En kohta enää jaksa

puhelimennoutaja

Meiän perheessä on 10kk seropi narttu jossa on kaukkaria, pyreneittein ja bernhandilaista. Koiramme on hyvin ystävällinen kaikille. eikä vihaisuuden merkkejä ole onneksi näkynyt.
Koira on meille ensimmäinen ja tuottaa siksi melkoisesti haasteita. Se on yhtäkkiä kahden kuukauden jäläkeen tekemään tarpeitaa taas sisälle, syö kalliita koulukirjoja ja kenkiä, ei tottele muualla kuin sisällä. Tiedän ettei tuo kuullosta pahalta verrattuna joidenkin muiden ongelmiin, mutta alan pikkuhiljaa olemaan sillä rajalla, että antaisinko koiran pois vai en. En kyllä haluasi silä onhan niitä hyviä päiviäkin.
Pystyttekö millään auttamaan ?!

6

1597

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaipaa nyt rakkautta ja RAJOJA

    • kerran.

      Taas kerran, ostetaan seropi kun halvalla saadaan, ja sitten kun se ei ole se unelmakoira niin pannaan pois!

      Ehkäpä tälläinen saa edes jonkun laumissekoitusta harkitsevan miettivän asiaa uudemman kerran!

      Mutta sitten itse ongelmaan: Onko teidän elämässänne tapahtunut muutosta? Kerran sisäsiistiksi oppinut koira kun ei ihan helposti ala uudestaan tarpeitaan sisälle tekemään.
      Vai löytyykö tämän koiran lisäksi laumastanne narttu jolla on juoksut tuloillaan?

      Minkälaiset olosuhteet tarjoatte koiralle? Omakotitalo maalla vai kerrostalo?

      Kirjoitit että koira syö kalliita koulukirjoja ja kenkiä... Voi hyvää päivää! Pitääkö ne kengät ja koulukirjat jättää koiran syötäväksi? Vai kaivaako koira kengät kenkäkaapista?

      Ehkä nyt olisi aika katsoa peiliin?
      Ja sen peiliin katsomisen jälkeen miettiä miksi teille on myyty kuvailemanne seropi?

      Käyppäs katsomassa Myrsky elokuva, sitten saatat ehkä ymmärtää seropiasi paremmin!

    • ah-med

      Koiran koosta ja rodusta riipumatta murrosikä tulee yleensä kaikille koiraa ensimmäistä kertaa omistaville yllätyksenä. Iso koko ja "pieni pmurrosikäisen pennun mieli" voi tuottaa harmaita hiuksia omistajalle.Hyväksyttyä toimintaa, rakkautta ja rajoja. Muistakseni noin vuosi sitten koiramme lehdessä oli hyvä artikkeli aiheesta.

    • --Rottweiler--

      Ihmettelen suuresti kuka vastuuton on ensikertalaiselle tuollaisen sekoituksen myynyt? Kaikilla roduilla on murrosikä..joka isoilla roduilla saattaa kestää ajottain tuonne 2,5 ikävuoteen asti. Saako koira olla tarpeeks ulkona? Nuo rodut mitä koirassanne on viihtyy paremmin ulkona pihaa vartioiden kuin neljän seinän sisällä..

    • Kokemusta on.

      EI SAA MENETTÄÄ TOIVOA! Koirat kyllä vaistoaa että alat olemaan epätoivoinen. Koirasi selvästi kaipaa enemmän virikkeitä, aivotyöskentelyä ja SEURAA. Vaikka sen pitää myös osata olla yksin kotona. Tiedän tämän kokemuksella kun itsellä on huskyn sekoitus ja pienenä oli oikea "hirviö" rikotti
      SOHVIA, kenkiä jne. liikunnan lisäämisellä lopetti touhun ja ruvettiin käymään agility radalla ja koirapuistossa toisia koiria moikkamassa. Metsälenkit ovat aivan loistavia kuluttamaan koiran energiaa, ja vielä jos saat mukaan jonkun koira kaveruuden.

    • kips

      Tälläisen koiran kans pitää olla määrätietoinen ja rajat pitää olla JATKUVASTI siellä minne ne asettaa.
      paljon liikuntaa.. koira kavereita, ja aivoille toimintaa.. piilota herkkuja sinne sun tänne niin ettei koira sitä nää ja siinä onkin jo melko paljon tekemistä :) leluja. luita. jne.. Voit myös käyttää tyhjät vessapaperi rullat yms. hyväksi. ja teipata toisenpään kiinni ja laittaa sisälle jtn herkkuja ja sitten toisenkin pään umpeen niin siinäkin on hieman tekemistä. Meillä koirat rakastaa tätä leikkiä :D Koiralla on nyt ns. uhma ikä niin kuin pienillä lapsillakin ja se murros ikä tulee sitten n. 18 kk ikäisenä... Nyt siis lapsi uhmaa sinun käskyjäsi. ja jos kerran annat periksi. huomaa että kun tarpeeksi ärsyttää niin aina saa periksi. eli nyt vaan lujana. Palkitsee kyllä tulevaisuudessa. :) Takaan sen. Itselläni oli joskus sama tilanne kaukkari/pystiffi uroksen kans mutta nyt on Aivan ihana syli vaua :) antaa tehdä itselleen kyllä mitä vaan ja osaa olla syömättä tavaroitani vaan tuhoaa omansa :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2926
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      57
      2326
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1733
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      112
      1681
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      58
      1232
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe