Tyttö,

Meidän pikkuneiti on käynyt salilla parisen vuotta ja kisaillut jokuset kisat. Salilta kysyttiin, että kiinnostaisiko KLL, jossa alin sarja T26 kg. Eli siihen päästäkseen täytyy kai painaa juuri tuo 26 kg. Tytön ns normaali paino on n 27 kg ja sitten aamulla vähäsen ylitse tuon 26, eli siihen kai olis mahdollisuus, sitä sarjaa ainakin seuran valmentaja suositteli.

Miten ”hurjia mimmejä” siellä saa vastaansa? Yläikäraja näyttää olevan 13, mutta tuossa kokoluokassa tuskin ihan vanhimpia vastaan tulee. Kovin kummoiset taidot eivät vielä ole, käymissään kisoissa pärjännyt ihan kohtuullisesti. Mitä siellä yleensä pitäisi osata? Voisiko joku noissa kisoissa käynyt ja nimenomaan joku sellainen, jonka tyttö tai valmennettava olisi paininut tuossa sarjassa kertoa kokemuksiaan. Tyttöä kiinnostaisi lähteä, itsekin saan lomaa järjestettyä jos haluan. Pelottaa vain, jos saakin sitten kovin kylmää kyytiä ja hieno harrastus jää. Ihan naapurissakaan tuo Heinola ei ole, että nyt pitää tuota lähtöä tarkkaan miettiä. Vähän haluaisin vinkkejä, kiitos. Ja asiallisia kiitos.
453272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

sarjaan.....=)

kummassakaan ei ole varmaan kuin aika aloittelijoita . kannattaako sitä painontarkkailua jo pikkupirpanoilla heti miettiä

Äänestä
  • Ihan samoin olisin vastannut. Sukulaistyttöjä painii noissa sarjoissa ja olen niitä jonkun verran seurannut. On siellä kylläkin jo ihan taitavia tyttösiä, että ihan aloittelijaksi en sanoisi muutamia. Mutta tuskin siellä turhan kovaa kyytiä tulee. Mikäli tyttö on kokematon, niin nopeita häviöitä voi tulla.

    Ja tuosta painosta. JOS tytön ihan oikea paino on tuo 27, niin ei mitään tarkkailua alaspäin. Tuon kokoluokan tytöistä kun puhutaan, niin ylimääräistä otettavaa ei ole kuin kehon nesteestä ja se ei ole viisasta. Olen nyt jonkun aikaa seurannut noiden sukulaisten kautta muutamien näissä kisoissa käyvien tyttöjen sarjoja ja aika moni vedättää painoaan juuri tuohon sarjaan 26 tai 30. Pitkään painitaan sarjoissa 27-29 kiloa, jopa 30 kiloa ja sitten KLL-kisassa sarjassa 26. Eikä kyse voi olla tilastoharhastakaan, sillä näissä samoissa kisoissa on ollut alempikin sarja tarjolla. Eikä näistä tytöistä juuri kukaan harrasta sitä, että mennään kovempien matsien perässä isompaan sarjaan, sillä usein hyppäys on liian suuri. Pojat sitä jonkun verran tekevät, esim 26 kiloinen voi painia parempien matsien toivossa kisoissa 28 sarjassa, sillä hyppäys ei ole iso. Jos tytöille tehdään vaikka sarjat 24 ja 28, niin usein seuraava vaihtoehto on jopa 32 tai 35.

    Ihan hirvittää tulevat KLL-kisat. Saa nähdä, kuinka monta tyttöä yrittää jo vaikka miten monetta kertaa noihin sarjoihin. Tiedän tyttöjä, jotka ovat jo vuoden-kaksi painineet sarjassa 26 (tai missä vaan muussakin pikkusarjassa), ja aina vaan siihen mahdutaan. Toki moni aloittaa "uransa" niistä alipainoisena, mutta jos vaikka jo vuoden on "mahtunut" muissakin kisoissa ko sarjaan, luulisi normaalia kasvua tapahtuvan. Tuon ikäiset kun kuitenkin kasvavan koko ajan.

    Äänestä

  • Fiksusti kirjoitti:

    Ihan samoin olisin vastannut. Sukulaistyttöjä painii noissa sarjoissa ja olen niitä jonkun verran seurannut. On siellä kylläkin jo ihan taitavia tyttösiä, että ihan aloittelijaksi en sanoisi muutamia. Mutta tuskin siellä turhan kovaa kyytiä tulee. Mikäli tyttö on kokematon, niin nopeita häviöitä voi tulla.

    Ja tuosta painosta. JOS tytön ihan oikea paino on tuo 27, niin ei mitään tarkkailua alaspäin. Tuon kokoluokan tytöistä kun puhutaan, niin ylimääräistä otettavaa ei ole kuin kehon nesteestä ja se ei ole viisasta. Olen nyt jonkun aikaa seurannut noiden sukulaisten kautta muutamien näissä kisoissa käyvien tyttöjen sarjoja ja aika moni vedättää painoaan juuri tuohon sarjaan 26 tai 30. Pitkään painitaan sarjoissa 27-29 kiloa, jopa 30 kiloa ja sitten KLL-kisassa sarjassa 26. Eikä kyse voi olla tilastoharhastakaan, sillä näissä samoissa kisoissa on ollut alempikin sarja tarjolla. Eikä näistä tytöistä juuri kukaan harrasta sitä, että mennään kovempien matsien perässä isompaan sarjaan, sillä usein hyppäys on liian suuri. Pojat sitä jonkun verran tekevät, esim 26 kiloinen voi painia parempien matsien toivossa kisoissa 28 sarjassa, sillä hyppäys ei ole iso. Jos tytöille tehdään vaikka sarjat 24 ja 28, niin usein seuraava vaihtoehto on jopa 32 tai 35.

    Ihan hirvittää tulevat KLL-kisat. Saa nähdä, kuinka monta tyttöä yrittää jo vaikka miten monetta kertaa noihin sarjoihin. Tiedän tyttöjä, jotka ovat jo vuoden-kaksi painineet sarjassa 26 (tai missä vaan muussakin pikkusarjassa), ja aina vaan siihen mahdutaan. Toki moni aloittaa "uransa" niistä alipainoisena, mutta jos vaikka jo vuoden on "mahtunut" muissakin kisoissa ko sarjaan, luulisi normaalia kasvua tapahtuvan. Tuon ikäiset kun kuitenkin kasvavan koko ajan.

    Niin no... vaikka lapsilla painojen vetämistä vastustankin, ja kannatan sitä että sarjat tehdään vasta paikan päällä, niin jos aamupaino on hilkun yli 26, tuo vaatisi vain että edellisenä iltana syö ja juo aavistuksen normaalia kevyemmin, ja aamulla sitten vasta punnituksen jälkeen. Tuon verran mielestäni voi kyllä tehdä, jos lapsi itse näin haluaa. Seuraavalla kerralla sitten isompaan sarjaan totta kai.

    Äänestä

  • kyllä ne 30kg parhaat tytöt on aika lailla kovempia kun aloittelijat.monet iältään 11-13 vuotiaita...sehän riippuu tietysti omista taidoista miten kovia ne on mutta ei noissa kummassakaan sarjassa kyllä aloittelijat mitaleista tappele eikä oikein ottelu voitoistakaan.

    Äänestä

  • Kuponkiuutisista laihdutusp... kirjoitti:

    Niin no... vaikka lapsilla painojen vetämistä vastustankin, ja kannatan sitä että sarjat tehdään vasta paikan päällä, niin jos aamupaino on hilkun yli 26, tuo vaatisi vain että edellisenä iltana syö ja juo aavistuksen normaalia kevyemmin, ja aamulla sitten vasta punnituksen jälkeen. Tuon verran mielestäni voi kyllä tehdä, jos lapsi itse näin haluaa. Seuraavalla kerralla sitten isompaan sarjaan totta kai.

    AAMUpaino oli yli 26. ja jos se on yli ilman aamupalaa, niin mitähän se on yli aamupalan kanssa? ja mitä on hiukan yli?

    mun poikani on aika lailla tuota kokoluokka. ollaan joskus kokeiltu, että mitähän vaikuttaa kevyempi iltapala ja puntari ilman aamupalaa, nukuttu verkkarit päällä. kiloa ei lähde missään nimessä noin pienestä, ei puoltakaan, muutama hassu satagrammanen korkeintaan. jos se normaali paino on tosiaan 27, niin vaatii jo muutaman päivän tarkkailua, että sen kilon saa pois.

    hulluja ovat vanhemmat, jos siihen alkavat.

    JOS se aamupaino on tosiaan vaikka 26,3, niin voisin suositella, en enemmästä. muuten kannattaa odotella vuosi näitä kisoja tai mennä siihen sarjaan 30. ja siellä taas vastassa normaalisti 32 kiloisia... että näin se piiri alkaa pyörimään jo ihan pikkuisista. ajattelisi KLL:n kisoissa kuitenkin otettavan jo aseita käyttöön noihin painonpudotuksiin. sarjat vasta paikan pääällä olisi oikein hyvä, silloin ei kukaan tietäisi vetääkö siihen 26 kiloon, jos vaikka alin sarja pätkäistäänkin alkavasti vaikka 25,5 kg:sta.

    Äänestä

Kll kisat on vain yhdet ikäkausikilpailut, ei sen kovemmat. Menkää vain jos tyttöä kiinnostaa.

Äänestä
  • ihmiseltä kun pitää jotain tiettyä kisaa ali-arvioida, oot varmaan ite tai mussukkas saanu kunnon pöllyytykset KLL kisoissa :)

    Äänestä

  • katkeralta kirjoitti:

    ihmiseltä kun pitää jotain tiettyä kisaa ali-arvioida, oot varmaan ite tai mussukkas saanu kunnon pöllyytykset KLL kisoissa :)

    kovempitasoiset kisat justiin noille pienimmille, joista aloittajaki kysyi. ny ku ne SM-rajatki muuttuu. ilmeisesti tää tyyppi tahtois pitää ne aloittelijatasoiset painijat pois KLL-kisoista, joita sinne kuiteski tulee jonkun verran. mut mun mielestä kovatasoiset kisat joissa ei ihan heppoisin perustein pärjää. ja ikäkausikisat... noh happamia sano...

    Äänestä

Ei tuolta korkealta putoa. Vaikkei menestystä ekana vuonna tulisikaan, niin kokemusta senkin edestä ja kiva haistella isompien kisojen tuntua. Minä kanssa varoittaisin tuosta painonvetämisestä. Siitä tulee helposti tapa ja jos nyt yksiin kisoihin alkaa pinnata, se jää helposti pikkutytölle kovasti mieleen. Hän alkaa hypätä joka hetki puntarissa ja kauhistella painoaan. Myönnän, että 27 kiloinen tyttö on köykäistä kamaa sarjassa 30 kg, mutta ellei kokemusta kovin paljon ole, saa hän takkiinsa takuulla niiltä 26 sarjankin likoilta. Ei siinä painolla niinkään ole merkitystä. Mutta jos aamupaino ilman mitään tarkkailuja on 26, niin sitten siihen sarjaan.

Muakin kauhistuttaa nämä pikkutytöt, jotka vuodesta toiseen tuntuvat painivan samassa sarjassa. Katsotaan vaan, niin sarjaan 26 tulee 95 prosenttia (ellei 100) viime kevään krekon kisailijoista ja 85 prosenttia vielä viime syksynkin kisailijoista. Ja sama juttu muissakin sarjoissa. Osa tietysti on siellä ollut hiukkasen alipainoisena ja saattaa hyvinkin vielä mahtua sarjaan. Mutta en usko kovinkaan monesta. Siellä alimassa sarjassa painii 7-10 vuotiaita, ja 10 vuotias tyttö pienikokoisenakin on sellainen 135 cm pitkä. Jos sellainen tyttö painaa 26 kiloa, on kyse jo alipainosta. Millainen vanhempi antaa sellaisen lapsen vielä olla pienelllä ruokavaliolla, että pääsisi jossain kisoissa alempaan sarjaan mahdollisesti kamppailemaan mitaleista, joiden voittajia ei kukaan viikon kuluttua muista.

Tuon ikäinen ei osaa vedättää painoaan grammaakaan alaspäin ilman vanhempia. Eli kohta taas nähdään kenellä on arvot vinksallaan.

Äänestä
  • Semmoista se kilpailullisuus ihmisillä teettää. Dopamiini muuten tässäkin osallisena, kuten pelihimossa, nikotiini-, alkoholi-, kokaiini-, crack- ja amfetamiiniriippuvuudessa - kuten myös esiintymishalussa ja perimmäisenä syynä sille, että lapsi pakotetaan vasten tahtoaan käymään soittotunneilla.

    Noin että tunnistatte mistä tekemisenne johtuvat. Vain eräs tapa saada ne fixit...

    Äänestä

  • Hyvä tunnistaa itsessään kirjoitti:

    Semmoista se kilpailullisuus ihmisillä teettää. Dopamiini muuten tässäkin osallisena, kuten pelihimossa, nikotiini-, alkoholi-, kokaiini-, crack- ja amfetamiiniriippuvuudessa - kuten myös esiintymishalussa ja perimmäisenä syynä sille, että lapsi pakotetaan vasten tahtoaan käymään soittotunneilla.

    Noin että tunnistatte mistä tekemisenne johtuvat. Vain eräs tapa saada ne fixit...

    ja lapsiaan eteenpäin vievät vanhemmat ovat narkkareita?

    eli kaikki huiput voi heti suosista luokitella tuohon sakkiin, samoin näyttelijät, muusikot, poliitikot ym..ym..ym...siis KAIKKI jotka haluavat olla hyviä jossain? HUH HUH mitähän jos tarkistuttaisit oman pääsi?

    ps. hyvänolon tunteen saaminen onnistuneesta ponnistuksesta päämärän saavuttamisesta on KICKSIT tai niinkuin pissikset kirjoittaa kixit.

    Äänestä

  • että kannustavat kirjoitti:

    Sinä kirjoitit noin, eli nuo ovat omia sanojasi, ei kenenkään muun. ;)

    Perehdypä hieman asiaan ja lähettele sitten kiukkuisia kirjeitä aivohormonien tutkijoille. ;)

    Äänestä

  • Niistä motiiveistasi... kirjoitti:

    vastaan, puhutaan sitten mistä elämän osa-alueesta tahansa? tiedät itsekkin että menestyminen vaatii tiettyä mielihyvää palkinnoksi muuten ei voi menestyä.

    Ja vaikka vanhemmat olisivat kuinka "narkkareita" se ei tee jälkikasvusta huippua:) vaan jälkikasvun tulee olla ITSE sellainen joka saa mielihyvää ja kicksejä menestymisestä.

    Ja sinä et selvästikkään tiedä mistä puhut.

    Mutta voin aavistella että hait painostavilla ja lapsenkautta elävillä vanhemilla tätä.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Antisosiaalinen_persoonallisuushäiriö

    Vai tätä

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Daniel_Dennett

    ja sinäkö olet muka joku Aivohormonien tutkija:D :D HAHHAHAAA

    Äänestä

  • Niistä motiiveistasi... kirjoitti:

    Sinä kirjoitit noin, eli nuo ovat omia sanojasi, ei kenenkään muun. ;)

    Perehdypä hieman asiaan ja lähettele sitten kiukkuisia kirjeitä aivohormonien tutkijoille. ;)

    "Sinä kirjoitit noin, eli nuo ovat omia sanojasi, ei kenenkään muun."

    lueppas nyt itse hieman tarkemmin;) Freudin Denial teoriasta, löydät itsesi ja syyn viestiisi;)

    http://webspace.ship.edu/cgboer/genpsyfreud.html

    Äänestä

  • Niistä motiiveistasi... kirjoitti:

    Sinä kirjoitit noin, eli nuo ovat omia sanojasi, ei kenenkään muun. ;)

    Perehdypä hieman asiaan ja lähettele sitten kiukkuisia kirjeitä aivohormonien tutkijoille. ;)

    olethan toki joka asiassa oikeassa;)

    http://www.tietopankki.com/narsismi.html

    Äänestä

itella kanssa pikkanen likka, joka haluaisi kanssa kokeilla siipiään noissa kisoissa eka kertalaisena. samat tytöt ne siellä osaksi vastassa on kuin tavallisissa ikäkausikisoissakin. tietysti osa on ottanut touhun jo vuosia vakavasti ja on noissa kisoissa jo konkari ja varmsti treenaakin eri lailla, mutta se on sallittua ja näkyy tietysti taidoissa. ei meidän likka sinne edes menestystä lähde hakemaan, kun ei sitä ikäkausikisoissakaan ole vielä saanut.

ikävä asia on tietysti tuo painon vetäminen. sitä valitettavasti tehdään. useat tytöt painivat koko kauden paria kiloa painavampana ja sitten kll-kisassa ollaankin pykälää alempana. en suosittele. jos sen aloittaa jo kymmenkesäisenä ja allekin, alkaa jojo-ilmiö: ei hyväksytä normaalia kasvua. aina kun paino painetaan keinotekoisesti alas, tulee se takaisinkin, kuten käy esim mahataudissa. ja pitemmän päälle se vie voimat ja vaikuttaa normaaliin kasvuun. ja vuosi vuodelta se painon alentaminen on vaikeampaa ja näin ollen täytyy tehdä rajummin. ei ehkä parin eka vuoden, mutta sitten alkaa näkyä. varsinkin jos vedätetään säännöllisesti ensin syksyn kll, sitten sm, sitten kevään kll sitten mahdolliset ulkomaan turnaukset.... no, onneksi näitä pienimpiä ei koske kuin kll.

no meni saarnan puolelle, ei muuta kuin mukaan vaan.

Äänestä

Millainen valmentaja suosittelee sarjaa lapselle alle oman painon? Noissa pikkutyttö- ja poikasarjoissa suurimmat vetäjät löytyvät sieltä! Katsokaas vaikka viime kevään krekon kisoja, niin osa pienimpien sarjojen osallistujista ovat järjestään painineet vähintään 2 kg painavammissa, sitten KLL-kisassa ollaankin yht´äkkiä se 2 kg köykäisempiä. Ja useimmiten nimi löytyy sarjan kärkipäästä. Ja kattokaas vaan, niin sama tahti jatkuu syksylläkin sillä erolla, että poikia on kisassa vähemmän ja tyttöjä enemmän. Varmasti moni yrittää vielä samaan sarjaan, missä on jo paininut muutaman kerran. Haluaisin näiden pikkuisen vanhempien kommenttia, että miksi? Ja mitä hyödyitte? Palkinokorokkeelle pääsyn vaiko sitäkään? Ja mitä se hyödyttää teitä tänä päivänä?

Äänestä
  • painitaan 35,5kg painoisena sarjassa 38kg koko kausi sitten SM kisoihin pudotetaan 0,5kg ja mennään sarjaan 35kg.

    Näin kaikki tekee jotka haluavat menestyä, siis painivat pitkin kautta isommissa sarjoissa kuin mihinkä paino edellyttäisi...jotkut jopa kahta sarjaa ylempänä.

    Äänestä

  • meillä ainakin kirjoitti:

    painitaan 35,5kg painoisena sarjassa 38kg koko kausi sitten SM kisoihin pudotetaan 0,5kg ja mennään sarjaan 35kg.

    Näin kaikki tekee jotka haluavat menestyä, siis painivat pitkin kautta isommissa sarjoissa kuin mihinkä paino edellyttäisi...jotkut jopa kahta sarjaa ylempänä.

    ei pidä paikkaansa ainakaan näiden pikkutyttöjen kohdalla. olen ollut usein seuraamassa kilpailijoita puntarilla ja kyllä viime kevään krekon kisoihin ainakin osa niistä vähistä tytöistä veti painoaan, osa rajummin, osa lievemmin, mutta veti. osa pikkusarjojen parhaimmistosta (en nyt lue sijoja enkä sarjoja, ovat tytöt liian helposti sitten arvattavissa) ainakin vedättivät 2-3 kg. ja en tiedä miten monta vuotta muutamat heistä aikovat painia samassa sarjassa.

    teillä voidaan niin tehdä, mutta monessa muussa paikassa painitaan 38 sarjassa 38 painoisena ja sitten sm kisassa painitaankin sarjassa 35.

    Äänestä

  • takatuuppari kirjoitti:

    Itse olen seurannut painihommia täällä itä- ja pohjois-Suomen suunnalla. Ainakin täällä SM- ja KLL-kisoihin osallistuvat pojat (tyttöjä täällä ei juuri ole) painivat tavan kisoissa selvästi alipainoisina siinä sarjassa johon painot edellyttää. Osa sitten pudottaa isompiin kisoihin, kaikki ei edes niihin.

    Äänestä

  • - Pekka - kirjoitti:

    on vetäminen. ainakin osassa tytöissä. ja myös osassa pojissa. niin usein olen ollut kirjaamassa puntaripainoja kisoissa ja sitten kun katsoo samoja nimiä kll kisoissa, niin kummasti ovat laihtuneet. hedelmäpilttejä syötetään muutamia viikkoja jo valmiiksi alipainoisille lapsille, liha kielletään. miten tärkeänä sitä alimman sarjan tai seúraavan kll-mitalia oikein pidetän?

    Äänestä

muutama sata grammaa paino yli ja kyselellään voiko vetää?.. voi herran terttu, kannattaa jäädä himaan ja katsoa joku muu laji, esim, kuviokellunta, PAINI on painorajoitettu laji johon kuuluu painontarkkailu, oma poika paini aikoinaan noissa pikkusarjoissa ja eka SM mitali tuli kun veti painon 31.8kg:sta 30 kg ja vaati parin päivän tarkkailun syömisessä, lähinnä karkit veke ja vimmeinen veto (n, 0,4Kg) aamulla saunassa, ei hirveen kauheen kamalaa. (ei pojan kaan mielestä).

Äänestä
  • teillä oikein karkkeja syödään, kun saitte liki kaksi kiloa pois jättämällä ne parin päivän ajaksi?

    Minä kun ihan oikeasti en ymmärrä miten voi "parin päivän tarkkailulla" saada noin paljon pois. Meillä tosin ei ahdeta kilokaupalla karkkia naamaan päivittäin eikä ole edes hampurilaisia, pizzaa ja sipsejä ruokavaliossa poisjätettäväksi. Tietty joskus niitäkin syödään mutta vain joskus.

    Jos tytön paino on vaikka 26,4, voi tuon 400 g saada kohtuullisen kivuttomasti pois jumppaamalla enemmän ja syömällä kevyemmin sen pari päivää. Mutta mihin raja? Mitäs sitten kun paino 26,5 tai jopa 27. Minä en rupeaisi ajamaan tyttöäni tuohon, enkä usko että kukaan järkevä äiti antaa jo muutenkin laihalle lapselle lupaa moiseen. Tuolla konstin ansaittu mitali ei ole minkään arvoinen ja jos edes mitalisaumoja ei ole, lienee sama häviääkö sarjassa 26 tai 30.

    Äänestä

  • Miten paljon kirjoitti:

    teillä oikein karkkeja syödään, kun saitte liki kaksi kiloa pois jättämällä ne parin päivän ajaksi?

    Minä kun ihan oikeasti en ymmärrä miten voi "parin päivän tarkkailulla" saada noin paljon pois. Meillä tosin ei ahdeta kilokaupalla karkkia naamaan päivittäin eikä ole edes hampurilaisia, pizzaa ja sipsejä ruokavaliossa poisjätettäväksi. Tietty joskus niitäkin syödään mutta vain joskus.

    Jos tytön paino on vaikka 26,4, voi tuon 400 g saada kohtuullisen kivuttomasti pois jumppaamalla enemmän ja syömällä kevyemmin sen pari päivää. Mutta mihin raja? Mitäs sitten kun paino 26,5 tai jopa 27. Minä en rupeaisi ajamaan tyttöäni tuohon, enkä usko että kukaan järkevä äiti antaa jo muutenkin laihalle lapselle lupaa moiseen. Tuolla konstin ansaittu mitali ei ole minkään arvoinen ja jos edes mitalisaumoja ei ole, lienee sama häviääkö sarjassa 26 tai 30.

    ennen kaikkea vanhempi!

    Totta kai valmentajan sydäntä lämmittää, mikäli valmennettava Heinolasta tulee mitali kaulassa. Mutta jos siihen tarvitaan kilonkaan painon pudotusta, ei se mitali ole todellakaan minkään arvoinen!

    Minulla itsellä on poika, joka on juuri kahden sarjan välissä. En tosiaankaan anna pojan alkaa vetämään itsestään paria kiloa pois sen takia, että olisi paremmat mitalisaumat KLL-kisassa. Hän menee sarjaan, johon on jo valmiiksi köykäinen ja siellä samassa sarjassa tulee painimaan poikia, jotka ovat nyt painoltaan jo reippaasti yli 5 kiloa painavampia.

    Herätkää vanhemmat! Ja valmentajat! Paini on painiluokkauhreilua, mutta kyllä kasvavan lapsen kuuluu painia siinä sarjassa, mitä puntari näyttää, eikä alkaa vippaskonstein pienentämään numeroita.

    Äänestä

  • Valmentaja, mutta kirjoitti:

    miehet pudottaa arvokisoihin 10 kg. eikä kukaan niistä muka sitä ole nuorena harjoitellu? ja painonpudotus on vippaskonsti? tuliko suomeen euroopan mestaruus vippaskonstilla? se kuuluu painiin halusit tai et eikä sitä ole säännöissä kielletty. avaa silmäsi.

    Äänestä

  • kasvoille kirjoitti:

    pudottakoot painoaan vaikka 20 kg. mutta miksi lapsien se täytyy tehdä? jonkun kll-mitalin takiako? kyllä painonpudotus on vippaskonsti lapsella. on ihan eri asia aikuisen täysikasvuisen ihmisen vetää painoaan alas, kuin kasvavan lapsen.

    sääli, ettei painonpudotusta ole tosiaan lapsilla kielletty!

    Äänestä

  • Valmentaja, mutta kirjoitti:

    ennen kaikkea vanhempi!

    Totta kai valmentajan sydäntä lämmittää, mikäli valmennettava Heinolasta tulee mitali kaulassa. Mutta jos siihen tarvitaan kilonkaan painon pudotusta, ei se mitali ole todellakaan minkään arvoinen!

    Minulla itsellä on poika, joka on juuri kahden sarjan välissä. En tosiaankaan anna pojan alkaa vetämään itsestään paria kiloa pois sen takia, että olisi paremmat mitalisaumat KLL-kisassa. Hän menee sarjaan, johon on jo valmiiksi köykäinen ja siellä samassa sarjassa tulee painimaan poikia, jotka ovat nyt painoltaan jo reippaasti yli 5 kiloa painavampia.

    Herätkää vanhemmat! Ja valmentajat! Paini on painiluokkauhreilua, mutta kyllä kasvavan lapsen kuuluu painia siinä sarjassa, mitä puntari näyttää, eikä alkaa vippaskonstein pienentämään numeroita.

    olkaa laihduttamatta jos siltä tuntuu, ja eikös jokaikinen painija ole aina kahden sarjan välissä?

    Äänestä

  • aikuiset kirjoitti:

    pudottakoot painoaan vaikka 20 kg. mutta miksi lapsien se täytyy tehdä? jonkun kll-mitalin takiako? kyllä painonpudotus on vippaskonsti lapsella. on ihan eri asia aikuisen täysikasvuisen ihmisen vetää painoaan alas, kuin kasvavan lapsen.

    sääli, ettei painonpudotusta ole tosiaan lapsilla kielletty!

    asenteesi painia kohtaan on kieroutunut.

    Äänestä

  • lajia kirjoitti:

    asenteesi painia kohtaan on kieroutunut.

    siellä kll-kisojen puntarilla parin alimman sarjan painijoita. pieniä, laihoja lapsia, kalpeita, mustat silmänaluset, kun on pitänyt muutenkin kapeasta varresta nypätä pois, vaikkei nypättävää ole!

    onneksi nämä ovat vähemmistö, mutta niitä on oikeasti olemassa! myönnän, että joku 40 kiloinen voi vedättää pari kiloa aika helpostikin, mutta voiko mielestäsi ihan oikeasti alle 30 kiloinen tehdä saman? miten helposti luulet lähtevän?

    Äänestä

  • on katsellla kirjoitti:

    on 30kg lapsia joilla läskiä on kilotolkulla kropassa, mutta jos on timmissä kunnossa se on tietysti vaikeaa, mutta edelleen paini on painoluokka laji ja pysyy sellaisena, jokainen päättää sarjansa itse.

    Äänestä

  • aikuiset kirjoitti:

    pudottakoot painoaan vaikka 20 kg. mutta miksi lapsien se täytyy tehdä? jonkun kll-mitalin takiako? kyllä painonpudotus on vippaskonsti lapsella. on ihan eri asia aikuisen täysikasvuisen ihmisen vetää painoaan alas, kuin kasvavan lapsen.

    sääli, ettei painonpudotusta ole tosiaan lapsilla kielletty!

    ja kieltää nämä vippaskonstit? mielenkiintoista olis tietää miten??? kauanko saa esim. olla saunassa ennenkuin normaali pesuhetki muuttuu likaiseksi vippaskonstiksi???

    Äänestä

  • aikuiset kirjoitti:

    pudottakoot painoaan vaikka 20 kg. mutta miksi lapsien se täytyy tehdä? jonkun kll-mitalin takiako? kyllä painonpudotus on vippaskonsti lapsella. on ihan eri asia aikuisen täysikasvuisen ihmisen vetää painoaan alas, kuin kasvavan lapsen.

    sääli, ettei painonpudotusta ole tosiaan lapsilla kielletty!

    tosissasi?

    Äänestä

  • rasvaprosentista kirjoitti:

    on 30kg lapsia joilla läskiä on kilotolkulla kropassa, mutta jos on timmissä kunnossa se on tietysti vaikeaa, mutta edelleen paini on painoluokka laji ja pysyy sellaisena, jokainen päättää sarjansa itse.

    puhuttiin just näistä "rasvattomista" lapsosista.

    kertokaas joku ihan oikeasti, että miten saa 27-28 kiloisen jäntevän muksun 26 kiloseks? siis niinku ettei tarvi alkaa nesteistä pihistään tai nälässä pitään.

    kyllä meilläki varmaa olis houkutus yrittää alempaan sarjaan, mutku mä en tiiä, mistä kohtaa muksua enää nipistää. mittaa on vajaa 140 cm ja painoa ei 30 kiloo... naapurin poika taas painaa 30 kiloo, mutta ku mittaa on "vaa" 125 cm... siitä olis mistä ottaaki...

    Äänestä

  • varmaanki kirjoitti:

    ja jeesustelet, tee kuule ihan mitä huvittaa tai jätä tekemättä, mutta anna muille sama valinnan vapaus, äläkä täällä arvostele muita.

    Äänestä

  • soittelet poskee kirjoitti:

    mites sä ny noin hermostuit?

    eehän mää mitään jeesustellu. kysyin vaa että miten nappaat laihasta pikkuisesta lapsesta pois pari kiloo, ees yhen? voisin iteki kannustaa omaa pikkasen pienemmäks, ku vaa joku kertois mite? osaaksä kertoo? vai uhookko vaa herne nokassa?

    kirjoittaa viestin, miten sille ja sen painijalle ollaan kateellisia...

    Äänestä

  • tais kalahtaa-älähtää kirjoitti:

    mites sä ny noin hermostuit?

    eehän mää mitään jeesustellu. kysyin vaa että miten nappaat laihasta pikkuisesta lapsesta pois pari kiloo, ees yhen? voisin iteki kannustaa omaa pikkasen pienemmäks, ku vaa joku kertois mite? osaaksä kertoo? vai uhookko vaa herne nokassa?

    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hetkellinen painonpudotus&btnG=Hae&meta=

    voit myös googlata painonpudotus ym.

    Äänestä

  • Tämä tapaus kirjoitti:

    kirjoittaa viestin, miten sille ja sen painijalle ollaan kateellisia...

    kuuluu päästäsi tänne saakka =8)

    Äänestä

  • jotain löytyä kirjoitti:

    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=hetkellinen painonpudotus&btnG=Hae&meta=

    voit myös googlata painonpudotus ym.

    aikusille kaikki nuo.... olisko mitään lapsille... ehkei lapsilla ole tarvis istuttaa lasketteluhaalari päällä saunassa...

    Äänestä

  • tais olla kirjoitti:

    aikusille kaikki nuo.... olisko mitään lapsille... ehkei lapsilla ole tarvis istuttaa lasketteluhaalari päällä saunassa...

    mekanismilla aikuisilta ja lapsilta, mutta voit toki käskeä muksusi leikkimään Barbeilla ja legoilla niin kovasti että hiki lentää, tai sitten voit körö körö kirkotella monta tuntia putkeen, mutta pidä huoli että ei juo limsaa eikä sokerimehuja eikä syö suolaisia ruokia eikä sokereita, normaali jogurttipurkissakin on yli kymmenen palaa sokeria.

    Ja jos oikeasti et osaa kuin heittää läppää ääripäästä toiseen niin jätä väliin, kyllä meilläkin on painoja pudoteltu 2-3 kiloo, ikinä ei ole tarvinu istua pilkkihaalarit päällä ja jääkaira hanurissa saunassa.

    Eli sokerit ja suola pois kuitupitoista ruokaa paljon niin paino lähtee takuulla 2viikossa ilman mitään tuskaa.

    Äänestä

  • samalla kirjoitti:

    Eli kuten täällä toisaalla on väitetty, ei pelkällä karkin pois jättämisellä saa pois paria kiloa parissa päivässä, vaaditaan vähän enemmän aikaa.

    Mä silti haluaisin tietää, miten se kaks kiloo lähtee kovin pikkaisesta muksusta? Seurasin tässä taannoin nimittäin seurakaverin lapsen painon pudotusta, oli muistaakseni tarkoitus päästä kiloihin 28 ja niitä kiloja oli muistaakseni kolmisenkymmentä, jotakin tais olla alle tai päälle, mutta en muista enää mitä ja miten päin.

    Kuukautta aiemmin aloittivat, ensiks veks ne sokerit ja suolat. Se tarkoittí myös synttärikutsukieltoa, kun siellä kovasti oli tarjolla sipsiä ja karkkia.

    Sit kolmea viikkoa aiemmin aloitettiin kaiketi tuo kuidun nappaaminen; ruisleipää ja puuroo, puuroo ja näkkäriä. Riisiä ja hedelmää... Perunaa ei ollenkaan, mutta tää tökki koulun ruuan suhteen. Siellä kun tahtoo olla perunaa aika lailla monenlaisesssa muodossa.

    Ei vaan tahtonu se paino pudota. Viikkoa ennen kisaa oli silti 1,5 ylimäärästä aamupainossa. Sitten loppujuoksussa muksulle syötettiin enää pelkkää hedelmäpiltttiä kotona, koulussa kaiketi sai syödä. Kisaa edeltävänä iltana puettiin päälle verrarit ja colitsit ja nukutettiin parin peiton alla ja silti oli vielä kilo liikaa aamusella. Siinä sitten peräruisketta ja saunaa aamuyöstä... eikä sitä painoa ikänä saatu 28 kiloon.

    Ja koko sen halvatun ajan sille muksulle toitetettiin että älä syö, älä juo, älä mene, ethän vaan ottanut kun tarjosi jne....

    Elikkä. Se kaks, kolme kiloo varmaa lähteekin 40 muksusta ihan kivutta, mutta mites otat kovin pienestä.

    Eli tää ei ollu mitää läppää, eihän tommoinen vói olla oikeesti kenenkään mielestä normaalia. Että aikuinen laihduttaa aikuisen halusta muksuaan. Sillä tenavalla ei nimittäin oikein ollut pää siinä touhussa mukana. Useimmilla varmaan on, mutta ei varmasti kaikilla.

    Äänestä

  • tulihan se... kirjoitti:

    kun oikeasti olet painonpudotusta vastaan?? miksi haluat provoilla?? luuletko olevasi jokin malli vanhempi kun olet päätynyt tuollaiseen ratkaisuun?? teidän ratkaisu ja tien valinta on teidän muilla omansa, et voi tietää mitään absoluutista totuutta KENENKÄÄN painonhallinnasta, vai onko joku mollanut ja arvostellut sinua siitä kun et saa/halua paria kiloa pois lapsestasi????????

    Jätä nyt vaan tämä aihe kun oikeasti haluat vain moralisoida muiden ratkaisuja, mene vaikka uskonto palstalle kinnaammaan ja vänkäämään jehovien kanssa.

    Äänestä

  • neuvoja. kirjoitti:

    Kun ei taida olla. Tässä mihinkään ratkaisuun olla päädytty tai olla päätymättä.

    Eli ei taida pikkuisille lapsille oikein olla painonhallintakeinoja. Muu kuin nälkä!

    Äänestä

  • neuvoja? kirjoitti:

    Kun ei taida olla. Tässä mihinkään ratkaisuun olla päädytty tai olla päätymättä.

    Eli ei taida pikkuisille lapsille oikein olla painonhallintakeinoja. Muu kuin nälkä!

    ja neuvot että olisit tyytyväinen? täällähän on annettu sinulle linkkiä ja vinkkiä vaikka kuinka paljon, etkö osaa lukea vai etkö osaa itse ajatella ja selvittää perus juttuja? ihminen laihtuu samoilla metodeilla oli sitten vaari tai vauva, lapsilla on muutenkin aineenvaihdunta vilkasta, Eli sokerit ja suolat minimiin TAJUSITKO? kuitupitoista ruokaa paljon TAJUSITKO? tumma leipää, hedelmiä, marjoja kasviksia YMMÄRRÄTKÖ?? pieni välipala 3-4 tunnin välein niin aineen vaihdunta pysyy vauhdissa esim hedelmä, Jugurtit veks proteiinia paljon esim munan valkuaisia pari iltapalan kanssa TAJUSITKO?? ei ähky annoksia. mutta jos et osaa lukea tässäkin ketjussa olevia ohjeita tai googlata itse dieetti ruokia ja ohjeita niin, voi voi

    Ps. oletko uusavuton?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

27 kg kirjoitti:

Meidän pikkuneiti on käynyt salilla parisen vuotta ja kisaillut jokuset kisat. Salilta kysyttiin, että kiinnostaisiko KLL, jossa alin sarja T26 kg. Eli siihen päästäkseen täytyy kai painaa juuri tuo 26 kg. Tytön ns normaali paino on n 27 kg ja sitten aamulla vähäsen ylitse tuon 26, eli siihen kai olis mahdollisuus, sitä sarjaa ainakin seuran valmentaja suositteli.

Miten ”hurjia mimmejä” siellä saa vastaansa? Yläikäraja näyttää olevan 13, mutta tuossa kokoluokassa tuskin ihan vanhimpia vastaan tulee. Kovin kummoiset taidot eivät vielä ole, käymissään kisoissa pärjännyt ihan kohtuullisesti. Mitä siellä yleensä pitäisi osata? Voisiko joku noissa kisoissa käynyt ja nimenomaan joku sellainen, jonka tyttö tai valmennettava olisi paininut tuossa sarjassa kertoa kokemuksiaan. Tyttöä kiinnostaisi lähteä, itsekin saan lomaa järjestettyä jos haluan. Pelottaa vain, jos saakin sitten kovin kylmää kyytiä ja hieno harrastus jää. Ihan naapurissakaan tuo Heinola ei ole, että nyt pitää tuota lähtöä tarkkaan miettiä. Vähän haluaisin vinkkejä, kiitos. Ja asiallisia kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu