Uudistunut

Olen vuoden seurannut tätä palstaa, joskus jopa kommentoinut. Olen aivan ulalla noista Kammela- jutuista yms. Seiska- keskusteluista. Muutaman kerran jopa yrittänyt miettiä minkälaisia he ovat ulkonäöltään. Asuukohan joku naapurissani? =( Oliskiko aika siirtyä keskustelemaan Raumaan liittyvistä asioista ihan asiallisesti. (Tosin aina löytyy joku, joka provosoi "piruuttaan"). Hyviä aiheita mielestäni voisi olla esim. huono asiakaspalvelu jossain, jotta asia menisi heille perille ja näin sekin parantuisi.
8458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mutta meillä ei mitään syytä valittaa huonosta asiakaspalvelusta. Kammelan Kyläkaupassa on hyvä palvelu ja asiakaslähtöinen ajattelutapa.
Missään Rauman "tusinamarketissa" emme alennu asioimaan kuin välttämättömän pakon edessä. Silloinkin kommentoimme lähinnä Prisman uutta parkkihallia ja kärryt hoitavaa henkilökuntaa. Meidän elämämme on tasalaatuista, vailla ikäviä yllätyksiä. Korvaukset kopsahtavat tilille säännöllisesti ja me nautimme kyllä joka hellepäivästä jonka Suomen kesä suo. Ja päivätorkuille vetäydymme lounaan jälkeen, jotta kynä terävä vielä iltamyöhäiselläkin. Tämä on Nyky-Raumaa, sopeudu siihen. Niin mekin.

Äänestä

Gyl Rauman luku voittaa tänävuonna Suomen mestaruuden,mitä mielt toise ova.

Äänestä

Varsinkin alkuperäiset Kammela-jutut on ihan jees, niissä ei ketään haukuttu tai muuten.

Rasittaa sellaset viestit missä toinen hyökkää toisen kirjoittajan kimppuun. Ja sitten nämä ketä-jutut ja nimimerkkivarkaat.

Äänestä

Harvemmin on tullut saatua huonoa palvelua.
Maahtaakohan se jotenkin olla vähän kiinni esim. omasta asenteesta ja jopa siitä oman naamavärkin ilmeestäkin?
Itse laitan tähän sitten vaan kehuja.
Prismassa piti saada urheilupuolella hieman palvelua. Eikä menneet hermotkaan, vaikka pitikin myyjää etsiä vähän kauempaakin. Keskustelu myyjän kanssa tuotti tulosta ja palvelu oli erittäin hyvää.

Minä sitten en ainakaan asu naapurissasi,,,, toivottavasti :)

Äänestä

aloittaa keskustelu sellaisista aiheista joita pidät tärkeinä.

Äänestä

Kiitos hyvästä avauksesta. Niin, kyllähän Kammela seuraa tiiviisti kannoilla. Etten sanoisi, usein jopa ohittaa Rauman. Eikä auta vilkuilla, tyyli on puhdas kuten Valentin Konosella huippuvuosinaan.

Toivomme täällä Kammelassa ettei Rauma sorru nykyistä enempää vippaskonsteihin.

Äänestä

kontrolli ennekuin viestit julkaistaan niinkuin Ilta-Sanomissa,muuten ei kunnon keskustelua saada
aikaan, nämä ovat turhia palstoja

Äänestä

Tuo pökis=Raumam boik poistuisi palstalta.
Ei kukaan kaipaa sen neitimäisiä runoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilme tänne! kirjoitti:

Olen vuoden seurannut tätä palstaa, joskus jopa kommentoinut. Olen aivan ulalla noista Kammela- jutuista yms. Seiska- keskusteluista. Muutaman kerran jopa yrittänyt miettiä minkälaisia he ovat ulkonäöltään. Asuukohan joku naapurissani? =( Oliskiko aika siirtyä keskustelemaan Raumaan liittyvistä asioista ihan asiallisesti. (Tosin aina löytyy joku, joka provosoi "piruuttaan"). Hyviä aiheita mielestäni voisi olla esim. huono asiakaspalvelu jossain, jotta asia menisi heille perille ja näin sekin parantuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu