Olen ent.vl ja haluaisin kysyä onko teillä muilla entisillä vl:llä ollut sosiaalisen kanssakäymisen pelkoja ja ovatko nuo ongelmat mahdollisesti liittyneet tuohon kulttuuriin, jossa olette kasvaneet ja kotioloihin tai siis että noiden kokemusten vuoksi tuo ongelma on päässyt kärjistymään pahemmaksi ja pahemmaksi?
Minulla itselläni on hankalaa sosiaalisissa kanssakäymisissä ja jännitän aivan hulluna. Uskon että nuo johtuvat siitä, että kotona en saanut vanhemmiltani tukea, enkä saanut kokea itseäni heille tärkeäksi. Opin sitten ajattelemaan kieroon ja nyt pitäisi opetella positiivinen minäkuva, jonka rakentamiseen voi mennä vuosia. Kallista lystiä tulee olemaan. Mutta pakko, jotta saa edes joskus sitten nauttia elämästä ja itsestä.
Jakakaa kokemuksia, hyvä käydä tällaista läpi. Minusta tuntuu että vanhoillislestadiolaisuudessa saattaa olla aika yleinenkin ongelma tuo tai ainakin se ettei koskaan ole sannut kokea olevansa oikeasti tärkeä vanhemmilleen ja haluttu lapsi, ainakin se monella varmaan repsottaa kiikkuen puun oksalla jotenkin yrittäen selviytyä siitä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä ovat sosiaalisen kanssakäymisen pelot?
Mitä on tuo kulttuuri?
Millainen positiivinen minäkuva?
Olet ehkä lukenut hieman psykologiaa ja ehkä sosiologiaakin, mutta kirjoitaisitko silti arkikielellä ja havainnollisesti?
http://www.introspekt.fi/artikkelit/sospel.html
Käykää lukemassa, voi ehkä avata jollekin tilannetta, toivotaan ainakin niin.
..kärsivä.. aika lailla varmasti johtuu kotioloista.