minä tein sen! Ylitin itseni!*kumartelee ja taputtaa itselleen* No joo, tässä se on...
”Espeon! Espeon!” Pokemonit huusivat, juosten samalla rantaa pitkin. Läähättäen Umbreon ja Vulpix asettuivat lähimmän palmun varjoon.
”Ääh, en jaksa juosta enää sadasosamillimetriäkään, Vulpix valitteli. Umbreon katsoi häntä myötätuntoisesti. ”Samat sanat, mutta emme saa jättää Espeonia vaaraan.”
Pian Steelix hilautui heidän luokseen. ”Voin jatkaa etsimistä. Jääkää te vaan tänne lepäämään, minä kun en väsy niin helposti”. Kaksikko katsoi häntä kiitollisena. ”Lupaamme jatkaa heti, kun olemme hetken levänneet”, Umbreon lupasi.
Steelixin lähdettyä matkaan, Neo liiti palmujen seasta rannalle. ”Onko ystävänne jo löytynyt?” Vulpix ja Umbreon ravistelivat päitään.
”Kröhöhöm!” kuului samassa heidän yläpuoleltaan. ”Jos ja kun olette saaneet tarpeeksenne siitä autuaasta löhöilystä, olisin erittäin kiitollinen, jos millään jaksaisitte vaivautua laskemaan minut alas”.
Kaverukset katselivat ympärilleen, kunnes Neo hoksasi Espeonin roikkuvan pää alaspäin puusta. Umbreon ja Vulpix katsoivat myös ylös, ja huomasivat Espeonin, mutta eivät voineet olla nauramatta kaverinsa surkealle tilanteelle.
”Just joo. Täällä sitä vaan roikutaan korkealla, niin että veri menee päähän, ja mitäs te teette? Nauratte minulle!” Espeon huuteli ja otti naamalleen loukkaantuneen ilmeen. Vulpix ja Umbreon katselivat toisiaan säälivästi, mutta repesivät kahta kovempaan nauruun. ”Anteeksi, mutta näytät täältä katsottuna pieneltä vaaleanpunaiselta mötikältä, joka roikkuu yhden jalan varassa palmussa.”
Hysteerinen naurukohtaus valtasi alhaalla seisoskelevat pokemonit, eikä Espeonkaan voinut muuta, kuin nauraa muiden mukana.
Lopulta, kun pahimmat naurut oli naurettu, Umbreon ja Vulpix alkoivat mietiskellä, miten saisivat Espeonin turvallisesti maahan. Vulpix ehdotti voivansa käräyttää köyden poikki, mutta Umbreon torjui ehdotuksen.
”Voi vahingossa osua Espeoniin, ja alastulo on muutenkin sen verran vaarallinen, että ei kannata katkaista köyttä”, tämä selitti. Neo lensi sillä välin ylös, puhelemaan Espeonin kanssa.
”Millaisia suunnitelmia noilla kahdella on pääni menoksi?” Espeon kysyi huvittuneena. Neo tutkaili alhaalla hurjasti viittoileviin pokemoneihin, jotka vähän väliä vilkuilivat ylös heidän suuntaan. ”He odottavat Steelixin paluuta. Hänen avulla saavat sinut nostettua alas”.
Espeon huokaisi hiljaa, mutta oli kuitenkin tyytyväinen ratkaisuun.
Noin puolentunnin odottelun jälkeen Steelix palasi takaisin. ”Oletteko löytäneet hänet?” se kysyi Umbreonilta ja Vulpixilta. Kaksikko vain katseli Steelixiä huvittuneina. Ärtyneenä se nosteli kulmiaan. ”No? Oletteko, vai ette?” Vulpix ja Umbreon virnistelivät ja tuuppivat toisiaan kylkiin, kunnes Umbreon sai nyökättyä ylöspäin. Steelixkin katsahti ylös ja näki Espeonin.
”Mitä sinä siellä teet?” se kysyi hämmästyneenä.
”Miltäs näyttää?” toinen huusi takaisin. ”Elän elämäni luksushetkiä!”
Steelix hymähti, mutta siirtyi kuitenkin lähemmäs palmua. ” Umbreon ja Vulpix selkään. Saatte auttaa Espeonin alas”, se komensi. Yhä virnistellen Umbreon ja Vulpix kapusivat Steelixin päälaelle, joka nosti heidät korkealle Espeonin luokse.
”No mikä on suunnitelma?” Espeon kysyi.
”Ajateltiin, että Vulpix polttaa köyden poikki, ja minä otan vastaan kun tipahdat”, Umbreon selitti. Espeonin myönnyttyä ehdotukseen, Vulpix alkoi hiillostaa köyttä, ja kun köysi katkesi, Espeon lysähti pää edellä Umbreonin syliin. ”Kiitos kauheasti”, Espeon virnuili, ”vaikka se vähän kestikin. Kuka hullu levittelee tällaisia ansoja tavallisten tallaajien tielle?” Toiset ajattelivat ihan samaa.
”Sen minä vaan sanon, että ihan turvallinen ei tämä saari ole. Ensin rayguaza ja sitten tämä. Mitähän vielä?” Steelix ärhenteli.
Kun Espeon oli saatu maahan, pokemonit jatkoivat matkaa.
”Mihin me ollaan menossa?” Vulpix kysäisi Steelixin viereltä.
”On luultavasti viisainta etsiä jonkinlainen koti tuolta jostain”, Umbreon vastasi. Aurinko alkoi laskea meren taakse ja hämärän verho laskeutui saaren ylle.
”Ennen kuin tulee pimeää, minä haluan käydä uimassa” Espeon sanoi ja juoksi veteen. Muut katsoivat hölmistyneinä Espeonin hyppimistä ja loikkimista, kunnes vesi oli tarpeksi syvää, eikä Espeonista näkynyt kuin korvat.
”Kai se osaa uida?” Steelix kysyi epäröiden. Muutkin katselivat huolestuneina merelle, kun Espeonista ei kuulunut mitään. Lopulta kissamainen pää pulpahti pintaan haukkoen henkeä.
”Espeonin tuntien kaikki on mahdollista”, Umbreon tokaisi huojentuneena, ja lähti itsekin juoksemaan merta kohti.
”Tule Umbreon, tämä virkistää mukavasti!” Espeon huusi, ja sai Umbreonin vesiryöpyn niskaansa.
Steelix, Vulpix ja Neo asettuivat rantahiekalle nauttimaan auringon viime säteistä.
”Mitäköhän nuokin Eeveet ajattelivat, kun eivät muuttuneet vaporeoneiksi” Vulpix tokaisi välinpitämättömästi.
Vähän ajan kuluttua, kun aurinko oli jo melkein kokonaan laskenut, alkoi rannalla makaavien pokemonien tulla kylmä. Kerille kääriytyneinä ne seurasivat Espeonin ja Umbreonin vesileikkejä.
”Himskatti, kun on kylmä”, Steelix manasi.
”Mistä tuo suuri varjo lankesi meidän päälle?” Vulpix kysyi.
”Mikä varjo? En huomannutkaan” Steelix sanoi, ja näki samassa Espeonin ja Umbreonin vaienneen ja toljottavan heihin päin oudosti. Neo vilkaisi taakseen ja puristi kipeästi Vulpixia hännästä.
”Mitä sinä teet…?” Vulpix huudahti, mutta jähmettyi katsoessaan taakse. Steelixkin kääntyi, ja oli huutaa säikähdyksestä.
Heidän takanaan seisoi kolme, tavallista kookkaampaa Groudonia ärjyen raivoisasti.
Kappalejako kun on yleensä niin huono tässä Suomarissa, niin kaikki meni vähän syssyyn...
”Espeon! Espeon!” Pokemonit huusivat, juosten samalla rantaa pitkin. Läähättäen Umbreon ja Vulpix asettuivat lähimmän palmun varjoon.
”Ääh, en jaksa juosta enää sadasosamillimetriäkään, Vulpix valitteli. Umbreon katsoi häntä myötätuntoisesti. ”Samat sanat, mutta emme saa jättää Espeonia vaaraan.”
Pian Steelix hilautui heidän luokseen. ”Voin jatkaa etsimistä. Jääkää te vaan tänne lepäämään, minä kun en väsy niin helposti”. Kaksikko katsoi häntä kiitollisena. ”Lupaamme jatkaa heti, kun olemme hetken levänneet”, Umbreon lupasi.
Steelixin lähdettyä matkaan, Neo liiti palmujen seasta rannalle. ”Onko ystävänne jo löytynyt?” Vulpix ja Umbreon ravistelivat päitään.
”Kröhöhöm!” kuului samassa heidän yläpuoleltaan. ”Jos ja kun olette saaneet tarpeeksenne siitä autuaasta löhöilystä, olisin erittäin kiitollinen, jos millään jaksaisitte vaivautua laskemaan minut alas”.
Kaverukset katselivat ympärilleen, kunnes Neo hoksasi Espeonin roikkuvan pää alaspäin puusta. Umbreon ja Vulpix katsoivat myös ylös, ja huomasivat Espeonin, mutta eivät voineet olla nauramatta kaverinsa surkealle tilanteelle.
”Just joo. Täällä sitä vaan roikutaan korkealla, niin että veri menee päähän, ja mitäs te teette? Nauratte minulle!” Espeon huuteli ja otti naamalleen loukkaantuneen ilmeen. Vulpix ja Umbreon katselivat toisiaan säälivästi, mutta repesivät kahta kovempaan nauruun. ”Anteeksi, mutta näytät täältä katsottuna pieneltä vaaleanpunaiselta mötikältä, joka roikkuu yhden jalan varassa palmussa.”
Hysteerinen naurukohtaus valtasi alhaalla seisoskelevat pokemonit, eikä Espeonkaan voinut muuta, kuin nauraa muiden mukana.
Lopulta, kun pahimmat naurut oli naurettu, Umbreon ja Vulpix alkoivat mietiskellä, miten saisivat Espeonin turvallisesti maahan. Vulpix ehdotti voivansa käräyttää köyden poikki, mutta Umbreon torjui ehdotuksen.
”Voi vahingossa osua Espeoniin, ja alastulo on muutenkin sen verran vaarallinen, että ei kannata katkaista köyttä”, tämä selitti. Neo lensi sillä välin ylös, puhelemaan Espeonin kanssa.
”Millaisia suunnitelmia noilla kahdella on pääni menoksi?” Espeon kysyi huvittuneena. Neo tutkaili alhaalla hurjasti viittoileviin pokemoneihin, jotka vähän väliä vilkuilivat ylös heidän suuntaan. ”He odottavat Steelixin paluuta. Hänen avulla saavat sinut nostettua alas”.
Espeon huokaisi hiljaa, mutta oli kuitenkin tyytyväinen ratkaisuun.
Noin puolentunnin odottelun jälkeen Steelix palasi takaisin. ”Oletteko löytäneet hänet?” se kysyi Umbreonilta ja Vulpixilta. Kaksikko vain katseli Steelixiä huvittuneina. Ärtyneenä se nosteli kulmiaan. ”No? Oletteko, vai ette?” Vulpix ja Umbreon virnistelivät ja tuuppivat toisiaan kylkiin, kunnes Umbreon sai nyökättyä ylöspäin. Steelixkin katsahti ylös ja näki Espeonin.
”Mitä sinä siellä teet?” se kysyi hämmästyneenä.
”Miltäs näyttää?” toinen huusi takaisin. ”Elän elämäni luksushetkiä!”
Steelix hymähti, mutta siirtyi kuitenkin lähemmäs palmua. ” Umbreon ja Vulpix selkään. Saatte auttaa Espeonin alas”, se komensi. Yhä virnistellen Umbreon ja Vulpix kapusivat Steelixin päälaelle, joka nosti heidät korkealle Espeonin luokse.
”No mikä on suunnitelma?” Espeon kysyi.
”Ajateltiin, että Vulpix polttaa köyden poikki, ja minä otan vastaan kun tipahdat”, Umbreon selitti. Espeonin myönnyttyä ehdotukseen, Vulpix alkoi hiillostaa köyttä, ja kun köysi katkesi, Espeon lysähti pää edellä Umbreonin syliin. ”Kiitos kauheasti”, Espeon virnuili, ”vaikka se vähän kestikin. Kuka hullu levittelee tällaisia ansoja tavallisten tallaajien tielle?” Toiset ajattelivat ihan samaa.
”Sen minä vaan sanon, että ihan turvallinen ei tämä saari ole. Ensin rayguaza ja sitten tämä. Mitähän vielä?” Steelix ärhenteli.
Kun Espeon oli saatu maahan, pokemonit jatkoivat matkaa.
”Mihin me ollaan menossa?” Vulpix kysäisi Steelixin viereltä.
”On luultavasti viisainta etsiä jonkinlainen koti tuolta jostain”, Umbreon vastasi. Aurinko alkoi laskea meren taakse ja hämärän verho laskeutui saaren ylle.
”Ennen kuin tulee pimeää, minä haluan käydä uimassa” Espeon sanoi ja juoksi veteen. Muut katsoivat hölmistyneinä Espeonin hyppimistä ja loikkimista, kunnes vesi oli tarpeksi syvää, eikä Espeonista näkynyt kuin korvat.
”Kai se osaa uida?” Steelix kysyi epäröiden. Muutkin katselivat huolestuneina merelle, kun Espeonista ei kuulunut mitään. Lopulta kissamainen pää pulpahti pintaan haukkoen henkeä.
”Espeonin tuntien kaikki on mahdollista”, Umbreon tokaisi huojentuneena, ja lähti itsekin juoksemaan merta kohti.
”Tule Umbreon, tämä virkistää mukavasti!” Espeon huusi, ja sai Umbreonin vesiryöpyn niskaansa.
Steelix, Vulpix ja Neo asettuivat rantahiekalle nauttimaan auringon viime säteistä.
”Mitäköhän nuokin Eeveet ajattelivat, kun eivät muuttuneet vaporeoneiksi” Vulpix tokaisi välinpitämättömästi.
Vähän ajan kuluttua, kun aurinko oli jo melkein kokonaan laskenut, alkoi rannalla makaavien pokemonien tulla kylmä. Kerille kääriytyneinä ne seurasivat Espeonin ja Umbreonin vesileikkejä.
”Himskatti, kun on kylmä”, Steelix manasi.
”Mistä tuo suuri varjo lankesi meidän päälle?” Vulpix kysyi.
”Mikä varjo? En huomannutkaan” Steelix sanoi, ja näki samassa Espeonin ja Umbreonin vaienneen ja toljottavan heihin päin oudosti. Neo vilkaisi taakseen ja puristi kipeästi Vulpixia hännästä.
”Mitä sinä teet…?” Vulpix huudahti, mutta jähmettyi katsoessaan taakse. Steelixkin kääntyi, ja oli huutaa säikähdyksestä.
Heidän takanaan seisoi kolme, tavallista kookkaampaa Groudonia ärjyen raivoisasti.
Kappalejako kun on yleensä niin huono tässä Suomarissa, niin kaikki meni vähän syssyyn...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tulihan se viimein sieltä. :) Hyvä stoori. Mahtavaa. xD Espeon pääset nytten vauhtiin. x)
Nyt mie pääsen vauhtiin... Huomenna sitä yritän viimeistään saada, kun flunssaisena en mee kouluun ni voinpahan nörttäillä koko päivän..:)