Hei, täällä ajatus lentää, joten aloitetaan kolmas osa. Mutta ensiksi vähän omalta osaltani tähän mennessä tapahtuneesta:
- kulta ei ole vielä raskaana, mutta yritetään
- oma talo tulee talven aikana, saatiin oma tontti, piirustukset menivät tehtaalle muutotoivomusten jälkeen ja perusten teko alkaa ensi viikon lopulla.
Mutta kiva on tätä juttua seurata, muutamilla on todella fiksuja ajatuksia, esim. IsäKimin tekstit eka osassa olivat aikalailla talouteen liittyviä, harmi ettei toisen osan vähän "henkisempään" keskusteluun ottanut osaa, ainakaan samalla nimimerkillä. Toisessa osassa oli hyää myös isien osallistuminen.
JOs, olen samaa mieltä siitä, että nailu- ym asiat saavat jääd vähemmälle kun perhe kasvaa. Muutenkin jäi keskustelusta sellainen kuva, että keskustelijat puhuvat samoista asioista eri tavalla ja eri suunnilta katsoen, vähän ehkä tommosta henkilökohtaista piikittelyä on liikaa, no en ole moraalinvartija.
Miten olette kokeneet apet ja anopit, tädit ja kummit. Meitä varoteltiin että niistä tulee maanvaiva, jos asuvat liian lähellä. Nyt talomme on nousemassa 100 metrin päähän anopista... onkohan virhe... ?
- kulta ei ole vielä raskaana, mutta yritetään
- oma talo tulee talven aikana, saatiin oma tontti, piirustukset menivät tehtaalle muutotoivomusten jälkeen ja perusten teko alkaa ensi viikon lopulla.
Mutta kiva on tätä juttua seurata, muutamilla on todella fiksuja ajatuksia, esim. IsäKimin tekstit eka osassa olivat aikalailla talouteen liittyviä, harmi ettei toisen osan vähän "henkisempään" keskusteluun ottanut osaa, ainakaan samalla nimimerkillä. Toisessa osassa oli hyää myös isien osallistuminen.
JOs, olen samaa mieltä siitä, että nailu- ym asiat saavat jääd vähemmälle kun perhe kasvaa. Muutenkin jäi keskustelusta sellainen kuva, että keskustelijat puhuvat samoista asioista eri tavalla ja eri suunnilta katsoen, vähän ehkä tommosta henkilökohtaista piikittelyä on liikaa, no en ole moraalinvartija.
Miten olette kokeneet apet ja anopit, tädit ja kummit. Meitä varoteltiin että niistä tulee maanvaiva, jos asuvat liian lähellä. Nyt talomme on nousemassa 100 metrin päähän anopista... onkohan virhe... ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ei sopinut puhua toisessa osassa, siellähän vänkättiin kasvattaako lapsi itse itsestään sopivan, vai pitääkö siihen aikuisen puuttua.
Itse en niin älyttömään keskusteluun viitsinyt puuttua. Minulle on päivänselvää, että lapsella on vanhemmat sen takia, että häntä täytyy kasvattaa. Hän ei itse pärjää omillaan eikä osaa tehdä itseään koskevia päätöksiä oikein. Eikä ole tarkoituskaan.
Ketjusta 2 vaan näki, ettei läheskään kaikki olleet samaa mieltä. Johtuuko omasta epäonnistuneesta kasvatuksesta? Olen sitä mieltä. "Joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee", pitää paikkansa tänäänkin. Ja siinä välissä tekee vielä holtittomia lapsiakin, jotka jatkavat ketjua...
Olin eilen suuressa automarketissa vaimon kanssa ostoksilla. Kauhea lasten itku ja parunta taustaäänenä! Monelle pienellä oli paha olla. Eräskin isä huusi täysin palkein n.6v. pojalleen, joka koetti vesilaillista juoda nopeasti, JUO NYT SAATANA SE LASILLINEN JA LAKKAA LEIKKIMÄSTÄ!
Sanat sattuivat minuunkin. Teki mieli vetää äijää turpaan ja heittää muki vettä naamalle.
Miksi ihmeessä aikuinen ihminen ei arvosta lasta? Edes omaansa?
Kuinka moni vanhemman pestin ottaessaan ymmärtää, että se on elinikäinen? Ja moniko elää sen mukaan? Ja monellako oikeasti on varaa lapseen?
Täällä se tuskin selviää.
(ja muista sukulaisista); omani asuvat seitsemän kilsan päässä. Kun ei käydä liian usein, niin välitkin on ok. Ja sama juttu toisinpäin.
Henkilökohtaisuudet kun laittaa minimiin, niin pärjää ja taisinpa ekassa ketjussasikin sanoa, että anteeksipyyntö ja -anto on joskus ihan oiva ratkaisu. Vaikka syyllinen olisikin joku muu kuin peilistä takaisin katsova.
Piikittelyyn tunnustan itsekin syyllistyneeni. Anteeksi vain kaikille näin jälkikäteen.
Taloudesta sen verran, että talonrakennus tulee aina kalliimmaksi kuin mitä ennakkoon pystyy laskemaan (olen itse ollut kolme vuotta raksalla, virhemahdollisuuksia on monia). Voimia ja kärsivällisyyttä tarvitaan myös, varsinkin jos teillä tuo lapsenteko onnaa.
Toivottavasti pystyt pitämään asialliset välit anoppiin. Meillä kävi vähän hassusti ja ongelmia on tullut aika lailla, allaoleva muistuttaa vähän noita seksi-keskustelujen teinien kirjoituksia.
Eli rakennettiin 1990-luvun lopulla appiukon tontille, vuokrasin häneltä, lähes samaan pihapiiriin heidän kanssaan. Talous on tiukkaa, asuntolainaa maksetaan ja joka markasta pihistetään, vielä on 45000€ jäljellä, tuon kanssa tosin jo pärjää.
Appiukko menehtyi yllättäen pari vuotta sitten ja siitä alkoi oikea kidutus. Nimittäin n 55v anoppi alkoi käymään meillä kylässä useasti, no, tervetuloa, kahden pienen hoitamisssa apu on tarpeen. Varsinkin kun anoppi on suht hyväkäytöksinen, ei tuputa eikä hermostuta tytärtään tuputuksella. Neuvoo ja muistelee miten kasvatti omia lapsiaan.
Mikäs siinä, ihan tyytyväisiä olimme. Nukkuikin yhä useammin meillä, mitä hän nyt yksin kylmässä kolkossa vanhassa talossa tekisi. Eräänä kesäpäivänä sitten olin autotallin lattiaa valamassa. Vaimo töissä ja anoppi lapsia kaitsemassa. Yhtäkkiä anoppi vain tuli taakseni ja tarttui vehkeeseen kiinni käden ympärilleni kietoen.
Yritin hätistellä pois mutta toki pikkuveikka innostui, ja siitähän anoppi sai vauhtia, pyysi sisään, on kahvit keitetty ja lapset nukkuu...
No joo, panoksihan se meni. Turha sitä on tällä palstalla paremmin kuvailla. Kaduttaa tuo kerta. Anoppi on toki lisää haluamassa. Tässä olen kohta puoli vuotta vältellyt tilannetta, jossa jäisin kotiini yhtaikaa anopin kanssa kahden. Tapahtuuhan se joskus, mutta toivottavasti siihen mennessä olen jonkin ratkaisun löytänyt.
Vaimo ei tiedä mitään, eikä tarvikaan. Mitään häntä auttavaa ei kertomisessa olisi, aiheuttaisi vain tuskaa. Nyt mietin, miten anopin saisi häädettyä takaisin omalle puolelleen, eihän tässä ole enää järkeä.
Olisiko jollain asiallista vihjettä. Noita moraalisaarnoja on turha kirjoitella, en viitsi edes lukea niitä. Maailma ei enää niistä parane.
Hmm. tyly homma. Puhuminen tietenkin. Yritä selvittää miksi anoppi haluaa juuri sinun kanssa. Onko se jotenkin helppoa hänen mielestään kun olet tuttu, ehkä? Yritä saada hänet ymmärtämään, että se oli vahinko/virhe ja virheistä täytyy oppia, eikä toistaa. Ei kait anoppi halua sotkea myös tyttönsä elämää? Anoppisti voi olla sokea tilanteessa, koska ei ole pitkiin aikoihin ollut miehen kanssa (sinun lisäksi, joka kuulut tosin perheeseen). Ehkä hän tämän jälkeen uskaltautuu(?) uuteen maailmaan tutustumaan muihin miehiin ja näin saatat nopeasti unohtua kokonaan. Jos saat asian näin järjestymään, en suosittele kertomaan vaimollesi, mikäli itse pystyt myös elämään sen kanssa. Turha tuottaa mielipahaa toisellekkin. Toivotan onnea tilanteen selvittämiseen.
noh tuo oli aika paha viesti...
mutta kannattaa nyt sanoa sille anopille ainakin että se oli suuri virhe ja että rakastat vaimoasi.
mutta älä kuitenkaan suututa anoppiasi vaan yritä saada hänet ymmärtämään että ajattelet hänen tyttärensä parasta jokainen äiti varmasti pistää lapsensa etusijalle!
olen tietenkin totuuden kannalla mutta tässä jutussa totuus olisi liian karmea ja kun teillä on lapsiakin.
Itsekkin olen pettänyt poikaystävääni ja omatuntoni kolkutti niin että oli pakko tunnustaa.
mutta kun pettämiskumppani oli oman vaimon äiti niin en todellakaan suosittele kertomista.
Yritä löytää syitä joiden takia anoppi ei voi tulla teille tai palkkaa vaikka lapsenvahti!
yritä selvitä mutta älä missään tapauksessa tyrehdy uudelleen tuollaiseen virheeseen.lapsienkin kannalta suosittelen sitä.
tapaus on vähän niinkuin salkkareissa hannan ja aleksin suhde.
mutta koita pärjäillä!!!
Terveiset "suunnittelijalle", kuohuttavia avauksia olet onnistunut heittämään, vaikka ne oikeastaan ovatkin ryöpsähtäneet vasta hetken hiouduttuaan. Mielenkiintoista oli näin jälkeenpäin huomata, kuinka melkein samasta juuresta lähteneet kesustelut ohjautuivat ensimmäisessä talouteen ja toisessa enemmän humanistiseen pohdintaan. Tällöin myös keskustelijoiksi taisivat valikoitua ihan eri tyypit eri avauksiin.
Appivanhemmista meille tuskin tulee riesaa (ei toisaalta niin paljon iloakaan), koska asuvat kaikki niin kaukana. Minun anoppini oli jo ehtinyt harmitellakin, että taitaa tämä lapsi jäädä väkisin vähän etäiseksi, koska kuitenkin niin harvoin voidaan nähdä.
Onnea muuten rakennusprojektiin! Meitäkin kerrostaloasujina on alkanut oma piha kiehtoa, mutta taitaa olla asumisen seuraava askelma kuitenkin rivarissa, paritalossa tai kenties jonkun muun jo aikaa sitten rakentamassa omakotitalossa. Pk-seudulla vaan joutuu pistämään joka sentin jonoon, jos haluaa päästä omat seinänsä omistamaan.
Äitini ei ole lapsilleni etäinen, vaikka asuukin parin sadan kilsan päässä. Lapset aina hinkuvat sinne kylään ja ovat innoissaan, kun mummi on tulossa.
Turhan harvoinhan nuo tapaavat, se on etäisyyden suurin haitta, samoin se, ettei mummia voi "hyödyntää" lastenhoitajana kuin noin kerran neljässä vuodessa....jos se nyt on mikään oikea haitta. Meillä se on sikäli ikävää, että mun appivanhemmat ei jaksa enää kolmea lasta vahtia, kun ovat jo melkein 80, mun mutsi vasta kuutisenkymmentä. Faija kyllä jaksais, mut se ei taida oikeen viitsiä.
Satunnaisetkin menot on siis tarkkaan sovittava puolison kanssa. Ja menoina tarkoitan koulutuksia, kokouksia jne.