Olen 20v miehen alku ja pari vuotta sitten todettiin pitkäaikainen masennus ja vakava-asteista ahdistuneisuutta. Eri lääkkeitä olen kokeillut ja käyttänyt parisen vuotta, mutta lopetin näiden syömisen kesällä mm. kalliin hinnan vuoksi ja koska vaikutus alkoi hiipumaan. Ainut jota käytän nyt on opamox. Tosin siitäkään ei ole koskaan ollut tarpeeksi apua.
Muutin tuossa viime viikonloppuna uudelle paikkakunnalle ja aloitin yiopisto-opiskelut. Alkuun olin innoissani muutosta ja uudesta koulusta ja laitoinkin kaiken toivon tähän, että jospa elämä lähtisi rullaamaan. Nyt olen oksentanut jokaisena aamuna ennen kouluun lähtöä siksi, että ahdistaa ja jännittää niin kovasti. Noh itse luennoilla olen ihan hyvin selvinnyt ilman suurempia ahdisteluja, mutta kun saavun kotiin niin alkaa ahdistus ja jännitys seuraavan päivän takia. Nytkin oksettaa erittäin kovasti, mutta en toistaiseksi ole oksentanut, yökkäillyt tosin paljonkin. Ennen lääkkeiden käyttöä oli kyseistä oksentelua myös, mutta lääkkeiden käytön aikana ei juurikaan.
YTHS:lle mulla pitäis olla lähete tuolta aiemmalta paikkakunnalta. En tosin tiedä koska ottavat sieltä sitten yhteyttä. En haluaisi aloittaa uutta lääkettä enää, tosin en tiedä onko vaihtoehtoja sillä muuten nämä ahdistusoireet ei pysy millään kurissa.
Mietin tässä vain, että jospa tämä ei ole vain alkuahdistusta vaan sitä samaa mitä kärsin lukioajan. Toisekseen mietin, että mitä sitten kun ei jaksa tälläistä yksinkertaisesti enää? Jossainhan on pakko olla raja miten paljon ihminen kestää. Tosiaan varmasti tulee ehdotuksia, että nyt vaan sinne YTHS:lle kun pääsen ja aloitan uuden lääkityksen. Tuntuu vaan, että tekis mieli antaa kaiken olla eikä jaksais enää yrittää. Olen vain niin väsynyt tähän! Ainut asia mikä pitää minut hengissä on perhe, jonka en halua kokevan läheisen (etenkään lapsen) itsemurhaa. Muuten olisin lähtenyt aikoja sitten.
Muutin tuossa viime viikonloppuna uudelle paikkakunnalle ja aloitin yiopisto-opiskelut. Alkuun olin innoissani muutosta ja uudesta koulusta ja laitoinkin kaiken toivon tähän, että jospa elämä lähtisi rullaamaan. Nyt olen oksentanut jokaisena aamuna ennen kouluun lähtöä siksi, että ahdistaa ja jännittää niin kovasti. Noh itse luennoilla olen ihan hyvin selvinnyt ilman suurempia ahdisteluja, mutta kun saavun kotiin niin alkaa ahdistus ja jännitys seuraavan päivän takia. Nytkin oksettaa erittäin kovasti, mutta en toistaiseksi ole oksentanut, yökkäillyt tosin paljonkin. Ennen lääkkeiden käyttöä oli kyseistä oksentelua myös, mutta lääkkeiden käytön aikana ei juurikaan.
YTHS:lle mulla pitäis olla lähete tuolta aiemmalta paikkakunnalta. En tosin tiedä koska ottavat sieltä sitten yhteyttä. En haluaisi aloittaa uutta lääkettä enää, tosin en tiedä onko vaihtoehtoja sillä muuten nämä ahdistusoireet ei pysy millään kurissa.
Mietin tässä vain, että jospa tämä ei ole vain alkuahdistusta vaan sitä samaa mitä kärsin lukioajan. Toisekseen mietin, että mitä sitten kun ei jaksa tälläistä yksinkertaisesti enää? Jossainhan on pakko olla raja miten paljon ihminen kestää. Tosiaan varmasti tulee ehdotuksia, että nyt vaan sinne YTHS:lle kun pääsen ja aloitan uuden lääkityksen. Tuntuu vaan, että tekis mieli antaa kaiken olla eikä jaksais enää yrittää. Olen vain niin väsynyt tähän! Ainut asia mikä pitää minut hengissä on perhe, jonka en halua kokevan läheisen (etenkään lapsen) itsemurhaa. Muuten olisin lähtenyt aikoja sitten.
Vastaukset 9
Vanhimmat
odottaa sitä lähetettä eikä yhteydenottoa. Sehän voi kestää.
Ihan hyvin voit itse soittaa ja varata ajan vaikka jo huomenna. Kerrot vaan ongelmasi ja pyydät ajan erikoislääkärille. Voit kertoa siitä tulevasta lähetteestäkin (mutta sitä ei siis välttämättä tarvita)
aikanaan pitää vaan uskoa ja jaksaa eteenpäin .koskaan ei pidä antaa periksi ei koskaan aina on vaihtoehtoja . elämä on tänä päivänä aika kovaa mutta periksi ei anneta . ei varmasti.
kuin pillerireseptin, kunhan pyydät.
Miksi et muuten halua mitään ahdistuslääkkeitä? Siis muita kuin kovasti koukuttavia bentsoja. En tyrkytä, mutta ihmettelen.
Lääkkeet on ainoat hoitona mitä tällä hetkellä aion ottaa vastaan jos jotain täytyy. Olen käynyt myös vuosi-pari aiemmalla paikkakunnalla terveyskeskuksen psykologin vastaanotolla kuukauden välein, mutta tämä oli täyttä ajan ja resurssien tuhlausta. Ehdoteltu on sieltä päin myös psykoterapiaa tai vastaavaa, mutta nämä ovat ilmeisesti suht hintavia eikä intoa ole lähteä enää tälläiseen.
Lääkkeistä olen käyttänyt cipralexia, mirtasatapiinia ihan yksin isommalla annoksella sekä efexoria. Efexorin ja cipralexin ainakin piti lääkärin mukaan auttaa myös ahdistukseen, mutta ensisijaisesti taisivat olla mielialaan. Efexori oli ainut, josta koin olevan apua, mutta kuten aiemmin sanoin niin vaikutus alkoi vähän hiipumaan. Varmaan annoksen nostaminen olisi voinut olla paikallaan, mutta liian kallis lääke minulle. Opamoxit on ainoat tosiaan mitä nyt olen syönyt sillon tällön ja voi olla, että loppuu niidenkin käyttö kun loppuvat.
Tiedätkö, mulla oli aikoinaan ihan sama motiivi olla yrittämättä itsemurhaa uudestaan: vanhempani eivät ehkä kestäisi sitä. Niinpä yritin esittää heidän seurassaan aina että kaikki on ihan ok, vaikka oikeastaan mikään ei ollut ok. Se on tietysti helpompaa jos ei tapaa vanhempiaan ihan joka päivä eikä edes joka kuukausi...
En osaa sanoa lääkehoidoista, koska olen itse pyrkinyt aina välttelemään lääkkeitten käyttöä. Ehkä se on toisinaan ihan hyväkin vaihtoehto, mutta se edellyttää tietysti sitä, että löytyy oikeanlaiset lääkkeet.
Mulla kiinnitti kuitenkin eräs kohta erityisesti huomiota tuossa sun kirjoituksessa:
>>itse luennoilla olen ihan hyvin selvinnyt ilman suurempia ahdisteluja, mutta kun saavun kotiin niin alkaa ahdistus ja jännitys seuraavan päivän takia.>>
Voisitko yrittää vahvistaa sitä ajattelua, että olet tosiaan selvinnyt niillä luennoilla ihan kohtalaisen hyvin? Tiedostaa sen, että sun oletus siitä, että koulussa olisi jotenkin vaikea olla, onkin osoittautunut vääräksi. Tiedän että tietyissä elämäntilanteissa on todella vaikea yrittää muuttaa ajatteluaan, jos kaikki voimat menee siihen, että jaksaa hoitaa pakolliset arkiset rutiinit. Mutta jos et ole ihan niin syvällä, niin ehkä tuon uuden ajattelutavan opettelu olisikin mahdollista?
Todennäköisesti tuollaisen ahdistuksen takana on jokin syy. Onko sulla ollut aikaisemmin sellaisia kokemuksia, että koulussa on tapahtunut jotain pahaa ja ollut hyvin vaikeaa? Nyt saatat kuitenkin huomata, että tässä uudessa koulussa kaikki onkin aivan toisin; siellä on ihan hyvä olla.
Sanonpa vielä, että olen itse jo voiton puolella enkä halua enää tehdä itsaria, vaikka se ajatus pyöri aikaisemmin päässäni vuosikaudet. Ja kuten sanottu, olen kerran yrittänytkin. Haluan vain sanoa tällä, että sulla ON toivoa. Et ehkä jaksa uskoa siihen tällä hetkellä, mutta syvimmistäkin syvyyksistä voi nousta pinnalle.
Ja ennen kaikkea: voimia sulle! Haluaisin niin mielelläni auttaa jos vain osaisin!
>>itse luennoilla olen ihan hyvin selvinnyt ilman suurempia ahdisteluja, mutta kun saavun kotiin niin alkaa ahdistus ja jännitys seuraavan päivän takia.>>
Tuohon palatakseni, että aiemmin lukiossa minulla oli ahdistusta siinä määrin, että tunnillakin oksetti ja "stressivatsa" aiheutti ongelmia, joiden seurauksena olin myös hyvin paljon poissa. Nyt olen pärjännyt jokseenkin luennoilla ilman pelkoa siitä, että millon täytyy lähteä oksentamaan tai millon alkaa vatsassa vääntämään. Jostain syystä nyt se ahdistus on siirtynyt enemmän sinne koulun ulkopuoliselle ajalle.
Ymmärrän kyllä mitä haet takaa ja olen yrittänyt myös ajatella että "eilinenhän meni ihan hyvin ja turhaan taas ahdisti ja jännitti niin kovasti, joten turhaan myös pelkään huomista koulupäivää." En vaan ole onnistunut tässä. Myös aamuisin kun olen oksentanut niin tuo oksetuksen tunne on mennyt kutakuinkin ohi ja eikä tarvitse enää pelätä, että oksentaisin koulussa. Lukiossa ollessani taas yritin välttää aamulla oksentamista viimeiseen asti ja ehkäpä siksi oksentelin myös koulun vessassa toisinaan. Nyt oksennan vaan reilusti kun siltä tuntuu. Ja voin kertoa, että siltä myös sitten tuntuu!
Olen kokenut jo vuosia työn/koulun (ja erityisesti sinne lähdön) erittäin vaikeana. En oikein tiedä mistä tämä johtuu. Kaikki alkoi masennuksena ja myöhemmin mukaan tuli tämä kamala ahdistus. Masennuksen seurauksena olen eristäytynyt ja alkanut pelkäämään sosiaalisia tilanteita, joihin myös osa peloistani koulussa liittyy. En tosiaan keksi mitään tapahtumaa/kokemusta joiden takia tähän on tultu.
Nytkin on vain olo, jolloin tuntuu ettei voi kuin maata lattialla toimettomana. En voi edes ajatella mitään ahdistukseltani, olo täysin lamaantunut. Sain kuitenkin tänne kirjoiteltua voinnistani, mutta nyt olo vain kauhean väsynyt.
ihan fyysiseti oksennat, vaikka ahdistaakin. Oletko ajatellut ettei sinulla mitään sisätautia mahdollisesti olisi?
Ihan "fyysisesti oksennan".
En ole mietittnyt kyseistä vaihtoehtoa eikä ilmeisesti lääkärikään. Jos olis jokin sisätauti niin miksi voin olla, esim. viikonloput/lomat ym. oksentamatta jolloin ei yleensä ole mitään (tai niin paljoa) ahdistavia juttuja? Ja yleensäkin kun oksettaa niin myös ahdistaa ja jännittää jokin asia. Mitähän sisätautia sitten olet ajatellut?
Eiköhän tuo ole ongelma ole ihan päänsisäinen, joka ilmenee jostain syystä näin? Vai eikö ihminen voi oksentaa jos ahdistaa tai jännittää liikaa?
Mulla on ollut joissakin elämän vaiheissa samankaltaisia oireita. Olen ollut ahdistunut ja mua on alkanut oksettaa sen vuoksi, vaikka olen ollut fyysisesti täysin terve. En yleensä oksentanut, ellen yrittänyt väkisin syödä jotain pahoinvoinnistani huolimatta. Esim. juuri kouluun lähteminen saattoi laukaista tuon reaktion. Kouluaikoina siihen oli myös selkeä syy: koin koulunkäynnin hyvin raskaaksi.
Mutta vastaavaa oli jo ihan pienenä kun piti mennä päivähoitoon. Mulla oli pahoivointia, vaikka siellä päivähoitopaikassa oli aina ihan mukavaa. Lapsena oireiluuni ei siis ollut mitään selvästi näkyvää psyykkistä syytä.
Olen päässyt näistä oireista myöhemmin eroon, mutta halusin vain huomauttaa, että kun tuossa edellinen vastaaja pohti tätä fyysisen vaivan mahdollisuutta, niin mä kyllä uskon että kaikki saattaa hyvinkin johtua ihan pelkästään henkisestä pahoinvoinnista.
Tuttua mulle on sekin, ettei ahdistukseltaan jaksa muuta kuin maata lattialla.
Kyllä sun varmasti kannattaisi yrittää tavalla tai toisella löytää syy siihen, mistä kaikki johtuu. Joskus psykologista voi olla apua, mutta miltä susta tuntuisi, jos hän määräisi sulle jotain uusia lääkkeitä? Entä jos lääkkeet auttaisivatkin?
Jotain apua sun kannattaisi todellakin etsiä! Kuten itsekin pohdit: kuinka kauan sellaista olotilaa jaksaa?
Sulla on selvästi valmis noidankehä: pelkäät sosiaalisia tilanteita, jolloin ne ovat väistämättä epätyydyttäviä, jolloin pelkäät niitä entistä enemmän ja ne ovat entistä epätyydyttävämpiä.
Keskustelisin mielelläni kanssasi syvemminkin, mutta en uskalla laittaa sähköpostiosoitettani tänne keskusteluryhmään...