Nyt kaivattaisiin viisaampien/kokeneempien neuvoja: millä pääsisi eroon tavaroiden heittelystä...?
Poika on kohta 2 v. ja on jo jonkin aikaa ilmaissut turhaantumistaan kieltoihin ottamalla käteensä mitä käden ulottuvilla sattuu olemaan ja heittämällä sen mihin sattuu, useimmiten minua eli äitiänsä päin. Isä ja kissatkin saavat kyllä osansa, jos kohdalle sattuvat. Myös, jos poika ottaa jotain sellaista, mitä ei saisi ottaa, hän lähtee juoksemaan toiseen huoneeseen ja paiskaa mennessään esineen lattiaan... :/ On yritetty pyytää nätisti laittamaan esineet takaisin paikoilleen ja joskus se on toiminutkin, mutta useimmiten ei...
Luulisin, että tämä kuuluu osana lapsen normaaliin kehitykseen ja on ohimenevää, mutta onko mitään keinoa "kanavoida" kiukku/turhautuminen purkautumaan jollain muulla tavalla kuin heittelemällä tavaroita tai lyömällä (sekin on palannut taas kuvioihin, että kun asiat eivät mene halutulla tavalla, tullaan ja yritetään lyödä, joko jollain esineellä tai ilman...)...?
Poika on kohta 2 v. ja on jo jonkin aikaa ilmaissut turhaantumistaan kieltoihin ottamalla käteensä mitä käden ulottuvilla sattuu olemaan ja heittämällä sen mihin sattuu, useimmiten minua eli äitiänsä päin. Isä ja kissatkin saavat kyllä osansa, jos kohdalle sattuvat. Myös, jos poika ottaa jotain sellaista, mitä ei saisi ottaa, hän lähtee juoksemaan toiseen huoneeseen ja paiskaa mennessään esineen lattiaan... :/ On yritetty pyytää nätisti laittamaan esineet takaisin paikoilleen ja joskus se on toiminutkin, mutta useimmiten ei...
Luulisin, että tämä kuuluu osana lapsen normaaliin kehitykseen ja on ohimenevää, mutta onko mitään keinoa "kanavoida" kiukku/turhautuminen purkautumaan jollain muulla tavalla kuin heittelemällä tavaroita tai lyömällä (sekin on palannut taas kuvioihin, että kun asiat eivät mene halutulla tavalla, tullaan ja yritetään lyödä, joko jollain esineellä tai ilman...)...?
Vastaukset 9
Vanhimmat
tutulta kuulostaa;) ei ainakaan siis epänormaalia ole, ja kyllä kiitos vinkkejä otetaan vastaan;)
Tiukkaa kieltoa vain, ja jos kerkeet, niin ota esine pois heti kun näyttää että lapsi aikoo heittää sen.
Ehkä vähän kyseenalainen kikka meillä oli se että kiukun sattuessa purettiin kiukku yhdessä heittelemällä hallitusti jotain tyynyä. Mekin oltiin välillä mukana purkamassa yhdessä pojan kanssa kiukku pois.
Muuten ehdoton ei oli se että mitään muuta ei heitetä missään nimessä. Jos jotain muuta heitettiin
se oli tiukka ei tavaran pois ottaminen tai tiukassa tilanteessa kannettiin miettimään tai pidettiin sylissä.
Eli siis meillä koitettiin noudattaa periaatteella: Kiukun saa näyttää mutta kiukussakin piti olla järki matkassa, aikuinenkin kiukuttelee joskus ja kiukun tullessa lapsen piti oppia että mihin sen kiukun sai purkaa.
Meidän keinosta varmaan moni on jyrkästi eri mieltä mutta meillä se heittely kyllä jäi aika hyvin pois. Tosin kyllähän suuttuessa äiskälle vielä kolmivuotiaanakin joskus turhautuminen puretaan millä keinolla tahansa =)
heittely oli selvästi vaihe ennen kahta ikävuotta, joka meni kuitenkin ohi ajan kanssa. Poikaa kiellettiin ja selitettiin että tavara menee rikki, eikä sillä voi enää sitten leikkiä. ei suurempaa vaikutusta :). joskus otettiin tavara jäähylle, ei suurempaa vaiukutusta. heti kun puhe alkoi kehittyä, ja poika sai itseään paremmin ymmärretyksi sanoin, heittely loppui siihen paikkaan. eli on varmaankin viesti turhautumisesta, kun ei ole sanoja, ja pitäisi jotenkin saada kommunikoida. sitäkin yritettiin, että saa läpsiä lattiatyynyä kun oikein harmittaa, siis ihmisiä ei saa vahingoittaa. muutaman kerra onnistui, ehkä on hyvä konsti vielä myöhemmässä vaiheessa...
heittelyyn yritettiin tarjota palloa, ja sanottiin että "palloa saa heittää, heitäpä tätä, se ei mene rikki jne." ja sitten kun poika heitti niin suuret aplodit päälle. alkuperäinen tavara heittelyineen unohtui aika hyvin. ainakin hetkeksi ;).
Mutta poika 1v4kk eikä heittele kiukuspäissään vaan muutenkin. Saa varoa kun istuu tv:tä katsomassa, että koska lentää auto päähän... Ei auta komennus eikä kieltäminen, tavaran ottaminen pois tai mikään!
Kolmen tytön jälkeen sain pojan, joka -pois alta risut ja männynkävyt - pistää tuulemaan! Mutta neuvolassa lohduteltiin että kaksivuotiaana ihminen on agressiivisimmillaan. Mutta on se noloa kun kaupassa täysin äkkiarvaamatta kaveri mosauttaa nyrkillä vieressä seisovaa tätiä. Tai heittää puistossa lelun päin ohi kulkevaa koiraa... Siinä sitten äiti pyytelee anteeksi kun pojalla ei ole vielä edes sanoja... Poika ei ole kotoa oppinut lyömistä eikä heittämistä, vaan se on kyllä sisäsyntyinen juttu. Kiellämme, kiellämme ja tarvittaessa estämme kädestä pitäen.
Meillä tavaroiden heittely loppui kun siihen ei kiinnitetty huomiota. Heitteli ennen mm. puhelimia jos käteen sai mutta nuitten puhelimien kaa ruvettii aina vaa kyselee et kenen puhelin ja annatko sen äitille(tai kenen puhelin kädessä oli). Ei kiinnosta enää tyttöä tavaroiden heittely kun se ei ole enää kielletty, siis tyttö luulee niin ;)Välillä kyllä kun pahasti piuha palaa niin saattaa lelut lentää mut harvoin käy niin. Tyttö on nyt 2v.
...huomioimatta, mutta kun metallinen ei-mikään-ihan-pikkuauto lentää täysillä jalkaan/päähän, on siinä hiukan vaikeaa olla kuin ei mitään...! Pojallamme kun on ikävä tapa suutuspäissään ottaa käteen mitä sattuu ja heittää päin sitä, kuka siinä lähimpänä sattuu olemaan! :/ Ja kun oikein harmittaa, etsitään äiti vaikka kiven takaa ja heitetään äitiä päin vaikkei äidillä olisi osaa eikä arpaa pahaan oloon... ;)
Ei varmaan auta muu kuin kerätä kaikki kärsivällisyyden rippeetkin ja odottaa, että tämäkin kehityksen ikävämpi vaihe menee ohitse...
Siinä on kyllä vinha perä, että kun ei vielä kykene sanallisesti ilmaisemaan turhautumistaan/pahaa mieltä, ainoa tapa tuntuu olevan tavaroiden heittely/lyöminen. Ja mitä rauhallisempana itse vaan malttaa pysyä, tilanne menee aika nopeasti ja kivuttomasti ohitse... Mutta kun joskus on itselläänkin vähän kurja olla, niin silloin on kyllä kärsivällisyys kortilla ja vaikeaa olla hermostumatta... :/
On tämä aikamoinen taitolaji tämä vanhemmuus... ;)