Lintutuntija

Joskus tuntuu lähes hirvittävältä olla lintujentuntija. Ei siis lintujen vuoksi vaan siksi kun laaja tuttavapiiri kääntyy luottavaisena puoleen saadakseen vastauksen lintuhavaintoonsa.
Nimittäin annetut tuntomerkit ovat joskus aivan käsittämättömän puutteellisia. Linnun koko saattaa heittää jopa varpusesta varikseen ja värit harmaasta tummanruskeaan ja jopa sellaiseen jota lopulta koko tipussa ei esiinny.
No keskustelemallahan näistä selviää, mutta joskus jää kytemään että miettiiköhän kysyjä ettei tuo taida mikään lintujentietäjä ollkaan.

Mutta upeaa hommaa kaikki tyyni.
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eihän linnutkaan aina näytä samalta - ilta-aurigossa ihan eri värisiä kuin aamuauringossa
-eikä lintua koskaan nää samanlaisesta suunnasta kun esim. lintukirjankuva on otettu - kyllä siihen tarvitaan rutkasti kokemusta ennenkuin osaa sanoa varmasti -


usein harmittaa kun ei tunne enempää lintuja,esimerkiksi viime viikolla kaksi selvää jalohaukkaa lekutteli läheisen peltoaukean yllä - ei mitään tietoa mitä ne oli -- siinä olis taas ollu `pinnoja´kun olis vaan taas tienny

lintukursseja ja -retkiä vois järjestää enemmän meille ei ihan bongareille,mutta jotka kuitenkin olemme kiinnostuneita oppimaan uutta

Äänestä
  • ..lekuttelu on niille tyypillistä,odottavat ja iskevät!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikä lintu se oli... kirjoitti:

Joskus tuntuu lähes hirvittävältä olla lintujentuntija. Ei siis lintujen vuoksi vaan siksi kun laaja tuttavapiiri kääntyy luottavaisena puoleen saadakseen vastauksen lintuhavaintoonsa.
Nimittäin annetut tuntomerkit ovat joskus aivan käsittämättömän puutteellisia. Linnun koko saattaa heittää jopa varpusesta varikseen ja värit harmaasta tummanruskeaan ja jopa sellaiseen jota lopulta koko tipussa ei esiinny.
No keskustelemallahan näistä selviää, mutta joskus jää kytemään että miettiiköhän kysyjä ettei tuo taida mikään lintujentietäjä ollkaan.

Mutta upeaa hommaa kaikki tyyni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu