Paljon oli aivopestyjä Helsingin Johanneksen kirkossa

Ehtoollisjono ulottui ulos asti.

Huomenna seurat jatkuvat Helsingin Rauhanyhdistyksellä Oulunkylässä Myrskyläntiellä., jonne pääsee muuten kätevästi junalla. Jos et pääse, kuuntele puhelinseurat.

En ole varma pystyykö päiväseuroja kuuntelemaan mutta ainakin klo 18 seurat voi kuunnella puhelimessa.

Puhelinkuuntelu:

Seura-aikoina numerossa 0600-39-2974. Puhelun hinta 0,05 euroa/min paikallisverkkomaksu. Hinta on sama kaikkialta Suomesta.

http://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/
502309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Kohta pitää rakentaa isompia kirkkoja. Aivopesu vain jatkuu ja leviää. Tätä aivopesuahan harjoitettiin aikanaan Neuvostoliitossa ja Kiinassa. Vielä nykyään Afganistanissa, Irakissa, Iranissa jne. Kaikissa näissä vääräuskoiset tapettiin tai muutoin hoideltiin. Aivopesun räikein esimerkki taitaa olla pol potin lapsisotilaat jotka opetettiin tappamaan ihmisiä jo 3 vuotiaista lähtien. Lapsi kun uskoo jos sanoo että musta on valkoista.

Äänestä

Tulipa nuoruus mieleen, kun tulevan mieheni kanssa olimme samanlaisessa nojossa Helsingin syysseuroissa. En tuntenut olevani aivopesty enkä harhaopissa, vaan kuuluvani valittuun sukuun ja Jumalan "silmäterään". Se oli mahtavaa!

Jos olisin saanut jatkaa sillä tiellä niin, millainen omavanhurskas, itserakas ja omahyväinen tuomari MINÄ nyt olisinkaan!

Ihmisvoimat ja sivulliset eivät voi kenenkään käsitystä muuttaa. Onneksi Jumalalla on konstinsa katkaista väärä tiemme ja raottaa hieman oikeaa totuutta, jotta Hän saisi kunnian ja me alkaisimme tuntea aitoa lähimmäisenrakkautta.

Äänestä
  • ja jos olen käsittänyt oikein, sinun kohdallasi tuo synti oli se, että aloit hyväksyä ehkäisyn.

    Äänestä

  • sinulle!

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    ja jos olen käsittänyt oikein, sinun kohdallasi tuo synti oli se, että aloit hyväksyä ehkäisyn.

    ehkäisy synniksi sanotaan?

    Äänestä

  • "Jumalan silmäterä". Jotenkin pidän tuosta ilmauksesta. "Sinäkin olet tärkeä". Aika lohdullista.

    Mutta auta armias, jos et kuulu Meidän joukkoomme; silloin sinä olet yksin ja hyljätty. Ei Jumala erakkoja kuule, eikä syntejä yksinään anteeksi saa. Jonoon siitä, JONOON!!!

    Jono on tärkeä, sitä eivät kaikki ymmärrä. Jono vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylpeyttä ryhmästä. Lisäksi massatapahtumat luovat tunteen joukon kaikkivoipaisuudesta ja ovat voimannäyte ulkopuolisille.

    Ylen(syöneet) uutiset: "Vuoden 2003 suviseuroissa oli kävijöitä ensimmäistä triljoonaa. Ensi vuodeksi tapahtuman uskotaan edelleen paisuvan kuin pullataikinan."

    Joukossa on voimaa. Liity sinäkin meihin. Ei miljoona kärpästä voi olla väärässä. Ja muista seisoa suorassa.

    Jälkeenpäin voit sitten hehkuttaa, kuinka teitä on PALJON. Ei sillä asialla niin väliä.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    ja jos olen käsittänyt oikein, sinun kohdallasi tuo synti oli se, että aloit hyväksyä ehkäisyn.

    Noin vähänkö olet kirjoituksistani ymmärtänyt?

    Luuletko minua niin yksioikoiseksi, että tuollainen yksittäinen asia olisi se minun kynnyskysymykseni? Sitä paitsi se olisi ollut helppo hoitaa päiväjärjestyksestä, koska en edes ollut ehtinyt ehkäistä. Voiko hyväksyminen eli asenne olla noin kohtalokas? Näköjään!

    Ethän itsekään hyväksynyt silloista suhtautumista perhesuunnitteluun. Muistan, kuinka kauhistelit erästä Päivämiehen kirjoitusta, jonka kopioisin tänne kesällä.

    Luepa AJATUKSELLA uudestaan kirjoitukseni toiselta sivulta "Arkaluontoinen kysymys" kohdasta "kerron vähän" 30.9.

    Ehkäisyasiakin oli yksi niistä, jonka kautta minun oli ruvettava miettimään, mitä kuuliaisuus "jumalan huoneen hallitukselle" tarkoitti.

    Nykyisin osaan jo joskus kiittää Jumalaa kohtalostani. Pikku hiljaa tajuaa paremmin, mistä on ollut kysymys.

    Äänestä

  • Matkamies kirjoitti:

    sinulle!

    Siunausta todella tarvitsen elämääni, vaikka ulkonaisesti menee suht.koht. hyvin.

    Onneksi teitä toivottajia löytyy täältä!

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    En edelleenkään hyväksy ehkäisyä. On eri asia olla hyväksymättä ehkäisy ja hyväksyä se yksittäistapauksissa jos äidin henki on vaarassa kuin alkaa ehkäistä koska ei huvita tehdä isompaa perhettä tai väsyttää kuten meitä kaikkia äitejä melkein aina väsyttää

    Minä voisin kirjoittaa samalla tavalla, että en hyväksy ehkäisyä, mutta yksittäistapauksissa hyväksyn ja niitä tapauksia voi minulla olla mielessäni enemmän kuin Sinulla. Eikö se ole sama asia? Sinun omatuntoko määrää rajat muillekin?

    SRK:n ehkäisykantaa ja yleistä tulkintaa siitä ja veeällien käytäntöä en hyväksy. Ainakaan omalle kohdalleni.

    Holtittomuutta, itsekkyyttä, vastuuttomuutta ja toisen ihmisen hyväksikäyttöä en hyväksy, ehkäisy on pieni tekijä väärinkäytöksissä minun mielestäni. Joskus jopa hyvä asia!

    Ei se ole ollenkaan sama asia.

    Aika mielenkiintoista muuten: keskustelepa tästäa asiasta tuon !!! kanssa.

    Huomaan että vivahteiden taju katoaa kun ihminen kuin vl:t lähtee uskosta (anteeksi kaikki muut 'uskovaiset').

    Vlm ja minä ollaan tuhat kertaa selitetty että oikeaa uskoa voi olla muuallakin kuin vl-liikkeessä ja ei ole meidän tehtävämme sanoa onko sitä vai ei, kunhan uskomme itse syntimme anteeksi.

    Tästä seuraa hirveät haukut ja kiemurtelu-syytökset !!!:ltä.

    Sama ilmiö tuon ehkäisy-asian kohdalla sinun suhteen.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Noin vähänkö olet kirjoituksistani ymmärtänyt?

    Luuletko minua niin yksioikoiseksi, että tuollainen yksittäinen asia olisi se minun kynnyskysymykseni? Sitä paitsi se olisi ollut helppo hoitaa päiväjärjestyksestä, koska en edes ollut ehtinyt ehkäistä. Voiko hyväksyminen eli asenne olla noin kohtalokas? Näköjään!

    Ethän itsekään hyväksynyt silloista suhtautumista perhesuunnitteluun. Muistan, kuinka kauhistelit erästä Päivämiehen kirjoitusta, jonka kopioisin tänne kesällä.

    Luepa AJATUKSELLA uudestaan kirjoitukseni toiselta sivulta "Arkaluontoinen kysymys" kohdasta "kerron vähän" 30.9.

    Ehkäisyasiakin oli yksi niistä, jonka kautta minun oli ruvettava miettimään, mitä kuuliaisuus "jumalan huoneen hallitukselle" tarkoitti.

    Nykyisin osaan jo joskus kiittää Jumalaa kohtalostani. Pikku hiljaa tajuaa paremmin, mistä on ollut kysymys.

    No kerro sitten mistä oli kysymys.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    No kerro sitten mistä oli kysymys.

    Yritän koko ajan. Tällä sivulla "hoitokokoukset" alla kerroin hieman lisää.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Siunausta todella tarvitsen elämääni, vaikka ulkonaisesti menee suht.koht. hyvin.

    Onneksi teitä toivottajia löytyy täältä!

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Ei se ole ollenkaan sama asia.

    Aika mielenkiintoista muuten: keskustelepa tästäa asiasta tuon !!! kanssa.

    Huomaan että vivahteiden taju katoaa kun ihminen kuin vl:t lähtee uskosta (anteeksi kaikki muut 'uskovaiset').

    Vlm ja minä ollaan tuhat kertaa selitetty että oikeaa uskoa voi olla muuallakin kuin vl-liikkeessä ja ei ole meidän tehtävämme sanoa onko sitä vai ei, kunhan uskomme itse syntimme anteeksi.

    Tästä seuraa hirveät haukut ja kiemurtelu-syytökset !!!:ltä.

    Sama ilmiö tuon ehkäisy-asian kohdalla sinun suhteen.

    Ei ole ollut tarkoitus haukkua eikä syyttää. Anteeksi, jos olen siihen syyllistynyt!

    Sinun sekavasta tekstistäsi olin lukevinani loukkauksen. Pyysit jotain anteeksikin, et vissiin minulta kuitenkaan.

    Miten vivahteiden taju olisi voinut minulta kadota, kun sitä tuossa asiassa ei ole ollutkaan. Eli oli vain "ei hyväksytä" ilman mitään "muttia" ja poikkeuksia. Tällainen muistikuva minulla on vl-uskoni ajoilta. Mahdollisesti muistan väärin.

    Nyt minulla on taas se tieto tuoreena, että yksinkertaisinkin vl tajuaa eri vivahteet noissa uskonasioissa paremmin kuin kukaan vl-uskosta lähtenyt.

    Anteeksi, hieman epäilyttää! Varsinkin se vivahde-ero-asia!

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    Minä olen siinä uskossa, että Jumala tietää tasan tarkkaan jo tällä hetkellä vastauksen.

    Jos Taivaallinen Isäni on yhtä rakastava silloin, kun Hän tuntuu tällä hetkellä, niin ei minulla ole hätää. Kyllä Hän heikot lapsensa tuntee ja antaa jo täällä ajassa armonsa ja anteeksiantamuksensa ja pitää lapsenaan loppuun saakka. Kenellä meistä on hyviä ja täydellisiä tekoja on Hänelle tarjota?

    Kysymyksesi oli todella rankka ja raaka.

    Jumala sen Sinulle anteeksi antakoon!

    Itsekin sanot aika tiukasti, mm minun ymmärrystä epäilet. Joten annapa meidänkin olla inhimillisiä.

    Olen koittanut ymmärtää ja tukea sinua mutta heti tilaisuuden tullen minua sätit huonosta ymmärryksestä.

    Olen selvittänyt tätä vivahdeasiaa kohdassa teit niin tai näin niin aina väärinpäin.

    On totta että 70-luvulla ei armoa tunnettu juuri missään. Toki oli ihmisiä joilla armeliaisuus tai usko säilyi puhtaana eikä kova lakihenki sitä pilannut. Ehkä tarkoitit vain tuota aikaa jolloin ei 'vivahteita' suvaittu?

    Nyt kun me olemme tavallaan inhimillisempiä me vl: t niin siitä pitäisi lausua kiitos Taivaan Isälle että Hän on kirkastanut lakihengen meille synniksi, eikä alkaa pilkata meitä siitä, että soudamme ja huopaamme. Jumala pani monen tyhmistymään 70-luvulla (en tarkoita kaikkia tapauksia, mutta keskeisintä 70-luvulla oli kovuus ja lakihenki).

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    En edelleenkään hyväksy ehkäisyä. On eri asia olla hyväksymättä ehkäisy ja hyväksyä se yksittäistapauksissa jos äidin henki on vaarassa kuin alkaa ehkäistä koska ei huvita tehdä isompaa perhettä tai väsyttää kuten meitä kaikkia äitejä melkein aina väsyttää

    Miksi vain äitejä? Kai väsyttää isiä yhtä paljon =)?

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    Älä säikähdä tuollaisia pöyristyttäviä ja hereettisiä kirjoituksia ex-vl. Tuskin säikähdätkään, mutta joku entinen vl joskus on ilmaissut kiitollisuutensa siitä että saa kuulla myös toisenlaisia mielipiteitä... tuollainen opetus mitä Jojo opettaa on mitä kammottavinta, vapauden riistävää harhaopetusta!

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Olen selvittänyt tätä vivahdeasiaa kohdassa teit niin tai näin niin aina väärinpäin.

    On totta että 70-luvulla ei armoa tunnettu juuri missään. Toki oli ihmisiä joilla armeliaisuus tai usko säilyi puhtaana eikä kova lakihenki sitä pilannut. Ehkä tarkoitit vain tuota aikaa jolloin ei 'vivahteita' suvaittu?

    Nyt kun me olemme tavallaan inhimillisempiä me vl: t niin siitä pitäisi lausua kiitos Taivaan Isälle että Hän on kirkastanut lakihengen meille synniksi, eikä alkaa pilkata meitä siitä, että soudamme ja huopaamme. Jumala pani monen tyhmistymään 70-luvulla (en tarkoita kaikkia tapauksia, mutta keskeisintä 70-luvulla oli kovuus ja lakihenki).

    Kuvio menee näin:

    1. 1970-luvulla lastadiolaiset olivat mielestään kaikesta absoluuttisen oikeassa, sillä olihan "Pyhä Henki" ohjaamassa kovaa ja armotonta "lakihenkeä".

    2. 2000-luvulla lestadiolaiset myöntävät 1970-luvun "lakihengen" vääräksi, mutta katsovat, että NYT kaikki näkemykset ovat kohdallaan.

    Kysymyksiä:
    - Johdattiko "Pyhä Henki" 1970-luvulla väärään vai eikö sitä ollutkaan?
    - Sanooko joku 2020-luvulla, että 2000-luvun opit olivat vääriä, mutta nyt on kaikki hyvin. "Taivaan isä" on onneksi NYT kirkastanut ne ja ne asiat synniksi.

    Johtopäätös: Lestadiolaisten on turha julistaa absoluuttista totuutta ja "valituna kansana" olemista...

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    Miksi vain äitejä? Kai väsyttää isiä yhtä paljon =)?

    En usko että yhtä paljon. Minun mies ei ole koskaan noussut imettämään ja olen imettänyt elämässäni yhteensä noin 14 vuotta. Olen rakastanut imetystä, mutta en tietenkään yöimetystä. Olen kyllä kuullut että jossakin perheessä mies repii tissin vaavin suuhun ja imettää vaavin.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    Älä säikähdä tuollaisia pöyristyttäviä ja hereettisiä kirjoituksia ex-vl. Tuskin säikähdätkään, mutta joku entinen vl joskus on ilmaissut kiitollisuutensa siitä että saa kuulla myös toisenlaisia mielipiteitä... tuollainen opetus mitä Jojo opettaa on mitä kammottavinta, vapauden riistävää harhaopetusta!

    Ei raamatun sana ole "vesittynyt"aikojen saatossa,luepa tarkaan raamattuasi ja tule sitten sanomaan"kammottaviksi" Jos tänä päivänä Sanaa saarnattaisiin kuten esim Jesaja ,Jeremia,Daniel,Johannes kastaja Jeesus,ja apostolit,"roihuisivat"nuotiot" totuuden puhujille.Kyllä se näin on,ei synti ole muuttunut lievemmäksi ja Jumala ei katso sormien välistä tämän ajan "oikeaoppisia" Kyllä se on syntienanteeksi saaminen evankeliumin "takana" tänäänkin,jota Jumalanvaltakunnasta saarnataan.Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan saarnan kautta.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Minä olen siinä uskossa, että Jumala tietää tasan tarkkaan jo tällä hetkellä vastauksen.

    Jos Taivaallinen Isäni on yhtä rakastava silloin, kun Hän tuntuu tällä hetkellä, niin ei minulla ole hätää. Kyllä Hän heikot lapsensa tuntee ja antaa jo täällä ajassa armonsa ja anteeksiantamuksensa ja pitää lapsenaan loppuun saakka. Kenellä meistä on hyviä ja täydellisiä tekoja on Hänelle tarjota?

    Kysymyksesi oli todella rankka ja raaka.

    Jumala sen Sinulle anteeksi antakoon!

    Totuus ei pala tulessakaan ja totuuden sanoja ei saa "yösijaa" nämä olivat kansan viisauksia ja jos Jumalan sana eei ole totuutta niin mikä sitten.Ei syntikäsitys ole muuttunut lievemmäksi.Toivottavasti Jumala antaa sinulle vielä etsikonajan ja saat "tuhlaaja-naisena" parannuksen-armon.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Olen selvittänyt tätä vivahdeasiaa kohdassa teit niin tai näin niin aina väärinpäin.

    On totta että 70-luvulla ei armoa tunnettu juuri missään. Toki oli ihmisiä joilla armeliaisuus tai usko säilyi puhtaana eikä kova lakihenki sitä pilannut. Ehkä tarkoitit vain tuota aikaa jolloin ei 'vivahteita' suvaittu?

    Nyt kun me olemme tavallaan inhimillisempiä me vl: t niin siitä pitäisi lausua kiitos Taivaan Isälle että Hän on kirkastanut lakihengen meille synniksi, eikä alkaa pilkata meitä siitä, että soudamme ja huopaamme. Jumala pani monen tyhmistymään 70-luvulla (en tarkoita kaikkia tapauksia, mutta keskeisintä 70-luvulla oli kovuus ja lakihenki).

    En jaksanut lukea sitä ketjua ollenkaan. Hyvä kun vastasit henk.kohtaisesti.

    Pyydän todella sydämestäni anteeksi, kun olen kirjoittanut sellaista tekstiä, jossa on pikkakirves heilunut. Vaikka tiedän vaaran ja yritän varoa sitä, näköjään epäonnistun.

    Tämä aihe on minulle tosi paha, sillä asian ympärillä on monet itkut itketty, syytökset saatu!

    Hyvin osaat hahmottaa 70-lukua, etkä ole minun kokemuksiani valheiksi leimannut. Kiitos rehellisyydestäsi ja avomielisyydestäsi!

    Minäkin yritän mennä eteenpäin, nyt kun olen saanut "takkiani" hieman tyhjentää!

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Itsekin sanot aika tiukasti, mm minun ymmärrystä epäilet. Joten annapa meidänkin olla inhimillisiä.

    Olen koittanut ymmärtää ja tukea sinua mutta heti tilaisuuden tullen minua sätit huonosta ymmärryksestä.

    Koska niin paljon itse kirjoitat ja nopeasti vastaat, niin ajattelin, että et kiireessä lukenut tarpeeksi tarkkaan tekstiäni. Siitä se johtui, miksi niin kirjoitin. En Sinun ymmärrystäsi arvioi, saati säti.

    Arvostan inhimillisyyttäsi!

    Anteeksi taas kerran!

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Totuus ei pala tulessakaan ja totuuden sanoja ei saa "yösijaa" nämä olivat kansan viisauksia ja jos Jumalan sana eei ole totuutta niin mikä sitten.Ei syntikäsitys ole muuttunut lievemmäksi.Toivottavasti Jumala antaa sinulle vielä etsikonajan ja saat "tuhlaaja-naisena" parannuksen-armon.

    Koska noin ihan "nimeltä" mainiten lähetät viestiä minulle, niin tapanani on siihen jotenkin vastata.

    Minulla ei ole Sinulle tällä hetkellä mitään kirjoitettavaa. En osaa!

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    Yleensä kyllä on kristikunnassa ajateltu niin, että Jumala viimeisellä tuomiolla tuomari eikä syyttäjä. Isä toimii tuomarina, sielunvihollinen syyttää ja Poika toimii puolustajana ja edesvastaajana.

    Kun vihollinen sanelee syytöksiään, Poika seisoo omiksi tuntemiensa edessä peittäen heidän rikoksensa ja silloin Isä eli tuomari ei näe heidän rikoksiaan, vaan julistaa syyttömäksi.

    Mutta ne joita Poika ei tunne, ne seisovat ilman suojaa ja Isä tuomitsee heidät sielunvihollisen omaisuudeksi ja kohtalotovereiksi tuliseen gehennaan koko ikuisuudeksi.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    Älä säikähdä tuollaisia pöyristyttäviä ja hereettisiä kirjoituksia ex-vl. Tuskin säikähdätkään, mutta joku entinen vl joskus on ilmaissut kiitollisuutensa siitä että saa kuulla myös toisenlaisia mielipiteitä... tuollainen opetus mitä Jojo opettaa on mitä kammottavinta, vapauden riistävää harhaopetusta!

    Kiitos tuestasi! Tärkeää että tulet mukaan.

    Hyvin usein tunnen itseni epäileväiseksi veeällien seurassa. Heidän varmuutensa ja oikeassa olemisen tuntonsa järkyttää ja mykistääkin, kuten Jojo teki.

    Noh, mikäpä pakko täällä on roikkua ja kerjätä verta nenästä!

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    tekstiä.

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    En usko että yhtä paljon. Minun mies ei ole koskaan noussut imettämään ja olen imettänyt elämässäni yhteensä noin 14 vuotta. Olen rakastanut imetystä, mutta en tietenkään yöimetystä. Olen kyllä kuullut että jossakin perheessä mies repii tissin vaavin suuhun ja imettää vaavin.

    ...äiti vain imettää ja isä tekee kaiken muun, niin varmaan ei äiti väsyisi enemmän kuin isä.

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Ei raamatun sana ole "vesittynyt"aikojen saatossa,luepa tarkaan raamattuasi ja tule sitten sanomaan"kammottaviksi" Jos tänä päivänä Sanaa saarnattaisiin kuten esim Jesaja ,Jeremia,Daniel,Johannes kastaja Jeesus,ja apostolit,"roihuisivat"nuotiot" totuuden puhujille.Kyllä se näin on,ei synti ole muuttunut lievemmäksi ja Jumala ei katso sormien välistä tämän ajan "oikeaoppisia" Kyllä se on syntienanteeksi saaminen evankeliumin "takana" tänäänkin,jota Jumalanvaltakunnasta saarnataan.Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan saarnan kautta.

    ...oikeastaan yhtään mitään. Synti on syntiä, olenko muuta väittänyt? Mutta kun Raamattu ei saarnaa ehkäisyä synniksi. Ja Jumala ehdottomasti kieltää meitä lisäämästä Raamatun käskyihin mitään:

    "Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan." (5. Moos. 4:2)

    Sinä olet nyt lisäämässä Jumalan käskyihin omiasi.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Kiitos tuestasi! Tärkeää että tulet mukaan.

    Hyvin usein tunnen itseni epäileväiseksi veeällien seurassa. Heidän varmuutensa ja oikeassa olemisen tuntonsa järkyttää ja mykistääkin, kuten Jojo teki.

    Noh, mikäpä pakko täällä on roikkua ja kerjätä verta nenästä!

    ...millainen vaikutus tuollaisilla sanoilla voi olla, jos on tuolla tavalla puhuvien keskellä kasvanut. Mutta ne eivät muuta ole kuin perkeleen kahle... jotka Jeesus on tullut rikkomaan. Etsikäämme jokainen ensiksi Jumalan valtakuntaa, hiljentykäämme jumalan edessä omissa kammioissamme... niin hän on luvannut johdattaa. Hän näyttää synniksi sen, mikä todella on syntiä, ja vapauttaa harhaluuloista. Joskus vaan pitää sulkea korvansa ihmisten jaarituksilta. On hyvin vaarallista puhua noin kuin Jojo puhuu. Hän ei selvästikään etsi Jumalaa elämässään.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    ...oikeastaan yhtään mitään. Synti on syntiä, olenko muuta väittänyt? Mutta kun Raamattu ei saarnaa ehkäisyä synniksi. Ja Jumala ehdottomasti kieltää meitä lisäämästä Raamatun käskyihin mitään:

    "Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan." (5. Moos. 4:2)

    Sinä olet nyt lisäämässä Jumalan käskyihin omiasi.

    Kyllä siellä on "ehkäisystä" mutta ei juuri sillä sanalla.Luehan tarkkaan raamattusi,Jumala käski miehen ja naisen yhtyä yhdeksi ja lisääntyä ja täyttää maa.Te eksytte kun ette tunne kirjoituksia,sekin sana löytyy raamatusta.

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    tekstiä.

    No niin ,olet saamassa mahahaavan,mene lääkäriin ettei pahempaa tule

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Mitä aiot sitten kun viimeisellä tuomiolla olemme vastata Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"Anteeksi noin rankka kysymys,mutta luulen että me kaikki joudumme kerran vastaamaan teoistamme,onko silloin vanhurskauden vaate yllämme vai omat "saastaiset"pukimet.

    "Jumalalle kun Hän kysyy sinulta"Missä ovat ne lapset jotka olisin sinulle antanut,mutta sinä et tahtonut heitä ottaa vastaan?"

    Pitääkö tämä tulkita niin että nuo lapset ovat Jumalalta hukassa? Ovatko he olemassa jossakin vaikkeivat syntyneet maapallolle?

    Äänestä

  • ACIM kirjoitti:

    Kun ihminen suuressa viisudessaan alkaa itse päättää ottaako lapset Kumalan lahjoina vastaan vai "ehkäisee" tai jopa "murhaa"eli abortoi vaikka ei äidin henki olisi vaarassa,eli itse ei halua synnyttää lasta juostessaan "uraputkessa"tai on "käynyt vieraissa"ja on tullut "vahinko" ja siksi mielummin "tappaa"sikiön kuin ottaa vastaan uuden elämän,eli lapsen.Kyllä Jumala on antanut vallan valita mutta ihmisen valinnat eivät ole aina oikeita ja siksi hän joutuu niistä valinnoista vastaamaan kerran Jumalalle.Täällä moni sanoo ettei ehkäisystä mainita raamatussa mutta kyllä siellä kerrotaan luomiskertomuksessa jo miten ihmiset luotiin mieheksi ja naiseksi ja heidän tulee lisääntyä jne.Ihmiset ovat poikenneet pois Jumalan käskyistä ja neuvoista ja tähän on tultu eli synti ja epäusko eksytykset tuhoavat ihmiset niinkuin Nooan päivinä,silloin ei pelastunut kuin Nooa vaimonsa ,pokiens ja miniöidensä kanssa heitä oli alle 10 ihmistä,ja silloin oli jo paljon kansoja ja kansakuntia.Sodoman ja Gomoran on huokeampi tuomiopäivänä kuin tämän ajan kansan Raamatun mukaan.Nekin kaupungit Jumala tuhosi kun synti oli niin suureksi tullut.Löytyneekö uskoa maanpäältä viimeisenä aikana,valitutkin,jos olisi mahdollista eksytetään,täällä palstalla on paljon "eksyttäjiä" jotka yrittävät Jumalanlapsia eksyttää ja tehdä jopa raamatunsanankin kyseenalaiseksi.Jumalanvaltakunta on vielä täällä maan päällä ja se koostuu uskovaisista jotka haluavat vain uskoa omat syntinsä anteeksi ja haluavat että kaikki ulkopuolella olevatkin sen valtakunnan löytäisivät,tulisivat sisälle ovesta eli Jeesuksen kautta joka muualta tulee on varas ja ryöväri.Jeesus lähetti omat opetuslapsensa sitä evankeliumin saarnaa kuuluttamaan ja se on kulkenut "jalkojen päällä" suusta suuhun ja sydämestä sydämeen.Miksi se on niin vaikea uskoa kun se on niin helppo uskoa kun uskon esikuva on lapsi ja lasten kaltaisten on Jumalanvaltakunta.Jeesus itse sen sanoi kun hän otti syliinsä lapsen ja siunasi häntä.Suotta ei sanota,"kellä korva on se kuulkoon,mitä Henki seurakunnille sanoo"
    Herra lahjanasi sain,/nuoren elämäni./Pidä joka askel vain,/kiinni kädestäni./Toivo loistaa kirkkaana,/elämäni tiellä/ kun vain sinä Jumala /itse ohjaat tiellä. Niin kuin tuuli lakaisee,/lehdet pitkin maata./moni meistä pakeenee,/ iloita ei saata./kun on mieli toivoton/eikä ole määrää/valheen henki armoton,/ohjaa tietä väärään. Kiitos Isä että saan /kasvaa hoidossasi/.Suljet suojaan rakkaimpaan,/seurakunnassasi/.Turvan jota tarvitsen/,minullekkin annat/päästät alta syntien/sanallasi kannat. virsi 507 1-3

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    En jaksanut lukea sitä ketjua ollenkaan. Hyvä kun vastasit henk.kohtaisesti.

    Pyydän todella sydämestäni anteeksi, kun olen kirjoittanut sellaista tekstiä, jossa on pikkakirves heilunut. Vaikka tiedän vaaran ja yritän varoa sitä, näköjään epäonnistun.

    Tämä aihe on minulle tosi paha, sillä asian ympärillä on monet itkut itketty, syytökset saatu!

    Hyvin osaat hahmottaa 70-lukua, etkä ole minun kokemuksiani valheiksi leimannut. Kiitos rehellisyydestäsi ja avomielisyydestäsi!

    Minäkin yritän mennä eteenpäin, nyt kun olen saanut "takkiani" hieman tyhjentää!

    Anteeksi vielä samoin. Olemme olleet samalla ry:llä ja melko varmasti tiedät minut, isäni oli puhuja ja sidottiin. Voin laittaa hänen alkukirjaimet jos lupaat ettet kirjoita tästä eteenpäin: T.H.

    Minut sidottiin myös, olin 13 v, en tajunnut koko touhusta YHTÄÄN MITÄÄN.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    ...millainen vaikutus tuollaisilla sanoilla voi olla, jos on tuolla tavalla puhuvien keskellä kasvanut. Mutta ne eivät muuta ole kuin perkeleen kahle... jotka Jeesus on tullut rikkomaan. Etsikäämme jokainen ensiksi Jumalan valtakuntaa, hiljentykäämme jumalan edessä omissa kammioissamme... niin hän on luvannut johdattaa. Hän näyttää synniksi sen, mikä todella on syntiä, ja vapauttaa harhaluuloista. Joskus vaan pitää sulkea korvansa ihmisten jaarituksilta. On hyvin vaarallista puhua noin kuin Jojo puhuu. Hän ei selvästikään etsi Jumalaa elämässään.

    Lohdutapa minuakin. Minua on kohdeltu tasan yhtä raa'asti kuin x-vl:ää etkä minua lohduta!

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Koska niin paljon itse kirjoitat ja nopeasti vastaat, niin ajattelin, että et kiireessä lukenut tarpeeksi tarkkaan tekstiäni. Siitä se johtui, miksi niin kirjoitin. En Sinun ymmärrystäsi arvioi, saati säti.

    Arvostan inhimillisyyttäsi!

    Anteeksi taas kerran!

    :)))))

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Anteeksi vielä samoin. Olemme olleet samalla ry:llä ja melko varmasti tiedät minut, isäni oli puhuja ja sidottiin. Voin laittaa hänen alkukirjaimet jos lupaat ettet kirjoita tästä eteenpäin: T.H.

    Minut sidottiin myös, olin 13 v, en tajunnut koko touhusta YHTÄÄN MITÄÄN.

    Melkein arvasin, että yhteisiä asioita ja tuttuja löytyy, jos alamme paljastaa yksityisyyttämme enemmän.

    Muistan sanomasi tapauksen, siitä puhuttiin jonkin verran. En teitä perheenä tuntenut lähemmin. Itse olin silloin reilusti kaksviitonen. Tunnen teidän sukulaisia muutamia. Joku on "eksynyt" jopa tähän sukuun, ei nyt ihan lähelle kuitenkaan.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    ...oikeastaan yhtään mitään. Synti on syntiä, olenko muuta väittänyt? Mutta kun Raamattu ei saarnaa ehkäisyä synniksi. Ja Jumala ehdottomasti kieltää meitä lisäämästä Raamatun käskyihin mitään:

    "Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä teille annan." (5. Moos. 4:2)

    Sinä olet nyt lisäämässä Jumalan käskyihin omiasi.

    Eli sinä Sanna ymmärrät ja ajattelet ettei mitään mitä raamattu ei nimenomaisesti mainitse syntinä saa pitää syntinä? Jos näin on eivät esim. huumeet ole syntiä koska niitä ei ole erikseen raamatussa mainittu, eikä abortti ole syntiä, voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkän listan tällaisia asioita, jotka toivottavasti myös sinä ymmärrät synniksi! Eli se meidän tulee muistaa milloin raamattu on kirjoitettu. Emme me lisää mitään raamattuun kun puhumme joistakin tämän ajan ilmiöistä syntinä, Jumala on lupauksensa mukaan antanut Pyhän Henkensä johdattajaksi valtakuntaansa, ja kun tulee puhetta tällaisista asioista joita ei raamattuun ole kirjoitettu koska niitä ei ole ollut 2000 vuotta sitten, keskustellaan niistä sillä uskonrukouksella että Jumala antaisi Pyhän Henkensä kautta meille oikean ymmärryksen siitä kuinka suhtautua niihin asioihin. Ja Jumalan lupaukset ovat vahvat, jos hän on luvannut antaa omilleen oikean ymmärryksen, hän varmasti sen tekee.

    Äänestä

  • Jojo kirjoitti:

    Kun ihminen suuressa viisudessaan alkaa itse päättää ottaako lapset Kumalan lahjoina vastaan vai "ehkäisee" tai jopa "murhaa"eli abortoi vaikka ei äidin henki olisi vaarassa,eli itse ei halua synnyttää lasta juostessaan "uraputkessa"tai on "käynyt vieraissa"ja on tullut "vahinko" ja siksi mielummin "tappaa"sikiön kuin ottaa vastaan uuden elämän,eli lapsen.Kyllä Jumala on antanut vallan valita mutta ihmisen valinnat eivät ole aina oikeita ja siksi hän joutuu niistä valinnoista vastaamaan kerran Jumalalle.Täällä moni sanoo ettei ehkäisystä mainita raamatussa mutta kyllä siellä kerrotaan luomiskertomuksessa jo miten ihmiset luotiin mieheksi ja naiseksi ja heidän tulee lisääntyä jne.Ihmiset ovat poikenneet pois Jumalan käskyistä ja neuvoista ja tähän on tultu eli synti ja epäusko eksytykset tuhoavat ihmiset niinkuin Nooan päivinä,silloin ei pelastunut kuin Nooa vaimonsa ,pokiens ja miniöidensä kanssa heitä oli alle 10 ihmistä,ja silloin oli jo paljon kansoja ja kansakuntia.Sodoman ja Gomoran on huokeampi tuomiopäivänä kuin tämän ajan kansan Raamatun mukaan.Nekin kaupungit Jumala tuhosi kun synti oli niin suureksi tullut.Löytyneekö uskoa maanpäältä viimeisenä aikana,valitutkin,jos olisi mahdollista eksytetään,täällä palstalla on paljon "eksyttäjiä" jotka yrittävät Jumalanlapsia eksyttää ja tehdä jopa raamatunsanankin kyseenalaiseksi.Jumalanvaltakunta on vielä täällä maan päällä ja se koostuu uskovaisista jotka haluavat vain uskoa omat syntinsä anteeksi ja haluavat että kaikki ulkopuolella olevatkin sen valtakunnan löytäisivät,tulisivat sisälle ovesta eli Jeesuksen kautta joka muualta tulee on varas ja ryöväri.Jeesus lähetti omat opetuslapsensa sitä evankeliumin saarnaa kuuluttamaan ja se on kulkenut "jalkojen päällä" suusta suuhun ja sydämestä sydämeen.Miksi se on niin vaikea uskoa kun se on niin helppo uskoa kun uskon esikuva on lapsi ja lasten kaltaisten on Jumalanvaltakunta.Jeesus itse sen sanoi kun hän otti syliinsä lapsen ja siunasi häntä.Suotta ei sanota,"kellä korva on se kuulkoon,mitä Henki seurakunnille sanoo"
    Herra lahjanasi sain,/nuoren elämäni./Pidä joka askel vain,/kiinni kädestäni./Toivo loistaa kirkkaana,/elämäni tiellä/ kun vain sinä Jumala /itse ohjaat tiellä. Niin kuin tuuli lakaisee,/lehdet pitkin maata./moni meistä pakeenee,/ iloita ei saata./kun on mieli toivoton/eikä ole määrää/valheen henki armoton,/ohjaa tietä väärään. Kiitos Isä että saan /kasvaa hoidossasi/.Suljet suojaan rakkaimpaan,/seurakunnassasi/.Turvan jota tarvitsen/,minullekkin annat/päästät alta syntien/sanallasi kannat. virsi 507 1-3

    kysymykseeni tuosta mitä kirjoitit.

    Tekstissäsi oli paljon hyvää asiaa mutta se oli vaikea lukea koska se oli niin pitkä ja yhteen pötköön kirjoitettu.

    Voisitko tehdä seuraavalla kerralla niin että jaat tekstisi kappaleisiin ja laitat tyhjän rivin kappaleiden väliin?

    Sori! En arvannut että sinulla on luetun tekstin ymmärtämis vaikeuksia.Luin sen itse uudestaan ja luulisi sinunkin sen osaavan lukea,vai? Miten sitten ymmärrät sitä omaa "opustasi"jota täällä mainostat,kun se on vielä englannin kielinen,suomea luulisi sentä osaavan peruskoulun käyneen lukea. Vielä niistä lapsista jotka eivät ole päässeet tänne syntymään vaikka Jumala olisi niin tarkoittanutkin,ne ovat pikku enkeleinä taivaassa ,varsinkin ne jotka on kaavittu pois äitinsä kohdusta ja päätyneet sairaalojen roskiksiin.En nyt enempää etten aiheuta lisävaikeuksia luetun ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Melkein arvasin, että yhteisiä asioita ja tuttuja löytyy, jos alamme paljastaa yksityisyyttämme enemmän.

    Muistan sanomasi tapauksen, siitä puhuttiin jonkin verran. En teitä perheenä tuntenut lähemmin. Itse olin silloin reilusti kaksviitonen. Tunnen teidän sukulaisia muutamia. Joku on "eksynyt" jopa tähän sukuun, ei nyt ihan lähelle kuitenkaan.

    Uskon, että suurin osa isäni väärää henkeä oli todellisuudessa henkistä väsymystä, ja asioita ei osattu laittaa oikeaan ruotuun ja niistä tehtiin liian iso numero.Hän on jo nukkunut pois ja ihmettelen miten Taivaan Isä antoi voimia unohtaa ja antaa anteeksi sen HIRVEÄN kohtelun mitä hän sai osakseen. Kukaan ei käynyt edes sairaalassa katsomassa vaikka hän aina uhrautui katsomaan sairaita, väsyneitä, kiusattuja.

    Mutta toisaalta tuota aikaa/ihmisiä vaivasi jopa niin hullu käsitys että jos uskonasiat ovat kunnossa, niin henkinen terveys tulee samalla kuntoon!! Näillä eväillä sitten hoidettiin jopa lääkehoitoa tarvinneita ja syyllistettiin turhaan heitä siitä,e ttä ovat käyneet terapiassa 'epäuskoiselle puhumassa'. Jopa sanottiin että ei kannata mennä epäuskoiselle terapeutille koska hän kuitenkin syyttää uskoa!

    Tiedän hyvin monia vl:ä jotka ovat käyneet onnistuneessa yksilö/pariterapiassa henkilökohtaisista tai parisuhdesyistä ja terapeutti on antanut kaiken tukensa vakaumukselle.

    Minusta olisi hyvä, että SRK lähestyisi tuon ajan kokeneita ihmsisiä esim avoimella kirjeellä vaikkapa Kirkko-ja kaupunkilehdessä tmv. ja pyytäisi vaikka yleisesti anteeksi niitä mokia mitä on tehty (en tarkoita sitä,e ttä uskonlinjasta pitäisi tinkiä, mutta kuten sinäkin tiedät,paljon oli ylimielisyyttä, julmuutta, röyhkeyttä ja simputtamista)

    Sama asioiden liioittelu ja julkiseksi tekeminen leimasi muutakin touhua. Minulle tämä on aikalailla lempiaihe, koska itse perheemme selvisi uskossa ja suht hyvissä sielun voimissa (siis terveyden)tuosta kaikesta, mutta kyllä vieläkin mekin ehkä kerran pari kuussa viitataan tuon ajan juttuihin.

    Mm eräs ystäväni (vielä vl)sanoi, että hänestä se oli niin karmeaa aikaa, että häneltä keskeytyivät opinnot puoleksi vuodeksi.

    Äänestä

  • sanna kirjoitti:

    ...äiti vain imettää ja isä tekee kaiken muun, niin varmaan ei äiti väsyisi enemmän kuin isä.

    Kannatetaan. Mutta moni (myös vl-mies)on työnarkomaani ja haluaa luoda uraa. Ehkä sen voisi saarnata synniksi jopa (HAH:))))))))))))))??!

    Äänestä

  • vrk kirjoitti:

    Uskon, että suurin osa isäni väärää henkeä oli todellisuudessa henkistä väsymystä, ja asioita ei osattu laittaa oikeaan ruotuun ja niistä tehtiin liian iso numero.Hän on jo nukkunut pois ja ihmettelen miten Taivaan Isä antoi voimia unohtaa ja antaa anteeksi sen HIRVEÄN kohtelun mitä hän sai osakseen. Kukaan ei käynyt edes sairaalassa katsomassa vaikka hän aina uhrautui katsomaan sairaita, väsyneitä, kiusattuja.

    Mutta toisaalta tuota aikaa/ihmisiä vaivasi jopa niin hullu käsitys että jos uskonasiat ovat kunnossa, niin henkinen terveys tulee samalla kuntoon!! Näillä eväillä sitten hoidettiin jopa lääkehoitoa tarvinneita ja syyllistettiin turhaan heitä siitä,e ttä ovat käyneet terapiassa 'epäuskoiselle puhumassa'. Jopa sanottiin että ei kannata mennä epäuskoiselle terapeutille koska hän kuitenkin syyttää uskoa!

    Tiedän hyvin monia vl:ä jotka ovat käyneet onnistuneessa yksilö/pariterapiassa henkilökohtaisista tai parisuhdesyistä ja terapeutti on antanut kaiken tukensa vakaumukselle.

    Minusta olisi hyvä, että SRK lähestyisi tuon ajan kokeneita ihmsisiä esim avoimella kirjeellä vaikkapa Kirkko-ja kaupunkilehdessä tmv. ja pyytäisi vaikka yleisesti anteeksi niitä mokia mitä on tehty (en tarkoita sitä,e ttä uskonlinjasta pitäisi tinkiä, mutta kuten sinäkin tiedät,paljon oli ylimielisyyttä, julmuutta, röyhkeyttä ja simputtamista)

    Sama asioiden liioittelu ja julkiseksi tekeminen leimasi muutakin touhua. Minulle tämä on aikalailla lempiaihe, koska itse perheemme selvisi uskossa ja suht hyvissä sielun voimissa (siis terveyden)tuosta kaikesta, mutta kyllä vieläkin mekin ehkä kerran pari kuussa viitataan tuon ajan juttuihin.

    Mm eräs ystäväni (vielä vl)sanoi, että hänestä se oli niin karmeaa aikaa, että häneltä keskeytyivät opinnot puoleksi vuodeksi.

    Lämmittävää! Luotat niin paljon minuun, että kerrot tuollaisia asioita.

    Ihan samoin ajattelen SRK:n osuudesta ja menneisyyden korjaamisesta. Tänään minulla ei ole enää kaivelun halua eikä katkeruutta, vaikka viittasitkin siihen jossakin kirjoituksessasi. Sekin on auttanut, että porukan sisällä on ihmisiä, jotka ymmärtävät ja edes suostuvat muistamaan tuota aikaa. Ainakin kun törmäävät ihmiseen, jota ne ajat vielä vaivaavat.

    Näin kipupisteet tulevat hoidetuiksi ja elämä voi jatkua parempana.

    Kiitos Sinulle kaikesta ja minä ainakin muistan nämä keskustelut, osan niistä olen tulostanut paperillekin.

    Jumala varjelkoon meitä kaikkia!

    No: en minä tarkoittanut ettei saisi kaivella, siis pakkohan ihmisen on puhua ja työstää menneitä, tarkoitin vain ettei anna toisten mokien hidastaa omaa uskoaan, että jaksaisi suhtautua jotenkin niin että "jätän omaan arvoonsa". Kyllä näistä muutkin vl:t kuin minä tuntevat tarvetta puhua.

    Olen varmasti itse yhtä paljon kuin sinä siitä että sain/saan jakaa tämän kokemuksen.Olin itse sentään vain n 10-13 vuotias joten aika traumatisoivaa oli... Pää painuksissa poistuin ry:ltä sidottuna, enkä suoraan sanottuna mistä ihmeestä on edes kysymys!!

    Voimia sinulle!

    Äänestä

vaan laatu. Onko oppi puhdasta ja Raamatun mukaista.

Äänestä
  • Jokainen puhuja lukee tekstin RAAMATUSTA ja Pyhähenki antaa sanottavan jokaisen kuulijan tarpeitten mukaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vrk kirjoitti:

Ehtoollisjono ulottui ulos asti.

Huomenna seurat jatkuvat Helsingin Rauhanyhdistyksellä Oulunkylässä Myrskyläntiellä., jonne pääsee muuten kätevästi junalla. Jos et pääse, kuuntele puhelinseurat.

En ole varma pystyykö päiväseuroja kuuntelemaan mutta ainakin klo 18 seurat voi kuunnella puhelimessa.

Puhelinkuuntelu:

Seura-aikoina numerossa 0600-39-2974. Puhelun hinta 0,05 euroa/min paikallisverkkomaksu. Hinta on sama kaikkialta Suomesta.

http://www.helsinginrauhanyhdistys.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu