EN PYSTY VAI

Viikonloppuisin tulee tiputeltua 2-3 viinipulloa 2-3 saunaolutta. Olen huomannut, että viikonoppuisin unenlaatu on kärsinyt ja heräilen keskellä yötä, enkä saa enää unen päästä kiinni.

Perjantaisin työporukan liikuntavuoron jälkeen mennään yleensä lähipubiin ja jano on aina kuin kamelilla, pari tuoppia hukkuu aika haipakkaa. Siitä se sitten lähtee, perjantaina pikkaisen ja lauantai-iltana fiilistellen. Sunnuntaisin en ota. Maanantaisin on alkanut ahdistamaan. Työteho ja yleinenvireys on ma-ke aika nolla.
Torstaisin alkaakin jo jano tulla ja perjantaita odottaa kuin pikkulapsi joulupukkia.

Olen tehnyt satoja kertoja päätöksen, että nyt kuukausi ilman tai vaikka puolivuotta, mutta aina sama juttu.

En pysty olemaan ilman, koska en ilmeisesti halua.

Vai?
7483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Melkeen sanosin että et halua. Perustelut: Alkoholin käyttö ei aiheuta sinulle ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ja toisaalta se on varmastikin niin olennainen osa rentoutumiskuvioitasi, että sitä on helppo perustella kyseenalaistuksen hetkellä. Sitäpaitsi, kuka hemmetti sitä viitsisi lähteä pubiin kolaa juomaan. Ja jos ei lähde porukan mukaan ollenkaan niin ainakin itselle tulisi melko orpo olo.

Itsellä samanoloinen tilanne. Viimeaikoina kylläkin kroppa alkanut huutaa aijaita, joten lähestymme varmastikin "pakkoa" pikkuhiljaa. Ryyppääminen ei ole niin kivaa, että sen takia haluaisi kärsiä fyysisesti ylemmäärin.

Vaikka ei kai tämä niin yksinkertaista ole. Siis lopettaminen. Nyt olen onnistunut ajoittain vähentämään ja keväällä pitänyt kuukauden tauon. Tällä hetkellä tarkoituksena olla juomatta joulukuun alkuun. Hivuttamalla mennään siis. Ei puhettakaan että kykenisin ajattelemaan koko loppu elämää raittiina. Mutta ajatus "luvasta" kaljotella vaikkapa sitten vasta muutaman kk:n päästä on lohduttava.

Äänestä

Hei vaan sinulle.
Kirjoittelin tälle palstalle joskus heinäkuussa alko ongelmistani ja selviytymistestäni kostean kesän jälkeen.
sain muutamalta vastaajalta todella kannustavaa palautetta,mutta vakio kirjoittajalta todella jopa loukkavaa ja asiatonta palautetta.
Ihmettelen vieläkin sitä että jos ihminen haluaa viinasta eroon ja iloitsee viikkojen raittiudesta,se tuomitaan vi.....
Eniten loukkasi se että avoimesti kirjoitin että perheeni ja lapseni myös tilanteesta kärsivät mikä on päivänselvä asia perheessä missä aikuinen ei hallitse alkon käyttöä.
Risteily lasteni kanssa meni upesti ilman tipan tippakaan,sekin erään vakio kirjoittajan mielestä oli hyvitystä...
Mutta sinulle ja ongelmaasi haluaisin sanoa,että itse teen päätöksen otatko joka viikonloppu vai et.
keksitkö jotain mielekkämpää juomisen tilalle,en osaa sanoa se enempää.
Apua on aina haettavissa ja linkit varmaan tiedät.
Totuus alkoholista on se että ajan kanssa se rupeaa vaikkutaman kaikkeen,unenlaatuun yleiseen jaksamiseen.
Fyysiseen ja henkiseenpuoleen sen jokainen tietää.
Minä olen käynyt pitkän taistelun ja se jatkuu ja jatkuu.
Lauantaina tulee kuusi viikkoa täyteen raittiutta,olen nauttinut tästä ajasta.
Muutama tiukka hetki on ollut,mutta niistä on selvitty.
Töissä jaksan todella hyvin ja painoakin on muutama kilo pudonnut.
Tärkeintä on minun ja perheeni hyvin vointi.
Tähän viestiin ei tarvitse kenenkään vaki kirjoittajan vastata tai jos haluatte minua mollata siitä vaan.
Halusin rohkaista sinua että onnistua voi,tulevasta en minäkään voi tietää mutta parhaani yritän.
En ajattele viinaa enää oikeastaan ollenkaan ja tätä palstaakin seuraan todella harvoin.
Toivon sinulle kaikkea hyvää.

Äänestä
  • Toivottavasti lopettamispäätöksesi pitää. Tee se ennen kaikkea itsesi takia. Älä mielyttääksesi muita. Koska itsestäsihän tässä on kysymys.

    Itselläni ei ole alkoholiongelmaa. Mutta läheiseni asiat ovat hyvin epävakaalla pohjalla. Nyt katkon jälkeen, hän saattaa olla kuivilla. Tukeminen on erittäin vaikeaa. Kun uskomattomat valheet ja katteettomat lupaukset, veivät lopunkin luottamuksen väliltämme.

    Äänestä

että jossain vaiheessa huomaa juovansa viikollakin pullon tai pari "janoonsa". Viikonloppu saattaakin alkaa jo torstaina ja samantein annat itsellesi luvan juoda myös sunnuntaina.

Minä ajelehdin hyvin joustavasti jokapäiväiseen työpäivän jälkeiseen rentoutumiseen muutaman siiderin äärellä niin pikkuhiljaa, että itse asiassa en ensi alkuun edes huomannut, että juomisestani oli tullut päivittäistä. Välillä raitistelin jopa yli vuoden mittaisia pätkiä, mutta tämän vuoden alussa huomasin, että enpä pystynytkään olemaan juomatta, vaikka halusin. Joka päivä oli saatava tietty määrä viinaa.

Nyt yritän - päivän kerrallaan. Iloitsen jokaisesta aamusta, kun saan herätä krapulatta ja kiitän jokaista iltaa, jonka saan päättää raittiina.

Tänään oli hyvä päivä. Sain olla raitis :)

Äänestä
  • Olin samantapaisessa tilanteessa vielä heinäkuun lopussa. Koskaan en tosin ole juonut "putkeen" ennen kuin heinäkuussa. Aiemmin join vain perjantaisin, sitten pe-la, sitten pe-la-su, kunnes vajosin pohjalle ja pohjamutiin viikoksi, heräsin kuolon kankeana, harhaisena jopa, kauhuissani, elimistö tuntui tekevän lopullista stoppia.

    Ilman kyselyjä näille palstoille ja saamiani ensiapu-ohjeita en olisi selvinnyt!

    Olen kiitollinen edelleen ja yritän jatkaa raitista matkaa.
    Löydä sinäkin tien pää, jatka kulkua halki kummitusten maan, niin pääset aurinkoiselle rannalle vielä kerran. UPS, kuulostaapa uskonnolliselta mössöltä, sillä kirkon apuun en ole turvautunut, kunhan runoilen.

    Tosiasia silti on, että jostakin on aloitettava.

    Äänestä

olla ilman viinaa se on nyt menoa ellet lopeta HETI!

Äänestä

-Kyll sulla on aika vaikea paikka...tiedät ongelman mutta mietit ....voi voi
TIIÄTKÖ ETTÄ sinä olet moisen elämäntavan oppinut, ja sen muuttaminen vaatii sulta monet ponnistelut että pystyt lopettamaan!
Sullon tullu elämäntapa tuo joka viikonloppu otto ja ihan tosi alkuun saat vieroitusoireita kun ja joskus yrität lopettaa. Kannattais kokeilla onnistuuko mutta KEKSI JOTAIN TILALLE!!!-kokeile mitä ikinä keksit mutta vain siihen asti missei alkoholia ole.

Kyll se onnıstuu jos HALUA on.- kait sää nyt pystyt selvin päin olemaan, oothan sä töissäkin selvinpäin? ei kait se sen kummempaa oo..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EN HALUA? kirjoitti:

Viikonloppuisin tulee tiputeltua 2-3 viinipulloa 2-3 saunaolutta. Olen huomannut, että viikonoppuisin unenlaatu on kärsinyt ja heräilen keskellä yötä, enkä saa enää unen päästä kiinni.

Perjantaisin työporukan liikuntavuoron jälkeen mennään yleensä lähipubiin ja jano on aina kuin kamelilla, pari tuoppia hukkuu aika haipakkaa. Siitä se sitten lähtee, perjantaina pikkaisen ja lauantai-iltana fiilistellen. Sunnuntaisin en ota. Maanantaisin on alkanut ahdistamaan. Työteho ja yleinenvireys on ma-ke aika nolla.
Torstaisin alkaakin jo jano tulla ja perjantaita odottaa kuin pikkulapsi joulupukkia.

Olen tehnyt satoja kertoja päätöksen, että nyt kuukausi ilman tai vaikka puolivuotta, mutta aina sama juttu.

En pysty olemaan ilman, koska en ilmeisesti halua.

Vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu