Onkohan saumaa?

Oon ihastunu yhteen ikäiseeni nuoreen naiseen ja sain aivan äskettäin tietää että hän on vapaa nykyään. Ollut jo muutaman kk:n. Itseasiassa juttu juontaa juurensa jo vuosien taakse, kun teini-iässä liikuimme tosi paljon samoissa porukoissa ja olin jo silloin ihastunut samaiseen tyttöön. No tietenkin ajattelin ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia niin upeaan tyttöön joten katselin muita. (kerran kännissä kylläkin suutelimme nuorina) Asiaan: Viime talvena sattui kuitenkin yllättävä käänne, kun satuimme samaan baariin, jossa ihastukseni oli viettämässä tyttöjen iltaa. No tietenkin menin jututtamaan vanhaa tuttavaa ja juttu luistikin erittäin hyvin koko illan ja jossakin vaiheessa, kun alkoholikin poisti sopivasti jännitystä, hän sanoikin katsoen suoraan silmiini, että olen ollut hänen suuri nuoruuden rakkaus jota ei koskaan saanut. No minä tietenkin menin ihan sanattomaksi. Eipä aikaakaan kun viestittelimme ihan vaan niitä näitä, kun satuin mainitsemaan että itsellänikin oli tunteita häntä kohtaan. Hän vastasi seuraavana päivänä, että aika hassua miettiä millä mallilla elämä olisi jos se olisi mennyt niinkuin hän halusi...
No tässä eilen taas textailtiin pitkästä aikaa, jonka päätteeksi hän pyysi käymään luonaan todeten, että olis kiva nähdä sua pitkästä aikaa...
2484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei muuta kuin menoksi mies!
Mitä enään odotat, hae hänet ja pidä hyvää huolta.

Itse olen elänyt kauan rakastaen nuoruuden rakkauttani, upeaa miestä, ikään kuin taustalla, hän on ollut varattu ja kunniotan häntä niin etten koskaan ole tahtonut sotkeutua hänen elämäänsä rikkoa perhettään tai olla mahdollisesti "toinen".

Kului aikaa etten häntä edes nähnyt, kuinka ollakaan tammikuussa näin hänet ja en voinut kuin todeta rakkaus syttyi sellaiseen roihuun etten olisi voinut koskaan uskoa sellaista kokevani.
Olen myös hänelle sen kertonut että vuodet häntä katselin salaa ja haaveilin...

Nyt enää toivon että tällä kertaa onni olisi myötä ja saisin hänet syliini, rakkakseni ikuisesti.

Mä toivon sulle onnea, tehkää toisistanne onnelisia!

Äänestä

that`s it

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rock`n roll forever (man) kirjoitti:

Oon ihastunu yhteen ikäiseeni nuoreen naiseen ja sain aivan äskettäin tietää että hän on vapaa nykyään. Ollut jo muutaman kk:n. Itseasiassa juttu juontaa juurensa jo vuosien taakse, kun teini-iässä liikuimme tosi paljon samoissa porukoissa ja olin jo silloin ihastunut samaiseen tyttöön. No tietenkin ajattelin ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia niin upeaan tyttöön joten katselin muita. (kerran kännissä kylläkin suutelimme nuorina) Asiaan: Viime talvena sattui kuitenkin yllättävä käänne, kun satuimme samaan baariin, jossa ihastukseni oli viettämässä tyttöjen iltaa. No tietenkin menin jututtamaan vanhaa tuttavaa ja juttu luistikin erittäin hyvin koko illan ja jossakin vaiheessa, kun alkoholikin poisti sopivasti jännitystä, hän sanoikin katsoen suoraan silmiini, että olen ollut hänen suuri nuoruuden rakkaus jota ei koskaan saanut. No minä tietenkin menin ihan sanattomaksi. Eipä aikaakaan kun viestittelimme ihan vaan niitä näitä, kun satuin mainitsemaan että itsellänikin oli tunteita häntä kohtaan. Hän vastasi seuraavana päivänä, että aika hassua miettiä millä mallilla elämä olisi jos se olisi mennyt niinkuin hän halusi...
No tässä eilen taas textailtiin pitkästä aikaa, jonka päätteeksi hän pyysi käymään luonaan todeten, että olis kiva nähdä sua pitkästä aikaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu