tienaa helpolla rahaa

pullojen keräily

nyt oikein maksetaan tavis säästäväiselle hyvin pulloista. kaikenmaailman tapahtumat vars. kesäisin ovat mainioita apajia. ja kun oppii tietämään missä voi olla hyvät apajat niin paljo vaivaa tarvii näkee. ymmärrän hyvin amerikanmatkojen ja osakkeiden ostot pitkän aikavälin pullonkeruilla.
aina ei tarvii varta vasten edes lähteä keräämään. ulkoilemalla ne tulevat "tielle". eikä autoa näissä kannata käytää ennenkuin tulee niin paljon ettei muutamaa kassia jaksa kantaa.
itse olen "ohimennen ottanut" n 90e edestä tähän mennessä tänä vuonna.

3

1361

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielessä tässä taannoin

      Nimittäin olimme lasten kanssa Helsingissä viime lauantain ilotulituksen SM kisoissa. Mikä tyhjien pullojen ja tölkkien määrä. Laskin siinä ympärilleni katsellen jo siltä seisomalta saldoksi 5 tyhjää siideripulloa ja kolme tölkkiä joista kaksi oli isompaa mallia. Pihkura kun ei ollut kassia ja yksi nainen kerkesi ennen mua. Täytyy ryhdistäytyä. Ruokakin on niin kallista.

      • näin on

        Ehdottomasti itsekin otan jokaisen lojuvan tölkin/lasipullon/muovipullon matkaan, enkä varsinaisesti etsi niitä, vaan jos osuu matkan varrelle niin mukaan. "Maailma paranee" ja seuraava maitolitra kaupassa maksaa huomattavasti vähemmän. Lapsiperheessä varsinkin erittäin suositeltavaa, eikä sitä häpeillä tarvi!


      • tyhjiä tölkkejä!
        näin on kirjoitti:

        Ehdottomasti itsekin otan jokaisen lojuvan tölkin/lasipullon/muovipullon matkaan, enkä varsinaisesti etsi niitä, vaan jos osuu matkan varrelle niin mukaan. "Maailma paranee" ja seuraava maitolitra kaupassa maksaa huomattavasti vähemmän. Lapsiperheessä varsinkin erittäin suositeltavaa, eikä sitä häpeillä tarvi!

        Olemme jo kolme kertaa löytäneet eräältä rauhalliselta levähdyspaikalta tölkkejä. Sama kuusikko, sama kuusen juuri.
        Saldot 4,95 €, 2,80 €, 2,15 €. Olemme muutenkin keräilleet tyhkiä pulloja ja tölkkejä. Vuoden alusta on kertynyt 308,15 €!Rahat edelleen tallessa vanhassa kahvipurkissa joulua odottamassa.

        Olemme vain hämmästelleet tuota kuusen juurta, emme kai ole kenenkään välivarastolla olleet kähmimässä...?
        Tuskin, ilmeisesti nuorison juomapaikka.

        Pikkuisen harmittaa nuo rajantakaiset tölkit, joista en kolikoita saa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 64
      1022
    2. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      60
      999
    3. 93
      817
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      55
      790
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      41
      659
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      630
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      588
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    9. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      560
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      553
    Aihe