SELITYSTÄ ODOTAN

Riiputan siipeä,
portaita kiipeän
harmaita, kovia,
karheita, graniittia.
Mitä ylemmäs pääsen
sitä paremmin nään sen
etten selviä huipulle asti.
Yhä jyrkemmäksi käy reitti
ja näkyvistä peitti
huipun minne raahaudun kivuliaasti.
Siellä seisot sinä arvokkaasti.

Paniikkia
odotan ennen kuin putoan,
kynsin, hampain, pidän kiinni,
raivoisasti.
Sinä selkäsi käännät
ja käsiäs väännät,
kun auttaa et uskalla
vaikka kuinka tuskalla
nimeäsi huudan.
Mutta:
Rakas, älä pelkää,
minä siivet saan selkään
jos otteeni lipeää,
ei se tee kipeää,
kun kevyesti alas muksahdan.
Mitä ihmettä pelkäätkin
sen selvitän helpoimmin
kun syliisi kepeästi istahdan.
Siis:
Selityksen aika,
mikä oli taika
tämän omituisen kiipeilyn?
Se painajaisuni oli vaan
joka laittoi ajattelemaan
rakastatko minua kuitenkaan…
Keiju ihmetyksestä kummissaan
jää uutta unta odottamaan
- saako rakkaalta yöllä selittelyn?
16294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eikö sanota, että unessa ihminen työstää oman mielen ja alitajuntansa kysymyksiä. Minulle tuli kuva niistä pienistä keskenään kiukuttelevistä pienistä mielenmöykyistä, jotka käyvät kamppailua pienen pääsi sisällä ja sydämen jokaisessa sopessa. Kaikki se mitä elämäsi aikana sisääsi olet imenyt ympäriltäsi itsestäsi käy kamppailua: minä haluan tuota, ei sinusta ole siihen, en minä kuitenkaan, no kyllähän minä sittenkin, yritän ainakin, pelottaa, rohkeaa, mitä siitä seuraa, en anna periksi, yritän kuitenkin, ei mutta jos ei sittenkään, kylläpäs.. varmaan noita voisi jatkaa kukin omista lähtökohdistaan kuin pitkälle, mutta se mikä unen lopussa oli minusta kaunista tuollaisella äsken selittämälläni pohdinnalla unta purkaen oli se unessa kauniisti esille tuleva ihmisen oman itsensä sisällä vieläkin oleva luonnollinen lapsi, joka on onneksi olkoon vielä olemassa. Se sisäinen pieni lapsi omassa mielessäsi jaksaa uskoa, uskaltaa ja valaa itseesi uskoa paremmasta.
Hullua on unen maailmassa se, että vaikuttavimmat, mutta myös myönteistä tarkoittavat unet ovat kuitenkin useimmiten unessa painajaisia. Tästä herää kysymys, että onko ihmiselle se hyvä sittenkin loppujenlopuksi se kaikista pelottavin asia todellisuudessa?

Äänestä
  • olen aina, joskus vähän jääräpäisestikin, yrittänyt säilyttää. Olen sitä mieltä, että ilman lapsenomaisuutensa säilyttämistä ihmisestä tulee kova ja tunteeton; sen olen niin monesti nähnyt. Täytyy voida hullutella ja käsitellä asioita huumorilla säilyttääkseen elämänuskonsa ja rohkeutensa erehtyä. Lapsellehan erehtyminen on sallitumpaa kuin "kaikkitietävälle" aikuiselle. Unen pohdintasi menee samoja ratoja kuin itsekin olen ajatellut. Unissa minulle on mielenkiintoista se, että kun nukun levollisesti, niin muistan ne, jos nukun rauhattomasti, herättyäni en muista muuta kuin sen, että jotakin näin. - Kiitokset, että luit ja kommentoit!

    Äänestä

Uniko,jos niin sillä olisi
hyvä selityksen paikka
Sinulle.
Pirskatti - saisivat unetkin
selityksiä tuoda näkijälleen,
itse niitä täytyy ratkoa,ehkä
se on tarkoituskin.

Kirjoitat aina niin
maan läheistä tekstiä
monin sanakääntein,että
pitää lukijan hereillä.

Pystyisköhän itse määräämään
uniaan,jostain vain lukenut
että jopa pystyy-en oikein
usko...enkä haluaisikaan,siitä
katoaisi silloin jotain
arvokastakin alitajunnan
mystillisyyttä.

Äänestä
  • pysty uniaan pakottamaan, riittää että yrittää pakottaa asioita valveilla... Tai no, ei usein kuitenkaan. Maanläheinen? Olisikohan se sitä lapsellisuutta?
    Kiitos kun taas muistit ja viitsit...

    Äänestä

  • KuunKeiju kirjoitti:

    pysty uniaan pakottamaan, riittää että yrittää pakottaa asioita valveilla... Tai no, ei usein kuitenkaan. Maanläheinen? Olisikohan se sitä lapsellisuutta?
    Kiitos kun taas muistit ja viitsit...

    Minä muistan ja viitsin,kun vain
    tässä olen.
    Valveilla niitä ratkaistaan
    ja tehdään muistoja-nukkuessa-
    muut voimat sitten vihjeitä
    tai opetuksen siemeniä antakoot.

    Äänestä

Jotenkin kuin leikinomaisesti
lauseet seuraavat toisiaan
Mutta kuitenkin sisältäen paljon sanottavaa
"Mitä ihmettä pelkäätkin" -on kypsä oivallus
Johon rohkea vastaus on "sen selvitän helpoimmin
kun syliisi kepeästi istahdan. "
Painajainen , joka kynäsi jäljiltä on nautittavaa luettavaa
Kiitos

Äänestä
  • että luit, ja ilahduttaa, että pidit. Kepeästi istahdan, juu, unissa. Kerron sitten kun siitä tulee totta :D

    Äänestä

  • KuunKeiju kirjoitti:

    että luit, ja ilahduttaa, että pidit. Kepeästi istahdan, juu, unissa. Kerron sitten kun siitä tulee totta :D

    totta milloin tahansa :D

    Odotanpa kun
    kun kerrot siitä...:)

    Äänestä

..mielenkiintoisia. Pelot on turhaa, mutta järki ei aina auta. Kysymättä et tiedä, vastaisiko myöntävästi, voisi olla sun pomppulinnas...

Äänestä
  • pomppulinnaahan tässä ollaan hakemassa, tässä unessa... hiiihaaa!

    Äänestä

...voivat olla tulkinaltaan
käänteisiä,
jos koit ettei kukaan auta
niin rakas auttaa vaikkei tee mitään
mutta tosipaikan tullen kyllä.
tai sitten suuri muutos
kaiken uudistava
jossa olet tai tietämättäsi
olet joutumassa.

mielenkiintoinen runo sinulta,
en tiedä haikko selityksiä
mutta sinussa asuu suuri kirjoittaja
ja tekstin käsittelyä ei voi olla ihailematta!!!
hyva kuunkeiju!!!

Äänestä
  • asuis nyt edes pieni kirjoittaja... No en varsinaisesti mitään selityksiä haeskellut, ne ovat tulleet ilmaisena bonuksena. Muutoksen tuulet puhaltelevat oikeasti säätiedotuksessa.

    Äänestä

ja silittelyn lukijakin tahtoisi. Sellainen se on, se ihmisen mieli. Kiipeilee seinille, putoaa pohjalle, ympäri käy, ei loppua näy. Keijut ei taida siitä mitään tietää, kun siivet selässä vain eteenpäin liitää. :)

Äänestä
  • kieltämättä siivistä on joskus hyöyä! Kiitos kommentistasi =)

    Äänestä

Jos sä annat rakkauden, jollekin toiselle henkilölle, ja jätät sen henkilön, jota oikeesti rakastat ilman rakkautta, miten sä edes voi voit vaatia häneltä rakkautta?

Jos minä tulisin sua vastaan toisen kanssa, tai kiipeisin vuorta, tuskin sinäkään mitään sanoisit tai auttaisit, eikö?

Äänestä
  • biiiiib hrrr ♂♥mmmmmmmmmmmmmmmm♥♂ tststst zzzzzzzzzzzz biiiiiib nyt ei tämä keijuressu ymmärtänyt, taidanpa lähteä unten maille hakemaan jatkoa, ehkä selityksen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KuunKeiju kirjoitti:

Riiputan siipeä,
portaita kiipeän
harmaita, kovia,
karheita, graniittia.
Mitä ylemmäs pääsen
sitä paremmin nään sen
etten selviä huipulle asti.
Yhä jyrkemmäksi käy reitti
ja näkyvistä peitti
huipun minne raahaudun kivuliaasti.
Siellä seisot sinä arvokkaasti.

Paniikkia
odotan ennen kuin putoan,
kynsin, hampain, pidän kiinni,
raivoisasti.
Sinä selkäsi käännät
ja käsiäs väännät,
kun auttaa et uskalla
vaikka kuinka tuskalla
nimeäsi huudan.
Mutta:
Rakas, älä pelkää,
minä siivet saan selkään
jos otteeni lipeää,
ei se tee kipeää,
kun kevyesti alas muksahdan.
Mitä ihmettä pelkäätkin
sen selvitän helpoimmin
kun syliisi kepeästi istahdan.
Siis:
Selityksen aika,
mikä oli taika
tämän omituisen kiipeilyn?
Se painajaisuni oli vaan
joka laittoi ajattelemaan
rakastatko minua kuitenkaan…
Keiju ihmetyksestä kummissaan
jää uutta unta odottamaan
- saako rakkaalta yöllä selittelyn?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu