Mielestäni tärkein asia koko aborttikeskustelussa on tämä: tieteellisesti voidaan todistaa, että kohdussa oleva alkio on ihminen, koska kenelläkään muulla kuin ihmisellä ei voi olla ihmisen DNA:ta ja lisäksi kyseinen ihminen on äidistään erillinen yksilö, koska hänen DNA:nsa on eri kuin äidillänsä. Lisäksi psykologian piirissä tunnetaan käsitys synnynnäisestä luonnetta määrittävästä temperamentista, joka ei synny vuorovaikutuksessa syntymän jälkeen (vaikkakin vaikuttaa siihen), vaan on riippuvainen perimästä ja siis olemassa jo kohdussa.
Abortti ei sinänsä ole uskonnollinen kysymys vaan arvokysymys. Kysymys ei ole siitä, onko naisella oikeus päättää kehostaan vaan siitä, saako toisen ihmisen tappaa. Naisella edelleen on oikeus päättää siitä, hankkiiko lapsia vai ei - se vain pitää tehdä ennen kuin raskaus on alkanut ja lapsi jo on olemassa.
En ole sitä mieltä, että aborttiin päätyvät olisivat yksin syyllisiä. Osa tekee abortin painostuksen tai pelon vuoksi. Jotkut toki tekevät abortin tai abortteja ihan hyvällä omalla tunnolla eivätkä piittaa lainkaan lapsistaan. Joka tapauksessa ainoa oikea ratkaisu on päätöksen siirtäminen yksilöltä yhteiskunnalle - eli kriminalisoida abortti ja tukea lapsen hoitoa kaikin tavoin. Sitä porukkaa, jonka seksikäyttäytyminen on holtitonta, ja jolle oma lapsi on oman elämän este, ei saa enää suosia, vaan näissä tapauksissa adoptio on oikea ratkaisu. Jo nyt Suomen laki mahdollistaa pakkotoimenpiteet, mikäli henkilö on vaaraksi toisille.
Varmasti suurin osa ei-toivotusti raskaana olevista pystyisi kuitenkin tarjoamaan lapselleen hyvät kasvuolosuhteet eikä lapsen saanti olisi minkäänlainen katastrofi. Tässä suhteessa tosin yhteiskunnan tulee tukea nuoria lapsiperheitä enemmän. Mainittakoon lisäksi sekin, että hyvin monilla abortin tekijöillä on ennestään lapsia. Yli 10 prosentilla abortin tekijöistä on pieni lapsi. Se kertoo todellia surullista kieltä näiden perheiden tilanteista ja siitä arvomaailmasta, joka tällä hetkellä vallitsee.
Oheinen Stakesin tilasto vuodelta 2007 kertoo myös omaa kieltään yhteiskunnan arvomaailmasta. Lähes kaikki abortit tehdään sosiaalisen syyn, äidin iän tai perhekoon perusteella. Seuraavaksi yleisin syy on lapsen vammaisuus tai mahdollinen vammaisuus. Nyky-yhteiskunta on hyvin kaukana humanistisista arvoista, ihmisarvon kunnioituksesta ja lasten oikeuksien toteutumisesta.
Sosiaalinen: 9 324
Alle 17 v: 548
Yli 40 v.: 349
Jo 4 aikaisempaa lasta: 212
Todettu sikiövaurio: 223
Mahdollinen sikiövaurio: 60
Lääketieteellinen syy: 54
Rajoitettu kyky huol. lapsista: 4
Eettinen (raiskaus, insesti, tms.): 9
Yhteensä: 10 783

Vastaukset 11
Vanhimmat
vaatimassa pakkotoimenpiteitä pohjoimaisessa hyvinvointivaltiossa jossa on Euroopan alhaisimmat aborttiluvut ja kohtuullinen syntyvyys.
Miten ajattelit hoitaa tuollaiset pikkujutut kuten lainsäädännön muutos (ei pelkästään Lain raskaudenkeskeytyksestä)? Et löydä yhtään kansanedustajaa, joka on valmis laittamaan tuollaisen hirttonarun kaulaansa.
"hyvinvointivaltio" jakaa oikeuksiaan 10 tuhannelle viattomalle lapsiuhrille?
Ehkä juuri siksi kukaan ei uskalla olla se joka nostaa kissan pöydälle,
kun sinä ja kaltases olette tarjoamassa heti niitä hirttosilmukoita..
yhtä kaikki tiedetään että kokoajan tehdään vääryyttä...(jotkut harvat
'ei tiedä'.)
Juuri näin. Kiteytit asiat kohdalleen.
1. Yhteiskunnan on kannettava vastuu myös suojattomista lapsista. Lapsi äitinsä kohdussa on yksilöllinen ihminen.
2. On häpeä, että yhteiskunta yhä sallii lapsien surmauttamisen aborteissa.
3. Muita ihmisiä vahingoittavia henkilöitä on estettävä tekemästä väkivaltaa. Tämän periaatteen suojaan on saatettava myös pienet lapset.
4. Heikkoja ja kiusattuja on tuettava pitämään lapsensa.
5. Abortit tehdään pääsääntöisesti mukavuussyistä. Todelliset sosiaaliset syyt ovat poistuneet - eikä todellisia sosiaalisia syitä lapsien abortoitiin ole 1970-luvun Suomessa eikä sen jälkeen edes esiintynyt.
6. Mukavuusaborteille ei ole olemassa eettisesti eikä sosiaalisesti hyväksyttäviä syitä. Aborttien perustelut ovat verukkeita, jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua eivätkä vapaata keskustelua.
että naiset kehtaavat olla haluamatta lapsia ja vielä sanovat sen ääneen. Ja ihan hirveää, että naiset ihan itse saa päättää mitä niiden pi....n laitetaan sisään ja mitä sieltä otetaan ulos ja milloin. On se niin väärin, kun kaikki yksilölliset munasolut ei saa syntyä tähän ihanaan elämään.
että niihin haluamisten ym. eteen pitää tappaa joku..
Voivoi kun et tiedä mitä kaikkea tuo 'Sosiaalinen' -syy pitääkään sisällään, aina ei ole kyse siitä että 'ei jaksa' vaan on paljon ihmisiä jotka eivät esim kerro että heidät on raiskattu tai vastaavaa, vaan helpointa on sanoa että tähän elämäntilanteeseen ei nyt lapset sovi. Se on yksinkertaisempaa kuin rupea vatvomaan henkilökohtaisia asioitaan tuikituntemattomille.
Itse esim en ymmärrä että nainen, joka vihaa lapsia sydämestään, pakotetaan synnyttämään. Nainen joka ei voisi KUVITELLAKKAAN että hänen sisällään loisii joku lapsi ja jonka hänen tulisi synnyttää, joka vaikka sitten adoptoitaisiin. Hyvässä lykyssä se lapsi kyselisi isona enemmänkin oikeasta äidistään ja ilmestyy vaikka oven taakse, se on tilanne joka ei olisi kummallekkaan mukava, ei äidille eikä lapselle.
Itse tiedän ja tunnen tällaisia naisia jotka saavat vilunväristyksiä kun lapsi viilettää ohi ja kiittää joka hetki Jumalaa ettei moisia omista. He ovat henkilöitä joille ei todellakaan kannata tuollaista soopaa selittää että 'kyllä sun nyt on vaan pakko synnyttää se helvetin kakara, onhan hän ihminen, sinun lihaasi ja vertasi' luulen että laatta lentäisi tässä vaiheessa.
Tuon kirjoittamasi perusteella myös nistien olisi pidettävä lapsensa, vaikka aineidenkäyttönsä takia raskaus voisi olla erittäin vaarallinen sikiölle, jopa tappaa/vammauttaa tämän!
Ihminen joka ei kykene huolehtimaan edes itsestään, ei selviä raskaudesta tai synnytyksestä hyvin tuloksin/elossa.
Myös kirjoittamasi mukaan 10-vuotiaan tulisi synnyttää, vaikka kroppa ei tätä kestäisi 'koska abortti on niin kauhea toimenpide', tai sitten tähän väliin heität että 'ei todellakaan niin nuoren lapsen tarvitse jos meinaa itse kuolla jopa!' oli syy mikä tahansa, abortti on aina yhtä 'kamala' teko. Ei voi vain valita sitä itselle mieluisinta tilannetta, vaan sitä joko kannatetaan tai ei, mutta voin sanoa että olet sairas jos kannatat lapsen synnytystä 10-vuotiaan kohdalla, tai ylipäätään kenenkään kohdalla joka lapsia ei tahdo.
Kun katsoo aborttiväen argumentointia, joutuu miettimään, ovatko kyseessä henkilöt, joiden harkitaan voisi antaa päätöksen lapsen elämästä? Jokainen voi miettiä voisikö tällaiselle ihmiselle esim. luovuttaa vastuun omaisen tai edes minkään asian hoitamiesta?
Kammottava tosiasia on, että lapsen elämästä ja kuolemasta voivat päättää ihmiset, jotka esittävät asiansa mm. seuraavasti:
"- nainen, joka vihaa lapsia sydämestään...
- hänen sisällään loisii joku lapsi ja jonka hänen tulisi synnyttää...
- lapsi kyselisi isona.. oikeasta äidistään ja ilmestyy vaikka oven taakse...
- saavat vilunväristyksiä kun lapsi viilettää ohi ja kiittää joka hetki Jumalaa ettei moisia omista...
- ...helvetin kakara, onhan hän ihminen, sinun lihaasi ja vertasi' luulen että laatta lentäisi tässä vaiheessa..."
Hitlerinki mielestä oli oikeus tappaa juutalaisia ku inhos niitä.. mut kai sekin on jonkun mielestä oikein ja ihan riittävä syy..
pakottavansa Hitleriä synnyttämään juutalaisia.
Katteettomasti elitistisen aborttiväen perimmäinen ajattelu (lue: ajattelemattomuus) tulee näkyväksi edellisessä viestissä.
Jokainen voi miettiä mihin asemaan aborttiväki asettaa lapsen ja millaisia "toimia" aborttiväki pitää lapsen suhteen soveliaina.
"Itse tiedän ja tunnen tällaisia naisia jotka saavat vilunväristyksiä kun lapsi viilettää ohi ja kiittää joka hetki Jumalaa ettei moisia omista. He ovat henkilöitä joille ei todellakaan kannata tuollaista soopaa selittää että 'kyllä sun nyt on vaan pakko synnyttää se helvetin kakara, onhan hän ihminen, sinun lihaasi ja vertasi' luulen että laatta lentäisi tässä vaiheessa."
- Tässä oli vastaus alkuperäisessä viestissä: "Sitä porukkaa, jonka seksikäyttäytyminen on holtitonta, ja jolle oma lapsi on oman elämän este, ei saa enää suosia, vaan näissä tapauksissa adoptio on oikea ratkaisu. Jo nyt Suomen laki mahdollistaa pakkotoimenpiteet, mikäli henkilö on vaaraksi toisille. "
Kyse on nimenomaan siitä, KETÄ yhteiskunnan tulee suojella. Tuleeko yhteiskunnan suojella lapsia? Tuleeko yhteiskunnan suojella niitä naisia, joille on annettu päätös lapsen oikeudesta olla tulematta tapetuksi, vaikka he pelkäävät tätä päätöstä ja kenties katuvat sitä myöhemmin? ... Vai tuleeko yhteiskunnan suojella sitä osaa väestöstä, jolle lapsi on oman elämän este ja kuten itse sanoit, "laatta lentää" siinä vaiheessa jos joutuisi kohtaamaan oman lapsensa?
Tämä on arvovalintakysymys. Tällä hetkellä me elämme sellaista aikaa, jossa vain vahvimmat ja röyhkeimmät saavat äänensä kuuluviin: abortti on itsestäänselvä oikeus, tappajat ja murhaajat saavat muutaman vuoden tuomioita, raiskaajat ja hyväksikäyttäjät selviävät ehdollisella ja uhrien auttamisen sijasta keskitytään näiden röyhkeiden ihmisten ymmärtämiseen. Me yksinkertaisesti elämme sellaista aikaa, jossa yksilöllä ei ole mitään arvoa, ainoastaan sillä miten tuotetaan hetkellistä yhteisöllistä hyötyä mahdollisimman halvalla. Aborttioikeus tukee tätä arvoa, mutta se ei tue ihmisarvoa.
Mitä tulee 10-vuotiaiden raskautapauksiin, niin niihin on hyvin vaikea ottaa kantaa, koska ne jos mitkä ovat yksilöllisiä tapauksia. Käytännössä niitä ei oikeastaan tapahdu. Uhreja tällaisessa tilanteessa on ainakin kaksi: raskaana oleva lapsi ja kohdussa oleva lapsi. Todellisuudessa lapsi ei kykene tällaisessa tilanteessa tekemään päätöstä. Terveydenhuolto toivottavasti osaa arvioida tilanteet, lasten ollessa kyseessä raskaus voi olla jopa hengenvaarallinen kuten mainitsit, ja silloin vain on hyväksyttävät se, että molempia ei voida pelastaa. Sama tilanne se on silloinkin, jos aikuisen naisen henki on vaarassa.