Sain noin kuukausi sitten mentyä lääkäriin. "Apu" oli juuri sitä kuin pelkäsinkin: lääkkeitä.
Sanoin etten MISSÄÄN NIMESSÄ halua lääkkeitä, mutta ei auttanut... lääkepaketti tyrkättiin kouraan ja lähetettiin kotiin.
Muutaman kerran on pitänyt myös käydä juttelemassa SAIRAANHOITAJALLE (kyllä, pelkälle sairaanhoitajalle)... milläköhän ammattitaidolla hän pystyy minua auttamaan???! Joten ihan turhaa sekin... ja kun ajat on aina muutamien viikkojen välein, niin minulle se ainakin on ihan liian pitkä aika.
Saan äärimmäisiä ahdistuskohtauksia. En pysty enää juurikaan lähtemään ulos, jatkuvasti kärsin oksettavasta olosta. Pikku hiljaa siis eristyn kotiini.
Kuukausi kulunut lääkkeet yöpöydänlaatikossa, koskemattomina. En uskalla, enkä halua niitä syödä. Kuitenkin tuntuu että ne ovat se ainut "apu" mitä minulle tarjotaan. Mä en jaksa tätä elämää enää. Mä en ole normaali, mä en voi elää normaalisti. En voi enää edes näytellä normaalia.
Sairaanhoitajalla saan kuulla nuhteita kun en ole lääkkeitä aloittanut.
Ja lääke oli muuten citalopram orion 20 mg.
Mitä mun pitäisi tehdä? Mä haluan vaan kuolla pois.
Sanoin etten MISSÄÄN NIMESSÄ halua lääkkeitä, mutta ei auttanut... lääkepaketti tyrkättiin kouraan ja lähetettiin kotiin.
Muutaman kerran on pitänyt myös käydä juttelemassa SAIRAANHOITAJALLE (kyllä, pelkälle sairaanhoitajalle)... milläköhän ammattitaidolla hän pystyy minua auttamaan???! Joten ihan turhaa sekin... ja kun ajat on aina muutamien viikkojen välein, niin minulle se ainakin on ihan liian pitkä aika.
Saan äärimmäisiä ahdistuskohtauksia. En pysty enää juurikaan lähtemään ulos, jatkuvasti kärsin oksettavasta olosta. Pikku hiljaa siis eristyn kotiini.
Kuukausi kulunut lääkkeet yöpöydänlaatikossa, koskemattomina. En uskalla, enkä halua niitä syödä. Kuitenkin tuntuu että ne ovat se ainut "apu" mitä minulle tarjotaan. Mä en jaksa tätä elämää enää. Mä en ole normaali, mä en voi elää normaalisti. En voi enää edes näytellä normaalia.
Sairaanhoitajalla saan kuulla nuhteita kun en ole lääkkeitä aloittanut.
Ja lääke oli muuten citalopram orion 20 mg.
Mitä mun pitäisi tehdä? Mä haluan vaan kuolla pois.
Vastaukset 102
Vanhimmat
niiden lääkkeiden syönti. Kokeile edes.
sinun täytyy kehittää vaihtoehtoinen strategia.
Ahdistuneisuus ja sen seuraus, paniikkihäiriö, johtuvat psyykkisten syiden ohella aivojen kemiallisesta epätasapainosta jota on mahdollista korjata mm. ravitsemuksen kautta. Jätä pois kaikki stressihormonitasoja nostavat ravinto- ja nautintoaineet kuten alkoholi, kofeiini, valkoinen sokeri, hiiva- ja mallastuotteet.
Ravintolisinä käyvät E-Epa, karnosiini, magnesiumi, b-vitamiini, maitohappobakteerit, muutamia mainitakseni.
Olen itse potenut masista, ahdistuneisuutta ja paniikkihäiriötä yli 20 vuotta, lääkkeet vain sekoittivat pään ja muuttivat persoonallisuutta minulla, joten olen pikkuhiljaa kokeillut mikä kaikki paniikkia aiheuttaa ja mikä siihen auttaa. Itselläni suurimmaksi tekijäksi nousi kofeiini, poistettuani sen elämästäni, loppuivat paniikkikohtaukset noin kuukaudessa ja sen jälkeen tunsin aivan selvästi oman persoonallisuuteni palautuvan pikkuhiljaa, kun kofeiinin aiheuttamat muutokset aivojen välittäjäaineissa alkoivat palautua normaalitilaa kohti. Homma on nyt vienyt noin ½vuotta ja kaikki mielialaan liittyvät oireet ovat täysin kadonneet.
On tietysti aikamoinen homma ruveta muuttamaan ruokailutottumuksiaan mutta se oli minulle ainoa keino kokeilla mikä kaikki minulle aiheutti oireilua. Suurin yllätys oli että jopa sokeri aiheutti minulle voimakasta ahdistusta kun olin ollut pitkään ilman sitä ja eräänä päivänä sitten kokeilin syödä kuivatuja taateleita.
Löydät itsellesi sopimattomat aineet lopettamalla niiden käytön muutamaksi viikoksi ja kokeilemalla sitten kerralla "yliannosta". Itse havaitsin kahvin todella voimakkaaksi myrkyksi kun join pari viikkoa ainoastaan pienen kupillisen aamuin, iloin ja sitten eräänä iltana kolme mukillista putkeen. Ahdistus ja lihasjäykkyys olivat valtaisat ja vasta silloin huomasin miten voimakas myrkky kofeiini loppujen lopuksi on.
Lääketieteeltä en ole saanut mitään apua, lääkäri lyö vain reseptin kouraan ja siitä alkaa pahimmassa tapauksessa koko loppuelämän kestävä läkekierre ja elämän laatu putoaa pelkäksi olemassaoloksi ja kuoleman odottamiseksi. Katsoin itseni sen arvoiseksi, että näin vaivaa oireitteni syiden selvittämiseksi ja niiden poistamiseksi ja nyt elämäni on saanut uuden alun.
hyvä. Se ihminen ei ole halunnut antaa kaiken mennä niinkuin se pahimmillaan voi tehdä, vaan järkevästi testaten löytänyt avun omiin vaivoihinsa. Ihan varmasti on niin, että jännitteisyyttä ja pelkotiloja tulee, kun tunkee huonoja aineita sisäänsä.
Minäkin olen tullut parempaan kuntoon, kun jätin valmisruoat pois lisäaineineen ja alkanut harrastaa rentoutusharjoituksia, syväänhengitystä ja käsien ja jalkojen tietoista rentouttamista.
Hyvää jatkoa kaikille!
-
Kertakäyttönimimerkki "lääkekierteeseen," pelotteli alkuperäistä kirjoittajaa mm:
"... lääkkeet vain sekoittivat pään ja muuttivat persoonallisuutta minulla..."
Lienee äärimmäisen harvinaista, että Citalopram muuttaisi kenenkään persoonallisuutta!
"... Lääketieteeltä en ole saanut mitään apua, lääkäri lyö vain reseptin kouraan ja siitä alkaa pahimmassa tapauksessa koko loppuelämän kestävä läkekierre..."
Mikä ihmeen "lääkekierre"? Miksi pelottelet apua tarvitsevaa kysyjää tuollaisella hölynpölyllä? Tuollainen on edesvastuutonta puoskarointia!
kukaan ei tiedä mitä kaikkia vaikutuksia noilla myrkyillä on ihmiseen, joillakin ne vaikuttavat oireiluun jossakin mittakaavassa, kun taas joillekin ne aiheuttavat psykoottista depressiota ja suoranaisia väkivaltaisia psykooseja.
Mielialalääkkeiden pysyvät vaikutukset tunne-elämään ja seksuaalisuuteen kielivät pysyvistä aivovaurioista, itse en niihin myrkkyihin koskisi pitkällä kepilläkään, ne ovat arvaamattomampia ja vaarallisempia kuin LSD.
-
Kertakäyttönimimerkki "edesvastuutonta puoskarointia," kirjoitti:
"Mielialalääkitys on edesvastuutonta puoskarointia, kukaan ei tiedä mitä kaikkia vaikutuksia noilla myrkyillä on ihmiseen..."
Ei niitä kukaan huvikseen syö. On aina punnittava hyödyt ja haitat - ja aloittajalla on jo kova kiire saada oloonsa apua.
"... joillakin ne vaikuttavat oireiluun jossakin mittakaavassa, kun taas joillekin ne aiheuttavat psykoottista depressiota ja suoranaisia väkivaltaisia psykooseja..."
Höpö höpö.
"... Mielialalääkkeiden pysyvät vaikutukset tunne-elämään ja seksuaalisuuteen kielivät pysyvistä aivovaurioista..."
Toinen höpöhöpö.
"... itse en niihin myrkkyihin koskisi pitkällä kepilläkään, ne ovat arvaamattomampia ja vaarallisempia kuin LSD."
Kolmas höpöhöpö.
Masennuslääkkeitä pitkään (useita vuosia) käyttäneenä voin sanoa, että ilman niitä kasvaisin jo koiranputkea.
joka estää sinua tuntemasta empatiaa, rakkautta seksuaalista halua ja tyydytystä?
Mielialahäiriöiden taustalla on useimmiten ravitsemukseen liittyviä tekijöitä, suun kautta me annamme aivoille niiden tarvitsemat rakennusaineet, joilla aivojen kemiallinen tasapaino pysyy automaattisesti yllä. Masennuslääkkeet estävät joiltakin ihmisiltä reaktiot ravinnon sisältämiin myrkkyihin ja aivojen tarvitsemien aineiden puutteeseen.
Esim. Prozacin valmistaja sanoo alkuperäisissä kliinisissä kokeissa aineen aiheuttavan psykoottista masennusta noin 6 prosentille koehenkilöistä, onko sinulla esittää parempaa tietoa asiasta?
Jos oletkin lääkekierteessä ja soosannut aivosi lopullisesti noilla myrkyillä, älä yritä vetää toisia samaan asemaan.
-
Kertakäyttönimimerkki "pysyvästä aivovauriosta," kirjoitti:
"Mitä hyötyä katsot olevan pysyvästä aivovauriosta"
Olen käyttänyt masennuslääkkeitä (kuten moni muukin), eikä minulla ole pysyvää (eikä tilapäistäkään) aivovauriota.
"... joka estää sinua tuntemasta empatiaa, rakkautta seksuaalista halua ja tyydytystä?"
Masennus on usein syynä siihen, ettei noita tunteita pysty tuntemaan. Lääkityksen en tiedä moista aiheuttavan.
"... Mielialahäiriöiden taustalla on useimmiten ravitsemukseen liittyviä tekijöitä, suun kautta me annamme aivoille niiden tarvitsemat rakennusaineet, joilla aivojen kemiallinen tasapaino pysyy automaattisesti yllä."
Höpöhöpö. Mielialahäiriöiden taustalla on useimmiten aivan muut syyt kuin ravitsemukselliset asiat.
"... Masennuslääkkeet estävät joiltakin ihmisiltä reaktiot ravinnon sisältämiin myrkkyihin ja aivojen tarvitsemien aineiden puutteeseen."
Toinen höpöhöpö. Tuo on silkkaa pelottelua ja huuhaata.
"... Esim. Prozacin valmistaja sanoo alkuperäisissä kliinisissä kokeissa aineen aiheuttavan psykoottista masennusta noin 6 prosentille koehenkilöistä, onko sinulla esittää parempaa tietoa asiasta?"
Eipä ole alkuperäiselle kukaan Prozacia (fluoksetiini jota Suomessa mydään mm. kauppanimillä Seronil ja Seromex) ehdottanutkaan. Pelottelussasi sinä myös sujuvasti ohitat sen tosiasian, ettei kukaan tiedä kuinka moni tutkimtuista olisi psykoottiseen masennukseen sairastunut ilman fluoksetiinia.
"... Jos oletkin lääkekierteessä ja soosannut aivosi lopullisesti noilla myrkyillä, älä yritä vetää toisia samaan asemaan."
En ole lääkekierteessä, enkä ole "soosannut" aivojani.
Sinäkö olet masennuslääkkeiden asiantuntija ja sinäkö kannat vastuun siitä jos joku sinun pelotteluidesi takia ei uskalla aloittaa itselleen tärkeää lääkitystä?
että voi joutua lääkekierteeseen ja on totta että usein lääketiede ei tarjoa muuta kuin pilleriä oireisiin(ja lääketehtaat nettoaa).
keskustella kun et kaikesta päätellen tiedä puheenaiheesta kuin sen mitä lääketeollisuus haluaa meidän tietävän.
Olen itse nähnyt järjelliseksi lähestymistavaksi eliminoida elämästäni sellaiset tekijät jotka aiheuttavat tunnetusti mielialahäiriöitä ja muita oireita.
Olen myös nähnyt järjelliseksi etsiä ravinnostani puuttuvia tärkeitä aineita ja lisätä niiden saantia lisäravinteiden muodossa.
En ole käyttänyt enää mitään lääkkeitä useaan vuoteen, masennukseni on poissa,samoin ahdistuneisuus ja 20 vuotta sosiaalisesti invalidisoinut paniikkihäiriösyndrooma.
Jos joku päättää "lääkitä" väärien elämäntapojensa aiheuttamaa pahaa oloa lääketeollisuuden keitoksilla poistamatta sitä aiheuttajaa, se on hänen valintansa.
Vastuukysymyksen kannalta on aivan samantekevää kumman tien valitsee, järjenkäytön vai oireiden puoskaroimisen, vastuun kantaa aina ihminen itse, hän joutuu elämään lopun elämäänsä valintojensa seurauksien kanssa. Psykiatrikaan ei voi korjata lääkityksen aiheuttamia aivovaurioita, eikä herättää henkiin esim. Auvista ja hänen murhaamiaan ihmisiä.
-
Kertakäyttönimimerkki "turha edes yrittää" kirjoitti:
"... kun et kaikesta päätellen tiedä puheenaiheesta kuin sen mitä lääketeollisuus haluaa meidän tietävän."
Tiedänpä ainakin sen miten lääkkeet ovat omalla kohdallani vaikuttaneet.
"... En ole käyttänyt enää mitään lääkkeitä useaan vuoteen, masennukseni on poissa,samoin ahdistuneisuus ja 20 vuotta sosiaalisesti invalidisoinut paniikkihäiriösyndrooma."
Onnittelen!
"... Jos joku päättää "lääkitä" väärien elämäntapojensa aiheuttamaa pahaa oloa lääketeollisuuden keitoksilla poistamatta sitä aiheuttajaa, se on hänen valintansa."
Masennuksen ja/tai ahdistuksen syyt voivat olla - ja todennäköisesti ovatkin - aivan muualla kuin ravitsemuksen puutteissa.
"Vastuukysymyksen kannalta on aivan samantekevää kumman tien valitsee, järjenkäytön vai oireiden puoskaroimisen..."
Oireiden puoskaroimisen???
"... Psykiatrikaan ei voi korjata lääkityksen aiheuttamia aivovaurioita, eikä herättää henkiin esim. Auvista ja hänen murhaamiaan ihmisiä."
Auvisen teot eivät olleet lääkkeiden syytä! Todennäköisempää onkin se, että asianmukainen masennuslääkitys olisi estänyt teot.
ravintolisä. Kokeilepa sitä.
Miksi pelkäät lääkkeitä? Monia lääkkeet auttavat. Ahdistuskohtauksesi kuulostavat pahalta, syrjäydyt vähitellen kaikesta. Mikä olisi vielä pahempaa, lääkkeetkö? MOnet pysyvät elämänsyrjässä, töissä opiskelussa lääkkeiden ja keskusteluavun turvin.
Kyllä erikoistuneilla sairaanhoitajilla on ammattitaitoa ja tarvittaessa pääset myös lääkäriin. Pyydä apua sen kartoittamiseen, millaista terapiaa voisit saada. Sairaanhoitaja tai sosiaalityöntekijä kyllä auttaa sinua tässä.
Lääkäriä tarvitaan reseptien lisäksi myös kuntoutusta koskeviin keskusteluihin ja lausunnonantajaksi. Kahden viikon välein vain harvat pääsevät lääkärin vastaanotolle.
-
E-EPA voi tehdä hyvää verisuonille, mutta ahdistus- tai masennuslääkkeeksi siitä ei ole!
Eikä sairaanhoitajilla ole ammattitaitoa lääkehoidon suhteen, ei ainakaan siinä määrin että kannattaisi heidän kanssaan lääkityksestä keskustella. Lääkitys on AINA lääkärin kanssa neuvoteltava asia.
tutkimukset ovat toista mieltä kuin sinä. Oletko itse kokeillut muuttaa ravitsemustasi? Vai tungetko lääkkeet vaan kiltisti napaasi kun tohtori käski? Onko tullut mieleesi, että lääketiede on historian aikana ollut useaan otteeseen väärässä? Psykiatria ei ole oikeassa ollut historian aikana koskaan.
Älä vastaa, en halua kuullua perustelemattomia vastuksiasi. Yhtään PUOLUEETONTA tutkimustulosta et löydä lääkehoidon tueksi.
-
Kertakäyttönimimerkki "puolueettomat" kirjoitti:
"Lukemattomat puolueettomat tutkimukset ovat toista mieltä kuin sinä."
E-EPA:n tehokkuudesta ei liene tehty ainoatakaan puolueetonta ja kattavaa tutkimusta.
"... Oletko itse kokeillut muuttaa ravitsemustasi?"
Olen. Olen myös käyttänyt E-EPA:a ja sen ainoa (näkyvä ja tuntuva) vaikutus oli se, että aloin saada mustelmia sekä nenäverenvuotoja.
"... Vai tungetko lääkkeet vaan kiltisti napaasi kun tohtori käski?"
Yksikään tohtori ei ole käskenyt minua syömään lääkkeitä.
"... Onko tullut mieleesi, että lääketiede on historian aikana ollut useaan otteeseen väärässä?"
Kyllä, mutta useammin kuitenkin oikeassa kuin väärässä.
"... Psykiatria ei ole oikeassa ollut historian aikana koskaan."
Hohhoijaa. Eipä tuohon muuta voi sanoa.
"... Älä vastaa, en halua kuullua perustelemattomia vastuksiasi. Yhtään PUOLUEETONTA tutkimustulosta et löydä lääkehoidon tueksi."
Etkä sinä löydä ainoatakaan PUOLUEETONTA tutkimusta E-EPA:n tueksi.
http://www.biovita.fi/suomi/index.html
-
Bio-Vitan sivut eivät ainakaan ole mikään puolueeton tietolähde.
Tri Matti Tolonen taannoin mm. esitteli Tukiasemalla "tutkimusta" jossa E-EPA:a oli kokeiltu Huntingtonin tautia sairastavien hoidossa.
Tarkemmin tuota "tutkimusta" lukiessa selvisi, että potilaita oli ollut peräti 9 kpl ja heistäkin 4 kuului verrokkiryhmään.
Tri Tolonen ei joko kyennyt tai halunnut vastata edes siihen minkälainen mutaatio (kuinka monta toistojaksoa) oli niillä potilailla joiden hän tulkitsi E-EPA:sta hyötyneen, mutta kovasti hän kuitenkin rummutti tulosten olleen hyviä!
..kun on kirjoittanut väärää lääkitystä ? ?
Entä kemillisten lääkkeiden tehtailijat, jotka ylimainostavat lääkkeiden vaikutusta.
Monia kemiallisia lääkkeitä on vedetty markkinoilta, kun ne on JÄLKIKÄTEEN TUTKITTU: Ja huomattu erillaiset vaikutukset eri ihmisillä.
KOEKANIINEINA TÄÄLLÄ OLLAAN joka suhteessa. Useimmiten lääkärikin vain arvuuttelee, keskustelematta tarkemmin potilaan tilanteesta..
Ps. n. 20 lääkettä kokeillut 17 vuotta/ käyttänyt. Nykyisin luontaistuotteita pelkästään. Ja ELÄMÄ ON IHANAA KUN SEN OIKEIN OIVALTAA: Mistä etsii oikeita ihmissuhteita. Mitä JUO? ja mitä syö. Ja miten hyväksyy/ ymmärtää itseään, sekä toimii oikein?
Sehän on oma mokasi jos et halua sitoutua hoitoon ja kärsit mieluummin. Itse olen syönyt samaa lääkettä 100mg päiväannoksia vuoden. Lisäksi kahta muuta lääkettä. Hyvin meni ja paranin täysin.
Ei sulle pystytä mitään tekemään, jos et ole yhteistyöhaluinen.
Just tuokin mua ahdistaa... kun kaikki vaan tuomitsee... "haukkuu"... kun en ole aloittanut lääkitystä. Mutta kun ei se ole niin helppoa, mua oikeasti pelottaa!! Ja ajatuskin niistä lääkkeistä saa kauhun valtaan.
Kaiken saa yksin kestää... kellekään ei voi puhua, kukaan ei ymmärrä. Ei kukaan edes tiedä että olen saanut masennuslääkkeitä... en siitä voi kellekään kertoa.
Mä olen niin kahden vaiheilla. Toisaalta en todellakaan, missään nimessä halua niitä lääkkeitä syödä... toisaalta taas alan olla jo niin hullu, etten meinaa kestää päivästä toiseen... ahdistaa liikaa... niin väkisinkin miettii että onko ne lääkkeet ainoa vaihtoehto.
En halua jäädä koukkuun, en halua jatkuvaa päänsärkyä, en missään nimessä halua lihoa, en halua menettää niitä vähäisiä seksihaluja mitä vielä on jäljellä, en halua jatkuvaa kuvottavaa oloa.... en yksinkertaisesti halua sekoittaa päätäni lääkkeillä. Ties miten ne aivoni ja ajatteluni tuhoavat... mistä sitä voi tietää.
-
Nimimerkki "ongelmainen" kirjoitti:
"En halua jäädä koukkuun..."
Merkillistä miten ihmisiä pelotellaan kaikenlaisilla uskomuksilla; masennuslääkkeisiin ei jää koukkuun!
"... en halua jatkuvaa päänsärkyä..."
SSRI-lääkkeitä aloittaessa voi päätä särkeä muutaman päivän ajan. Jos särky jatkuu kauemmin kuin viikon on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin ja neuvotella hänen kanssaan jatkosta.
"... en missään nimessä halua lihoa..."
Mirtatsapiini (Remeron) ja joillakuilla myös venlafaksiini (Efexor) ovat aiheuttaneet ylenpalttista ruokahalun lisääntymistä, mutta sinulle ehdotettu lääke ei yleensä aiheuta lihomista. Eikä kukaan pulskistu yhdessä yössä tai ilman omaa osuutta asiaan.
"... en halua menettää niitä vähäisiä seksihaluja mitä vielä on jäljellä..."
Tuo saattaa olla todellinen ongelma, mutta kumman valitset; surkean olon vai seksin?
"... en halua jatkuvaa kuvottavaa oloa..."
Lääkettä aloittaessa usein kuvottaa muutaman päivän, mutta sitten olo tasaantuu. Jos kuvotusta jatkuu kauemmin kuin pari viikkoa, on syytä neuvotella lääkärin kanssa lääkkeen korvaamisesta jollakin toisella valmisteella.
"... en yksinkertaisesti halua sekoittaa päätäni lääkkeillä..."
Masennuslääkkeet EIVÄT SEKOITA PÄÄTÄ! Mutta jos mieluummin pidät olosi entisellään, omapa on asiasi.
"... Ties miten ne aivoni ja ajatteluni tuhoavat..."
Eivät tuhoa. Jatkuva ja pitkäaikainen ahdistus ja masennus kyllä voivat tuhota pahemmin kuin asianmukainen lääkehoito.
"... mistä sitä voi tietää."
Elämä on täynnä riskejä.
mutta ei kaikki lääkkeet lihota. Läheiseni pelkäsi pitkään juuri tuota lihomista, jopa niin että alkoi iltapalaksi juoda Nutrilett-pirtelöä. Nyt kun lääkehoitoa on jatkunut puoli vuotta ja ahdistuksen lievennyttyä, hän on laihtunut lähtöpainostaan kuusi kiloa. Liikkuminen on helpompaa kun ei uloslähteminen ahdista.
"masennuslääkkeisiin ei jää koukkuun!"
Kun kerta masennuslääkkeiden lopetus aiheuttaa vieroitusoireita, niin silloinhan ne koukuttaa!!!!!!!!!!!!!!!
"Eikä kukaan pulskistu yhdessä yössä tai ilman omaa osuutta asiaan."
En luullutkaan niin. Sehän siinä pelottaakin, että jos lääkkeet "altistavat" lihomiselle... kun itse syön suruuni. Ahmin... syön, syön, syön. Lihon muutenkin pikku hiljaa, saati jos lääke edesauttaa lihomista... sitten paisun aivan varmasti... jo nyt vihaan vartaloani!
"Tuo saattaa olla todellinen ongelma, mutta kumman valitset; surkean olon vai seksin?"
Ei minulla edes ole kumppania jonka kanssa niitä seksihaluja toteuttaa, mutta silti.... en halua muuttua täysin haluttomaksi. Seksuaalisuus on osa minua, osa ihmisyyttä. Vaikkei mikään elämän tärkein asia olekaan.
Ja kun puhutaan niistäkin, jotka sanovat että ovat menettäneet seksihalunsa ja kykynsä loppuelämäkseen masennuslääkkeiden myötä... eli mikään ei ole palautunut entiselleen lääkkeen lopetuksen myötäkään. Sitä nyt en ainakaan halua!
"Masennuslääkkeet EIVÄT SEKOITA PÄÄTÄ!"
No mitäs se tunteettomuus, zombina seikkailu sitten on? Tai muistiongelmat yms. mistä aina puhutaan?
Mä haluan kuolla.
-
Ongelmainen kirjoitti:
"Kun kerta masennuslääkkeiden lopetus aiheuttaa vieroitusoireita, niin silloinhan ne koukuttaa!!!!!!!!!!!!!!!"
Koukuttamisella tarkoitetaan psyykkistä ja tai fyysistä riippuvuutta johonkin aineeseen. Olen itse lopettanut ns. seinään useita masennuslääkkeitä ja ainoa "vieroitusoire" on ollut muutaman päivän jatkunut päänsärky.
K: "Eikä kukaan pulskistu yhdessä yössä tai ilman omaa osuutta asiaan."
O: "...En luullutkaan niin. Sehän siinä pelottaakin, että jos lääkkeet "altistavat" lihomiselle... kun itse syön suruuni. Ahmin... syön, syön, syön. Lihon muutenkin pikku hiljaa, saati jos lääke edesauttaa lihomista... sitten paisun aivan varmasti... jo nyt vihaan vartaloani!"
Todennäköisempää on, että pystyt lopettamaan suruusi syömisen. Masennuslääke voi palauttaa ruokahalua niille joilla se masennuksen vuoksi on heikentynyt, mutta aivan samalla mekanismilla se voi vähentää ylenpalttista suruunsa syömistä.
"... Ei minulla edes ole kumppania jonka kanssa niitä seksihaluja toteuttaa, mutta silti.... en halua muuttua täysin haluttomaksi. Seksuaalisuus on osa minua, osa ihmisyyttä. Vaikkei mikään elämän tärkein asia olekaan."
Elämä on täynnä valintoja. Jos mieluummin lillut nykyisessä liemessäsi niin eipä sille kukaan ulkopuolinen mitään voi.
"... Ja kun puhutaan niistäkin, jotka sanovat että ovat menettäneet seksihalunsa ja kykynsä loppuelämäkseen masennuslääkkeiden myötä... eli mikään ei ole palautunut entiselleen lääkkeen lopetuksen myötäkään. Sitä nyt en ainakaan halua!..."
Joo, ja masentuneena sitä vasta varsin himokas onkin.
En usko noihin "loppuelämäkseen seksihalunsa menettäneisiin". Voihan sitä liukastua saippuaan kylpyammeessa ja lyödä päänsä, mutta siitäkin huolimatta kannattaa saippuaa käyttää.
K: "Masennuslääkkeet EIVÄT SEKOITA PÄÄTÄ!"
O: "No mitäs se tunteettomuus, zombina seikkailu sitten on? Tai muistiongelmat yms. mistä aina puhutaan?"
Olen käyttänyt lähes kaikkia nykyään markkinoilla olevia masennuslääkkeitä eikä yksikään niistä ole tehnyt minusta zombia tai muistiongelmaista.
Olen kyllä ollut sekä zombi että muistiongelmainen, mutta ne johtuivat masennuksesta eivätkä lääkityksestä. Älä usko kaikkea pelottelua, ota itse selvää asioista.
O: "Mä haluan kuolla."
Mitä ilmeisemmin sinun on syytä aloittaa masennuslääkkeiden käyttäminen. Kokeile edes, mitä menetettävää sinulla (seksuaalisen halun lisäksi) on?
Mä haluan tuntea itseni ihmiseksi, mä haluan tuntea seksuaalista halua. Mä olin ennen melko seksuaalinen, nyt masennuksen myötä/pahennuttua halut on vähentyny radikaalisti ja se masentaa ja ahdistaa kovasti... mutta sentään tunnen vielä jotain. Saati jos aloitan lääkityksen, ja halut katoaa, sekös vasta masentamaan pistää!! Enhän mä olis minä enää.
En tietenkään halua olla näin masentunut ja ahdistunutkaan.
Mutta jos molempia en voi saada, niin paras vaihtoehto olisi kuolema. Kuolema olisi kyllä muutenkin se ainoa hyvä vaihtoehto.
Olen varmasti rasittava... tiedän. Monelle ei vaan seksi/seksuaalisuus ole niin tärkeää... minulle se on.
"Joo, ja masentuneena sitä vasta varsin himokas onkin."
No edes jonkinverran.
"Älä usko kaikkea pelottelua, ota itse selvää asioista."
En mä sokeasti kaikkea uskokaan. Mutta en mä voi olla sivuuttamatta kaikkea sitä paskaa mitä lääkkeistä sanotaan. Ja kaikki se on vaan niin hemmetin pelottavaa ja ahdistavaa!!!
Ja myöskin olen nähnyt, miten masennuslääkkeitä käyttävä ystäväni oli kuin zombi... ei itkenyt, ei nauranut...Oli tunteeton, myös omien sanojensa mukaan.
Minulle lääkäri vieläpä sanoi, että saattaisin joutua syömään lääkkeitä loppuelämäni.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"... nyt masennuksen myötä/pahennuttua halut on vähentyny radikaalisti ja se masentaa ja ahdistaa kovasti..."
Ei masennuslääkitys kaikille haluttomuutta aiheuta.
"... Mutta jos molempia en voi saada, niin paras vaihtoehto olisi kuolema..."
Kuolema on aina varma valinta; eipä ole täälläkään näkynyt ruikuttamassa ainoatakaan kuolemaansa tyytymätöntä entistä masennus- tai ahdistuspotilasta.
K: "Älä usko kaikkea pelottelua, ota itse selvää asioista."
O: "En mä sokeasti kaikkea uskokaan. Mutta en mä voi olla sivuuttamatta kaikkea sitä paskaa mitä lääkkeistä sanotaan. Ja kaikki se on vaan niin hemmetin pelottavaa ja ahdistavaa!!!"
Tottakai se on pelottavaa ja ahdistavaa, mutta mieti itse kannattaisiko kuitenkin kokeilla miten lääkkeet vaikuttavat.
Masennuslääkkeet eivät ole ihme- tai onnellisuuspillereitä ja sivuvaikutuksiakin niillä on, mutta silti niistä on monille hyötyä ja monta elämää ne ovat pelastaneet.
"... Ja myöskin olen nähnyt, miten masennuslääkkeitä käyttävä ystäväni oli kuin zombi... ei itkenyt, ei nauranut...Oli tunteeton, myös omien sanojensa mukaan."
Oletko varma, että zombius johtui lääkkeestä eikä masennuksesta?
"... Minulle lääkäri vieläpä sanoi, että saattaisin joutua syömään lääkkeitä loppuelämäni."
Entä sitten? Niin joutuu moni muukin.
jos mun pitäis valita,masennus,joka pahentuessaan ja hoitamattomana voi johtaa itsemurhaan tai lääkkeet jolla saan terveen pääkopan vaikka halut lähtis ni valitsisin lääkkeet...terve pää on tärkeempi ku halut...
tämä mun mielipide....
"Tottakai se on pelottavaa ja ahdistavaa, mutta mieti itse kannattaisiko kuitenkin kokeilla miten lääkkeet vaikuttavat."
Sitähän mä nimenomaan mietinkin... pelottaa vaan ihan hemmetisti!!!! enkä taida uskaltaa.
"Oletko varma, että zombius johtui lääkkeestä eikä masennuksesta?"
No kun käytös/olemus muuttui sellaiseksi lääkkeen aloituksen jälkeen, niin aika varma olen. Koko ihminen muuttui ihan toisenlaiseksi... siis huonolla tavalla.
"Entä sitten? Niin joutuu moni muukin"
Tiedän. Mutta minä en halua. Kärsiä nyt mahdollisesti koko elämä kaiken maailman sivuoireista... ei voisi myöskään käyttää alkoholia enää yms.
Ei sillä että mikään juoppo olisin, mutta nautin alkoholista, ja silloin tällöin on kiva olla hieman humalassa. En kuitenkaan haluaisi viettää loppuelämääni ihan absolutistina.
Ja ajatus että joutuisi elämään jonkun lääkkeen voimin loppuikänsä, on aika ahdistavaa.
täysin "terve pääkoppa" jos ei ole haluja, seksi on yksi ihmisen perustarpeista! Miten voi olla täysin onnellinen jos yksi ihmisen perustarpeista ei toteudu?
-
"ongelmainen":
"... No kun käytös/olemus muuttui sellaiseksi lääkkeen aloituksen jälkeen, niin aika varma olen. Koko ihminen muuttui ihan toisenlaiseksi... siis huonolla tavalla."
Voi olla, että lääke tai annostelu ei ollut sopiva, mutta ehdottomasti suurin osa masennuslääkkeiden käyttäjistä ei ole zombeja.
K: "Entä sitten? Niin joutuu moni muukin"
O: Tiedän. Mutta minä en halua. Kärsiä nyt mahdollisesti koko elämä kaiken maailman sivuoireista... ei voisi myöskään käyttää alkoholia enää yms.
Ei sillä että mikään juoppo olisin, mutta nautin alkoholista, ja silloin tällöin on kiva olla hieman humalassa. En kuitenkaan haluaisi viettää loppuelämääni ihan absolutistina."
Mistä olet saanut sen käsityksen, että sinun olisi ruvettava absolutistiksi?
"... Ja ajatus että joutuisi elämään jonkun lääkkeen voimin loppuikänsä, on aika ahdistavaa."
Eihän se hauskaa ole, mutta päihittää kuitenkin vaihtoehdot. Eikä sinun(kaan) kohdallasi ole mitenkään varmaa, että joutuisit lopun ikääsi lääkkeitä syömään, se on vain yksi mahdollisuus - jota vastaan taistelet parhaiten sillä, että lääkitset itseäsi ajoissa ennen kuin masennuksesi ja/tai ahdistuksesi vielä nykyisestäänkin pahenee.
""En mä sokeasti kaikkea uskokaan. Mutta en mä voi olla sivuuttamatta kaikkea sitä paskaa mitä lääkkeistä sanotaan. Ja kaikki se on vaan niin hemmetin pelottavaa ja ahdistavaa!!! ""
Onko Burana pelottava lääke? Saatatko tuosta vain napata yhden tai pari Buranaa (tai muuta ibuprofeenia sisältävää lääkettä) päänsärkyyn?
Oletko koskaan lukenut, mitä sivuvaikutuksia tuolla voi olla?
Huomaa etenkin kohta "psyykkiset haitat". Buranakin voi aiheuttaa psykoosia ja silti sitä pidetään niin turvallisena lääkkeenä, että sitä ilman reseptiä saa jokaisesta apteekista.
Melkein lähtisin veikkaamaan, että harvalla mielialalääkkeellä on näin pitkä lista kaikkia haittavaikutuksia.
Veri ja imukudos:
Trombosyyttifunktion heikkeneminen mihin voi liittyä verenvuotoja, Hemolyyttinen anemia, Pelger–Hüet -anomalia, trombosytopenia, trombosytopeeninen purppura, lymfopenia, agranulosytoosi, pansytopenia, aplastinen anemia
Psyykkiset haitat:
Mielialan lasku, uneliaisuus, Sekavuus, painajaiset, kognitiiviset häiriöt, hallusinaatiot, paranoidiset oireet, paranoidinen psykoosi, Delirium (potilailla jotka saavat samanaikaisesti takriinia)
Hermosto:
Pyörrytys, päänsärky, Parestesiat, Aseptinen meningiitti (punahukkapotilailla ja sekamuotoista sidekudossairautta sairastavilla potilailla)
Silmät:
Ohimenevä näön hämärrytys, vortex-keratopatia
Sydän:
Sydämen vajaatoiminnan paheneminen
Sepelvaltimotaudin oireiden paheneminen, rytmihäiriöt
Verisuonisto:
Perifeeriset turvotukset, Hengityselimet, rintakehä ja välikarsina, Hengenahdistus, astman paheneminen
Ruuansulatuselimistö:
Ylävatsakipu, närästys, pahoinvointi, ripuli
Ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuodot, veriulosteet, suutulehdus, Ruoansulatuskanavan perforaatiot, verioksennukset, haavaisen paksu- tai peräsuolentulehduksen paheneminen, muut paksusuolentulehdukset, sylkirauhastulehdus, haimatulehdus
Maksa ja sappi:
Maksaentsyymien nousu, kolestaattinen maksatulehdus
Iho ja ihonalainen kudos:
Nokkosrokko, kutina, angioödeema, kasvoturvotus, muut ihon ja limakalvojen turvotukset,
Rakkulaihottumat, erythema multiforme, Stevens–Johnsonin oireyhtymä, toksinen epidermaalinen nekrolyysi, valoyliherkkyysreaktiot, aknen paheneminen, psoriasis, dermatitis herpetiformis, punahukka (SLE), rakkulaihottumat joihin liittyy kuume (punahukkapotilailla), kontakti-ihottumat
Munuaiset ja virtsatiet:
Ohimenevä munuaisten vajaatoiminnan paheneminen, proteinuria, nefroottinen oireyhtymä, glomerulonefriitit, tubulaarinen tai papillaarinen nekroosi, lipoidinefroosi, hyperkalemia
Yleisoireet ja antopaikassa todettavat haitat:
Anafylaksia
Lisätietoja lääkelaitoksen sivuilta:
http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/8/72458.shtml
"Mistä olet saanut sen käsityksen, että sinun olisi ruvettava absolutistiksi?"
No ainahan sitä jaksetaan jankuttaa että masennuslääkkeiden kanssa ei tulisi juoda alkoholia. Tai että voi juoda korkeintaan yhden tai kaksi siideriä tms. Tuo minun absolutisti-ilmaus oli nyt hieman liioiteltu, myönnän.
"ennen kuin masennuksesi ja/tai ahdistuksesi vielä nykyisestäänkin pahenee."
Tuntuu ettei tämä enää ainakaan paljoa voi pahemmaksi muuttua, niin tuskaista on jo...
"Onko Burana pelottava lääke? Saatatko tuosta vain napata yhden tai pari Buranaa (tai muuta ibuprofeenia sisältävää lääkettä) päänsärkyyn?"
En syö buranaakaan, ellei ole ihan, ihan pakko. En siis tykkää syödä niitäkään, ja buranankin syöminen ahdistaa.
Mutta toki myönnän että helpommin suostun syömään särkylääkkeitä, kuin masennuslääkkeitä.
-
En tiedä kuinka paljon haluat alkoholia käyttää, mutta tietääkseni ei ole olemassa mitään rajoitusta siitä kuinka paljon masennuslääkkeiden kanssa voi alkoholia käyttää.
Kokonaan toinen juttu on se, että alkoholi pahentaa masennusta ja mitätöi lääkkeiden vaikutusta eikä masennus/ahdistuspotilaan sen takia kannattaisikaan alkoholia käyttää, mutta tietääkseni kännätä voi kuitenkin niin paljon kuin haluaa ja järkevänä pitää.
En usko, että olet vielä pohjalla. Jos olisit, söisit vaikka pieniä kiviä jos olisi olemassa pienikin mahdollisuus siitä, että ne auttavat.
Myös se, että asetat etusijalle seksuaalisen halukkuutesi kertoo siitä, ettet vielä ole (onneksi) saavuttanut masennuksen sameaa mutapohjaa.
-
Pelkäät masennus- ja särkylääkkeitä, mutta alkoholia haluat käyttää ja käytät?
Melko ristiriitaista tuo ajattelusi...
"En usko, että olet vielä pohjalla. Jos olisit, söisit vaikka pieniä kiviä jos olisi olemassa pienikin mahdollisuus siitä, että ne auttavat."
Ehkä en. Mutta mä olen siinä pisteessä, että haluan kaikkein mieluiten kuolla. En usko että voisin ikinä parantua, ja vaikka olo siedettäväksi muuttuisikin, niin siihen se jäisi, koskaan en voi olla onnellinen! En siis halua parantua, koska mitä iloa elää jos ei koskaan voi tulla onnelliseksi... haluan vaan kuolla... harmi etten uskalla tappaa itseäni, luuseri kun olen.
Ja siihen alkoholia koskevaan kommenttiisi haluan sanoa, että alkoholia en tosiaan niin pelkää. alkoholin käyttöä ei tarvitse hävetä... eikä sen takia leimata miksikään.... toisin kuin lääkkeiden!!!!!!! se ero. Alkoholin käyttö on näennäisesti hyväksytympää muiden, ja minunkin silmissäni. Alkoholia käyttää kuitenkin suurin osa ihmisistä... ja kohtuukäyttö ei maailmaa kaada ja minua muuta.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"... ja vaikka olo siedettäväksi muuttuisikin, niin siihen se jäisi, koskaan en voi olla onnellinen!..."
Hetimullekaikkitännenyt?
"... alkoholin käyttöä ei tarvitse hävetä... eikä sen takia leimata miksikään.... toisin kuin lääkkeiden!!!!!!!"
Ei apteekissa mitään leimaa otsaan lyödä. Kenelle sinun pitäisi lääkkeiden käyttämisestä tiliä tehdä?
Yrittämälläkään en voi käsittää miksi lääkkeiden käyttäminen sairauden hoitamiseen olisi häpeällistä - ja jopa häpeällisempää kuin alkoholin käyttäminen.
"Hetimullekaikkitännenyt?"
Ei!!!! en mä sitä tarkoittanut. Mä en vaan ikinä tule olemaan oikeasti onnellinen... en tule kykenemään siihen. Miten ihminen, jota kukaan ei rakasta, jota kukaan ei hyväksy, joka ei kenellekään kelpaa, voisi olla onnellinen? Mä tarvitsisin esimerkiksi jonkinlaisen parisuhteen ollakseni onnellinen, mutta siihen mä en ole koskaan kykenevä. Vaikka sellainen ihme kävisikin, että joku minuun ihastuisikin, niin itse on kokenut kaikkea sellaista, etten ikinä kykene parisuhteeseen. Ja juuri sitä tarvitsisin ollakseni onnellinen, läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta.... ja se ei tule onnistumaan, joten en koskaan voi olla onnellinen.
"Yrittämälläkään en voi käsittää miksi lääkkeiden käyttäminen sairauden hoitamiseen olisi häpeällistä"
Masennus on häpeällistä. Masennusta eivät ihmiset ymmärrä... elleivät itse sitä koe. Joten suurin osa ihmisistä ei ymmärrä... ja pitävät masennusta suurena hölynpölynä, muka-sairautena. Pitävät masentuneita hulluina, heikkoina tms. = olet masentunut, käytät lääkkeitä --> olet hullu, päästäsi vialla.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"Mä en vaan ikinä tule olemaan oikeasti onnellinen... en tule kykenemään siihen. Miten ihminen, jota kukaan ei rakasta, jota kukaan ei hyväksy, joka ei kenellekään kelpaa, voisi olla onnellinen?..."
Olet ilmeisesti tavannut jok'ikisen maapallon ihmisen ja havainnut, ettei yksikään heistä sinusta pidä eikä tule koskaan pitämäänkään?
Pakko kysyä... Kuinka vanha olet?
"Masennus on häpeällistä. Masennusta eivät ihmiset ymmärrä... elleivät itse sitä koe."
Masennuksesta on monilla vääriä käsityksiä. Sinulla itselläsikin näyttää olevan sellainen harha, ettei siitä muka koskaan parantuisi vaan kerran masentunut muka olisi hamaan kuolemaansa saakka tuomittu kärsimään samaa tuskaa ja ahdistusta.
"... Joten suurin osa ihmisistä ei ymmärrä... ja pitävät masennusta suurena hölynpölynä, muka-sairautena. Pitävät masentuneita hulluina, heikkoina tms. = olet masentunut, käytät lääkkeitä --> olet hullu, päästäsi vialla."
Totta, typeryksiä on maailma pullollaan. Kuinka kauan ajattelit hyppiä heidän pillinsä mukaan?
"Olet ilmeisesti tavannut jok'ikisen maapallon ihmisen ja havainnut, ettei yksikään heistä sinusta pidä eikä tule koskaan pitämäänkään?"
Ymmärrät nyt ihan väärin kaiken sanomani. En missään vaiheessa ole väittänytkään mitään tuollaista. Tähän astisessa lyhyessä elämässäni en ole kenellekään kelvannut, eikä kukaan ole minua rakastanut, niin vaikea on uskoa ettei vika olisi minussa... ja vaikea uskoa että asia muuttuisi... en kuitenkaan väittänyt, ettei niin voisi tapahtua vaikka se mielestäni epätodennäköistä onkin. Kykenemättömyys tulisi omalta puoleltani.
"Pakko kysyä... Kuinka vanha olet?"
jos sillä jotain väliä on, olen 20-vuotias. Jotenka siis varmaan aivan liian nuori, tyhmä ja naiivi ymmärtämään mistään mitään.
"Sinulla itselläsikin näyttää olevan sellainen harha, ettei siitä muka koskaan parantuisi vaan kerran masentunut muka olisi hamaan kuolemaansa saakka tuomittu kärsimään samaa tuskaa ja ahdistusta."
Ei. Tunnen ihmisiä jotka ovat masennuksesta parantuneet. Mutta omalla kohdalla se tuntuu vaan täysin mahdottomalta... ei masentuneena järki ja tunne oikein kulje käsikädessä. Mä olen jo luovuttanut. Mutta ethän sinä sitä ymmärrä. Ja juuri tuo minun kykenemättömyyteni parisuhteeseen estäisi minua olemasta oikeasti onnellinen... vaikka muuten olisinkin taas "normaali" ja tuntisinkin iloa yms. se jokin puuttuisi silti aina.
"Totta, typeryksiä on maailma pullollaan. Kuinka kauan ajattelit hyppiä heidän pillinsä mukaan? "
Vaikea sitä on olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä ja puheista... edelleenkin: järki ja tunne ei aina kohtaa...
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"Tähän astisessa lyhyessä elämässäni en ole kenellekään kelvannut, eikä kukaan ole minua rakastanut, niin vaikea on uskoa ettei vika olisi minussa..."
Vaikeaa se varmaan onkin uskoa, mutta siitä huolimatta on enemmän kuin todennäköistä, että sinä vielä itsellesi kumppanin löydät.
"...jos sillä jotain väliä on, olen 20-vuotias. Jotenka siis varmaan aivan liian nuori, tyhmä ja naiivi ymmärtämään mistään mitään."
Et, mutta sinä olet(iästäsi johtuen) kokematon ihmissuhteissa.
"... Tunnen ihmisiä jotka ovat masennuksesta parantuneet. Mutta omalla kohdalla se tuntuu vaan täysin mahdottomalta... ei masentuneena järki ja tunne oikein kulje käsikädessä..."
Totta. Siispä otapa järki kätöseen ja pohdi vielä kerran eri vaihtoehtoja sekä sitä mitä menettäisit jos MYÖS lääkehoitoa kokeilisit.
"Mä olen jo luovuttanut. Mutta ethän sinä sitä ymmärrä. Ja juuri tuo minun kykenemättömyyteni parisuhteeseen estäisi minua olemasta oikeasti onnellinen... vaikka muuten olisinkin taas "normaali" ja tuntisinkin iloa yms. se jokin puuttuisi silti aina..."
Kaksikymppisellä ei voi olla käsitystä siitä onko hän kykenevä vai kykenemätön parisuhteeseen!
Vai luuletko, että kaikki muut ovat löytäneet kumppanin kakskymppisenä tai jo ennen sitä?
"... Vaikea sitä on olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä ja puheista... edelleenkin: järki ja tunne ei aina kohtaa..."
En tosiaankaan väitä, että olisi helppoa olla välittämättä toisten ihmisten mielipiteistä.
Siksipä en itsekään kerro sukulaisilleni sen enempää lääkkeistäni kuin sairaudestanikaan.
"Kaksikymppisellä ei voi olla käsitystä siitä onko hän kykenevä vai kykenemätön parisuhteeseen!
Vai luuletko, että kaikki muut ovat löytäneet kumppanin kakskymppisenä tai jo ennen sitä?"
En mä huvikseni sano etten ole kykenevä parisuhteeseen... olen parisuhteessa ollutkin, ja sen seurauksena menettänyt luottamukseni ihmisiin lopullisesti. Eikä pelkästään sen takia, vaan siinä parisuhteessa tapahtuneet asiat olivat se viimeinen niitti tälle luottamusasialle. Mä en enää ikinä ole kykenevä seurustelemaan... en kaiken sen jälkeen. Sen kaiken (ja muidenkin ihmissuhteiden kariuduttua) jälkeen en enää ikinä pysty päästämään ketään lähelleni, en ketään... en ikinä niiden tapahtumien jälkeen. En pysty olemaan enää oma itseni.
Vaikeaa selittää tarkemmin... tai ylipäätään ymmärrettävästi.
Enkä siis todellakaan luule että suurin osa on löytänyt kumppanin näin nuorella iällä, siitä ei siis ollut kyse.
Olen ollut kykenevä parisuhteeseen, enää en ole.
ei masentuneena järki ja tunne oikein kulje käsikädessä.
Niin on. Siksi sitä oikein rypee surkeudessa ja tuskassa sekä näkee oman tilanteensa ja tulevaisuutensa hyvin synkkänä. Perusteettoman synkkänä.
Itse taistelin hankalaa masennusta vastaan 21-24 vuotiaana. Nyt olen 29v. Se on uskomatonta kuinka asiat selviää ja muuttuu vuosien myötä. Vaikka kaikki asiat ei muuttuisikaan, niin sitä kuitenkin jollaintavalla kasvaa henkisesti ja sopeutuu yms. Itse olen nykyisin elämänhaluinen ja terve, vaikka pidin tapaustani aivan toivottomana ollessani masentunut.
Mä olen jo luovuttanut.
Ei tosiaan kannata luovuttaa. Hoidot on vielä käyttämättä ja olet oikeasti tosi nuori. Ajan kuluessa asioihin voi tapahtua huomattavia muutoksia ja tapahtuukin. Täydellinen toivottomuus ja epätoivo kuuluu tähän sairauteen. Itse jotenkin käsitin, että tästä paskasta lopulta noustaan, ja että tunteet johtuu sairaudesta, tarvitsee vain saada tarpeeksi hoitoa. Keskityin vain selviämiseen, enkä miettinyt tulevaisuutta yms.
Käytin kolmea lääkettä ja tosi suuria annoksia. Pienet haittavaikutukset ei haitanneet, niitähän on kaikilla lääkkeillä. Samantekevää, kun hoito on ohi, niin tauti on poissa ja sen mukana kaikki lääkkeet ja pienet haitat. Kyllä kannatti.
Ei kukaan selviä elämästä helpolla ja ilman ongelmia. Joskus on taisteltava ihan äärimmäisissä olosuhteissa. Periksi ei tosiaan kannattaisi antaa kovin helpolla.
Lääkkeet on aivan turvallisia syödä.Itse olen syönyt zloftia 2-vuotta,mitään oireita ei ole ollut,seksuaalisuus on säilynyt kumppanin kanssa,en ole lihonnut ja töissä olen käynyt normaalisti,kaiken lisäksi olen töissä hoitoalalla!
Mulla on ollut kokoajan sama empaattinen lääkäri,jonka vastaanotolla käyn 1kert.vuodessa.
Kun löydät hyvän potilas-lääkäri suhteen,niin saatat ymmärtää miksi kannattaa syödä lääkkeitä.
Toiset meistä syö lääkkeitä pitenpään,toiset vähemmän aikaan.
Älä oikeesti pelkää,uskon että löydät avun.
ILOISIA SYYSPÄIVIÄ SINULLE!
Ei ne lääkkeet siellä yöpöydän laatikossa auta! sitä varten ne on sinulle määrätty, että niide JA sen sairaanhoitajan avulla alkaisit selvitä ongelmistasi. Minä aikoinaan tappelin itkun kanssa masennuslääkityksen aloittamista vastaan. Pelkäsin kaikkia sivuoireita ja koukkuun jäämistä ym. Ja luulin että muutun joksikin zombieksi tai sitten huomiotaherättävän ja luonnottoman onnelliseksi. Ja vielä mitä! Muutaman viikon käytön jälkeen kukaan muu ja itsekään en huomannut muuta kuin että kestän eteen tulevat vaikeudet paremmin. Ei ne persoonaa muuttaneet. Siinä sivussa kävin terapiassa SAIRAANHOITAJALLA. Ja paranin syvästä masennuksesta 1,5 vuodessa.
kun hyväksyä se tosiasia, että tarvitsen sen lääkkeen, alota vaikka puolikas päivässä. Ongelmat ja masennus ei mene sillä ohi, että laittaa päänsä pensaaseen ja luulee ettei kukaan nää. Menee enemmän kun kuukausi ennen kun huomaa vaikuttaako kyseinen lääke. Itse sain siitä avun kun halusin efexorista eroon. Olin myös masentunut ja itkeskelin ja tunsin suurta ahdistusta ja tuntui että kaikki asiat romahtaa niskaan. Senkin jälkeen on tapahtunut ikäviä ja surullisia asioita, olen kuitenkin ollut huomattavasti tasapainoisempi, vaikkei elämä sen helpompaa ole nytkään. Pahat ja ahdistavat asiat pitää käydä läpi vaikka se vaikeaa onkin, siksi juttukaverisi on sairaanhoitaja, pääasia on kai kun joku kuuntelee, pitää rehellisesti purkaa kaikki mieltä painavat ja askarruttavat asiat, muuten ei homma etene. Kun romahdin niin kävin työterveyshoitajalla juttelemassa, ja se helpotti pikkuhiljaa. Ei ne lääkkeet siellä pöytälaatikossa auta. Tsemppiä!
Lääkkeet voi aina lopettaa jos ne eivät auta tai aiheuttavat haittavaikutuksia.
Aloita vaikka puolikkaalla tai 1/4 osa tabletilla ja nosta annosta vähitellen. Jos haittavaikutuksia tulee, niin sitten otat yhteyttä lääkäriin.
Uskotko muuten tosissasi että 5,10 tai 20mg tuota lääkettä aiheuttaa sinulle suuria ongelmia ja "riippuvuutta", jos tuota lääkettä yksikin ketjuun vastanneista käyttää 100mg/pvässä?
Jos masennukseesi kuuluu ahmimista jne, tuskin lääke painoasi tuosta nostaa. Todennäköisesti paino saattaa tippua, kun tunnesyöpöttely vähenee.
Sairaanhoitajajia koulutetaan ammattikorkeakoulussa, joka kestää 4v. Tuota ennen heillä on takana 3v lukiota tai ammattikoulua. Sairaanhoitajalla varmasti on tietoa ja taitoa hoitaa ja kuunnella sinua, enkä todellakaan usko että olisit hänen ainut ja ensimmäinen potilas jonka masentuneisuutta hän hoitaa.
-
Nimimerkki "älä pelkää suotta" kirjoitti:
"Sairaanhoitajajia koulutetaan ammattikorkeakoulussa, joka kestää 4v. Tuota ennen heillä on takana 3v lukiota tai ammattikoulua. Sairaanhoitajalla varmasti on tietoa ja taitoa hoitaa ja kuunnella sinua, enkä todellakaan usko että olisit hänen ainut ja ensimmäinen potilas jonka masentuneisuutta hän hoitaa."
Muusta kirjoittamastasi olen samaa mieltä kanssasi, mutta sairaanhoitajista ei masennusta hoitamaan ole!
Lukio ei pätevöitä masennus- tai ahdistuspotilaita hoitamaan, eikä sitä tee sairaanhoitajien peruskoulutuskaan!
Vaikka sairaanhoitajia valitettavasti niin psykiatrian poliklinikoilla, mielenterveystoimistoissa kuin terveyskeskuksissakin on valjastettu masennuspotilaita "hoitamaan", ei heillä yleisesti) TAATUSTI ole sellaista osaamista, että heidän luokseen kannattaisi masennus- tai ahdistuspotilaan mennä!
On ihan omaa kokemusta asiasta!
Huono hoito on vaarallista, jopa vaarallisempaa kuin hoidotta jättäminen.
Minä olen vakavasti masentunut ja ahdistunut. Käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona juttelemassa. Miksi? Mielenterveystoimiston psykiatreille on noin 8 kk jono uusille potilaille. Toki psykiatri on määrännyt minulle lääkityksen. Juttelen hoitajan kanssa tuntemuksistani ja jokapäiväisestä selviytymisestäni. Lääkärin kanssa alku olisi varmasti samanlaista. Hän on yksi jäsen tiimistä, joka tulee tulevaisuudessakin hoitamaan minua.
Olen sitä mieltä, että psykiatrisen sairaanhoitajan luona kannattaa ehdottomasti käydä. Mm. luottamussuhteen luominen henkilökuntaan on ensiarvoisen tärkeää uudelle asiakkalle. Sairaanhoitaja osaa varmasti tehdä tilannekartoituksen yhtä hyvin kuin lääkäri.
Ammattikorkeakoulusta valmistuneet sairaanhoitajat ovat jo erikoistuneet esim . psykiatriaan, lastentauteihin jne. En ymmärrä sinun mielipidettäsi "huonosta hoidosta". Tuskin luotettava ja koulutettu keskustelukumppani vaarantaa potilaan terveyttä enempää kuin yksin olo kotona esim. masentuneena ja ahdistuneena.
Lääkärin kanssa alku olisi varmasti samanlaista.
Jos lääkäriltä saa lääkkeet niin kyllä hoitajankin kanssa voi jutella.
Ei psykiatreista ole juttukavereiksi välttämättä senkään vertaa mitä hoitajista. Mulla on kokemusta kahdesta psykiatrista. Toinen ottanut kantaa mihinkään, määräsi vain pillereitä. Ei pahaa sanottavaa, lääkehoito olikin sitten tosi onnistunut ja hän oli taitava työssään. Ei toinenkaan psykiatri jutellut juuri sen enempää kuin mitä joku hoitaja tai maallikko olisi osannut sanoa.
Jokin psykoterapia on asia erikseen, siihen ei hoitajalla ole osaamista eikä lääkärilläkään. Se on oma alueensa.
Kaikkia ammattiryhmiä kannattaa hyödyntää. Tämä on tiimityötä ja jokaisella on oma osaamisensa annettavana.
-
"pekewe" kirjoitti:
"älä höpsi"
En höpsikään, sairaanhoitajilla ei ole tarvittavaa koulutusta saati osaamista masennuksen/ahdistuksen hoitoon.
Hyvin mielellään julkisella sektorilla potilaita heidän luokseen lähetetään, mutta kyse on vain siitä, ettei kunnollista ja ns. käypää hoitoa pystytä tarjoamaan. Hoitajilla ei kuitenkaan ole osaamista tai resursseja kuin ns. keskusteluavun (lue: lässytystä ja nyökyttelyä) antamiseen.
p: "Olen sitä mieltä, että psykiatrisen sairaanhoitajan luona kannattaa ehdottomasti käydä..."
Ja minä puolestani voin vakuuttaa, ettei kannata. Mitä hyötyä on nyökyttelystä ja lässytyksestä "Sinä et ole yksin... me kuljemme sinun rinnallasi..."
p: "... Sairaanhoitaja osaa varmasti tehdä tilannekartoituksen yhtä hyvin kuin lääkäri..."
EI TAATUSTI OSAA!
Vai onko sinun mielestäsi sekä lääkäreiden että psykoterapeuttien koulutus on täysin tyhjänpäiväistä touhua?
"... Ammattikorkeakoulusta valmistuneet sairaanhoitajat ovat jo erikoistuneet esim . psykiatriaan, lastentauteihin jne."
Mutta eivät (nimellisestä) "koulutuksestaan" huolimatta ole päteviä tai kykeneviä masennusta tai ahdistusta hoitamaan. Ainoa mihin he pystyvät on se, että he "valvovat" potilaiden lääkkeiden käyttämistä, siinä kaikki.
"... En ymmärrä sinun mielipidettäsi "huonosta hoidosta"."
Masennuksen hoitoon tarvitaan osaavaa ja pätevää ammattilaista. Sellaisia ovat mm. erikoislääkärit ja psykoterapeutit (poislukien sairaanhoitajapohjaiset psykoterapeutit). Sairaanhoitaja ei ole kykenevä tai pätevä masennuksen, ahdistuksen tai oikeastaan minkään muunkaan mielenterveysongelman asiantuntija.
p: "... Tuskin luotettava ja koulutettu keskustelukumppani vaarantaa potilaan terveyttä enempää kuin yksin olo kotona esim. masentuneena ja ahdistuneena."
Ei, mutta sairaanhoitajan koulutuksella ei ole sen enempää luotettava kuin riittävän koulutettukaan hoitamaan masennusta ja/tai ahdistusta.
Omia kokemuksia:
Pari vuotta kävin sairaanhoitajan juttusilla. Heti aluksi hän pää kallellaan vakuutteli, etten minä enää ole yksin vaan he (?) kulkevat minun rinnallani. Koskaan hän ei oppinut minua tai asioitani muistamaan vaan mm. kyseli: "mitenkäs se nuorimmaisesi esikouluasia järjestyi?"
Nuorimmaiseni oli ohittanut esikouluiän jo vuosia sitten.
Tai "Mitenkä se miehesi juominen, onko taas juonut?"
Mieheni ei juo, ei ole koskaan juonutkaan.
Oloni oli niin huono, etten pystynyt syömään enkä nukkumaan, mutta hoitaja loihe lausumaan:
"Me olemme tiimissä päättäneet harventaa näitä käyntikertojasi niin, että käyt vain kerran kuukaudessa" (kävin joka toinen viikko).
Kysyin millä perusteilla, mutta hoitaja ei osannut siihen vastata. Kysyin ketkä asiasta ovat päättäneet, minä kun olin tavannut vain ja ainoastaan kyseistä sairaanhoitajaa ja vastaus oli: "Meillä on tapana, ettei nimiä kerrota."
Kokemus toisesta sairaanhoitajasta (jolla ilmeisesti jonkinlainen nimellinen psykoterapiakoulutus):
Jorvi lähetti minut yksityisterapeutille ja soitin ko. henkilölle C sopiakseni tapaamisajasta. En tiennyt mikä koulutus ko. terapeutilla oli ja siksi kysyin sitä. Hoitaja vastasi: "minä olen psykoterapeutti". Kysyin uudelleen, että haluaisin kuitenkin tietää mikä on hänen koulutuksensa jos kerran on tarkoitus, että hänen kanssaan pitkän psykoterapian aloitan. Hoitaja vastasi uudelleen: "minä olen psykoterapeutti, se on minun koulutukseni". Kysyin uudelleen mikä on hänen pohjakoulutuksensa. Hoitaja vastasi: "En ole lääkäri, jos sitä tarkoitat".
Vastasin, etten suinkaan kuvitellut häntä lääkäriksi, mutta haluaisin kuitenkin tietää onko hän esim. psykologi, teologi, kasvatustiedeiden maisteri vai esim. sairaanhoitaja.
Hoitaja vastasi (hyvin happamalla äänellä): "Olen sairaanhoitaja".
Koska hoitajan sukunimi on jokseenkin harvinainen, kysyin häneltä myös (sanoin, ettei tarvitse vastata jos kysymys on liian henkilökohtainen) tunteeko hän sattumoisin henkilöitä nimeltä C1 tai C2 joilla on sama sukunimi ja hoitaja vastasi: "En tunne". Vastaus oli mielestäni sangen epäuskottava ja varmistin vielä: "Et siis tunne lainkaan?" ja hoitaja vastasi "en lainkaan".
No, kysyinpä henkilöltä C1 tunteeko joko hän tai C2 ko. hoitajaa C ja C1 vastasi: "Joo, oltiin samassa työpaikassa ja siellä hän on osa-aikaisena vieläkin. Ko. työpaikka on juuri se sama jossa myös henkilö C2 työskentelee - siis hän jota hoitaja ei kuulemma tuntenut lainkaan ja jossa hän on usein keskustellut henkilön C1 kanssa!
On minulla hoitajakokemuksia lisääkin, mutta tässä näin ensialkuun...
-
Nimimerkki "joo..." kirjoitti:
"... Jos lääkäriltä saa lääkkeet niin kyllä hoitajankin kanssa voi jutella."
Tietenkin voi, mutta ei siitä mitään hyötyä ole.
"... Ei psykiatreista ole juttukavereiksi välttämättä senkään vertaa mitä hoitajista."
Kun potilas hakeutuu psykiatrian klinikalle, ei hän ole minkään juttukaverin vaan alan ammattilaisen tarpeessa. Juttukavereita voi hakea vaikka huoltoaseman baarista.
"... Mulla on kokemusta kahdesta psykiatrista. Toinen ottanut kantaa mihinkään, määräsi vain pillereitä. Ei pahaa sanottavaa, lääkehoito olikin sitten tosi onnistunut ja hän oli taitava työssään. Ei toinenkaan psykiatri jutellut juuri sen enempää kuin mitä joku hoitaja tai maallikko olisi osannut sanoa."
Psykiatrin vastaanotto ei ole sen enempää jutustelua kuin psykoterapiaakaan varten. Psykiatritapaamisten sisältö ja tarkoitus on tutkia ja seurata potilaan vointia.
"Jokin psykoterapia on asia erikseen, siihen ei hoitajalla ole osaamista eikä lääkärilläkään. Se on oma alueensa."
Tuosta olen samaa mieltä kanssasi.
"...Kaikkia ammattiryhmiä kannattaa hyödyntää. Tämä on tiimityötä ja jokaisella on oma osaamisensa annettavana."
"Tiimi" on nykyisin kovin suosittu erityisesti siksi, että tiimin ansioista kenenkään ei enää tarvitse kantaa vastuuta yhtään mistään koska aina voi sanoa: "me olemme tiimissä päättäneet näin..."
Eri ammattiryhmiä tarvitaan, mutta sairaanhoitajan koulutuksella ja osaamisella ei psykiatriassa ole muuta virkaa kuin se, että he ns. "motivoivat potilaita hoitomyönteisiksi", eli suomeksi sanottuna: Sairaanhoitajat valvovat, että potilaat ottavat lääkkeensä.
Yleisesti ottaen olen sairaanhoitajista juuri samaa mieltä kuin sinäkin. Poikkeuksen tekee esh-psykoterapeuttini. Aikaisemmin olin psykologi-psykoterapeutin hoidossa, mutta nykyinen terapeuttini on tapauksessani oikein hyvä. Ei hän lässytä yhtään, vaan auttaa minua altistamaan itseäni vähitellen kaikkeen sellaiseen, mikä on tullut minulle sietämättömäksi. Terapeuttini ei mitenkään salaa koulutustaan, vaan se on näkyvillä hänen ajanvarauskortissaan. Suhtauduin kyllä ennakkoluuloisesti häneen kuten sairaanhoitajiin yleensäkin, muttä näytöt puhuvat hänen puolestaa. Terapeuttini muun muassa sanoi, ettei minulle luultavasti ole mitään hyötyä käydä harvakseltaan keskustelemassa sairaanhoitajan kanssa. Siihen ei itselläni olisi ollut mitään haluakaan. Miksi pitäisi raahautua pitkän matkan päähän vain turhautumaan ja turhautua koko ajan vain lisää? Kerran keskustelin terveydenhoitajan kanssa eikä siitäkään ollut mitään hyötyä.
No tottahan se on, ettei niistä sairaanhoitajista sinänsä paljon mihinkään ole. Eivät korvaa terapiaa eikä lääkäriä. Niillä on perustiedot mielenterveysjutuista ja niiden kanssa voi jutella niitä näitä, mutta ei sitä hoidoksi voi sanoa. Ei niillä 0le sellaista osaamista, josta olisi apua mihinkään. Mutta toisaalta, jos potilas kokee tapaamisen mielekkäinä ja saa niistä "virtaa", niin voihan ne silloin ihan hyvä juttu ollakin sille potilaalle. Kuitenkin toisen ihmisen läsnäolo ja keskustelu voi olla aina hyväksi vaikka sillä ei mitään hoidettaisikaan.
Sairaanhoitaja ei korvaa ketään muuta, eikä osaamista ole tarpeeksi, mutta jos potilas kokee tapaamiset virkistävinä niin kai niillä on paikkansa?
tiimin ansioista kenenkään ei enää tarvitse kantaa vastuuta yhtään mistään koska aina voi sanoa: "me olemme tiimissä päättäneet näin..."
Se on paska juttu ja varmaan kuuluu yleisesti tiimin huonoihin puoliin. Kukaan ei halua tehdä kuin välttämättömimmän ja vastuuta siirretään toisille,
-
Kertakäyttönimimerkki "merkitys" kirjoitti:
"No tottahan se on, ettei niistä sairaanhoitajista sinänsä paljon mihinkään ole... Mutta toisaalta, jos potilas kokee tapaamisen mielekkäinä ja saa niistä "virtaa", niin voihan ne silloin ihan hyvä juttu ollakin sille potilaalle."
Juuri tuon takia sairaanhoitajien antamaa "keskusteluapua" voikin perustellusti sanoa lumehoidoksi.
saavasi? Lääkkeet ja keskustelu ei ollt se mitä hait? Kerrot että haluat kuolla. Kerroitko sen lääkärille? Entä sille hoitajalle? Jos et kertonut, niin kerro. Tilanteesi on ehkä vakavampi kuin he uskoivatkaan.
En oikein tiedä millaista apua toivoin... en nimittäin usko että tästä on mahdollista parantua. Sen takia en vuosiin apua hakenut. Ainakin haluaisin tietää mikä minulla on... saada diagnoosin.
Ja kerroin myös lääkärille, sekä hoitajalle kuolemantoiveistani. Lääkäri totesi vaan: "kuolemantoiveita, mites se nyt sillein!" . Eipä ollut hirveän ymmärtäväinen.
moni välttynyt kun on aloittanut lääkityksen ja keskustelut. Kuntoutustakin löytyy monenlaista, mutta sen piiriin ei pääse kotona omahoitoa harrastamalla.
Seksihalujen menettäminen on yksilöllistä. Miesystäväni kertoi orgasmin saamisen pitkittyvän lääkkeiden myötä. En tiedä haittaako se (luulisi olevan ainakin naisten mielestä plussaa).
Kyllä sinun kannattaisi mielestäni syödä ainakin kolmen kuukauden jakso ohjeen mukaan noita lääkkeitä, niin sitten sinulla olisi omakohtaista kokemusta niiden vaikutuksista.
Rohkeutta ja tsemppiä sinulle!
Tiedän miltä sinusta tuntuu! Itsekkin ajattelin juuri noin,kun sairastuin vakavaan masikseen ja biboon.
Mutta usko pois,et selviä ilman tukea ja lääkitystä...paha olosi vain lisääntyy,vaikka välillä voi tuntuakkin paremmalta.Sinun pitää vaatia päästä mielenterveys-sairaanhoitajan/psykologin juttusille ja sitä kautta psykiatrin vastaanotolle,kukaan ei väkisin sinua pakota mihinkään,mitä et itse halua,mutta suosittelen todella lämpimästi,edes juttelua ammattiosaajan kanssa...itse en olisi täällä,jos en saisi purkaa tunteitani kerran viikossa ihanalle hoitajalleni.
Minuakin on monesti kehoitettu menemään osastolle huilaamaan,mutta en halua sinne,joten saan käydä tosiaankin juttelemassa kerran viikossa asioitani.
Minunkaan lääkkeiden syönnistä ei tiedä,edes oma mieheni tarkasti....mielestäni se on minun asiani kerronko hänelle tarkemmin ja tässä vaiheessa,en halua kertoa.
Ystävä hyvä,kokeile edes niitä lääkkeita ja vaadi päästä vaikka psykologin juttusille!
Älä jää yksin,et kestä sitä!
Anteeksi karkeat sanani,mutta näin se on...jokainen tarvitsee jonkun jolle uskoutua,vaikka sitten ammattiavulle.
Tsemppiä!!
Voit kirjoittaa minulle jos haluat osoitteeseen: [email protected]
että Suomessa psyykkisen avun saaminen on retuperällä, mutta... Minulle ainakin sanottiin että itse pitää etsiä yksityinen psykologi, josta Kela maksaa suurimman osan. Käsittääkseni julkiselta puolelta lähtetään Kelalle psykologille suositus. Kelallakin on lista yksityisistä psykologeista, josta voi valita.
Itseni pitäisi ryhtyä myös sitä psykologia hakemaan, koska lääkitys ei auta masennukseen, pakko-oireisiin kylläkin. Itsemurha "haaveet" pyörivät mielessä päivittäin.
Psykologin kanssa sitten puidaan masennukseen johtaneita syitä.
-
Kertakäyttönimimerkki "on niin" kirjoitti:
"... Minulle ainakin sanottiin että itse pitää etsiä yksityinen psykologi, josta Kela maksaa suurimman osan."
Sinua on kusetettu - kuten niin monia muitakin avuntarvitsijaa. Lain mukaan asuinkunta (käytännössä sairaanhoitopiiri) on hoitovelvollinen ja sen pitää jokaiselle hoitoa tarvitsevalle sitä (psykoterapia ei ole mikään poikkeus) hoitoa lakiin kirjatun ajan sisällä järjestää.
"... Käsittääkseni julkiselta puolelta lähtetään Kelalle psykologille suositus."
Jos tuolle tielle lähtee (pystyy maksamaan KELA:n tuen jälkeen jäävän omavastuuosuuden) voi kuka tahansa erikoislääkäri (psykiatri siis) kirjoittaa ns. B-lausunnon psykoterapian tarpeesta ja KELA sitten päättää myöntääkö se kuntoutustukea vai ei. Pitää kuitenkin muistaa, että KELA edellyttää 3 kk:n hoitosuhdetta ennen psykoterapiatuen myöntämistä.
On syytä muistaa, että KELA:n harkinnan varainen psykoterapiatuki on KUNTOUTUSTA eikä sitä ole tarkoitettu akuutin sairauden hoitamiseen. KELA voi siis hylätä hakemuksen jos hakija on selkeästi sairas koska silloinhan ei ole kyse kuntoutuksesta vaan sairaanhoitopiirin vastuulle kuuluvasta sairaudenhoidosta!
Toistan vielä: Akuutit sairaudet (kuten alkuperäisellä kysyjällä) kuuluvat sairaanhoitopiirin hoidettaviksi!
Minulle ei sanottu mitään tuosta 3kk hoitosuhteesta. Sanottiin vaan, että tarvitsen psykoterapiaa ja että tie tervehtymiseen on pitkä prosessi... Niin hajalla olen. Psykiatri sanoi vielä, että minun kannattaa hakeutua hoitoon vasta koulun loppumisen jälkeen, koska ilmeisesti juuri tuo kuntoutus on pitkä prosessi. Helvetti vaan kun koulun käynti tökkii ja pitkittyy ja pitkittyy, koska poissaoloja on paljon. Täytyy varmaan hakeutua uudestaan julkiselle puolelle ja kysyä että miten tämä homma nyt oikein menee.
Ihan vaan vielä kerro, mitä kaikkia ongelmia minulla on ollut (osa on edelleen): anoreksia, bulimia, ylipaino, liikaunisuus, paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö, keskivaikea-vaikea masennus, 2 itsemurha yritystä lääkkeillä, itsemurha toiveet.
niin raaka totuus kuin se on, on suomessa masennuksen hoito aina sitä että annetaan ne lääkkeet kouraan ja ehkä määrätään psykiatrille. suosittelen kyllä kokeilemaan niitä lääkkeitä ja kato auttavatko ne. itsellä ei ole lääkkeet vieläkään auttaneet mutta jatkan kokeilua, koska haluan parantua.
Mitä mun pitäisi tehdä? Mä haluan vaan kuolla pois.
Kumman valitset? Otatko vastuuta tilanteestasi ja alat hoitamaan itseäsi vai kuoletko pois?
Minä valitsin aikoinaan ensimmäisen ja paranin hyvän lääkehoidon ansiosta kokonaan. Nyt takana 4 täysin oireetonta vuotta. Valitettavasti ilman kunnollista hoitoa sinulla ei ole toiveita paranemisesta. Sairaus edellyttää lääkkeiden käyttöä. Kun saat itsesi hoidettua kuntoon niin sulla on hyvä elämä edessä, mutta ilman hoitoa näin ei käy.
Masennukset, ahdistukset ovat sellaisia vaivoja että niihin TÄYTYY puuttua ajoissa. Mitä nopeammin hoito aloitetaan, niin sen helpommin toivut ja selviät. Omalla käytökselläsi pohjustat nyt helvettiä tulevaisuuteesi. Pian sulla voi olla niin kauhea olo, että olet täysin toimintakyvytön. Ja siitä ei tosiaankaan selvitä millään miedolla 20mg citalopram tabletilla!
Varoitan sua lykkäämästä hoitoa, koska sulla voi olla erittäin hankalat ajat edessä ja vuosien työ parantua.
lääke oli muuten citalopram orion 20 mg.
Höh, noin olematon annos. Tuosta nyt ei tule juuri mitään haittaa tai ei ollenkaan.
Mitä ajattelit sitten tehdä jos esim satut sairastumaan johonkin toiseen tautiin? Joutuisit käyttämään oikeasti vahvoja ja myrkyllisiä lääkkeitä sekä ottamaan rankkoja hoitoja sekä lisälääkityksiä sairaalassa. Tiedän, kun mulla on tuttavapiirissä sairaita ihmisiä. Lisäksi ottavat kasan pillereitä päivässä. Miten selviäisit sellaisesta, kun kerran jätät tuollaisen YHDEN MIEDON lääkkeenkin käyttämättä? En kyllä ymmärrä tuollaisia yhdestä miedosta ja suht haitattomasta lääkkeestä voivottelijoita.
"En kyllä ymmärrä tuollaisia yhdestä miedosta ja suht haitattomasta lääkkeestä voivottelijoita."
Niin, ei mua ymmärrä kukaan muukaan... minkään asian suhteen. Yksin saa kaikkine huolineen ja murheineen kulkea, kun kaikki pitävät vaan hulluna ja/tai tyhmänä.
Yhdelle ihmiselle pieni ja mitätön asia, saattaa olla toiselle todella vaikea ja pelottava asia... suurempi ongelma ja huolenaihe.
Minulla on kokemusta lähinnä vain ns. nykyaikaisista mielialalääkkeistä, en muista, kokeilinko juuri tuota sinulle tarjottua lääkettä. Kun lopulta menin pöpilääkärille (puhun vain itsestäni), otin tropit vastaan. Kokeilin n. viiden vuoden aikana useita eri nimisiä lääkkeitä, yhtä kerrallaan, niissä oli 5 - 6 eri vaikuttavaa ainetta. Itse en saanut mistään apua, lievähköjä sivuoireita tuli, kuten hiukan hömelö olo, hyvin lievä pääsärkyä, jokin lääke hikoilutti. Yksi lääke muuten teki kamalan ruokahalun ja tietysti lihotti, se oli Remeron.
Halusin saada eläkepäätöksen, päädiagnoosina vakava masennus ja kun sain päätöksen kolme vuotta sitten, jätin lääkkeet pois. Siitä tuli noin neljä viikkoa kestävät, pienet vieroitusoireet, joka kerta oli sama juttu, katkoin itse lääkitystäni muutaman kerran aiemminkin. Oudoin vieroitusoire oli lievä "sätkyily", tuntui kuin kädessä tai jalassa olisi ollut lievä sähköinen ilmiö, sykähdys, vaikka lihas ei edes liikahtanut. Kuulostavat kai hassulta tuommoiset oireet, mutta ohi ne menivät.
Masennukseni ei ole parantunut, mutta tulen sen kanssa toimeen. Jos lääkkeistä olisi ollut apua, söisin niitä edelleen. Olemme kaikki yksilöitä, tämä on vain minun kokemukseni, monet tutut ovat kertoneet lääkkeistä olevan heille hyötyä. Jos kokeilet lääkkeitä, kokeile kunnolla, kyllin kauan ja erilaisia, kyllä niistä sitten irti pääsee, elleivät auta! Elämä jatkuu!
"Olen ollut kykenevä parisuhteeseen, enää en ole."
Vastaan tähän kun vestihierarkia on liian syvä.
Nämä hankalat jutut on varmaan tapahtuneet sinulle melko vasta. Vuoden kahden sisällä?
Nyt voit olla kykenemätön parisuhteisiin, mutta on aika epätodennäköistä että tilanne jatkuisi samanlaisena loppuelämän. Ajan kuluminen, terapia ja lääkitykset kyllä auttavat. Pitkäjännitteisyyttä varmasti tarvit, mutta onko näkemyksesi asiasta ihan realistinen kuitenkaan?
Mistä voit tietää vuosia eteenpäin asioita ja tilanteesi kehitystä? En vähättele tilannettasi, mutta paljon ehtii vielä tapahtua!
...tapahtumista ei kovin kauaa ole.
Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ei siihen terapiat, lääkkeet auta. Ei auta terapia muuttamaan sitä tosiasiaa että suurin osa ihmisistä on pahoja. Ja ettei ihmisiin voi luottaa.
Minä en tule ikinä luottamaan enää yhteenkään ihmiseen. Se onkin yksi oleellinen asia mikä tekee parisuhteen mahdottomaksi.
"Mistä voit tietää vuosia eteenpäin asioita ja tilanteesi kehitystä?"
En voikaan. Mutta itseni tuntien, tuo luottamus-asia ei tule muuttumaan... se on hyvin, hyvin, hyvin, hyvin epätodennäköistä... mahdollisuudet mitättömät.
Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ei siihen terapiat, lääkkeet auta.
Lääkkeet voivat korjata noita fyysisen puolen juttuja ja saada olosi tuntumaan normaalilta. Ahdistus ja paniikkioireet ym mitä tähän sulle kuuluukin, saadaan hallintaan. Se on jo iso apu. Lisäksi masennuksen tuoma synkkyys ja ilottomuus helpottaa, kun lääkkeet korjaavat sekaisin mennyttä aivojen kemiaa. Ilman hoitoa elämänlaatusi heikkenee sekä rajoittuu ja saat kärsiä enemmän kuin olisi tarvis. Terapia ei saa tehtyä tekemättömäksi, mutta on suureksi avuksi tunteiden ja tilanteen käsittelyssä.
...tapahtumista ei kovin kauaa ole.
Yleensä masennukset ja ahdistukset tulevat melko pian vaikeiden kokemusten jälkeen. Tapahtuu niin paljon kaikkia rankkoja juttuja ettei niitä yksinkertaisesti pysty käsittelemään ja seurauksena on nuo häiriöt. Tämä on se raskain vaihe, mutta siitä pääsee aikanaan ja pikkuhiljaa ylöspäin. Olet alkuvaiheessa menossa tapahtumien käsittelyssä ja siksi se on niin vaikeaa nyt.
En voikaan. Mutta itseni tuntien, tuo luottamus-asia ei tule muuttumaan...
Täytyy vain pyrkiä hyväksymään tilanne, että näin on tapahtunut. Tunteesi ovat varmaan nyt synkimmillään, mutta varmasti siitä hoidolla ja avulla pääsee ainakin jonkinverran parempaan suuntaan.
Rankoista kokemuksista huolimatta hanskoja ei kannata heittää tiskiin ja vaipua passiiviseen epätoivoon. Toivoa on. Epätoivon ja pelon vuoksi et mielellään tekisi mitään, mutta kannustan silti toimimaan!
"Yleensä masennukset ja ahdistukset tulevat melko pian vaikeiden kokemusten jälkeen. Tapahtuu niin paljon kaikkia rankkoja juttuja ettei niitä yksinkertaisesti pysty käsittelemään ja seurauksena on nuo häiriöt. Tämä on se raskain vaihe, mutta siitä pääsee aikanaan ja pikkuhiljaa ylöspäin. Olet alkuvaiheessa menossa tapahtumien käsittelyssä ja siksi se on niin vaikeaa nyt."
Paitsi että olen ollut masentunut kyllä jo kauan ennen näitä tapahtumia mistä puhuin. Ei masennukseni ole vasta alkanut.... vaan kestänyt jo vuosia. En ole tässä jamassa koska vähän aikaa sitten olisi tapahtunut jotain kamalaa/traumaattista, ja että vaan sen seurauksena on nyt todella ahdistavaa, vaan tämä on ollut minun arkipäivää jo monta vuotta. Että ei tämä tästä mihinkään helpota ajan kuluessa... Ei nyt olla missään "alussa" ja "rankimmassa" vaiheessa. Aika ei haavoja paranna.
Kaikki masennus ei suinkaan tule jonkin yksittäisen vaikean tapauksen johdosta. On pitkäaikaista masennusta, jonka alkamista ei edes kunnolla muista. On kuin olisi "aina" ollut masentunut. Kuulun noihin ihmisiin. Mutta kroonikoillakin on toivoa. Pitkäaikaista ja toistuvaa masennusta voidaan hoitaa ja se hoito voi olla tuloksellista. Olen nyt tuossa hoidossa ja olen tyytyväinen, että saan hoitoa. Enää en ole yksin ja neuvoton. Terapeuttini auttaa ja ohjaa minua joka viikko. Syön lääkettä, että elämäni pysyy järjestyksessä. Kun on vajonnut tarpeeksi alas, ei enää tunne edes häpeää siitä, että syö mielialalääkkeitä ja käy terapiassa, ei ollenkaan. Päinvastoin se on juuri. Olen tyytyväinen saamastani hoidosta. Ongelmani voidaankin ratkaista ja voin vapautua niistä. En tosin vapaudu helposti enkä nopeasti. Mutta sekin on hyvä, että en enää ole umpikujassa. Elämästäni voikin tulla elämisen arvoista, ainoa toiveeni ei olekaan vapautua turhasta elämästä.
Ei masennukseni ole vasta alkanut.... vaan kestänyt jo vuosia
Ei nyt olla missään "alussa" ja "rankimmassa" vaiheessa
Kuitenkin nostit nuo hankalat kokemuksesi ihmissuhteista päällimmäiseksi ahdistuksen syyksi ja tuskan aiheuttajaksi? Lähinnä sinua tuntui huolettavan sen seuraukset kuten kykenemättömyys ihmissuhteisiin yms,
Se on harmi, jos vuosia on jo mennyt masennuksen kanssa. Siksi olisi suositeltavaa alkaa käyttämään hoitoa tai sitten sinun täytyy vain kestää paniikki ym oireita. Vaihtoehtojahan ei ole enempää. Turhaa ei ole kuitenkaan mitään mieltä kärsiä. Sulla ei ainakaan ole mitään menetettävää.
"Kuitenkin nostit nuo hankalat kokemuksesi ihmissuhteista päällimmäiseksi ahdistuksen syyksi ja tuskan aiheuttajaksi?"
Ei, vaan sanoin että nämä ihmissuhde-sotkut olivat se viimeinen niitti, jonka takia en enää ikinä luota yhteenkään ihmiseen. En sanonut että se olisi ahdistuksen pahin aiheuttaja. Mainitsin myös että näiden ihmissuhteiden seurauksena en enää ole kykenevä esimerkiksi seurustelemaan, ja sen takia en koskaan voisi olla täysin onnellinen.
Ahdistuksen syitä on monia. Enkä edes tiedä mistä kaikki tämä masennus on saanut alkunsa. Tuntuu ikäänkuin olisi aina ollut enemmän tai vähemmän masentunut... niinkuin joku tuossa aikaisemmassa viestissä taisikin mainita.
Kaikkea paskaa on tapahtunut, ja ne jutut kummittelee mielessä... ja aiheuttaa ahdistusta.
Seurusteleminen ei ole elämän onnellisuuden mittari.
Mistä tiedät, mihin kykenet vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua? Ajatusmaailmasi on hyvin tyypillinen nuorelle ihmisille.
"Seurusteleminen ei ole elämän onnellisuuden mittari."
Ei niin. Mutta minä ainakin tarvitsisin jonkun IHMISSUHTEEN (ei siis välttämättä parisuhdetta) ollakseni onnellinen. Tarvitsisin sitä että olisin jollekin tärkeä, ja joku välittäisi minusta, joku joskus halaisi...olisi se sitten vaikka vaan joku ystävä. Parisuhdetta tietty toivon, mutta eipähän se onnistu.
"Mistä tiedät, mihin kykenet vuoden tai kymmenen vuoden kuluttua?"
En voikaan varmaksi tietää. Mutta kuten sanoin, se on hyvin, hyvin, hyvin epätodennäköistä että voisin koskaan päästää ketään lähelleni, luottaa kehenkään. Tunnen itseni... ja käyttäytymiseni... en enää halua saada siipeeni... en enää kestäisi sitä... en kestäisi enää yhtään luottamuksen pettämistä läheiseltä ihmiseltä. En uskaltaisi enää ottaa riskiä.
"Ajatusmaailmasi on hyvin tyypillinen nuorelle ihmisille."
Miks hemmetissä tää ikä-asia pitää joka asiaan tunkea??
Nuori olen, elämässä kokematon... mutta ei se ikä kaikkea kerro! Eikä sillä kaikkea voi kuitata... "sä olet vaan niin nuori vielä, kyllä sä siitä viisastut kun vanhenet".
Itsekin sanoin että en voi VARMAKSI tietää miten tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, tulenko koskaan saamaan minkäänlaista ihmissuhdetta... ehkä.. mutta todennäköisempää on, että en.
Ei siinä ikää katsota, kun ihmistä haavoitetaan. Missä iässä tahansa voi niin käydä. Silloin tulee epäluuloiseksi, ei tiedä kehen voisi luottaa, kuka on seuraava, joka haavoittaa, miten pahasti hän haavoittaa. Koko ajan vain etsii mahdollista vaaraa. Sellainen ihminen on traumatisoitunut. Olen itse sellainen. Mutta traumoista voi vapautua. Olen nyt hoidossa, terapiassa, traumaterapeutin hoidossa. Hän ymmärtää minua, hän ei tunge liian nopeasti liian lähelle. Vähitellen hän antaa uusia ja uusia altistusharjoituksia ja teen niitä. Vähitellen kestän enemmän ja paremmin. Ihoni tulee kesyksi jälleen, enää en etsi vaarallisia ihmisiä ja vaarallisia käsiä kaikkialta. Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään yksin, vaan toisten kanssa. Introspektin ja Traumaterapiakeskuksen sivuilla on artikkeleita traumoista ja niiden hoitamisesta. Toivoa on, kuitenkin, vaikka juuri nyt ei tunnut siltä.
Jokin meissä särkyneissä on mennyt vikaan, kun niin helposti joudumme sellaisten ihmisten seuraan, jotka haavoittavat meitä, satuttavat vain lisää. Turvallisessa ja henkisesti terveessä perheessä elänyt lapsi osaa erottaa turvalliset ja vaaralliset, hyvät ja pahat ihmiset toisistaan, suojata itseään, pitää turvallisen reviirin, rajat, joita muut eivät saa ylittää. Sitä opettelen, kaikkea tuota nyt vasta opettelen, vaikka voisin olla äitisi. On parempi, jos nuo asiat tajuaa ja voi opetella aikaisemmin, lapsena, nuorena, ei vasta varttuneena, jolloin on jo niin kauan joutunut kärsimään omasta haavoittuneisuudestaan.
Jos sinulla on tuollainen ovimatto-asenne(kukaan ei välitä, kukaan ei rakasta, koskaan, ikinä milloinkaan...), niin et varmasti tule saamaan ystäviä, sillä tuollaista ei kukaan pidemmän päälle jaksa. Enkä usko että tulet onnistumaan ihmissuhteen hankkimisessa, jos et itse ole valmis päästämään ketään lähelle ja luottamaan. Miksi sinäkään olisit sellaisen ihmisen ystävä, joka ei sinua lähelle päästä tai sinuun luota lainkaan? Kukaan ei valitettavasti voi auttaa sinua(ei lääkkeet, ei psykiatrit), jos et itse yritä muuttaa asennettasi ja vaikka pakottaa itsesi ajattelemaan positiivisemmin.
Jos et ole valmis ottamaan sitä riskiä, että tulet pettyneeksi, et todennäköisesti löydä onnea. Onnellisuus on uhkapeliä, pitää vaan uskaltaa korottamaan panoksia että voi voittaa.
Veikkaisin että yli 80% kaikista ihmissuhteista kariutuu jossain vaiheessa. Seurustelukin päättyy huomattavasti todennäköisemmin kuin johtaa loppuelämän kestävään liittoon. Avioliittossakin eroprosentit ovat 50% luokkaa ja jos ei eroa, niin yleensä toinen kuolee ennen toista kuitenkin. Lapsia kun hankkii, niin koko raskausaika on nuoralla tanssimista ja synnytyskin voi mennä pieleen. Lapsi saattaa kuolla pienenä tai jotain muuta ikävää tapahtua.
Todennäköisemmin asiat menee pieleen, kuin onnistuu täydellisesti. Siltikin pitää jaksaa uskoa ja yrittää, koska ilman sitä ei ainakaan tule onnistumaan. Toiset selviää noista kuopista helpommin kuin toiset, osa tarvitsee keskusteluapua, osa terapiaa ja osa lääkkeitä ja osa ei kaikesta huolimatta jaksa.
Eiköhän lähes jokaisen joku läheinen ihminen ole joskus pettänyt luottamusta, mutta se ei tarkoita etteikö maaimassa olisi ihmisiä jotka ovat luottamuksen arvoisia.
"Jos sinulla on tuollainen ovimatto-asenne(kukaan ei välitä, kukaan ei rakasta, koskaan, ikinä milloinkaan...)"
Minkä minä sille voin että minusta tuntuu juuri tuolta?
"Enkä usko että tulet onnistumaan ihmissuhteen hankkimisessa, jos et itse ole valmis päästämään ketään lähelle ja luottamaan."
Niinpä... sitähän mä olen koko ajan hokenut, etten ole kykenevä ihmissuhteisiin kun en pysty päästämään ihmisiä enää lähelleni. Ja kun en siihen kykene, niin en voi myöskään tulla onnelliseksi. Joten ainoa hyvä vaihtoehto on kuolema.
"Miksi sinäkään olisit sellaisen ihmisen ystävä, joka ei sinua lähelle päästä tai sinuun luota lainkaan?"
Niinpä niin.. ei sellaista jaksa kukaan. Tajuatko nyt... En tule koskaan saamaan esimerkiksi sitä parisuhdetta. Niinhän minä sanoin.
" ja vaikka pakottaa itsesi ajattelemaan positiivisemmin."
Että "ota itseäsi niskasta kiinni", juupajuu... yritetty on.... EI TUNNETUSTI TOIMI!!
"Jos et ole valmis ottamaan sitä riskiä, että tulet pettyneeksi, et todennäköisesti löydä onnea."
Ja mä en sitä riskiä enää uskalla ottaa. En enää kestäis sitä että joudun pettymään... mä en vaan yksinkertaisesti enää KESTÄISI sitä.
"Siltikin pitää jaksaa uskoa ja yrittää, koska ilman sitä ei ainakaan tule onnistumaan."
Niin, entäs jos ei ole voimia ja uskallusta enää yrittää?
Eli pitää vaan tappaa itsensä kun on liian heikko tähän maailmaan.
"Että "ota itseäsi niskasta kiinni", juupajuu... yritetty on.... EI TUNNETUSTI TOIMI!!"
Et varmasti pystykään vain ottamaan itseäsi niskasta kiinni ja päätä ajatella positiivisesti tuosta vaan ja olla oikeastikin positiivinen samantien. Mutta jos päivästä toiseen hoet itsellesi tuota että "en koskaan, en milloinkaan, kukaan ei ikinä tule välittämään, en ikinä pysty luottamaan jne" niin varmasti lujitat koko ajan omaa uskoasi tuohon.
Jos mielummin ajattelisit että "ehkä ei juuri nyt onnistu ihmissuhteiden hankkiminen, mutta ehkä tulevaisuudessa kun asiat ovat paremmin". Jonain päivänä voi tulla päivä jolloin saatatkin ajatella jo että "ehkä ei vieläkään, mutta varmasti joskus" ja ehkäpä jonain päivänä onkin se päivä, jolloin huomaat että pystyt taas luottamaan ja hankkimaan suhteita. Ei tuo välttämättä tapahdu kuukaudessa tai vuodessa, mutta todennäköisemmin kuin "ei ikinä,koskaan,milloinkaan" ajattelutavalla. Kuulostaako tuo aivan mahdottomalta?
" En enää kestäis sitä että joudun pettymään... mä en vaan yksinkertaisesti enää KESTÄISI sitä."
Mieti kestätkö mielummin elämän yksinäsi.
Kuolemakin on vaihtoehto muiden joukossa, peruuttamaton ja lopullinen. Tuota ennen kannattaa oikeasti kokeilla kaikki mahdollinen, sillä mitä hävittävää tuossa vaiheessa enää on. En ymmärrä miksi olet noin ehdottomasti lääkkeitä vastaan, jos kuitenkin pidät kuolemaa parhaana vaihtoehtona. Mitä väliä tuossa vaiheessa enää on, vaikka sattuisikin kuolemaan lääkkeiden sivuvaikutuksiin ja onko kuolemaa pahempaa "haittavaikutusta" olemassakaan?
Enntä jos vika onkin loppupeleissä elinympäristössäsi? Suomalaiset ovat etäisempiä ja kylmempiä kuin monet etelämmässä elävät ihmiset. Jossain toisessa kulttuurissa voisit hyvinkin olla onnellisempi. Jossain, jossa ihmiset pitävät toisiaan ystävinä heti tutustuessaan, halailevat luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa.
"Kuulostaako tuo aivan mahdottomalta?"
Ei nyt aivan mahdottomalta, mutta kun noin sitä olen yrittänytkin ajatella... ja sitten aina vaan pettyen kun kuluu viikkoja, kuukausia, vuosia eikä mikään muutu/ mitään tapahdu. Sitä ei vaan jaksa niitä pettymyksiä enää... sitten lopulta ei vaan jaksa uskoa parempaan. Luovuttaa. "pessimisti ei pety", sanotaan.
"Mieti kestätkö mielummin elämän yksinäsi."
En mä kestä sitäkään. Siksi mä kai olenkin jo luovuttanut... ja näen kuoleman ainoana vaihtoehtona.
En pysty luottamaan ihmisiin, enkä myöskään pysty elämään yksin... siinä on vähän vaihtoehdot vähissä.
" Mitä väliä tuossa vaiheessa enää on, vaikka sattuisikin kuolemaan lääkkeiden sivuvaikutuksiin ja onko kuolemaa pahempaa "haittavaikutusta" olemassakaan?"
No ei se siitä ole kiinni. Ei niihin kuole, valitettavasti. En vaan halua että ne vaurioittaa minua jotenkin... mahdollisesti "vammauttaa" minut loppuiäkseni... sitä mä pelkään. Ja muutenkin niitä kaikkia sivuvaikutuksia. Masennuslääkkeet ahdistaa mua kaikinpuolin.
En vaan halua että ne vaurioittaa minua jotenkin... mahdollisesti "vammauttaa" minut loppuiäkseni... sitä mä pelkään.
Eikö tuossakin asiassa pitäisi perustaa näkemys tutkittuun tietoon ja lääkärin mielipiteeseen?
Nythän sä perustat ajattelusi vain omiin oletuksiin, mielikuviin ja uskomuksiin.
"Eikö tuossakin asiassa pitäisi perustaa näkemys tutkittuun tietoon ja lääkärin mielipiteeseen?
Nythän sä perustat ajattelusi vain omiin oletuksiin, mielikuviin ja uskomuksiin."
No lääkärit nyt tyrkyttää niitä lääkkeitä kaikille... ihan sama se niille on miten se potilaaseen vaikuttaa. Mä perustan näkemykseni tästä lääkeasiasta siihen mitä olen nähnyt, ja mitä olen lukenut. Esimerkiksi tälläKIN palstalla saa lukea näistä seksuaalisuutensa loppuelämäkseen lääkkeiden myötä menettäneistä.... sokeasti en kaikkea usko, mutta epäilemään tuollaiset jutut laittaa.
Minun lääkärini ainakin on niin täys paska, ettei sen kanssa halua "asioida" ellei ole ihan pakko. Ei lääkäri minulle lääkkeistä mitään puhunut, kertonut sivuoireista eikä mistään, antoi vaan pakkauksen ja lähetti kotiin... "syö noita".
Sairaanhoitaja taas puhuu lääkkeistä sillätavoin että alkaisin niitä syömään... "ei tämä sinulle määrätty lääke lihota, muut saattavat lihottaa, mutta ei tämä" jne. Vaikkakin lääkeselosteessa lukee yleisinä sivuoireina "painon nousu/painon lasku".
Ja kuten sanoin, mua pelottaa.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"No lääkärit nyt tyrkyttää niitä lääkkeitä kaikille..."
Eivät tyrkytä. Minäkään en aikoinaan saanut vaikka itse nimenomaan pyytämällä pyysin.
"... Mä perustan näkemykseni tästä lääkeasiasta siihen mitä olen nähnyt, ja mitä olen lukenut. Esimerkiksi tälläKIN palstalla saa lukea näistä seksuaalisuutensa loppuelämäkseen lääkkeiden myötä menettäneistä...."
Kukaan ei voi ennen viimeistä henkäystään tietää onko menettänyt seksuaalisuutensa loppuelämäkseen vai ei. Turhaa dramatiikkaa levittää tuollaista propagandaa.
Olet myös saanut monta vastausta jossa kerrotaan, ettei kirjoittaja ole seksuaalisuuttaan menettänyt, mutta jostain syystä sinä mieluummin uskot huonoja kuin hyviä kokemuksia.
"... Minun lääkärini ainakin on niin täys paska, ettei sen kanssa halua "asioida" ellei ole ihan pakko. Ei lääkäri minulle lääkkeistä mitään puhunut, kertonut sivuoireista eikä mistään, antoi vaan pakkauksen ja lähetti kotiin... "syö noita"."
Lääkepakkauksen mukana tulee läpäre josta voi myös itse lukea minkälaisia sivuvaikutuksia lääkkeestä MAHDOLLISESTI saattaa seurata. Voit myös pyytää lääkärin vaihtamista tai itse hakeutua jonkun toisen vastaanotolle.
"... Sairaanhoitaja taas puhuu lääkkeistä sillätavoin että alkaisin niitä syömään... "ei tämä sinulle määrätty lääke lihota, muut saattavat lihottaa, mutta ei tämä" jne. Vaikkakin lääkeselosteessa lukee yleisinä sivuoireina "painon nousu/painon lasku"."
Mikään elämässä ei ole riskitöntä. Ethän sinä voi astua ovesta ulos lainkaan jos et suostu minkäänlaisia riskejä ottamaan.
"... Ja kuten sanoin, mua pelottaa."
Ymmärrän, mutta sinulla on oikeastaan vain kaksi mahdollisuutta. Joko jäät "tuleen makaamaan" ja voihkimaan mahdollisia riskejä tai otat riskin aloittamalla lääkityksen ja katsot mitä tuleman pitää.
Lääkkeet eivät ole ihmeaineita jotka auttavat kaikilla ja kaikkeen, mutta ei niitä pelätäkään kannata.
No lääkärit nyt tyrkyttää niitä lääkkeitä kaikille... ihan sama se niille on miten se potilaaseen vaikuttaa
Ei tyrkytä. Kyllä niiden käyttöön pitää olla syytä ja sinun tapauksessa selvästi onkin.
kertonut sivuoireista eikä mistään, antoi vaan pakkauksen ja lähetti kotiin... "syö noita".
Ei niitä yleensä tule tai ovat lieviä ja harmittomia. Olen syönyt aiemmin reilu 2v masennuslääkkeitä melko suuria annoksia, eikä niistä sanottavia haittoja tullut. Vähän hikoilutti enempi ja mitä seksuaalisuuteen tulee niin orgasmin saaminen oli hitaampaa. Hyödyt olivat haittoihin nähden satakertaiset ja kaikki hävisivät kun lääke lopetettiin aikanaa.
"ei tämä sinulle määrätty lääke lihota, muut saattavat lihottaa, mutta ei tämä"
Ei se kyllä lihota. Vaikka ruokahalu joillakin lääkkeillä nousisi, on lihominen siitä kiinni mitä suuhusi laitat vai laitatko mitään. Lääke itsessään ei lihota.
Ei ne mitenkään normaalia elämää estä. Mullakin on useita kavereita jopa työkavereita, jotka ovat avoimesti kertoneet syövänsä lääkkeitä eikä oikeastaan kellään ole huonoja kokemuksia. Jotkuthan joutuu syömään niitä lopunelämää esim kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat.
Oletko sä käynyt ihan kunnon terapiassa?Siis ihan kunnon kunnon terapiassa?On ihmisiä joita on ihan lapsesta asti pahoin pidelty henkisesti ja fyysisesti ja käytetty hyväksi ym.Sellaisen ihmisen on todella vaikea luottaa kehenkään ja silti tällaisetkin on saatu elämään ihan tavallista elämää.Sä olet hajonnut ja sua pitäis alkaa pistämään kasaan.Ei sun tarvi kenkeenkään luottaa ennenkun olet saanut voimaa mitä tässä maailmassa tarvitaan.Äläkä sano että se on mahdotonta,niin järjettömän menneisyyden omaavat ihmisetkin ovat pystyneet siihen eikä heillä todellakaan ole ollut minkäänlaisia voima varoja.Jos sä koet lääkkeet liian ahdistaviksi niin ala purkamaan tota sun umpisolmua kuitenkin kunnon terapiassa.Ei siitä tarvii kenenkään tietää,se on tasan tarkkaan sun oma asias.
Eli olen käynyt vaan juttelemassa sen sairaanhoitajan luona. Ei mulle mistään terapioista ole puhuttu, tai mitään tarjottu. Tuo sairaanhoitajan luona käyminen tuntuu vaan niin turhalta, vaikka tosi mukava hoitaja onkin... en vaan usko että nää tän hetkiset juttutuokiot mua mitenkään auttaa.
"Olet myös saanut monta vastausta jossa kerrotaan, ettei kirjoittaja ole seksuaalisuuttaan menettänyt, mutta jostain syystä sinä mieluummin uskot huonoja kuin hyviä kokemuksia."
??? Tällä palstalla on montakin viestiä ollut, jossa joku kertonut edellämainituista haitoista... en sitten tiedä onko aina kyseessä sama kirjoittaja, vai useampia... mutta muutamiin sellaisiin viesteihin olen törmännyt. Kai minä nyt noin kamalan sivuoireen noteeraan... ja se pistää pelottamaan.
Lääkkeistä kuullut huonot kokemukset on niin kamalia ja pelottavia, että kai ne nyt jää päällimmäisenä mieleen kummittelemaan.
"Voit myös pyytää lääkärin vaihtamista tai itse hakeutua jonkun toisen vastaanotolle."
Käyn tuossa lähiterveyskeskuksessa... jossa oma lääkäri. Olen pyytänyt päästä toisen lääkärin juttusille, mutta ei kuulemma mahdollista... ei ole suostuttu.. Valitettavasti.
Mua ahdistaa kun oon niin yksin tän asian kanssa. Kun ei ole ketään kuka olis tukena. Lääkkeidenkin alotus olis ehkä peräti mahdollista, eikä pelottais ihan niin paljon, jos ei tarvitsisi yksin olla... joku olis mun kanssa kun alottaisin ne, rauhottelis mua... tukis mua. Mutta en mä yksin ainakaan uskalla... kun ahdistaa ja pelottaa niin jumalattomasti. Tarkkailisin varmaan itseäni ja tuntemuksiani ihan liikaa, ja olisin ihan vainoharhainen.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"Lääkkeistä kuullut huonot kokemukset on niin kamalia ja pelottavia, että kai ne nyt jää päällimmäisenä mieleen kummittelemaan."
On myös oma valintasi mitä haluat uskoa ja mitä et. Ymmärrän, että sinua pelottaa, mutta joskus on vain pakko valita kahdesta pahasta se pienempi - ja uskon vankasti että sinulla lääkkeet ovat se pienempi paha kuin nykyinen olotilasi.
"... Käyn tuossa lähiterveyskeskuksessa... jossa oma lääkäri. Olen pyytänyt päästä toisen lääkärin juttusille, mutta ei kuulemma mahdollista... ei ole suostuttu.. Valitettavasti."
Älä usko tuollaista kusetusta. Sinulla on oikeus vaihtaa omalääkäriä ja parhaiten se hoituu jos teet kirjallisen vaihtopyynnön ja osoitat sen tk:n ylilääkärille. Jos et jaksa tehdä kirjallista pyyntöä soita ylilääkärille ja pyydä, että hän joko hoitaa asian tai antaa kirjallisen vastauksen jossa kieltäytyy omalääkäriä vaihtamasta.
Kuka sinulle muuten sanoi, ettei lääkäriä muka saa tai voi vaihtaa? Tuohan on virka- tai hoitovirhe, sietäisi saada potkut mokoma. Ei kai vain sinun hoitajasi?
"Mua ahdistaa kun oon niin yksin tän asian kanssa. Kun ei ole ketään kuka olis tukena. Lääkkeidenkin alotus olis ehkä peräti mahdollista, eikä pelottais ihan niin paljon, jos ei tarvitsisi yksin olla... joku olis mun kanssa kun alottaisin ne, rauhottelis mua... tukis mua. Mutta en mä yksin ainakaan uskalla... kun ahdistaa ja pelottaa niin jumalattomasti. Tarkkailisin varmaan itseäni ja tuntemuksiani ihan liikaa, ja olisin ihan vainoharhainen."
Onhan täällä sinulle tukijoita...
Olen samaa mieltä siitä, että hoitajan lässytyksistä ei mitään hyötyä ole, pelkkää lumehoitoa moiset "keskusteluavut".
Sinun kannattaisi myös tehdä kirjallinen hoitosuunnitelmapyyntö ja kertoa siinä, että haluat psykoterapiaa.
"Sinulla on oikeus vaihtaa omalääkäriä ja parhaiten se hoituu jos teet kirjallisen vaihtopyynnön ja osoitat sen tk:n ylilääkärille."
Ääh... kamalan vaikeaa :(
"Kuka sinulle muuten sanoi, ettei lääkäriä muka saa tai voi vaihtaa?"
Hoitaja joka vastasi puhelimeen kun varasin aikaa. Kysyin että saisiko (haluaisin) jollekin muulle lääkärille kuin omalääkärille. Sanoi ettei mitenkään voi antaa aikaa muutakuin tälle omalääkärille. Siinä vaiheessa meinasin perua koko lääkäriin menon... sen verran paljon inhoan sitä lääkäriä. En kuitenkaan perunut, oli niin paha ahdistus, etten enää tiennyt mitä tehdä.
Ei tosiaan ole yhtään halua mennä hänen luokse, ei kurkkukivun, saatika sitten masennuksen takia... muutenkin vaikea puhua niistä asioista... saati kun on niin paska lääkäri.
"Onhan täällä sinulle tukijoita... "
No niin mutta ei se paljon mieltä lohduta. Tänne kirjoittaa niin saa odottaa vastauksia tuntitolkulla... kun haluaisin (ja tarvitsisin) että joku olisi oikeasti läsnä... joku jonka kanssa jutella. Tosiaan jonkun joka saisi mun ajatukset muualle.
"Olen samaa mieltä siitä, että hoitajan lässytyksistä ei mitään hyötyä ole, pelkkää lumehoitoa moiset "keskusteluavut"."
Tuollaisesta hoitajan kanssa jutustelusta saattaisi EHKÄ hyötyä sellaiset ihmiset jolle on tapahtunut joku ikävä yksittäinen asia minkä takia on masentunut... jos ei vaikka ole siitä pystynyt kellekään puhumaan. Niin ehkä se pelkkä jollekin kertominen saattaisi helpottaa oloa.
Mutta mielestäni vakavammassa tai kauan kestäneessä masennuksessa ei tuollaisesta ole mitään apua. En minä ainakaan edes tiedä mistä siellä puhuisin... kun en edes tiedä miksi minusta tuntuu tältä, miksi ahdistaa... mistä tämä kaikki on saanut alkunsa.
En sitten tiedä.
Ainiin, ja minulle silloin ensimmäisellä käyntikerralla lääkäri sanoi ettei ole tarjota muuta apua kuin ne lääkkeet ja sen hoitajan luona käynnit.... ainakaan näin aluksi.
Minä ainakin haluaisin saada itselleni edes diagnoosin... mutta kun ei ollenkaan "tutkita", kysellä mitään oireita yms. Tein vaan masennustestin ja sen jälkeen sain lääkkeet. Tuntuu ettei mua oteta edes tosissaan.
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"Ääh... kamalan vaikeaa :( "
Kulunutta mainosslogania lainaten: Elämä on.
"... Hoitaja joka vastasi puhelimeen kun varasin aikaa. Kysyin että saisiko (haluaisin) jollekin muulle lääkärille kuin omalääkärille. Sanoi ettei mitenkään voi antaa aikaa muutakuin tälle omalääkärille..."
Et siis ole pyytänyt omalääkärin vaihtamista (johon sinulla on oikeus)? Ajanvarauksen hoitaja ei voi vaihtoa tehdä ja siksi sinun pitääkin ottaa yhteyttä ylilääkäriin ja pyytää häneltä omalääkärin vaihtamista. Ei se ole hankalaa, mutta jos ylilääkäri ei vaihtoon nikottelematta suostu, pyydä kirjallinen ilmoitus vaihdosta kieltäytymisestä.
"No niin mutta ei se paljon mieltä lohduta. Tänne kirjoittaa niin saa odottaa vastauksia tuntitolkulla... kun haluaisin (ja tarvitsisin) että joku olisi oikeasti läsnä... joku jonka kanssa jutella. Tosiaan jonkun joka saisi mun ajatukset muualle."
Valitan, mutta kenelläkään ei ole niin pitkiä käsivarsia että netin kautta ylettyisi sinua kädestä pitämään.
"... Tuollaisesta hoitajan kanssa jutustelusta saattaisi EHKÄ hyötyä sellaiset ihmiset jolle on tapahtunut joku ikävä yksittäinen asia minkä takia on masentunut..."
Olen TÄYSIN samaa mieltä!
"Ainiin, ja minulle silloin ensimmäisellä käyntikerralla lääkäri sanoi ettei ole tarjota muuta apua kuin ne lääkkeet ja sen hoitajan luona käynnit.... ainakaan näin aluksi."
Niinhän nuo sanovat, eikä tk:n antama masennuksen hoito ei kovin kaksista ole. Lääkehoito on kuitenkin asia josta yleensä aloitetaan ja sillä myös ostetaan aikaa niin, että potilas pysyy hengissä vaikka muu hoito viipyisikin.
"Minä ainakin haluaisin saada itselleni edes diagnoosin..."
Usko minua, ei se että joku kirjoittaa paperiin F32.1 (tai F32.2) muuta sinun hoitoasi saati oloasi mitenkään.
"... mutta kun ei ollenkaan "tutkita", kysellä mitään oireita yms. Tein vaan masennustestin ja sen jälkeen sain lääkkeet."
Noinhan se yleensä menee; ei masennuksen toteamiseksi edes tarvita tuon kummempia testejä, eikä kiireinen lääkäri ryhdy koputtelemaan tai kuulostemaan sinua vain lohduttaakseen.
"... Tuntuu ettei mua oteta edes tosissaan."
Lääkärit ja hoitajat tekevät vain työtään. Ei heitä hetkauta se mitä sinä ajattelet tai tunnet. Toisaalta he eivät käytöksellään tarkoita viestittää sitä, etteikö sinua otettaisi tosissasi, kukaan ei vain potilaasta toiseen jaksa paneutua asiaan jonka voi nähdä vaikka korvillaankin; taas yksi uusi masennuspotilas joka kyllä tarvitsisi muutakin kuin lääkereseptin, mutta kun sen järjestämiseksi pitäisi nähdä ylimääräistä vaivaa ja ylilääkärikin tulisi valittamaan, että olisi ollut parempi kusettaa potilas KELA:n niskoille.
Itse pari vuotta sitten masennuin. Minäkään en missään nimessä halunnut lääkkeitä. Se tuntui siltä kun myöntäsin, etten enää pysty itse vaikuttamaan omaan elämääni vaan olen hoidettavissa vaan myrkyillä. Se oli turhauttavaa. Tuntui, että ainoastaan kuolema on vaihtoehto joka helpottaa. Aloitin ne kuitenkin, koska 2 pienen lapsen äitinä se oli terveellisempi vaihtoehto kuin se että pistän itseni päiviltä. Sain juuri tuota samaa lääkettä ja on aivan käsittämätöntä kuinka se auttoi. Tämän lisäksi kävin psykologilla juttelemassa. Niiden avulla selvisin.
Suosittelen ehdottomasti aloittamaan lääkkeet koska kun olo paranee kykenee ajattelemaan selkeämmin. Ja hakeudu psykologille...minäkään en usko tuon sairaanhoitajan voivan auttaa. Mutta ennen kaikkea vaikka se vastenmieliseltä tuntuu niin aloita lääkitys niin olet jo puoli tiessä ja maailmakin alkaa näyttämään valoisammalta. Minäkään en uskonut ennenkuin kokeilin ja nykyään kyllä suosittelen sitä ehdottomasti vaikka muuten en kovasti lääkkeitä suosi. Mutta niin nopean ja uskomattoman suuren avun se toi.
Voimia!!!
Kuten huomaat, täällä palstalla sinusta välitetään ja huolehditaan. Voisitko nyt kokeeksi ottaa yhden lääkkeen, tänään tai huomenna sen mukaan, pitääkö lääke ottaa illalla vai aamulla? Sitten voit kertoa meille, miten lääke sinussa vaikuttaa. Aivan heti eivät hyvät vaikutukset ehkä tule esille, mutta kahdessa viikossa niiden pitäisi tulla. Siihen mennessä ovat aloitusoireet luultavasti kadonneet, mikäli niitä edes on tullut. En ole käyttänyt sinun lääkettäsi, mutta Efexoria ja Mirtatsapinia olen eikä niistä kovin kummoisia oireita tullut. Mirtatsapinista ei ole tullut oikeastaan mitään. En ole edes lihonut, vaikka se voi helposti olla lihottava (ruokahalua lisäävä siis). Sen avulla olen taas voinut nukkua pitkällisen ja monia lähes pysyvältä tuntuvia haittavaikuksia aiheuttaneen unettomuuden jälkeen. Kunpa olisin säästynyt siltä unettomuudelta tai saanut oikeaa lääkettä aikaisemmin. Seksihaluihin lääke ei ole vaikuttanut mitään, koska niitä ei ole koskaan ollutkaan, ikävien kokemusteni vuoksi. Nyt terapiassa saan apua siihenkin asiaan, en nopeasti, mutta kuitenkin. Nopeasti ei minua auta mikään.
Lääke siis pitäisi ottaa aina aamuisin.
Mä en edes aamuisin vielä herää, vaan nukun pitkälle päivään. En halua nousta, haluan vaan nukkua mahdollisimman pitkään, jotta päivä olisi lyhyempi.
"Kuten huomaat, täällä palstalla sinusta välitetään ja huolehditaan."
Täällä palstalla on kyllä empaattisen oloisia ihmisiä, mutta kuten tuolla aikaisemmin sanoin, se ei mitään auta että minua täällä palstalla "tuetaan". Ei se vähennä mun ahdistusta. Ei se auta.
-
"ongelmainen":
"Lääke siis pitäisi ottaa aina aamuisin."
Ei välttämättä, mutta illalla otettu lääke saattaa aiheuttaa unettomuutta.
"... Mä en edes aamuisin vielä herää, vaan nukun pitkälle päivään. En halua nousta, haluan vaan nukkua mahdollisimman pitkään, jotta päivä olisi lyhyempi."
Jos laitat herätyskellon soimaan ja lääkkeen vesipullon kera sänkysi viereen. Lääkkeen ottaminen vie alle puoli minuuttia ja sen jälkeen voit jatkaa uniasi jos siltä tuntuu.
"... Täällä palstalla on kyllä empaattisen oloisia ihmisiä, mutta kuten tuolla aikaisemmin sanoin, se ei mitään auta että minua täällä palstalla "tuetaan". Ei se vähennä mun ahdistusta. Ei se auta."
Sinun kuoppaasi on jo laskettu tikapuut. On oma asiasi suostutko niitä kiipeämään vai jäätkö mieluummin monttuusi nököttämään.
viestin hierarkia on liian syvä.
"Et siis ole pyytänyt omalääkärin vaihtamista (johon sinulla on oikeus)?"
No en... en tiennyt että sellainen on mahdollista.... luulin vaan ettei se käy, kun olen aina pyytänyt saada ajan toiselle lääkärille, eikä ole suostuttu. En tiennyt että asia pitäisi jonkun ylilääkärin kautta hoitaa... onko meidän terveyskeskuksessa edes mitään ylilääkäriä... epäilen, sen verran kuppanen paikka koko terveyskeskus.
Eikä mulla ole mitään voimia alkaa tota asiaa hoitamaan... muutenkin inhoan (pelkään) kaikkien virallisten asioiden hoitamista. Enkä ole edes aikoihin mitään saanut hoidetuksi.... ei vaan pysty.
"Valitan, mutta kenelläkään ei ole niin pitkiä käsivarsia että netin kautta ylettyisi sinua kädestä pitämään."
Niinpä niin. Ei mua mikään nettituki autakaan. Joten ihan se ja sama jos joku täällä palstalla sanoo olevansa tukena, mitäpä se auttaa; ei yhtään mitään!
"Usko minua, ei se että joku kirjoittaa paperiin F32.1 (tai F32.2) muuta sinun hoitoasi saati oloasi mitenkään."
No ehkäpä sitten uskottais että mulla on ihan oikeasti helvetin paha olla, jos mulla olis diagnoosi. Kun nythän mä olen vaan laiska, saamaton ja tyhmä kaiken lisäks.
Ja mä haluaisin tietää "miten vakavaa" tää mun masennus on, vai onko tää edes mitään masennusta... ja onko mulla mahdollisesti joku ahdistuneisuushäiriökin tms. Vai olenko mä vaan yksinkertaisesti hullu.
"Jos laitat herätyskellon soimaan ja lääkkeen vesipullon kera sänkysi viereen. Lääkkeen ottaminen vie alle puoli minuuttia ja sen jälkeen voit jatkaa uniasi jos siltä tuntuu."
Miten luulet että saisin sen jälkeen enää unta. Pelkään niitä lääkkeitä, jos sellaisen joskus kurkusta alas saan, veikkaan että sen jälkeen vaan itketään ja itketään, ahdistutaan, täristään, pelätään, oksennetaan......... tarkkaillaan ihan liikaa kaikkia tuntemuksia, tullaan vainoharhaiseksi.......
-
"ongelmainen" kirjoitti:
"Miten luulet että saisin sen jälkeen enää unta."
No jos et saa unta, nouset ylös.
"... Pelkään niitä lääkkeitä, jos sellaisen joskus kurkusta alas saan, veikkaan että sen jälkeen vaan itketään ja itketään, ahdistutaan, täristään, pelätään, oksennetaan......... tarkkaillaan ihan liikaa kaikkia tuntemuksia, tullaan vainoharhaiseksi......."
Hoitovaihtoehdot käyvät vähiin jos et uskalla minkäänlaista riskiä ottaa.
Yksi vaihtoehto olisi osastohoitoon hakeutuminen. Jospa sinä siellä tuntisit olosi turvallisemmaksi?
En ole itse koskaan osastolla ollut, mutta jos se on ainoa vaihtoehtosi niin parempi kai sekin kuin jatkaa nykyisellä tavallasi.
"Yksi vaihtoehto olisi osastohoitoon hakeutuminen. Jospa sinä siellä tuntisit olosi turvallisemmaksi?"
Osastolle joutuminen se vasta ahdistavaa olisi. Sitä paitsi silloin kaikki saisivat tietää mun hulluudesta.... Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää.
Ja ne kaikki vieraat ihmisetkin ahdistaisivat.
-
"ongelmainen":
Osastolle joutuminen se vasta ahdistavaa olisi. Sitä paitsi silloin kaikki saisivat tietää mun hulluudesta.... Sitä mä yritän parhaani mukaan välttää.
Ja ne kaikki vieraat ihmisetkin ahdistaisivat."
Toisaalta, eipä sinne osastolle helpolla edes pääse, ei ainakaan jos ole edes kokeillut muita hoitomuotoja (ts. lääkitystä).
En minä ainakaan keksi mikä muu hoitokeino kuin lääkkeet olisi sinun tilanteessasi realistinen hoitovaihtoehto. Tietääkseni terveyskeskustason ohjeistus masennuksen hoidossa on se, että erikoislääkärille (eli psykiatrian poliklinikan tai mielenterveystoimiston psykiatrille) lähetetään vasta kolmen tuloksettoman lääkekokeilun jälkeen.
Elämä on täynnä riskejä ja jokainen kohtaa niitä päivittäin.
mitä sanoa.
Tää terveyskeskuksien touhu on ihan pelkkää pelleilyä.
Ihan turhaa oli koko lääkäriin hakeutuminen tän asian takia...
-
"ongelmainen":
" En tiedä enää mitä sanoa.
Tää terveyskeskuksien touhu on ihan pelkkää pelleilyä.
Ihan turhaa oli koko lääkäriin hakeutuminen tän asian takia..."
En usko sen olleen turhaa, sinä et vain saanut sieltä sellaista huolenpitoa jota olisit toivonut. Ja sitä mitä sait, et suostu vastaanottamaan.
Neuvoni Sinulle on edelleen sama; sinun kannattaa kokeilla miten lääkitys oloosi vaikuttaisi.
Aloita vaikka 1/4 tabletilla ja nosta annosta vähitellen. Lääke ei vaikuta välittömästi, muista se ja jatka kärsivällisesti.