Kysyisinkin teiltä, jotka ovat lapsensa maailmaan yksin saattaneet, miten olette lapselle kertoneet, missä biologinen isä on jos hän ei ole halunnut kantaa vastuutaan/tavata lastaan?
Yksin odottaneet!
......................
5473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eiköhän liene itsestään selvyys, että lapsella on oikeus sekä isään että äitiin - vähintäänkin tietoon heistä, missä ja millainen.
Mieti vielä onko sinun asia äitinä myrkyttää jo pienenä lapsen mieli omalla mielipiteelläsi isästä? Jos haluat lapselle ehdottomasti kertoa isän vastuuntunnottomuudesta, oletko varma ettei hän koskaan kyseenalaista sinun elämänhallintaasi lapsenhankinnassa?
Eiköhän lapselle paras vastaus usein ole "en tiedä", sillä ethän todella voi tietää, miksi isä ei kanna vastuutaan tai tapaa lastaan. Anna lapsen isompana ottaa siitä itse selvää, jos niin haluaa.
Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on paljon parempi "olla tietämätön" kuin "katkeralta kuulostava". Kaikista lapsista kuitenkin kasvaa itsenäisesti ajattelevia aikuisia...
kertoa rehellisesti asioista, lapsen kasvamisen ja käsityskyvyn lisääntymisen myötä enemmän. Neutraalius on suositeltavaa, silläkin uhalla että lapsi saa liian ruusunpunaisen haavekuvan.
Sain lapseni hyvin, hyvin , nuorena.
Hän nyt on jo 20 v.
Lapsen isä ja isän puolen sukulaiset eivät ole soittaneet ja kysyneet mitä kuuluu, eivät ole lähettäneet joulukorttia , eivät ole olleet missään
yhteydessä 20 vuoden aikana.
En tiedä edes missä he asuvat, ovatko edes hengissä.
Kaupunki on maksanut elatusavut noilta vuosilta suoraan.
En varmaan tuntisi heitä jos tulisivat kadulla vastaan.
He eivät edes tiedä minkä näköinen olen itse tai minkä näköinen on lapseni.
En ole kertonut mitään ,
koska ei ole mitään kerrottavaa.
Menin kihloihin ja luotin lapsen isään ollessani alle 20 v.
Hän oli tuolloin minua vanhenpi.
Täysin holtiton , täysin epäkypsä.
Nyt kun katson omaa lastani tajuan miten tyhmä ja lapsellinen olen ollut.
Kyllä olen ollut katkera, hyvin katkera.
Olisin aina halunnut erillaisen ammatin.
Jouduin nopeasti Opiskelemaan lyhyen ammatin
jotta sain meidät elätettyä.
Olisin halunnut matkustella , nähdä maailmaa, opetella kieliä , opiskella, kehittyä ihmisenä , nähdä omat voimavarani.
Yksinhuoltajan elämä on pelkkää penninpyöritystä.
Lapsia ei pitäisi tehdä heti 20 vuotiaana.
Pitäisi seurustella , matkustella ja tutustuja ihmisiin.
Minusta elämä on tehnyt katkeran ja negatiivisen.
Älä jaksa olla noin negatiivinen! Minä sain lapsen parinkympin molemminpuolin, yksin olen heitä kasvattanut siitä lähtien kun olivat 1 ja 3 vuotiaat, eikä elämä ole mitään penninpyöritystä ollut. Lapset eivät ole poissulkeneet mahdollisuuksiani opiskella, kehittyä ihmisenä, oppia kieliä ja sitä maailmaakin on tullut nähtyä.
Itsestä se on kiinni. Ei pidä katkeroitua!!!
oletko jo hokannut ? Nyt. Hetkesi on koittanut. Anna palaa. Tee kaikki se, mitä jäit paitsi. Vielä kerran, ANNA PALAA..