tässä kaikessa on jokin arvoitus, jokin salaisuus tai jokin totuus kätkettynä, ja jos oikein tarkkaan katsoo ja tutkii, löytää jotain todella ihmeellistä.
Täyttä asiaa tämä sinun kirjoituksesi. Maailma on kaunis ja varsinkin suomen luonto on erittäin kaunista. Tulee pahamieli siitä kun ajattelee muita joilla asiat ovat hyvin, niin kuin vissiin sullaki. Jos maailmanloppu tulee, koska tosi moni tätä elämää haluasi jatkaa. Mullaki on kaks veljee joilla molemmilla elämä on erittäin mallillaan. Iso veljellä on jo kaks lastakin ja se on naimisissa. Pikku veli myös kihloissa. Sitten mie oon tämmönen väliin putooja onneton ressukka tämä elämä on ollu 13 vuotiaasta eteenpäin välillä jopa erittäin vaikeeta. Ja ne ilon hetket on ollu aika harvassa.
Se onko asiat hyvin voi huonosti lähtee ihmisten omasta päästä. Loppujen lopuksi asiat vaan ON. Kauneuskin lähtee ihmisten omasta mielestä. Mutta tässä on taas näitä eroja ihmisten ajatusmaailmojen kanssa. Ei kaikki ajattele että asiat vaan on niin kuin ne on niitä katsomalla ja niitä nimeämättä miksikään, vaan että kaikki kuuluu johonkin kategoriaan (hyvä/paha, kaunis/ruma jne.)
Mutta jos vähemmälle filosofisoinnille: Jos mun asiat olisi _minun mielestäni_ hyvin, tai ainakin täysin mallillaan, en pyörisi tällä palstalla :) Vaikka erakkona eläminen on toki miellyttävääkin. Kaipaisin rakkautta elämääni, kun siitä olen saanut jäädä kokonaan paitsi, samaan aikaan kun itteäni paljon nuoremmat rakastuu tai vaihtaa seurustelukumppaniaan kuin sukkia. Harmittaa suuresti kun tiedän pystyväni rakastamaan intohimoisesti ja tekemään jonkun onnelliseksi, mutta sellaista kunniaa ei ole minulle suotu. Mutta odotan. Jos joku löytyisi, jos ei niin sitten ei. Elämässä on paljon muutakin näkemistä ja kokemista.
Mutta tosiaan takaisin pääaiheeseen: turhaan pidät itseäsi mitenkään veljiäsi huonompana. Miten itse näen vastoinkäymiset ja vaikeudet, että ne kasvattaa ihmisen sydäntä suuremmaksi, ja omien surujesi kautta sinulla on mahdollisuus auttaa muita suruissaan. Yksinäiset ja elämässä paljon vaikeuksia kokeneet ja surua nähneet ovat voimakkaampia, avaramielisempiä ja suurisydämisempiä kuin ketkään muut, joten olet saavuttanut kyllä kokemuksillasi paljon henkistä kasvua, jota et ehkä vain vielä kykene näkemään. Mutta muut ihmiset jotka ovat tekemisissä kanssasi tulevat tuntemaan sen.
Jokainen etsii merkitystä elämäänsä. Ehkei sellaista olekaan. Mutta voi ainakin tehdä mieluisia ja itseään kiinnostavia asioita siinä elellessä. Miksi ottaa elämisestäkin suoriutumispaineita? :D
kiva ku sekin tulis ja mahollisimman pian, paitsi että paska vaan jos tulee just 19vuotiaana, nyt tai ei koskaan tai joskus 2020
voi tulla jo 10.9.-08. millanen kalenteri noilla hepuilla olikaan?
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/33838-”maailmanlopun-estamiseen-aikaa-yhdeksan-paivaa”
Eipäs tule 10.9.08 vaan tossahan sanotaan,että vasta neljässä vuodessa mustat aukot kasvavat tarpeeksi imaistakseen maanpallon mukanaan. Eli hyvin mahollista, että mennään juuri vuoteen 2012.