Lasitetulla puolivarjoisalla parvekkeellani, lähellä lasitusta, olen tänä kesänä kasvattanut kukkaportaalla laatikoissa kahta köynnöstä - alaportaalla mustasilmäsusannaa tuettuna kanaverkon suikaleeseen, yläportaalla japaninhumalaa, joka on kasvanut parvekkeen kattoon saakka. Näistä alle metrin päässä on erittäin hyvinvoiva isosamettikukka.
Vielä pari viikkoa sitten köynnökset kukoistivat täysillä, mutta nyt (3.9.) ne ovat ihan kellastuneet. Joko susannan ja japaninhumalan kuuluisi kuolla tähän aikaan vuodesta? Olen pitänyt parvekelaseja kiinni melkein koko kesän sääsyistä, ei kai vain samettikukan haju ole tappanut köynnöksiä vai oliko syynä toissayön kylmyys (lasit kiinni, 6. krs)? Samettikukka porskuttaa aina vaan ja toisin kuin viime kesänä, kirvoja ei ole näkynyt meidän partsilla!
Miksi köynnökset kuolemaisillaan?
Kukkava
1
629
Vastaukset 1
- yökastelija
paikkeilla lopahti parvekkeella villiviinin kasvu tyystin.
Siihen asti kasvoi pituutta ja tuuheutta kivan räväkästi. Nyt lehdet keltaiset ja varisseita on paljon. Aamuaurinko ja 5. kerros.
Aikaisempina vuosina ei ole käynyt näin.
Syytä en tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400