Tähän käsitteeseen olen täällä lestadiolaispalstalla tutustunut. En tarkkaan tiedä, mitä sillä tarkoitatte mutta... Raamattu ei kehota meitä pysymään uskossamme lapsina:
"Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä." (1. Kor. 14:20)
"Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa. Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi; mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta." (Hepr. 5:12-13)
"Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen aikuisuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus (Ef. 4:11-13)
"Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?" (1. Kor. 3:1-3)
Enemmänkin vastaavia kohtia löytyisi, mutta nämä nyt riittäkööt. Uskovat on kutsuttu KASVUUN, kasvamaan hengellisestä lapseudesta hengelliseen täysikasvuisuuteen. Hengellisen lapsellisuuden Paavali yhdistää hengelliseen kypsymättömyyteen ja lihallisuuteen. Pitäähän meidän maallisessakin elämässä kasvaa aikuisiksi, ja samoin on hengellisen elämän kohdalla. Joskus tuntuu, että monet uskovat lukevat aivan luvattoman vähän Raamattua, vaikka päivittäin pitäisi itseään sanan valossa tutkiskella. Mutta sitähän se teettää, kun tehdään niitä lapsia tusinoittain... ei liikene enää aikaa Jumalalle.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Mielestäni sinun kohdissasi "lapsellisuus" tarkoittaa opillista epävarmuutta, juostaan porukasta ja kaveripiiristä toiseen. Paavali painottaa vakautta uskonelämässä.
Toisaalta Jeesus asetti lapsen uskon esikuvaksi:pieni lapsi ei epäile. Kun kerrot lapselle enkeleistä, hän uskoo, että niitä on.
Ajatukseni siis oli, että näissä kahdessa vaihtoehdossa on pieni vivahde-ero.
Jumalan lapsena on hyvä olla. Hän pitää kämmenellään ja hoitaa meitä. Ei ole mukavaa, jos joku kasvaa niin isoksi, että alkaa luulemaan olevansa seurakunnan Herra ja pitää muita alempiarvoisena.
Silti uskossa voi olla oppinut ja kasvanut, vaikka sillä ei muille ylpistele. On hyvä tila silloin, kun näkee toiset kristityt enkeleinä ja paremmin onnistuneina kuin itse.
Kun tuntee omat vikansa ja katuu niitä ja pyytää anteeksi, on oikealla tilalla. Sellaisessa sieluntilassa on tilaa ja tarvetta armolle.
Jos tuntee olevansa kauhean hyvä ja onnistunut kristitty, ei tarvitse armoakaan mihinkään ja tekee Kristuksen kärsimyksen turhaksi.
noyryys kaunistaa, mutta sillahan ei ole mitaan tekemista hengellisen kasvun kanssa. sita voi olla noyra ja silti erittain "aikuinen" hengellisesti. ja Jumalan lapsiahan ovat kaikki jotka ovat, olivat hengellisesti kuinka akuisia hyvansa, ei se sita asiaa muuta.
...on kaikista kipein asia juuri se, että vanhoilliset haluavat ottaa kaikki lapset vastaan Jumalan lahjana. Miksihän??? Ei liene kommenttia sannalta, jossa hän ei ottaisi kantaa tähän asiaan :))
..kommenttia minulta, joissa en ota kantaa tähän. Lue esim. keskustelu "Leenulle", jossa puhutaan kaunistautumisesta ;). Olen puhunut myös välikäsiopista, "vain me" -opista ja paljon muusta... eikä lapsentekoasia tässäkään aloituksessani se pääpointti ollut. Mutta sen sijaan että arvioit motiivejani, voisit kommentoida kirjoitusteni sisältöä =).
Matt. 18:
Kuka on suurin?
1 Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2 Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen
3 ja sanoi:
"Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
4 Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa.
5 Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut.
6 Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen
-> Tässä on siis oikeastaan kaksikin opetusta:
1) opetus siitä miten Jeesuksen mukaan usko pitää ottaa lapsen lailla - vain lapsen kaltaiset ovat kelvolliset Taivasten valtakuntaan!
2) Joka Jeesuksen nimeen (so. uskossa turvaten vapahtajaansa eli luottaen tässäkin asiassa Jumalan tahtoon) ottaa luokseen ne leiviskät mitkä Jumala hänelle lapsien muodossa antaa, ottaa luokseen myös Jeesuksen siten, että sitä kautta noudattaa Jumalan tahtoa, on Jumalan luomistyössä sellaisena työtoverina, joka mahdollistaa Jumalan luomistyön toteutumisen, eikä siis ala Jumalan vastustajaksi, estämällä Jumalan tahdon toteutumisen: "viljellä, varjella ja lisääntyä".
Se mitä mm. mainituissa raamatun kohdissa(1.Kor., Ef. ja Hebr.) tarkoitetaan lapsen kaltaisuudella, ei ole mitenkään yhteydessä usko käsitteeseen, jos tarkemmin ko. kohtia tutkit, et löydä sieltä käsitettä "lapsen usko" tai "lapsellinen usko". Sen sijaan näissäkin huomataan se perustus, ja autuuteen asti riittävä asia, se "maito" joka riittää ravitsemaan kaikki lapsen kaltaiset aina perille Taivaaseen asti.
Aikuisuudella tarkoitetaan nyt sitä tilaa, mikä saavutetaan vasta Taivaassa - näin mm. Luther, ottaessaan kantaa katolisen kirkon "hengellinen kasvu" -harhaoppiin.
1.Kor.14:20 vertauskuva kehoittaa pyrkimään hyvyyteen ja oikeuteen kaiken ymmärryksen mukaan, ja sen sijaan olemaan vähäinen pahuudessa, eli välttämään pahaa.
Hebr.5:12-13 nuhtelee pahuuteen ja syntiin langenneita uskovaisia parannukseen, jotta he käsittäisivät yksinkertaisen evankeliumin ja tekisivät rikoksistaan parannuksen, jotta he voisivat uudestisyntyä Hengestä toimimaan taas Hengen lähteinä, uskon kynttilöinä ympäristöönsä, pyrkien samalla omassa kilvoituksessaan kohti Taivasta, missä ainoastaan on täydellisyys.
Ef.4:11-13 osoittaa saman asian. Jokaiselle annattiin tehtävä alkuseurakunnassa seurakunnan rakentamiseksi aina siihen asti, kunnes täysi-ikäisyys eli iankaikkinen Taivaan kunnia olisi läsnä. Siihen asti jokaikinen on lapsi, alttiina kaikille maailman tuulille - siihen asti ympärillämme vallitsee ihmisten arpapeli jne.
1.Kor.3:1-3 osoittaa taas saman asian, jatkuvasti on uskovaisille puhuttava sitä samaa yksinkertaista, lapsellista oppia, jotta se olisi mahdollista jokaisen haluavan uskoa omalle kohdalle. Opin ja uskon on oltava sama eilen, tänään ja iankaikkisesti, paikasta ja olosuhteista riippumatta. Sama maito, jota saivat Adamista asti ensimmäiset ihmiset, samaa maitoa pitää juoman ihmismaailman viimeiset ihmiset, jotta Jumalan oppi olisi absoluuttinen ja aina sama, jotta jokainen ihminen vanhurskautetaan samalla tavalla, koska ei ole kuin yksi tie ja yksi autuus. Tämä on Jumalan absoluuttinen tasavertaisuuden periaate, mihin ei voi vaikuttaa mikään ihmisessä oleva kyky, taito tai mikään mikä olisi ihmisestä lähtöisin. Siksi vain nöyrtyminen parannuksen kautta ja syntien poispaneminen on ainoa parannus. Koska synti vei pois paratiisista, synnin sovitus on ainoa tie takaisin - synnin sovitus, joka pitää tapahtua aina samalla tavalla, Pyhältä Hengeltä vaikutetun Jumalan lähettilään suusta julistettuna evankeliumina: "Sinun syntisi on anteeksiannetut Jeesuksen nimessä ja maahan vuotaneessa sovintoveressä, rauhaan iloon ja vapauteen asti!"
eilispäivän evankeliumitekstejä? Ajankohtaista siis...
Olen usein miettinyt, tarkoittaako tuo 5. jakeen asia suhtautumista lasten vastaan ottamiseen. On myös pari muuta kohtaa, joissa Jeesus puhuu vähän samaan tapaan, mutta ei selitä asiaa mitenkään muuten kuin toteamalla sen.
absoluuttisesta totuudestahan tietää vain Jumala, meillä on vain kapea aavistus totuudesta Raamatun ja Pyhän Hengen kautta, mutta lasten vastaan ottamiseenkin minun mielestä tuo tekstikohta vain vahvistaa Jumalan suhtautumista yleisesti esim. juuri ehkäisyyn kaiken muun yhtenevän raamatullisen sanoman kanssa.
Jeesuksella ei ehkä ollut tarvetta tuohon aikaan selventää tuota asiaa, yhteiskunnallinen tilanne esim. lasten vastaanottamiseen ja yleensäkin moraaliin, siveyteen ja arvoihin, oli ihan eri silloin, kuin se on nyt. Itseasiassa Suomi on ehkä Kiinan ohella maailman lapsivihaisimpia maita - toteuttaen sillä pitemmän päälle todella itsetuhoista politiikka... maailman BKT:n suhteen eniten kasvavat maat ovat lapsimyönteisiä valtauskonnoltaan enemmistöltään katolisia maita esim. Irlanti.
Tämä on sikäli merkillinen asia, että jokaisen sukupolven on se Raamatun valossa tutkittava, koska ajat muuttuvat ja yhteiskuntien arvostukset ja arvot myös. Toisaalta lisääntymiskäsky on hyvin selkeä, eikä Raamattu anna sille missään muita ohjeita.
Luin juuri Lutheria ja hän kauhistelee, miten sen ajan vanhemmat kehoittivat lapsiaan menemään luostareihin "harjoittamaan henkistä kasvua". Vanhemmmat maalailivat nuorilleen kauhean kuvan perhe-elämästä lapsineen ja vaivoineen eivätkä halunneet heidän joutuvan sellaiseen. Kuitenkin L jossain toisaalla lausuu, että ihmisten joukossa on vain hyvin vähän ihmisiä, joiden tehtävänä on uhrata elämänsä "hengellisten lasten" hoitoon. Eli Lutherinkin aikana tavoite oli sama, tosin keinot poikkeavat nykyisistä.
hengellinen kasvu on vl:n uskon ymmärryksen mukaan kasvua Jumalan armossa. Että oppisimme tuntemaan enemmän ja enemmän Kristuksen rakkauden suuruutta ja sitä kautta voisimme tuntea oman pienuutemme ja muistaisimme sen, että emme selviä kuin Kristuksen armohoidon turvin. Sillä ei ihmisessä itsessään ole mitään hyvää. Ukomisessa kavaminen on Jumalan Hengen työtä ja kasvua sen kautta. Kasvua nöyryyteen ja kuuliaisuuteen ja synnin pois panemiseen. Jumala antaa Hengessään lahjana ymmärryksen, voiman ja sydämen halun oikealaiseen kasvuun. Senkin asian ymmärtäminen on Jumalan lahjaa ihmiselle. Pieni lapsi on meille hyvä uskon esikuva.