Aloitin Cipralexin noin kaksi viikkoa sitten annoksella 5mg. En nostanut annosta vielä, vaikka ohjeen mukaan olisi pitänyt, sillä olen joutunut ottamaan joka päivä n. 3,75mg- 7,5mg Opamoxia, koska sain ihan yllättäin kotona yhtenä päivänä sellaisen pistelykohtauksen, jossa kieltä ja nielua pisteli sekä tuntui, että nielu meni aivan jumiin. Lisäksi kropassa alkoi viuhua hurjat kylmät väreet. Hengitys ei kiihtynyt eikä minua huimannut. Tästä syystä olen siis ottanut pienen annoksen Opamoxia joka päivä, määrä riippuen siitä onko tarvinnut mennä käymään jossakin vai ei... Eilen sain taas sellaisen samanlaisen kohtauksen, kun en ollut pientä annosta rauhoittavaa ottanut. Mielestäni olin aivan rauhallinen ja pystyinkin itseäni rauhoittelemaan, mutta tuntemus oli todella inhottava. Ensimmäisellä kerralla pelästyin valtavasti, sillä aiemmat paniikkikohtaukseni eivät ole olleet lähelläkään noin pelottavia kokemuksia, vaikka lopulta hoitoa hainkin, kun niiden kanssa painimiseen väsyin. Kysynpä siis, että pitäisikö vain yrittää sietää kotioloissa noita mystisen pahoja tuntemuksia vai jatkanko ottamalla pienen annoksen rauhoittavaa, jolla pärjäilen päivän hyvin. Kysyn asiaa toki lääkäriltäni, jonka näen reilun viikon päästä. Ihmettelen noita tuntemuksia, koska ne tulevat puskista enkä saa niitä ajatuksin haltuun, kuten aiemmat ns. oman kehon tuottamat sain... Nooh, ehkä tämä kuuluu asiaan...?
Pistelyä
Anixi
0117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.