on taas syksy
ulappa kylmää huokuu
tuuli tuo tummat pilvet
pian sade pieksää aallon selkää
se vaahtona uupuu
kallion suojassa kivellä
viimeinen lokki
uhmaten kuohuja katsoo
ei se merta pelkää
aina uljaana liitää
jos tahtoo
luulen
huomenna sekin jo lähtee
tuuli on laannut
ikkunan takana pilvet hiipii
valo himmenee
taaskaan en ole edes sipaissut
en sinistä
en valkoista valoa
en sateenkaarta taivaalle saanut
silmissä sumenee
siirrän syrjään tyhjän kankaan
suljen muistojen majan
on taas syksy
jo toinen ilman sinua
ulappa kylmää huokuu
tuuli tuo tummat pilvet
pian sade pieksää aallon selkää
se vaahtona uupuu
kallion suojassa kivellä
viimeinen lokki
uhmaten kuohuja katsoo
ei se merta pelkää
aina uljaana liitää
jos tahtoo
luulen
huomenna sekin jo lähtee
tuuli on laannut
ikkunan takana pilvet hiipii
valo himmenee
taaskaan en ole edes sipaissut
en sinistä
en valkoista valoa
en sateenkaarta taivaalle saanut
silmissä sumenee
siirrän syrjään tyhjän kankaan
suljen muistojen majan
on taas syksy
jo toinen ilman sinua
Vastaukset 4
Vanhimmat
Murheellista sanomaa runosi viestittää, peres.
Luonnonelementit tukee runoasi hienosti.
Kylmää ja yksinäistä aikaa ja silmissä sumenee...
Aurinkoa Muru lähettää muutaman säteen, niitä kirkkaampia, jos sopii! :)
melankolinen,
ajankohtainen ja niin satuttavan kaunis
on runosi jälleen.
Sydämen tyhjyys ja autius,
ne on ikuistettu näihin säkeisiisi.
Aurinkoa sydämeesi tänään,
liikautit minussa jotain.
olenko valmis, pidin kovasti.
Kiitos kun pysädyitte tuokioksi tähänkin