kummajuttu

mielialat vaihtelee tosirajusti olen kuivatellut 22 päivää eilen en olisi juonut vaikka olisin saanut 1000€ tänään olen jo pukenut ja riisunut kolme kertaa kun olen ollut menossa alkoon kovaa vääntöä itsenikanssa viime krapulan pelkotilat vapinat univaikeudet sunmuut oireet ovat jo unohtuneet Auttakaa!
16615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Yleensäkin mikä hyvänsä liikunta auttaa höyryjen päästössä.

Äänestä

Koita välttää viinakauppaa. Jos jalat vie väkisellä siihen suuntaan, koita jarruttaa lähikaupan kohdalla. Osta vähän olutta, mieluusti ykköstä. Siten saa ainakin juomisrefleksin hoideltua, eikä tule kanuuna.

Viisaintahan olisi vain käydä kävelyllä, kokeile jättää lompakko kotiin.

Hah, minäkin hyväkin neuvoja. Odottelen puoltapäivää, että ilkeää mennä Malmille viinakauppaan- Onneksi on yksi eleffantti olut ja kaksi ykköskaljaa jääkaapissa....

Äänestä
  • tuota peräsmiehen kirjoitusta. Olutta nyt ei ainakaan kannata mennä ostelemaan, ei edes sitä ykköstä, sillä siinähän on puolet keppanan prossista ja jo pari pulloa voi saada taas sen ison pyörän päälle. Kuntoilu ja ulkona mieluiten oli minulle alkuaikoina se paras apu. Lukeminen, saunominen ja telkun katselu illalla sitten. Mietipä miten paljon parempi on aamusella heräillä kun ei oo kanuunaa.

    Äänestä

  • Ihmettelin jo provoksi juttuasi kun kehotit kaveria hakemaan olutta. Sehän on kuin bensaa heittäis liekkeihin.
    Koska juopolla on jäänyt "pariin oluseen", ei varmaan koskaan?

    Mutta selvishän se, juoppohan se siellä neuvoo.

    Äänestä

kyseessä on ns. superkompensaatiovaihe. Urheilussa termiä käytetään kun levon merkitys on tärkeää kehityksen ja palautuksen kannalta, ja pyritään välttämään ylikuntoa.

Juopoille kahden-kolmen viikon kuivattelu palauttaa energia- ja viitamiinitasapainon kohilleen. Kunto tuntuu hyvältä ja mieli kirkkaalta. Nukkuttuakin tulee ns. normaalia unta.

Nyt sinulla on mahdollisuus vetää elämäsi turnee, tai pitäää korkki kiinni ja säilyttää järki!

Äänestä
  • Ja ei siinä mitään pahaa ole.
    Itse vaan viimeksi kiskoin koskenkorvaa kaljan kera kitusiin puolisen vuotta, ja parissa kolmessa viikossa tästä ei toivuta, kun ei tunnu kolmas kuukausikaan vielä korjanneen entiselleen.
    Eli se toipilasvaiheen pituus on kiinni kännäämisvaiheen pituudesta ja syvyydestä.

    Äänestä

  • ----+ kirjoitti:

    Ja ei siinä mitään pahaa ole.

    olet ihan oikeassa se on se määrävä tekijä. Mutta yleensä kun juomahalut heräävät ja olo on F A N T A S T i N E N, niin juominen jatkuu rajumpana kuin koskaan.

    Äänestä

  • ----+ kirjoitti:

    Ja ei siinä mitään pahaa ole.
    Itse vaan viimeksi kiskoin koskenkorvaa kaljan kera kitusiin puolisen vuotta, ja parissa kolmessa viikossa tästä ei toivuta, kun ei tunnu kolmas kuukausikaan vielä korjanneen entiselleen.
    Eli se toipilasvaiheen pituus on kiinni kännäämisvaiheen pituudesta ja syvyydestä.

    itselläni kesti ainkin vuoden kunnes todella tajusin kuinka v tun tyhmä olen ollut.Kolmen kuukauden kohdalla sanottiin että ainakin vuosi menee,en kyllä aivan täysin uskonut sitä.Nyt on kulunut 5 vuotta täytyy omalta osalta sanoa,että olen vielä toipuva alkoholisti.Tietysti kun itsestä tuntuu ,että kehitys suunta on eteenpäin.Eikä paremmasta tiedä ,niin ei voi valittaa.

    Äänestä

  • ripa1144 kirjoitti:

    En osaa sanoa muuta kuin että toipuminen ja uuden tavan elämään opettelu eli elo ilman alkoholia vie jokaisella niin kauan tai niin vähän aikaa, kunnes vain yks pvä oivaltaa, että on vapaa ja varma tavastaan elää.

    Ohjelmassa tolkutetaan aina uhrina olemista ja ainaista heikkona olemista. Halusin pois siitä jumiutumasta ja päätin olla tavallinen suomalainen, joka ei juo.

    Äänestä

  • hyvin yksilöllistä kirjoitti:

    AA on vain yksi tapa raitistua.AA:ei sovellu kaikille ainoastaan 100:sta jotka tulevat sisään jatkaa vuoden päästä 5 joten prosentti on pieni,mutta niille viidelle uusi mahdollisuus.

    Luulen että yleisin mielipide aa:n jäsenillä on ei ole mitään väliä milllä raitistuu kun pysyy raittiina.Ohjelma josta mainitsit on tarkoitettu helpottamaan raitiina pysymistä ei se varmaan ketään raitista.

    Itseäni se on auttanut .ja olen yrittänyt auttaa muita parhaan kykyni mukaan. Siinä kai on sen salaperäisen "ohjelman" tärkein sanoma .

    Äänestä

Olet osoittanut sen, että juomisen lopettaminen on helppoa, eikö vaan.

Eri asia onkin sitten alkoholismi-sairaus. Sillehän sinä et ole tehnyt vielä mitään, ethän?
Se voi sinussa edelleen hyvin, vaikka ei olekaan saanut omaa lääkettään, eli alkoholia. Toisaalta sillä on aikaa odottaa, se ei lähde sinusta minnekään.

Sinuna minä etsiytyisin pikaisesti jonkin vertaistuen piiriin. Kokeile vaikka AA:ta, jospa sattuisit löytämään hyvän ryhmän.
Menet ja olet ihan vaikka kuunteluoppilaana, tai purat puhumalla kaikki paineet kerralla, jos siltä tuntuu.

Sinun ei kannata jäädä nyt tuleen makaamaan, yksin alkoholismin kanssa on melko mahdoton pärjätä. Sanoo toiset sitten mitä tahansa, usko itseesi, ja hae apua.

Äänestä

voisit soittaa 09-750200 (AA:n auttava puhelin). Ja pistä se kännykkäsi muistiin. On helppo löytää siitä aakkosten alkupäästä.

Äänestä

Kerro feedback. Täällä nämä jutut väännetään ihan väkisellä tupla a:n julistamiseksi, muuta ei edes mainita.

Jos selvisit kuivilla, se aina hyvä. Jos ratkesit dokaan, se paha kaiketi.

Monet puhuu liikunnan puolesta. Auttaa niiden mielestä kai kaikkeen. No ihan samoja fiiliksiä sporttikin tekee. Tekee fanaattisti sitä harrastavan totaalitolloksi...

Luonto on kiva, aina jotain katseltavaa. Tää mun mielipide.

Heikot luuserit ramppaa tupla a:ssa, normaalit ihmiset ei.

Äänestä
  • Heikot luuserit ovat perustaneetkin AA:n.Se luultavasti onkin syy sen tehoon.Tavallaan on heti tavallaan samalla aaltopituudella muiden luusereiden kanssa.

    Olen samaa mieltä siitä,että kannattaa kokeilla heti kaikkia mahdollisia keinoja .Ja jos mikään ei tunnu tehoavan voi kokeilla yhdessä muiden luusereiden kanssa ja sekin on vain yksi mahdollisuus ei mikaan tae raittiudesta.

    Äänestä

  • Tosiasiahan on, että vain vahvat ihmiset pystyvät olemaan heikkoja.
    Nöyrtyminen vaatii aina vahvuutta.

    Uskallan väittää, että sinä et kykene
    sitä ymmärtämään, olenko oikeassa?
    Heikot ihmiset eivät nimittäin kykene olemaan vahvoja.

    Itse en uskaltaisi ikinä sanoa kenellekkään apua pyytävälle, että älä vaan mene AA:han!
    Vaatii hulluutta uskaltaa sanoa niin.

    Äänestä

  • Olen nykyisin lähes normaali, kun entinen kaljaveikko ohjasi minut tuohon toveriseuraan. Olin nimittäin huomannut hävinneeni alkoholille. Olin ja olen vielä tänäänkin alkoholiin nähden luuseri.

    Raittius on mahdollistanut korjata elämäni suuntaa ja nyt voin käyttää niitä lahjojani ja kykyjäni, jotka luuseriaikanani jäivät sivuun.

    Pohjalta voi ponnistaa vain ylöspäin. Entisellä elämäntavallani olisin pudonnut pohjan läpi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapu 123 kirjoitti:

mielialat vaihtelee tosirajusti olen kuivatellut 22 päivää eilen en olisi juonut vaikka olisin saanut 1000€ tänään olen jo pukenut ja riisunut kolme kertaa kun olen ollut menossa alkoon kovaa vääntöä itsenikanssa viime krapulan pelkotilat vapinat univaikeudet sunmuut oireet ovat jo unohtuneet Auttakaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu