tapaanko?

Olen juuri aloittanut yliopistolla. Juuri tällä hetkellä järjestetään bileitä jotta fuksit tapaisivat toisiaan, mutta itse en niistä välitä. Tapaako ihmisiä tarpeeksi päiväsaikaan, vai jääkö automaattisesti ulkopuolelle jos ei vaivaudu niihin?
Auttaako harrastuksen aloittaminen? Haluaisin kuitenkin tutustua ihmisiin vaikken ehkä baarien kautta kuitenkaan.
111400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Et saa kovin kummoisia sosiaalisia suhteita ylläpidettyä pelkästään luentojen väliajoilla, vielä vähemmän esim. liikuntaryhmistä. Omana opiskeluaikana kiinnitin huomiota siihen, että vain sellaiset kaverisuhteet, jossa tavattiin myös vapaa-aikana säännöllisesti säilyivät ja muodostuivat kiinteiksi. Muuten yliopisto ja liikuntaryhmätutut jäivät tervehtimisasteelle.

Ei niissä bileissä ole pakko juoda ja örveltää! Ensimmäisissä pippaloissa olivat ainakin omana opiskeluaikana myös ne jotka eivät sitten niissä ryhtyneet myöhemmin ravaamaan. Voittehan te ihan istua johonkin pöytään juttelemaan ilman kännäystä?

Äänestä

Luentojen lomassa on vaikea tutustua. Jos olet sosiaalinen ja puhelias ja osaat änkeä luontevasti vieraisiinkin porukoihin, se saattaa hyvinkin onnistua, mutta ujoudesta kärsivien on aika turha toivoa että joku tulisi tosta vaan istumaan viereen.

Jos käyt massaluennoilla, joukkoon mahtuu aina yksinäisiä - monet on juuri niitä, jotka ei itsekään bileistä välitä. Jos siis tahdot muutaman hyvän ystävän ennemmin kuin ison liudan pinnallisempia tuttavuuksia, kannattaa ehkä panostaa niihin yksin istuviin sen sijaan että kävisit bileissä ja hengailisit biletuttujen porukoissa. Jos et uskalla mennä juttelemaan selkeästi tutustumismielessä, voit istahtaa viereen esim. jonkun kurssiin tai opintoihin liittyvän kysymyksen varjolla. Pyydä vaikka kumia lainaksi, kun omasi "unohtui" kotiin, tai keksi jotain parempaa.

Siihen ei kannata luottaa, että harrastuksista saisi sellaisia kavereita jotka käy samoilla kursseilla tai edes opiskelee samoja aineita.

Äänestä

Se on hyvin kuvaava sanonta että "kukaan ei tule kotoa hakemaan", eli pakota vaan itsesi heti alussa niihin tapahtumiin ellei sinulla ole jo ystäviä opiskelupaikkakunnalla. Yhden mukiin menevän tutun kautta voi tutustua aina muihin kivoihin ihmisiin myös yo:n ulkopuoleta.. Jos jäät jo heti alussa kotiin nysväämään koska ajattelet että ei kiinnosta niin voi että jäät ulkopuolelle..

Äänestä
  • Nysvääjien ulkopuoliseksi jääminen voi silti johtua siitäkin, että on niin erilainen kuin muut - ei ole edes kiinnostunut bileistä yms. Ihan yhtä yksin voi jäädä, vaikka kiertäisi kaikki bileet läpi... Kyllä muut sen huomaa, jos ei viihdy eikä ole kiinnostunut muiden örvellyksistä. Teeskentelemällä muuta voi ehkä saada pinnallisia tuttavuuksia, mutta se tuskin on sen arvoista.

    Äänestä

Valitettavasti totuus on se, että suomalaiset tutustuvat parhaiten kännissä ja/tai jonkun organisaation toimissa. Mene bilettämään ja yritä päästä ainejärjestöösi/osakuntaan tms mukaan.

Jos yrität sosiaalistua luentokontakteilla, voin kertoa, että yksinäiset vuodet on tiedossa.

Äänestä

Kaikkiin bileisiin kannattaa mennä alussa. Ainoastaan bileissä tutustumalla tutustutaan toisiin eli esittäydytään ja keskustellaan omasta pääaineesta jne. Ainoastaan bileissä ihmiset tulevat esittelemään itsensä tyyliin "me ei ollakaan vielä juteltu". Kukaan ei tule esittelemään itseään noin esim. luentojen välillä tai liikuntasalilla.

Äänestä

Roskapuhetta, että ainoastaan bileissä saisi kavereita. Itse olen parhaat kaverit saanut ihan luennoilta ja harjoituksista. Voihan olla niin, ettei luennoilla kukaan tule tutustumaan, mutta mikä estäisi sua menemästä juttelemaan muille? Rohkeasti vaan jonkun yksinäisen viereen istumaan ja juttelemaan. Kysyt vaikka apua jossain tai kommentoit jotain luennolla kuultua juttua. Ei tarvitse pelätä, kukaan ei pure.

Äänestä
  • Lisäänpä vielä, ettei bileissä käyminen takaa muihin tutustumista. Kyllä huomaa aina, ketkä eivät ole tottuneet bilettämiseen ja ovat pakon sanelemana paikalla. He yleensä kököttävät jossain nurkassa koko ajan, eivätkä uskalla puhua tai tanssia. Monet tällaiset eivät juo, mutta löytyy runsaasti myös juovia, joiden estoja edes alkoholi ei pysty poistamaan. He eivät tutustu siellä keneenkään, eivät edes muihin samanlaisiin.

    Äänestä

Itse tutustuin heti ensimmäisen luentopäivän jälkeen oman koulutukseni opiskelijoihin tai oikeastaan HE tulivat juttelemaan minulle. Aion myös osallistua lukuvuoden avajaisjuhlaan, mutta aion jäädä pois illalla alkavista "ryyppäjäisistä".

Äänestä

Itselläni on vähän samanlainen tilanne. En oikein jaksaisi innostua noista opiskelijabileistä, joissa ideana on vain mennä jonnekin baariin. Tilannehan on sellainen, että sellaisia opiskelijakökkäjäisiä ei taida olla kovin usein, ettei siellä läträttäisi viinaksien kanssa. Ja mikäs sen tympeämpää kun itse en käytä alkoholia ollenkaan, enkä aio ruveta käyttämäänkään (toisin sanoen kenenkään on turha kommentoida, että ei se yksi siideri/olut tapa tai juota känniin). Periaatteet ovat periaatteita ja niistä en ala tinkimään.

No niin takaisin asiaan. Kaikesta huolimatta kävin nyt ensimmäisellä viikolla järjestetyissä tapaamisissa, sillä ne eivät yhtä lukuunottamatta olleet varsinaisia bileitä. Ja siinäkin kävin vain haistelemassa ennakkotunnelmia (toisin sanoen poistuin paikalta ennen kuin varsinainen baariin lähtö olisi tapahtunut. Muuten nämä tapaamiset olivat ihan mukavia. En tosin tiedä, millaisia nämä opiskelijatapahtumat ovat jatkossa. Voi olla, etten jatkossa jaksa osallistua niihin. Onneksi paikkakunnalle on muuttanut myös vanhoja tuttujani, joten tilanne ei ole täysin toivoton.

Ja loppuun vuodatusta:

On se vain mystistä, miten erikoinen immeinen sitä onkaan, jos ei juo tippaakaan eikä polta tupakin tupakkaa. Ja vielä erikoisempaa on se, että tällaisia periaatteita joutuu selittelemään, ellei satu olemaan jotakin uskonnollista tahikka terveydellistä syytä ( no joo, yliopistolla en ainakaan vielä ole joutunut selittelemään, mutta aiemmin kylläkin). Jaa miksikö en juo tai polta? Sanotaan nyt vaikka näin, etten ole vielä tähän mennessä keksinyt tarpeeksi hyvää syytä ruveta tuhoamaan kehoani moisilla turhuuksilla. Ja jos sosiaalisten suhteiden luominen vaatii päihteiden käyttöä niin saavat sitten jäädä luomatta.

No onneksi tilanne ei kuitenkaan ole noin synkkä. On sitä tähänkin mennessä suhteita luotu, vaikken ole ikinä ollut mikään bilehile. Toisaalta voi olla niinkin, etten tarvitse sosiaalista elämää siinä määrin kuin jotkin toiset ja näin ollen en vain ole huomannut sosiaalisen elämäni köyhyyttä. Miten lie ja väliäkö hällä.

Äänestä

Itse en lukioaikoina osallistunut mihinkään pippaloihin kun olin niin ujo. Muut kai kokivat sen siten että vetäytymiseni tarkoitti etten halua olla heidän kanssa missään tekemisissä. Mutta en mahtanut tunteilleni mitään. Aivan kuin seuraisi ulkopuolelta kun jouduin johonkin sopivaan esilläolo-tilanteeseen, ahdistavat tunteet nousivat, enkä voinut sietää enkä käsitellä niitä. Ainoa vaihtoehto oli lähteä pois, esim. metsään rauhoittumaan. Kyllä se oli vaikeaa. Vanhemmiten sellainen itsestään alkaa hälvetä ja pystyy pitämään paremmin "oman rauhallisuutensa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epäsosiaalistunut kirjoitti:

Olen juuri aloittanut yliopistolla. Juuri tällä hetkellä järjestetään bileitä jotta fuksit tapaisivat toisiaan, mutta itse en niistä välitä. Tapaako ihmisiä tarpeeksi päiväsaikaan, vai jääkö automaattisesti ulkopuolelle jos ei vaivaudu niihin?
Auttaako harrastuksen aloittaminen? Haluaisin kuitenkin tutustua ihmisiin vaikken ehkä baarien kautta kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu