Olen 27-vuotias, rv 8 5, lapsi puolivahinko mutta olen aina halunnut lapsia kovastikin joten ihan onnellinen puolivahinko on ;)
Nyt jostain syystä ruvennut ahdistamaan tämä raskaus ja ajatus tulevista elämänmuutoksista. Olen perusluonteeltani hyvin itsekäs ja äkkipkainen ja elänyt aina fiiliksen mukaan. Mun on ollut aina hyvin vaikea sopeutua täsmälliseen päivärytmiin ja ns. perusnormeihin. Olen saanut tehdä itselleni mieluisia töitä ja useimmiten vielä saaanut valita oman työrytmini. Mulla on siis hyvin boheemi elämäntapa.
Nyt on iskenyt kamala paniikki siitä miten mun käy lapsen myötä, tuleeko musta kohtalooni tyytynyt hirviö tai äiti joka unohtelee lapsensa joka paikkaan, eikä jaksa huolehtia siitä.
En ole myöskään koskaan ollut mikään lapsirakas, en erityisen hoivaluonteinen enkä lämmin äitihahmo.
Pelottaa jos en esimerkiksi rakastakaan lastani sitten, jos koen sen vain rasitteeksi..
Onko muilla samoja pelkoja, kokemuksia..
Neuvoja kaipaan!
Nyt jostain syystä ruvennut ahdistamaan tämä raskaus ja ajatus tulevista elämänmuutoksista. Olen perusluonteeltani hyvin itsekäs ja äkkipkainen ja elänyt aina fiiliksen mukaan. Mun on ollut aina hyvin vaikea sopeutua täsmälliseen päivärytmiin ja ns. perusnormeihin. Olen saanut tehdä itselleni mieluisia töitä ja useimmiten vielä saaanut valita oman työrytmini. Mulla on siis hyvin boheemi elämäntapa.
Nyt on iskenyt kamala paniikki siitä miten mun käy lapsen myötä, tuleeko musta kohtalooni tyytynyt hirviö tai äiti joka unohtelee lapsensa joka paikkaan, eikä jaksa huolehtia siitä.
En ole myöskään koskaan ollut mikään lapsirakas, en erityisen hoivaluonteinen enkä lämmin äitihahmo.
Pelottaa jos en esimerkiksi rakastakaan lastani sitten, jos koen sen vain rasitteeksi..
Onko muilla samoja pelkoja, kokemuksia..
Neuvoja kaipaan!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Älä pelkää.. Mä luulin että mulle käy noin ja oon aina ollu tosi itsekäs..Kun sain lapseni tajusin että tekisin mitä tahansa sen puolesta ihanin asia mitä maailmassa on se oma lapsi :) ota rauhassa ja nauti raskaudestasi :)
=) kun olisin itse korjoittanut-vuosi sitten. sama ikäkin.
mua ahdisti törkeesti..odotin koko ajan milloin se odotusajan onni tulee-se ei tullut. ja todellinen äidin rakkaus iski vasta kun vauva oli jo noin 6 kk ikäinen..kun alkoin olla enemmän peroonaa siinä pikku otuksessa. tietysti hoidin ja rakastin ennen sitä mutta se oli enemmän semmosta "pakko tehä".
mulle oli kyllä vaikea paikka se että en voi enää tehdä niin kun itse haluan. ja olen myös siunaantunut erittäin temperamenttisella lapsella (ihan ku minä itse) joten sehän myös vaikeutti asiaa.
mutta, mutta..kallein, ihanin, rakkain tämä pieni peikko on. on ollut päiviä jolloin koen että kaikki on ihan päin seinää ja varsinkin sellasia öitä..mutta en minä ikimaailmassa vaihtais osaa jonkun muun kanssa.
ja en edelleenkään ole järin innostunut muiden lapsista-mutta omaa puolustan kuin tiikeri =)
vielä lisäys että meillä esim. nukutaan pitkään ja kuunnellaan ihan tavallista musaa eikä kello ole meillä mikään määräilevä diktaattori.. joten jos teet muutamia kompromisseja niin kyllä vauva siihen sun boheemityyliin sopii varsin mainiosti.
tsemppiä meille "ei kaavan mukaan" äideille
odotan jo toista vahinkolasta, mutta olen varma että tulen rakastamaan häntäkin kuten kolmea luuta sisarusta, kyl sä viim. sitten rakastut vauvaasi kun alkaa potkia masussa ja kuulet sydänäänet ja viimeistään silloin ku saat rinna päälle salissa...oih itse en antais mitään niistä muistoista ja kun tämäkin on meille vipa lapsi niin vaikka vahinko aion nauttia jokaisesta päivästä koska en neljää enempää halua.
Lapsen saaminen herättää aina tuollaisia ajatuksia. Mutta kun sen oman lapsen saat, asia on aivan eri. Tulet yllättymään siitä, miten luonteesi voi muuttua ja teet kaikkesi lapsesi eteen, luonto hoitaa tämän asian. Sitäpaitsi, kaikki äidit eivät ole samanlaisia, jotkut tarvitsevat enemmän omaa aikaa. Kaikkien äitien ei tarvitsekaan olla samanlaisia. Älä vertaa itseäsi mihinkään äitimyyttiin, kaikilla meillä äideillä on omat oikkumme, vaikka vaikutamme täydellisiltä äideiltä, heh.
Meillä oli vauva-aikana raskasta, kun vauva oli vaativa ja se oli tosi sitovaa, mutta kun se kasvoi, asia muuttui. Äidin vapaus lisääntyy lapsen kasvaessa. Myös lapsen oma luonne vaikuttaa äitiyteen paljon. Minäkin mietin raskausaikana omia kasvatusperiaatteita ym. Mutta lapsi määrää tahdin aika pitkälle, paljon on muuttunut sen myötä minkälainen lapsi sitten oikeasti olikin.
sä vielä muutut, onhan tilanne sullekin uus ja vaatii aikaa totuttautua ja käydä kaikki mahdolliset tunteet läpi...
heh ja voin melkeinpä luvata et alkuun ei mitään säännöllistä päivärytmiä ole :D :D :D
Mulla on nyt 3kk vauveli ja vieläkin välillä kaipaan vapautta tulla ja mennä omaan tahtiin, mut niin se vaan kiintymys vauvaan pitää kotona.. Enkä heti synnytyksen jälkeen tuntenu vauvaani kohtaan kovinkaan lämpimiä tunteita, olin oikeastaan aika neutraali, mutta niin se muuttui sekin...