APUA!

Olen 25-vuotias nainen ja olen nyt ollut ilmeisesti "keskivaikeasti masentunut" vähintään viimeiset viisi vuotta. Tämä todettiin kaupungin tarjoamalla psykoanalyysillä (oikee termi, en tiedä?), sain suositukset psykoterapiaan ja hakemus avustuksesta laitettiin kelalle menemään.
Lääkäri oli varma, että kela korvaisi psykoterapiani, näin hankittiinkin jo terapeutti valmiiksi, jolla ehdin käydä kaksi kertaa analyysissä ennen kuin kela ilmoitti ettei korvaa minulle hoitoa.. syy tähän oli se, ettei masennus VIELÄ häiritse työntekoani, jännä juttu, sillä olin ollut töistä edellisenä neljänä kuukautena jatkuvasti saikulla ties mistä syystä ja sainkin sitten fudut koeajalla. No, psykoterapia jäi sinne viiden vuoden taakse ja edelleen painin samojen ongelmien kanssa.

Kaikki kai jotenkin laukesi n.6-7 vuotta sitten isäni kuoltua, rakas hän toki oli, joskaan ei oltu enään niin läheisiä.

Eräänä yönä sain omituisia tuntemuksia rintaani ja painelin paniikissa päivystykseen, mitään ei löytynyt. Parin viikon päästä sama juttu. Sitten ilmaantui hengenahdistukset ja huimauskohtaukset ja aina paniikissa päivystykseen ja ikinä mitään vikaa ei löytynyt. Loppujenlopuksi sieltä sitten vinkattiinkin, että vika taitaa olla pään sisällä.
Tätä on nyt jatkunut se viisi vuotta, kavereiksi on vain tullut mielettömät pelot kaikista sairauksista, olen diagnosoinut itselleni varmaan kaikki mahdolliset syövät, aivohalvaukset, sydärit, HIVit jnejne. Jatkuvasti on jotain fyysistä oiretta.

Mä niin toivoisin, että voisin elää "normaalia" 25-vuotiaan naisen elämää ilman tätä friikkausta. Mä olen perusluonteeltani iloinen ja sosiaalinen ihminen jolla on paljon tuttavia ja ystäviä, joten viikonloppuna käydään viihteellä kavereiden kanssa ja puuhaillaan milloin mitäkin mukavaa, silloin kaikki tuntuu aina olevan kunnossa. Heti kun tulen kotiin tai jään yksin iskee nämä fyysiset oireet, alakuloisuus ja etenkin näistä fyysisistä oireista johtuen se kaikkien sairauksin ja kuoleman pelko.

Kertokaa jos jollain on kokemuksia samoista jutuista. En oikeestaan ole koskaan puhunut asiasta kenenkään kanssa joka tuntuisi asiasta omaavan joitain henkilökohtaisia kokemuksia, ystäviltä kuuluu oikeestaan "kyllä se siitä", "ei sulla mikään oo" tai "mee lääkäriin"-kommentteja. (Viimeisin niistä varmasti pitääkin paikkansa, ei vaan jaksais enää jatkuvasti juosta siellä.) Nyt mä vaan kovasti haluaisin tietää jos jollain on ollut esim. noita fyysisiä oireita, mitä sellaisia, sairauksien pelkoja jnejne...

Kiitos paljon! Ja toivottavasti on selitetty edes vähän ymmärrettävsti. :)

Huoh. Tulipahan sanottua.
3339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

.) Nyt mä vaan kovasti haluaisin tietää jos jollain on ollut esim. noita fyysisiä oireita, mitä sellaisia, sairauksien pelkoja jnejne

Tuo vaikuttaa masennukselta, paniikkihäiriöltä tai ahdistushäiriöltä. Lueppa noista lisää hakemalla tietoa netistä haulla. Joku näistä sulla varmaan on,

Nuo fyysiset oireet ihan tyypillisiä juttuja, jotka johtuu sairaudesta. Vaikka kyse on psyykkisistä sairauksista niin oireet ei missään tapauksessa ole kuviteltuja täysin oikeasti kehossa tapahtuvia asioita. Itse olin vuosia sitten masentunut. Luulin että siinä on kyse pelkästä alakuloisesa mielestä. Olin aivan ihmeissäni kun rinnasta puristi ihan sietämättömästi, huimasi, henkeä ahdisti ym. Ne oireet tulee helposti. Esim joku toisen sanoma epäystävällinen sana saattoi ne pahimmillaan laukaista.

Noita hoidetaan masennuslääkkeillä ja oireisiin otetaan bentsodiatsepaameihin kuuluvia lääkkeitä tarvittaessa. Ne poistaa oireet hetkessä ja saat olla tunteja erossa niistä.

"kyllä se siitä", "ei sulla mikään oo"

Nuo ei ainakaan pidä paikkansa.

Myös kovat pelot esim sairauksia ym kohtaan saattavat aiheuttaa noita fyysisiä tuntemuksia kehossa.

En tiedä miten sua on hoidettu, mutta näyttää sille ettei lääkitys ole ihan asianmukainen. Sun kannattaa mennä yksityiselle ja selittää nuo kaikki kunnolla. Kyllä siihen apua löytyy, kunhan kunnollinen hoito vaan aloitetaan.

Ensin lääkehoito kohdalleen ja katso sitä terapiaa sitten myöhemmin. Ei se ole välttämätön. Itsekin paranin keskivaikeasta masennuksesta ja noista fyysisistä oireista kunnon lääkityksellä. Päivääkään en terapiassa käynyt.

Äänestä
  • Kiitos vastauksesta.

    Mulla ei itseasiassa ole ollut mitään lääkitystä, vaan koko jutun hoitaminen tyssäs siihe kun kela ei sitä terapiaa korvannut. Lääkäri sanoi, että voi ei.

    Noi mielialalääkkeet on jotenkin kauhistuttanut mua aina. Se jotenkin tuntuu sellaiselta, hmm. miten sen sanoisi.. "keinotekoiselta onnelta" ja myös jotenkin koukkuun jääminen jännittää.. Sanottakoon nyt vielä, et mähän en niistä kyllä mitään tiedäkkään, ne vaan herättää mussa tuollaisia ajatuksia.

    Kävin tänään lääkärissä flunssan, ihan oikean flunssan takia. :) Samalla romahdin tän jutun suhteen ja itkeä tihrustin lääkärille. Nyt pitää varata uus aika ja mennä juttelemaan et mitä tehdään. Ehkä tää tästä.. :)

    Äänestä

  • HUOH! kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta.

    Tuollaiset täytyisi kyllä hoitaa mielestni ensisijaisesti lääkityksellä ja katsoa sitten myöhemmin sitä terapiaa, että onko enää edes tarpeen. Sinuna en kiirehtisi sen terapian kanssa, saattaa olla että koko homma hoituu lääkkeillä. Kun itse menin keskivaikean masennuksen takia lääkäriin niin vasta kuukausien päästä alettiin keskustelemaan terapian tarpeellisuudesta. Vaikka olin aivan surkeassa kunnossa, niin en koskaan sitä tarvinut. Kerran kelakaan ei korvaa, niin sama kai unohtaa koko juttu ja katsoa joskus myöhemmin. Näissä masennuksissa ym on aivojen kemiat sekaisin, eikä niitä oikein voi millään jutteluhetkillä pelkästään hoitaa. Asioiden käsittely on tietenkin hyvä juttu lääkehoidon lisäksi.

    mielialalääkkeet on jotenkin kauhistuttanut mua aina. Se jotenkin tuntuu sellaiselta, hmm. miten sen sanoisi.. "keinotekoiselta onnelta" ja myös jotenkin koukkuun jääminen jännittää..

    Masennuslääkkeisiin ei kehity riippuvuutta. Bentsoihin kehittyy, mutta niitä ei käytetäkään pitkinä kuureina ja otetaan lähinnä tarvittaessa.Riippuvuus on sitä, että sulla voi olla fyysisesti hieman huono oli jos lopetat lääkkeen yhtäkkiä pitemmän käytön jälkeen. Nykyisin lääkärit määrää niitä niin vähän ja pieniä annoksia, ettei kannata edes miettiä. Söin niitä aiemmin kuukausia, jolloin lopetus tehtiin pikkuhiljaa vähentämällä. Ei ne sairauteen sinänsä auta kuten masennuslääkkeet mutta niillä saa pahat fyysiset tuntemukset pois. Just nuo hengenahdistukset ja tuskatilat lähtee niillä. Ei ne masennuslääkkeet tosiaan anna mitään "keinotekoista onnea" tai epäaitoja tunteita. Korjaavat aivojen kemiallista tasapainoa normaalimmaksi ja sen jälkeen tunnet itsesi ihan samanlaiseksi kuin silloin, kun olit terve. Mitään keinotekoisia onnentunteita tai persoonallisuuden muutosta niistä ei tule. Käytännössä huomaat pian ettei ne ole sen kummempia kuin muutkaan lääkkeet.

    Ehkä tää tästä.. :)

    Kyllä se siitä. Noiden lääkkeiden käyttöön liitty aivan turhia epäluuloja ja pelkoja. Äkkiä ne lähtee kun alat käyttään ja saat kokemusta niistä. Ja oishan se ihana että pääsisit eroon noista oireista. Ei kannata turhaa kärsiä ja vältellä lääkitystä joilla ongelma olisi ratkaistavissa. Ne muuttaa sua vaan normaalimpaan suuntaan.

    Mulla on useaman vuoden kokemus lääkkeistä ja olen kokeillut monia, eikä mulla ole mitään pahaa sanottavaa,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

HUOH! kirjoitti:

Olen 25-vuotias nainen ja olen nyt ollut ilmeisesti "keskivaikeasti masentunut" vähintään viimeiset viisi vuotta. Tämä todettiin kaupungin tarjoamalla psykoanalyysillä (oikee termi, en tiedä?), sain suositukset psykoterapiaan ja hakemus avustuksesta laitettiin kelalle menemään.
Lääkäri oli varma, että kela korvaisi psykoterapiani, näin hankittiinkin jo terapeutti valmiiksi, jolla ehdin käydä kaksi kertaa analyysissä ennen kuin kela ilmoitti ettei korvaa minulle hoitoa.. syy tähän oli se, ettei masennus VIELÄ häiritse työntekoani, jännä juttu, sillä olin ollut töistä edellisenä neljänä kuukautena jatkuvasti saikulla ties mistä syystä ja sainkin sitten fudut koeajalla. No, psykoterapia jäi sinne viiden vuoden taakse ja edelleen painin samojen ongelmien kanssa.

Kaikki kai jotenkin laukesi n.6-7 vuotta sitten isäni kuoltua, rakas hän toki oli, joskaan ei oltu enään niin läheisiä.

Eräänä yönä sain omituisia tuntemuksia rintaani ja painelin paniikissa päivystykseen, mitään ei löytynyt. Parin viikon päästä sama juttu. Sitten ilmaantui hengenahdistukset ja huimauskohtaukset ja aina paniikissa päivystykseen ja ikinä mitään vikaa ei löytynyt. Loppujenlopuksi sieltä sitten vinkattiinkin, että vika taitaa olla pään sisällä.
Tätä on nyt jatkunut se viisi vuotta, kavereiksi on vain tullut mielettömät pelot kaikista sairauksista, olen diagnosoinut itselleni varmaan kaikki mahdolliset syövät, aivohalvaukset, sydärit, HIVit jnejne. Jatkuvasti on jotain fyysistä oiretta.

Mä niin toivoisin, että voisin elää "normaalia" 25-vuotiaan naisen elämää ilman tätä friikkausta. Mä olen perusluonteeltani iloinen ja sosiaalinen ihminen jolla on paljon tuttavia ja ystäviä, joten viikonloppuna käydään viihteellä kavereiden kanssa ja puuhaillaan milloin mitäkin mukavaa, silloin kaikki tuntuu aina olevan kunnossa. Heti kun tulen kotiin tai jään yksin iskee nämä fyysiset oireet, alakuloisuus ja etenkin näistä fyysisistä oireista johtuen se kaikkien sairauksin ja kuoleman pelko.

Kertokaa jos jollain on kokemuksia samoista jutuista. En oikeestaan ole koskaan puhunut asiasta kenenkään kanssa joka tuntuisi asiasta omaavan joitain henkilökohtaisia kokemuksia, ystäviltä kuuluu oikeestaan "kyllä se siitä", "ei sulla mikään oo" tai "mee lääkäriin"-kommentteja. (Viimeisin niistä varmasti pitääkin paikkansa, ei vaan jaksais enää jatkuvasti juosta siellä.) Nyt mä vaan kovasti haluaisin tietää jos jollain on ollut esim. noita fyysisiä oireita, mitä sellaisia, sairauksien pelkoja jnejne...

Kiitos paljon! Ja toivottavasti on selitetty edes vähän ymmärrettävsti. :)

Huoh. Tulipahan sanottua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu