Alkoholista

Onko alkoholin käyttö kokonaan kielletty Raamatussa? Itse käytän alkoholia 2-3 kertaa vuodessa. Pitäisikö jättää kokonaan pois? Ja tosian en ole alaikäinen, vaikka tosta nimimerkistä voisi joku luulla.
38982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Sananlaskuissa ja Paavalin kirjeissä puhutaan juopumisen haitoista (pahasta menosta), muutenhan viini tuntuu olleen ruokajuoma. Itse juon välillä useammin, välillä harvemmin. Yleensä en juovu. Ja vaikka vähän sille puolen keikahtaisikin, niin eipoo haitannu mun kilvoitustani! =) Vielä kuitenkin sekin pointti, että KAIKILLE ALKOHOLI EI SOVI!

Äänestä
  • Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Ei humaltumistarkoituksessa vaan nautinnon vuoksi. VL:t puolestaan tupakoivat saadakseen hetkellisen nautinnon.

    Ei haittaa vaikka elämässä on välillä hyviäkin hetkiä. En silti alkaisi tupakoimaan vaikka se olisi ainoa sallittu nautintoaine kuten vl-uskovaisille.

    Äänestä

  • lauteilla, aah! kirjoitti:

    Ei humaltumistarkoituksessa vaan nautinnon vuoksi. VL:t puolestaan tupakoivat saadakseen hetkellisen nautinnon.

    Ei haittaa vaikka elämässä on välillä hyviäkin hetkiä. En silti alkaisi tupakoimaan vaikka se olisi ainoa sallittu nautintoaine kuten vl-uskovaisille.

    Vähällä olen elämästäni selvinnyt. Koskaan en ole viinapulloa ostanut itselleni. Silloin hurjassa nuoruudessa ostin kyllä alaikäisille, kun painostivat ja antoivat hakupalkkioita.
    Kaksi kaljapulloa olen itselleni ostanut elämäni aikana. Pari kolme kertaa olen ollut humalassa ja siitä viimeisestä humalasta on aikaa kymmeniä vuosia.
    Elikkä minua ei kiinnosta humalahakuisuus, ei myöskään humalaton juonti.

    Tupakkia olen polttanut arviolta alle kymmenen savuketta elämässäni. Aina jäi semmoinen kissanpaskan maku suuhun, ei huvittanut jatkaa.

    Raittiusoppia opetettiin koulussa ja minä olin hyvin vastaanottavainen, samoin uskonnon opetuksessa otin kaiken vastaan hyvin avomielisesti.
    Päihteetön elämä on kaikkein parasta. Siksi minun on ylivoimaisen vaikeaa käsittää, että miksi pitää olla joku saunakalja.
    Saunominen on täysipainoista ilman saunaoluttakin.
    Sen korvaa aivan hyvin limu tai tuoremehu.

    Uskovaisilla on vaan se paha vika, että kun he eivät voi ottaa saunaolutta, niin se korvataan ällöttävällä tupakilla.
    Hyviä hetkiä pystyy elämästä löytämään ilman humalaakin. Minua huvittaa, että kun oli kyseessä mikä tahansa yhdessä olo, niin ei-uskovaisilla pitää olla aina se saunaolut, muuten ei uskalla viettää työporukan kanssa yhteistä vapaa-aikaa.
    Pikkujoulut ovat juuri sitä humaltusmisen aikaa.
    Maailman ihmisillä ei tule kysymykseenkään, että pikkujoulussa voisi olla ilman viinaa.

    Minä voi olla ilman viinaa, ja en jää silti paitsi mistään.
    Ei tarvi käydä röökillä ulkona ja muutenkin on olo virkeää pikkujoulun jälkeisenä aamuna.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    =D
    Kiitos kirjoituksestasi! Kannattaa myös venytellä maalaustuokioitten päälle. Vähän samoja vinkeitä on minullakin tälle päivälle varattu, jahka saan moottorit käyntiin. Lomalaisella tahtoo mennä aivan kuljailuksi!

    Äänestä

  • rasitis ja reilu kirjoitti:

    Vähällä olen elämästäni selvinnyt. Koskaan en ole viinapulloa ostanut itselleni. Silloin hurjassa nuoruudessa ostin kyllä alaikäisille, kun painostivat ja antoivat hakupalkkioita.
    Kaksi kaljapulloa olen itselleni ostanut elämäni aikana. Pari kolme kertaa olen ollut humalassa ja siitä viimeisestä humalasta on aikaa kymmeniä vuosia.
    Elikkä minua ei kiinnosta humalahakuisuus, ei myöskään humalaton juonti.

    Tupakkia olen polttanut arviolta alle kymmenen savuketta elämässäni. Aina jäi semmoinen kissanpaskan maku suuhun, ei huvittanut jatkaa.

    Raittiusoppia opetettiin koulussa ja minä olin hyvin vastaanottavainen, samoin uskonnon opetuksessa otin kaiken vastaan hyvin avomielisesti.
    Päihteetön elämä on kaikkein parasta. Siksi minun on ylivoimaisen vaikeaa käsittää, että miksi pitää olla joku saunakalja.
    Saunominen on täysipainoista ilman saunaoluttakin.
    Sen korvaa aivan hyvin limu tai tuoremehu.

    Uskovaisilla on vaan se paha vika, että kun he eivät voi ottaa saunaolutta, niin se korvataan ällöttävällä tupakilla.
    Hyviä hetkiä pystyy elämästä löytämään ilman humalaakin. Minua huvittaa, että kun oli kyseessä mikä tahansa yhdessä olo, niin ei-uskovaisilla pitää olla aina se saunaolut, muuten ei uskalla viettää työporukan kanssa yhteistä vapaa-aikaa.
    Pikkujoulut ovat juuri sitä humaltusmisen aikaa.
    Maailman ihmisillä ei tule kysymykseenkään, että pikkujoulussa voisi olla ilman viinaa.

    Minä voi olla ilman viinaa, ja en jää silti paitsi mistään.
    Ei tarvi käydä röökillä ulkona ja muutenkin on olo virkeää pikkujoulun jälkeisenä aamuna.

    Raittius on aivan ihailtava asia. Onnittelut siitä. Tiedän monia muitakin (ei-vl:iä!), jotka eivät alkoholista tykkää maun takia tai jonkun muun seikan takia. Raittiudessa ei todellakaan menetä mitään! Makuasioistahan ei voi kiistellä; toinen tykkää fazerin sinisestä, toinen a-luokan makkarasta, toinen b-luokan makkarasta... Minä tykkään oikeen täyteläisestä punaviinistä. Ai että! Siihen vähän jotain fetajuustoa ja suolakeksiä... Tupakan haju saa minutkin voimaan lähes pahoin... Nuuskaa tulee jonkin verran käytettyä, vaikka mielellään luopuisin kyllä noista terveydelle haitallisista nikotiinituotteista.. Onni kai, ettei Suomessa voi nuuskaa ostaa, vaan se vaatii aina matkaa länsinaapuriin!

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Eikös punaviinistä tule pää kipeäksi? Olen juonut paljon maitoa, mutta nyt vähennän sitä huomattavasti, kun lääkäri totesi, ettei rauta imeydy maidon käytön vuoksi.
    Olen kärsinyt monta kertaa anemiasta ja nyt selvisi, että se johtuu siitä, kun käytän joka ruokailun yhteydessä maitoa, joka siis estää aina raudan imeytymistä. Toinen paha aine on tee, jota käytän paljon ja niinpä rauta jää aina imeytymättä.
    En tykkää punaviinin mausta. Nyt olen löytämässä uudet mielijuomat, vichyvesi ja juissi tuoremehut.

    Käsittämätöntä, että käytät nuuskaa. On se ihme, että pitää pitää sellaista törkyä suussaan.
    Heitä hyvä ihminen semmoiset saasteet ja vähän äkkiä. Näin kesäisin purerskelen horsman kukkia, siis niitä suikaleita, jotka eivät vielä ole avautuneet.
    Niissä on varmaan jotain huumetta, sillä kun niitä pureskelee ja sylkee pois, niin on kuin olis tupakkaa vetänyt.

    Pienenä leikittiin horsmatupakeilla ja niitä pureskeltiin, ne kun on kuin tupakkaa.

    Kerääppä niityiltä horsman pillikkeitä ja kuivaa ne. Ne ovat hyvää tupakan ja nuuskan korviketta.
    Ehkä joku lääkäri voisi kertoa, sisältääkö horsma jotain huumausainetta.

    Äänestä

  • voihirvitys kirjoitti:

    No pitääpä ottaa horsmanvarsista selvyys! =)

    Punaviinin sanotaan tekevän kohtuuella jopa hyvää terveyelle. Tosin ainahan jonku asian sanotaan olevan hyväksi ja jonku huonoksi. Kahvia juon ihan hulvattomasti toisinaan. Näin lomalla päivän mittaan n. pannullinen. Nykysin syön muuten aika terveellisesti ja monipuolisesti harrastan liikuntaa ja ulkoilua, joten mitään anemioita ei oo. Nuuska on aika törkyä, mutta siitä tulee rento, hyvä olo. Siksi kait siihen olen sortunut!

    Äänestä

  • voihirvitys kirjoitti:

    Eikös punaviinistä tule pää kipeäksi? Olen juonut paljon maitoa, mutta nyt vähennän sitä huomattavasti, kun lääkäri totesi, ettei rauta imeydy maidon käytön vuoksi.
    Olen kärsinyt monta kertaa anemiasta ja nyt selvisi, että se johtuu siitä, kun käytän joka ruokailun yhteydessä maitoa, joka siis estää aina raudan imeytymistä. Toinen paha aine on tee, jota käytän paljon ja niinpä rauta jää aina imeytymättä.
    En tykkää punaviinin mausta. Nyt olen löytämässä uudet mielijuomat, vichyvesi ja juissi tuoremehut.

    Käsittämätöntä, että käytät nuuskaa. On se ihme, että pitää pitää sellaista törkyä suussaan.
    Heitä hyvä ihminen semmoiset saasteet ja vähän äkkiä. Näin kesäisin purerskelen horsman kukkia, siis niitä suikaleita, jotka eivät vielä ole avautuneet.
    Niissä on varmaan jotain huumetta, sillä kun niitä pureskelee ja sylkee pois, niin on kuin olis tupakkaa vetänyt.

    Pienenä leikittiin horsmatupakeilla ja niitä pureskeltiin, ne kun on kuin tupakkaa.

    Kerääppä niityiltä horsman pillikkeitä ja kuivaa ne. Ne ovat hyvää tupakan ja nuuskan korviketta.
    Ehkä joku lääkäri voisi kertoa, sisältääkö horsma jotain huumausainetta.

    Niin, liiallisella halvan punaviinin litkimisellä (siis kun päihinsä itsensä sillä juo), niin jo vain päätä särkee ja muutenkin voi huonosti. Vaan minä oonkin semmonen naatiskelija tässä asiassa, että en aivan halvimpia litkuja osta ja lasillinen apri sillon tällön yleensä piisaa. No joskus juhlissa vähän usiamman kerran vaan se lasillinen tai pari! =D

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Niin, liiallisella halvan punaviinin litkimisellä (siis kun päihinsä itsensä sillä juo), niin jo vain päätä särkee ja muutenkin voi huonosti. Vaan minä oonkin semmonen naatiskelija tässä asiassa, että en aivan halvimpia litkuja osta ja lasillinen apri sillon tällön yleensä piisaa. No joskus juhlissa vähän usiamman kerran vaan se lasillinen tai pari! =D

    Jumala on minua siunannut migreenillä ja siitäpä johtuen esimerkiksi juuri punaviini on kaikkien nautintojen ulkopuolella. Siitä seuraava jysäri on maailmasta pahin.

    Valkoviinilasillinen silloin tällöin, on ihan sallittavaa. Mutta nykyään tuntuu, ettei oikein mikään alkoholi sovi vartalolleni. Olut ja viljapohjaiset juomat, eivät ole sopineet enää aikoihin, paitsi jos haluaa saada täystyhjennyksen aikaan.

    Mutta ei saa olla liian jyrkkänäkään alkoholin suhteen, siitäkään ei hyvää seuraa. Aina kun joku asia kerta toisensa jälkeen kielletään, niin nuoriso mielellään menee ja kokeilee pelkästään nuoruuden hulluudessaan.

    Se on sama asia seksin suhteen. Kiellot tekevät ihmisen uteliaaksi. Neuvot ja rehellinen opastus ei niinkään. Mutta jos Raamatulla lyödään päähän saaden jokin asia näyttämään synniltä niin uteliaisuus herää, eikö vain?

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    viskin mausta, etenkin jos siihen on lisätty hiukan savuaromia. Mutta viljapohjaisena juomana se eikäy mulle, olen siitä vähän pettynyt.

    Pienikokoisena naisihmisenä, voisin nauttia korkeintaan yhden paukun verran, se kun menee pohjalaisittain sanottuna jalkoihin. Ja mietippä miltä näyttää jalaton naisihminen, sitähän ei viitti kattoa kukhan.

    Äänestä

  • rasitis ja reilu kirjoitti:

    Vähällä olen elämästäni selvinnyt. Koskaan en ole viinapulloa ostanut itselleni. Silloin hurjassa nuoruudessa ostin kyllä alaikäisille, kun painostivat ja antoivat hakupalkkioita.
    Kaksi kaljapulloa olen itselleni ostanut elämäni aikana. Pari kolme kertaa olen ollut humalassa ja siitä viimeisestä humalasta on aikaa kymmeniä vuosia.
    Elikkä minua ei kiinnosta humalahakuisuus, ei myöskään humalaton juonti.

    Tupakkia olen polttanut arviolta alle kymmenen savuketta elämässäni. Aina jäi semmoinen kissanpaskan maku suuhun, ei huvittanut jatkaa.

    Raittiusoppia opetettiin koulussa ja minä olin hyvin vastaanottavainen, samoin uskonnon opetuksessa otin kaiken vastaan hyvin avomielisesti.
    Päihteetön elämä on kaikkein parasta. Siksi minun on ylivoimaisen vaikeaa käsittää, että miksi pitää olla joku saunakalja.
    Saunominen on täysipainoista ilman saunaoluttakin.
    Sen korvaa aivan hyvin limu tai tuoremehu.

    Uskovaisilla on vaan se paha vika, että kun he eivät voi ottaa saunaolutta, niin se korvataan ällöttävällä tupakilla.
    Hyviä hetkiä pystyy elämästä löytämään ilman humalaakin. Minua huvittaa, että kun oli kyseessä mikä tahansa yhdessä olo, niin ei-uskovaisilla pitää olla aina se saunaolut, muuten ei uskalla viettää työporukan kanssa yhteistä vapaa-aikaa.
    Pikkujoulut ovat juuri sitä humaltusmisen aikaa.
    Maailman ihmisillä ei tule kysymykseenkään, että pikkujoulussa voisi olla ilman viinaa.

    Minä voi olla ilman viinaa, ja en jää silti paitsi mistään.
    Ei tarvi käydä röökillä ulkona ja muutenkin on olo virkeää pikkujoulun jälkeisenä aamuna.

    mitäs paheita alkoholin ja tupakan sijaan?

    Äänestä

  • old_profile_46587 kirjoitti:

    Jumala on minua siunannut migreenillä ja siitäpä johtuen esimerkiksi juuri punaviini on kaikkien nautintojen ulkopuolella. Siitä seuraava jysäri on maailmasta pahin.

    Valkoviinilasillinen silloin tällöin, on ihan sallittavaa. Mutta nykyään tuntuu, ettei oikein mikään alkoholi sovi vartalolleni. Olut ja viljapohjaiset juomat, eivät ole sopineet enää aikoihin, paitsi jos haluaa saada täystyhjennyksen aikaan.

    Mutta ei saa olla liian jyrkkänäkään alkoholin suhteen, siitäkään ei hyvää seuraa. Aina kun joku asia kerta toisensa jälkeen kielletään, niin nuoriso mielellään menee ja kokeilee pelkästään nuoruuden hulluudessaan.

    Se on sama asia seksin suhteen. Kiellot tekevät ihmisen uteliaaksi. Neuvot ja rehellinen opastus ei niinkään. Mutta jos Raamatulla lyödään päähän saaden jokin asia näyttämään synniltä niin uteliaisuus herää, eikö vain?

    Näinpä se on.

    Mullakin on muuten migreenipää, mutta ei tuo punaviini siihen mitään ole vaikuttanut. Kirkkaus (auringon valo suoraan, uusi lumi jne) laukasee kohtauksen. Samoin kahvinpuute on kohtalokasta, sen verran riippuvainen olen. Ja pitkä syömättömyys ylipäänsä. Siksi napostelen usein. Joo olutta en minäkään juo mielellään jo sen takia, että turvottaa. Ja nyt kun mietin niin millonkahan viimeksi olen sitä punaviiniäkään oikeasti viimeksi juonut?! Enpä edes heti muista! Haluan loppu peleissä huolehtia kuitenkin terveydestä ja hyvinvoinnista, pitää seurata siksi mitä suuhunsa laittaa. Paheita pitää olla, kunhan ei ne pääse hallihteen?

    Äänestä

  • rasitis ja reilu kirjoitti:

    Vähällä olen elämästäni selvinnyt. Koskaan en ole viinapulloa ostanut itselleni. Silloin hurjassa nuoruudessa ostin kyllä alaikäisille, kun painostivat ja antoivat hakupalkkioita.
    Kaksi kaljapulloa olen itselleni ostanut elämäni aikana. Pari kolme kertaa olen ollut humalassa ja siitä viimeisestä humalasta on aikaa kymmeniä vuosia.
    Elikkä minua ei kiinnosta humalahakuisuus, ei myöskään humalaton juonti.

    Tupakkia olen polttanut arviolta alle kymmenen savuketta elämässäni. Aina jäi semmoinen kissanpaskan maku suuhun, ei huvittanut jatkaa.

    Raittiusoppia opetettiin koulussa ja minä olin hyvin vastaanottavainen, samoin uskonnon opetuksessa otin kaiken vastaan hyvin avomielisesti.
    Päihteetön elämä on kaikkein parasta. Siksi minun on ylivoimaisen vaikeaa käsittää, että miksi pitää olla joku saunakalja.
    Saunominen on täysipainoista ilman saunaoluttakin.
    Sen korvaa aivan hyvin limu tai tuoremehu.

    Uskovaisilla on vaan se paha vika, että kun he eivät voi ottaa saunaolutta, niin se korvataan ällöttävällä tupakilla.
    Hyviä hetkiä pystyy elämästä löytämään ilman humalaakin. Minua huvittaa, että kun oli kyseessä mikä tahansa yhdessä olo, niin ei-uskovaisilla pitää olla aina se saunaolut, muuten ei uskalla viettää työporukan kanssa yhteistä vapaa-aikaa.
    Pikkujoulut ovat juuri sitä humaltusmisen aikaa.
    Maailman ihmisillä ei tule kysymykseenkään, että pikkujoulussa voisi olla ilman viinaa.

    Minä voi olla ilman viinaa, ja en jää silti paitsi mistään.
    Ei tarvi käydä röökillä ulkona ja muutenkin on olo virkeää pikkujoulun jälkeisenä aamuna.

    Näin rakkaasti meille aikanaan asiaa kirkastettiin nuorten seurakuntaillassa kun puhuttiin nautinnoista. Mitäpä täällä mistään nauttimaan kun palkinto odottaa taivaassa!?

    Paitsi tietenkin tupakasta. Sitä ei SRK ikinä kiellä!

    Äänestä

  • säilyy! kirjoitti:

    Eilen oli luomakunnan päivä - ainakin ortoboksikirkossa. Samalla alkoi uusi kirkkovuosi. Kävin illalla rukouspalveluksessa. Siellä isä muistutti - luomakunnan päivään liittyen - että Jumala on antanut meille mahtavan luonnon, ei tuhottavaksi vaan nautittavaksi. Meneekös tämä vl:suudessa siten, että kun ei saa nauttia, niin tuhotaan...? Jos tuota periaatettasi noudatetaan siis...

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    >>Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    Eikai päihderiippuvuudessa ole kysymys niinkään synnistä, vaan SAIRAUDESTA. Ei ole huono valinta olla täysraitis, se on hieno ja ihailtava asia. Toivottavasti silti riittää ymmärrystä ja rakkautta myös meille ei-päihteettömille.

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Eikai päihderiippuvuudessa ole kysymys niinkään synnistä, vaan SAIRAUDESTA. Ei ole huono valinta olla täysraitis, se on hieno ja ihailtava asia. Toivottavasti silti riittää ymmärrystä ja rakkautta myös meille ei-päihteettömille.

    Kiitos kommenteistasi!

    >>Toivottavasti silti riittää ymmärrystä ja rakkautta myös meille ei-päihteettömille.

    jotka alkoholia käyttävät. Näin seuroissa opetettiin.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    Oletkos muuten lukenut raamatusta, että siellä sanotaan myös "älkää juoko siitä juomasta josta paha meno tulee"?

    Toisin sanoen, se kielletään kokonaan huvikäytöstä.

    Mutta

    "aina, kun te siitä juotte, tehkää se minun muistokseni"

    Äänestä

  • kosto niille, kirjoitti:

    jotka alkoholia käyttävät. Näin seuroissa opetettiin.

    Jumalasta.

    Jokainen alkoholistikin on Jumalan rakas lapsi. Jumala odottaa häneltä kääntymystä ihan viimeiseen asti.

    Ei luonnollinenkaan isä syökse vikaan tai rikkomukseen syyllistynyttä lastaan onnettomuuteen. Ei myöskään Jumala. Vaan hän toivoo viimeiseen asti, että tuo lapsi kääntyisi parannukseen. Sovittaisi asiat niin maallisen lai, kuin lähimmäistensä edessä.

    Ja saisi kokea taas olevansa rakastettu lapsi.

    Jumala rakastaa totuudessa.

    Jos alkoholismi on Jumalan rangaistus syntiin joutumisesta, niin kääntäen onko terveys Jumalan antama korvaus siitä, että olet ollut raitis alkoholin suhteen.

    En minäkään ole koskaan käyttänyt alkoholia, mutta en halua tuomita toisia. Synti sinällään on jo hirveä rangaistus seuraamuksineen.

    Äänestä

  • *sirkka kirjoitti:

    Kiitos kommenteistasi!

    >>Toivottavasti silti riittää ymmärrystä ja rakkautta myös meille ei-päihteettömille.

    En osaa sanoa, miksi alkoholismia ei haluta hoitaa.. Olen samaa mieltä, että siitä aiheutuu monesti kovasti tuskaa paitsi asianomaiselle itselleen niin ennen muuta myös hänen lähimmilleen. Itse en ole alkoholisti, ja osaan käyttää alkoholia "oikein". Isäni kanssa (jälleen kerran viisaan, rakkaan isäni kanssa! =) ) olemme kskustelleet joskus, että jos porukassa on joku viinaan sairastuva (alkoholisti), niin eikö lähimmäisenrakkauteen kuulu huomioda asia, ettei vaikkapa omalla saunakaljottelullaan saata ko henkilöä altistumaan. Kyllähän meillä on vastuu lähimmäisistämme, mutta toisaalta ei se niinkään voi mennä, että joudumme koko ajan tarkkailemaan itseämme toisen sairauden takia.

    Äänestä

  • alpomurberger kirjoitti:

    Näinhän Sanassa sanotaan.

    Olen näin vanhoilla päivilläni arvioinut uudestaan, Vl:n "opin" ehdottomasta raittiudesta.
    Joillekin se sopii, toisille ei.

    Itse otan silloin tällöin, ihan vain rentoutuakseni. En siis lähde kaupungille riehumaan ja örisemään.
    Voin sanoa, että en koskaan tule pahapäiseksi nautittuani muutaman lasin. Tulen päinvastoin, rauhalliseksi ja joviaaliseksi.

    Tänään aloitimme muuttohommat uuteen kotiimme.
    Kuljetimme bananilaatikon, (joihin oli pakattuna kaikenlaista roinaa) toisensa jälkeen, ja maalasin yhden huoneen seinät.

    En ole pensseliin tarttunut 15 vuoteen, joten kropassa tuntuu.
    Tiesin mitä oli odotettavissa, joten olin varannut pikkupullon whiskyä. Noin kahden pienen paukun jälkeen rentoutui kroppa.
    Tiedän, että aamulla ei tarvitse nauttia synteettistä asperiinia kivistävien lihasten vuoksi.

    Siis - jos et ole riippuvainen, voit omantuntosi mukaan nauttia Jumalan meille antamasta lahjasta, Hänen kunniakseen.

    Om muuten ihmeellistä, että melkein kaikissa uskonnoissa ja kirkkokunnissa ei alkoholi ole minkäänlainen "uskon (uskottomuuden) este".

    Esimerkiksi ortodoksit, juutalaiset, jehovantodistajat, sekä lukuisa joukko eri ryhmittyä suvaitsee alkoholin kohtuukäytön.

    Tietääkseni vain Mormoonit ja Laestadiolaiset pitävät alkoholia syntinä. Mormoonit eivät myöskään juo teetä tai kahvia, joita Vl:n keskuudessa (varsinkin kahvia) juodaan ihan silmittömät määrät.
    Kuitenkin on kahvi yhtälailla riippuvuuteen johtava juoma kuin alkoholikin.
    Jos oikein kova "kahvimummo" ei saa kahvia kahteen päivään, tulee päänsärkyä ja levoton, jopa kiukkuinen olo. Siis, selviä vieroitusoireita.

    Toivottavsti en ole tehnyt yhtään kirjoitusvirhettä, koska muuten alkaisi palstalta kuulua, että: "Siellä se alapo horisee humalapäissään".

    Terv: Hick...Alpo.

    Miten ihmeessä Isrealilaiset sitten joivat viiniä ruokajuomana, kun kerran juopuminen on kielletty? Hyvä viinapää vai synti? Itse ainakin humallun jo muutamasta desistä viiniä. Ja ainakin minulla tuppaa ruoka juuttumaan kurkkuun, ellei ainakin 4dl nestettä ole voitelemassa. Ruokajuomana käytän maitoa.

    Äänestä

  • Vägä92 kirjoitti:

    Maito on hyvä ruokajuoma. Tosin itse käytän maitoa lähinnä müslissä vain. Ruokajuoma on vesi tai mehu. No, selvähän se jos alat neljää desiä punaviintä kiskomaan, että kyllä se jo jossain tuntuu. Minulla ainakin! Punaviiniä sanotaan myös nautintoaineeksi ja nautintoainetta käytetään oikein mielestäni nautiskellen. Punaviinin hörppinen samaa tahtia kuin maitolasillisen ei ole kovinkaan suositeltavaa! =) Ravintoloissakin viinilasin toveriksi tuodaan vesilasillinen/lasi vesikannu. Juo tätä vettä niin et tukehdu eväisiin ja siemaile viintä välillä pikkukulauksia... Niin ja viiniäkin voi laimentaa vedellä. Jotenkin muistelisin lukeneeni jostain, että viinin laimentaminen on ollut tapana myös menneinä aikoina lähi-idässä..

    Ei sen puoleen. En edes pidä viinistä. Jos joskus muutaman kerran vuodessa alkoholia käytän, niin se on sitten olutta tai väkeviä. Pina Coladan mausta tykkään, muttei sitäkään oikeastaan tule juotua, kun ei vaimo tykkää ja omaan sellaiset geenit, että tuota silavaa tahtoo kertyä melkein vaikka tyhjästä, ja kermaliköörit on melkoisen tujua tavaraa. Lisäksi alkoholi/ylimääräinen paino on haitaksi urheiluharrastuksessani.

    No näinhän se on! Kuule veli hyvä, ei sulla taida olla tämän lajin kanssa ongelmia, jatketaan vaan samaan tahtiin!

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Maito on hyvä ruokajuoma. Tosin itse käytän maitoa lähinnä müslissä vain. Ruokajuoma on vesi tai mehu. No, selvähän se jos alat neljää desiä punaviintä kiskomaan, että kyllä se jo jossain tuntuu. Minulla ainakin! Punaviiniä sanotaan myös nautintoaineeksi ja nautintoainetta käytetään oikein mielestäni nautiskellen. Punaviinin hörppinen samaa tahtia kuin maitolasillisen ei ole kovinkaan suositeltavaa! =) Ravintoloissakin viinilasin toveriksi tuodaan vesilasillinen/lasi vesikannu. Juo tätä vettä niin et tukehdu eväisiin ja siemaile viintä välillä pikkukulauksia... Niin ja viiniäkin voi laimentaa vedellä. Jotenkin muistelisin lukeneeni jostain, että viinin laimentaminen on ollut tapana myös menneinä aikoina lähi-idässä..

    >Niin ja viiniäkin voi laimentaa vedellä.

    Voi loistavasti laimentaa myös etanolilla, sekoittuvat KAIKISSA suhteissa.

    Äänestä

Eihän vl käytä ollenkaan alkoholia.Siitä tulee pahameno, joka mainitaan myös raamatussa.
Sitä saa olla kiitollinen, ettei tarvitse käyttääkään alkoholia.Kun on seurannut tuota maailmanmenoa,niin kaikki pahuus on seurausta, kun perheissä käytetään alkoholia.Kuinka monet avioliitot hajoavat ja lapset kärsivät siitä, että vanhemmat juovat, varsinkin viikonloppuisin, ja lapset jätetään heitteille. Itse tunnen olevani onnellinen kun voi viettää vapaa-aikaa ilman -holia perheen kesken. Lapsemmekin on monesti sanonut,että kyllä me saadaan olla onnellisia.Ja onhan se epäterveellistäkin tuo alkoholi.

Äänestä
  • Hyvä vl-äiti, en suinkaan paheksu alkoholittomuuttanne, päinvastoin, mutta nyt kyllä liioittelit/yleistit haittavaikutuksia. Valitettavasti joissakin perheissä näin on, etenkin jos alkoholin käyttö on KOHTUUTONTA - sehän ei kaikille alkoholi fysiologisista syistäkään sovi ollenkaan. Joillekin alkoholi voi olla kimmoke pahuuteen (Paavalikin varoitata pahasta menosta humaltuessa), mutta uskoisin, että pahuus lähtee aina ihmisen sydämestä. Ei ihmistä saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan mikä lähtee ulos sydämestä... Enkä kyllä allekirjoita sitäkään, että alkoholi olisi kohtuukäytöllä aina epäterveellistä. Päinvastaisiakin mielipiteitä löytyy mm. punaviinistä.

    Raamatussa kehoitetaan vaeltamaan keskitietä, poikkeamatta liikaa oikealle tai liikaa vasemmalle. Liiallinen alkoholin käyttö on pahasta, sehän on selvää, mutta täysraittiuskaan ei ole edellytys uskolle.

    Äänestä

  • Me SRK-laiset poltamme keuhkomme päreiksi eikä kukaan kiellä, koska tupakointi on SRK:lle niin tärkeä asia.

    Äänestä

  • Jeesuksen esimerkin mukaisesti kyllä voitaisiin viiniä juoda, mutta Paavalin ohjeistuksen mukaan sen verran vähän ettei se menisi päähän asti. Vanhoillislestadiolaisuus on siis tässä asiassa vähän hakoteillä, kun on tehnyt siitä syntiä ja ehdon joukkoon kuulumiselle.

    Äänestä

  • hjk2se kirjoitti:

    Jeesuksen esimerkin mukaisesti kyllä voitaisiin viiniä juoda, mutta Paavalin ohjeistuksen mukaan sen verran vähän ettei se menisi päähän asti. Vanhoillislestadiolaisuus on siis tässä asiassa vähän hakoteillä, kun on tehnyt siitä syntiä ja ehdon joukkoon kuulumiselle.

    Perumatta aikaisempia kannanottojani, niin sanoihan Jeesuskin mm. näin:

    "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys ja jokaipäiväinen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät" (Luuk.21:34)

    Mutta samalla tavalla tupakka turruttaa.

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Perumatta aikaisempia kannanottojani, niin sanoihan Jeesuskin mm. näin:

    "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys ja jokaipäiväinen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät" (Luuk.21:34)

    Mutta samalla tavalla tupakka turruttaa.

    Muut uskovaiset eiät tupakoi kuin vl:t. Se on heidän tavaramerkkinsa ja tupakointioikeutta SRK puolustaa viimeiseen saakka.

    Äänestä

  • Kesä_keikkuen_tulevi kirjoitti:

    Perumatta aikaisempia kannanottojani, niin sanoihan Jeesuskin mm. näin:

    "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys ja jokaipäiväinen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät" (Luuk.21:34)

    Mutta samalla tavalla tupakka turruttaa.

    Tarkoittaako "se päivä" sitä päivää, jolloin Jeesus tulee takaisin, yksilö kuolee vai jotain muuta?

    Äänestä

  • Vägä92 kirjoitti:

    Tarkoittaako "se päivä" sitä päivää, jolloin Jeesus tulee takaisin, yksilö kuolee vai jotain muuta?

    Meitä tyhmiä vastaajia sen sijaan piisaa! =D

    Vl-tulkinnan mukaan taitaa tarkoittaa maailmanloppua, Jeesuksen toista tulemista, mutta näkisin että se voi tarkoittaa myös yksilön kuolemista.

    Äänestä

Vanhassa kirjassa (S.V. Pekkola: Herrana ja heittiönä) oli kohta missä majuri Bauer käskytti suomalaisia jääkäreitä Lockstedtin leirillä:

Yksi lasi viiniä ei vahingoita ketään, mutta se ei myöskään hyödytä ketään. Siitä syystä emme ryyppää.

Yksi sigaretti ei vahingoita ketään, mutta se ei myöskään hyödytä ketään. Siitä syystä emme tupakoi.

Äänestä

Vanhoillislestadiolaisiin kummallisuuksiin kuuluu huolen kohdistaminen etyylialkoholin vaikutuksiin tai selaisiksi yleistäen kuviteltuihin. Nopeasti vammauttava metyylialkoholi ei tunu kiinnostavan lainkaan.

Äänestä

korin koskista, kunhan vastaa seurauksista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vägä92 kirjoitti:

Onko alkoholin käyttö kokonaan kielletty Raamatussa? Itse käytän alkoholia 2-3 kertaa vuodessa. Pitäisikö jättää kokonaan pois? Ja tosian en ole alaikäinen, vaikka tosta nimimerkistä voisi joku luulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu