http://www.iltalehti.fi/viihde/200808318193434_vi.shtml
Miksi D jaksaa kalastella Armilla? Jos ei muuten saa julkisuutta niin häipyisi kuvioista eikä tilittäisi noita sääli juttujaan.
Miksi D jaksaa kalastella Armilla? Jos ei muuten saa julkisuutta niin häipyisi kuvioista eikä tilittäisi noita sääli juttujaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kuka tai mikä tahansa ikäloppu raakimus tuhoaa viattoman nuoren ihmisen elämän itsekkäällä omis-
tavalla rakastamisellaan ja turhilla lupauksillaan
yhteisestä elämästä,perheestä,tulevaisuudesta on
sellainen iso PASKA,että ennemmin tai myöhemmin
joutuu tuomiolle.Lipsasen Liisaa tosissaan ihmettelen, ettei jättänyt mokomaa jätkää jo alkuunsa, kun nämä Armijutut alkoi levitä pitkin
maakuntia.
En jaksa ymmärtää myöskään, miksi Däni rääpii nyt Armia, olisi ottanut asian esille silloin kuin jotain oli tehtävissä. Kyllä jotkut ovat todella itsekkäitä ja julmia toiselle!
Ensin pitää lämpimänä sekä vaimoa että häneen rakastunutta tyttöä eikä voi luopua mistään. Sitten (vasta) toisen kuoltua kehuskelee suhteellaan poismenneeseen ja alkaa myydä juttuja asiasta lehdille. On niin törkeää, ettei tiedä mitä sanoisi! Nyt kun oma miehuus on muuttumassa niljakkaan, turvonneen ja löysän vanhan papan muisteloiksi eikä enää omakaan vaimo sietänyt moista ällötystä niin pitää repiä sitä mitä menneisyydestä irti saa.
Kyllä näytti tämä ylikireisiin kuoriin ahdettu ryynimakkara oikean luontonsa.
Ehkä Liisa on sen ajan sukupolvea, että naimisissa olo oli naiselle vielä arvo - oli hienompaa sanoa olevansa naimisissa kuin eronnut tai yh, vielä hänen asemassaan. Moni pari on vain nimellisesti yhdessä syystä jos toisestakin.
Lopettakaa jo ja antakaa asian olla.
Armi oli aikuinen ja itse vastuussa teoistaan ja tunteistaan. Jokainenhan täällä saisi toisiaan syyttää jos tuolle linjalle lähdetään
Äiti, joka seuraa sydän karrellaan lapsensa,vielä
elämää kokemattoman linnunpojan rakastumista ja
lapsellisia haaveita ja unelmia, jotka kerta toi-
snesa jälkeen vanha elähtänyt poppistara rikkoo.
Etkö ole koskaan miettinyt, miksi Armi yleensä
alkoi juoda?Ei tosiaankaan ole yhdentekevää, mitä
vanhat papparaiset nuorille tytöille tekee!
eihän se toinenkaan danny jaksa
18-v ja aivan kokematon, naiivi tyttönen ja vanha äijä, naimisissa ja perheenisä. Olisihan kaunis ja lahjakas Armi saanut ihan kenet tahansa kunnollisen miehen, takuulla paljon komeamman, rikkaamman ja älykkäämmän kuin tuon keskitasoisen kapakkalaulajan.
Ei 18-vuotias ja keski-ikäinen ole samalla viivalla. Kyllä tuon ikäinen, rakastunut nuori on hyväksikäytettävissä, kuten tämäkin surullinen esimerkki osoittaa.
Hyväksikäyttö jatkuu näköjään vielä haudan taakse...
ARMI RAUHAAN!!
Minusta Danny on hirveän säälittävä henkilö. Lihava, kohti kuolemaa kulkeva vanhus, jonka levyt eivät mene kaupaksi.
Pukeutuminen kuin jostakin sketsistä karanneelta.
Danny jaksoi Armia niin kauan kuin Armi tuotti rahaa, käytti Armia hyväksi ja makasi lirkutellen tyhjiä lupauksia yhteiselosta, tämä on tunnettu tosiasia. Ei ollut Danny Armia auttamassa vaikeina aikoinan!
Vasten mielinen ihminen kaikin puolin tuo Danny ja kaiken lisäksi surkea laulaja vaikka pukeekin lavalla läskinsä ylikireään pelle-elvispukuun.
epätoivo sua. Kiusasit hyväuskoista naita 15 vuotta! Toivottavasti kidut loppuelämäsi moisen tehtyäsi! Suomen kansa nauraa ja säälii sinua. Häpeäisit, kun yrität mainettasi pelastaa. Itse sinä pilasit koko ARM-1 elämän!!!!
Siis Dannyllä enää päästä julkisuuteen. Armin siivellä. Kuvottavaa. Ja vielä musiikkineuvoksen tittelin saanut: millä ansioilla kysyn ma? Onko yhtään iskelmää säveltänyt /sanoittanut?