Viekö kanahaukka kissanpennun

Onko kenelläkään tietoa viekö kanahaukka kissoja? Meillä on kaksi kolmen kuukauden ikäistä kissanpentua. Tänään kun tulimme kotiin, lähti pihamme laidalta kelopuun oksalta suuri kanahaukka. Epäilen kyllä haukan pälyilleen kaneja, jotka onneksi ovat turvassa haukalta suuressa häkissä. Tämä kelo, josta haukka lähti on n.10 metrin päässä kanihäkistä. Kanit olivat normaaliin tapaan häkissä ulkosalla, eivät siis pelänneet haukkaa. Kissanpennut olivat onneksi nukkumassa autotallissa omassa laatikossaan. Sinne ne pääsevät ovessa olevan kulkuaukon kautta. En uskalla jättää pentuja enää ulos siksi aikaa, kun olen töissä. Pihasta kissanpennut eivät ole lähteneet pois. Joitain vuosia sitten näin pihassamme maasta lähtevä kanahaukan, sillä oli puoliksi syöty fasaani kynsissään. Kylällemme istutettiin fasaaneja, mutta ne eivät päässeet lisääntymään. Ilmeisesti metsän eläimet söivät ne kaikki.
8862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hyvä ihminen pidä pentujasi ulkoilemassa vapaana ilman valvontaa sillä se on edesvastuutonta! Kissojen irtipitämisestä on täällä keskusteltu niin monessa ketjussa puolesta ja vastaan joten lueskeles niitä joskos hieman saisit ajattelemisen aihetta. Mitä tulee sitten erinäisiin petoeläimiin niin kyllä, erilaiset haukat, pöllöt, ilvekset, ketut, supikoirat jne. ovat kyllä kissapaistista kiinnostuneita ja myös irtokoirat ja -kissat voivat ahdistella pentujasi. Ulkoilu ilman valvontaa = heitteillejättö lain mukaan.

Äänestä
  • Taajaman ulkopuolella on kotikissalla oikeus liikkua omistajansa pihassa ja puutarhassa laillisesti ilman valvontaa olematta heitteillejätetty. Heitteillejätetty irtokissa määritellmä ei koske koskaan kotikissaa jolla on omistaja vaikkei kissalla olekaan kaulapantaa ja sen tappaminen on vahingontekorikkomus ja omistajalla on oikeus saada siitä korvaus ja nostaa syyte vahingonteosta. Taajama-alueella ei kissaa saa pitääkään irtaallaan kuin omistajan pihassa tai puutarhassa(valvonnan alaisena ettei tee rajaloukkausta).

    Äänestä

  • ole valvontavelvoitetta kirjoitti:

    Taajaman ulkopuolella on kotikissalla oikeus liikkua omistajansa pihassa ja puutarhassa laillisesti ilman valvontaa olematta heitteillejätetty. Heitteillejätetty irtokissa määritellmä ei koske koskaan kotikissaa jolla on omistaja vaikkei kissalla olekaan kaulapantaa ja sen tappaminen on vahingontekorikkomus ja omistajalla on oikeus saada siitä korvaus ja nostaa syyte vahingonteosta. Taajama-alueella ei kissaa saa pitääkään irtaallaan kuin omistajan pihassa tai puutarhassa(valvonnan alaisena ettei tee rajaloukkausta).

    Kanahaukka kyllä nappajaa kissanpennun siinä missä aikuisen jäniksenkin.

    Äänestä

  • ole valvontavelvoitetta kirjoitti:

    Taajaman ulkopuolella on kotikissalla oikeus liikkua omistajansa pihassa ja puutarhassa laillisesti ilman valvontaa olematta heitteillejätetty. Heitteillejätetty irtokissa määritellmä ei koske koskaan kotikissaa jolla on omistaja vaikkei kissalla olekaan kaulapantaa ja sen tappaminen on vahingontekorikkomus ja omistajalla on oikeus saada siitä korvaus ja nostaa syyte vahingonteosta. Taajama-alueella ei kissaa saa pitääkään irtaallaan kuin omistajan pihassa tai puutarhassa(valvonnan alaisena ettei tee rajaloukkausta).

    mutta villakoiran ydin onkin siinä että kissan ON lain mukaan pysyttävä omalla pihalla myös taajaman ulkopuolella. Ja mitenkäs opetat kissalle sallitun alueen rajan? Tämäkin laki (eikä ole ainoa) on muotoilultaan harvinaisen epäonnistunut sillä periaatteessa voisit kissasi irti pitää muttet käytännössä kumminkaan (usko pois, asiasta väiteltiin oikeusopin luennolla!).
    Ja sanoi laki sitä sun tätä niin ainakaan oma maalaisjärkeni ei salli kissojen irtipitämistä monestakaan syystä. Kai rakastan liikaa kissojani & luontoa ja kunnioitan naapureitani.

    Äänestä

  • Xisca kirjoitti:

    ei ole ollut asiasta tietäviä. Kissa saa metsästyslain mukaan olla irtaallaan omistajansa pihassa, puutarhassa tai muualla omistajan hallitsemalla maa-alueella (esim. metsä, pelto ym.) Ja siitä huolimatta kissa on omistajan omaisuutta ilman valvontavelvollisuutta johon kenelläkään ei ole oikeutta kajota vaikka kotikissa liikkuisikin omistajansa metsässä. Näin laki määrittelee asian. Olen samaa mieltä kanssasi villakoiran ytimestä, ei kissan saisi antaa juoksennella vapaana maaseudullakaan, mutta laki sallii sen lintupoikueidenkin kustannuksella.

    Äänestä

  • oikeusopin tunnilla kirjoitti:

    edelliseen puhujaan mutta edelleenkin on tämä ongelma että kuinka pitää kissa, koira, kani tai whatever omistajansa mailla? Annetaanko maarekisteriote, kartta ja kompassi handuun vai mitenkä?

    Äänestä

Kanahaukka on voimakas, mutta aikuinen kotikissa on sen verran notkea ja peto luonnoltaan, että kanahaukalle voisi käydä köpelösti.
Kissa nappaa niskansakin yli, siis yläkautta otteen koukkukynsillään.

Äänestä
  • pärjätä pienikokoiselle aikuiselle kissalle, jos saa hyvän otteen selästä. Huuhkaja vie isonkin kollin eikä kissa ilmassa mahda höyhenkasalle mitään. Se onkin Suomessa kotkan ohella ainut lintu, joka pystyy aina halutessaan tappamaan aikuisen kissan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tänään pelästyin!! kirjoitti:

Onko kenelläkään tietoa viekö kanahaukka kissoja? Meillä on kaksi kolmen kuukauden ikäistä kissanpentua. Tänään kun tulimme kotiin, lähti pihamme laidalta kelopuun oksalta suuri kanahaukka. Epäilen kyllä haukan pälyilleen kaneja, jotka onneksi ovat turvassa haukalta suuressa häkissä. Tämä kelo, josta haukka lähti on n.10 metrin päässä kanihäkistä. Kanit olivat normaaliin tapaan häkissä ulkosalla, eivät siis pelänneet haukkaa. Kissanpennut olivat onneksi nukkumassa autotallissa omassa laatikossaan. Sinne ne pääsevät ovessa olevan kulkuaukon kautta. En uskalla jättää pentuja enää ulos siksi aikaa, kun olen töissä. Pihasta kissanpennut eivät ole lähteneet pois. Joitain vuosia sitten näin pihassamme maasta lähtevä kanahaukan, sillä oli puoliksi syöty fasaani kynsissään. Kylällemme istutettiin fasaaneja, mutta ne eivät päässeet lisääntymään. Ilmeisesti metsän eläimet söivät ne kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu