Vieläkin on sydän särkyneenä yksipuolisesta rakastumisesta kaveriini, mutta nyt olen ihastunut tyttöön luokallani, joka tosin muistuttaa tuota ensirakkauttani. Kävi mielessä jos pyytäisin häntä kahville. Osaan jopa kuvitella pyytäväni, mutta en sitten kahville menemistä osaa kuvitella ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä etten pysty siihen. Ei pelkästään siis kahville meno (minkä vain oletan olevan se yleisin tapa, sillä minulla ei ole paskankaan vertaa kokemusta treffeistä tai seurustelusta) Olen sitä paitsi karttanut tuollaisia julkisia paikkoja ihmisistä puhumattakaan, joten en osaa kuvitella miten muka osaisin mennä kenenkään kanssa treffeillle, miten ja mistä puhuisin tai mitään muutakaan.
Ihmiset aina kehottavat olemaan itsevarma jne., mutta miten voin olla itsevarma, kun minulla ei ole yhtään kokemusta? Kukaan ei ole koskaan pitänyt minusta eikä yrittänyt iskeä tai mitään muutakaan, joten miten hitossa minä voisin muka pitää itseäni edes sen arvoisena että voisin yrittää lähestyä ketään?
Helppohan se on sanoa että kasvata pallit, mutta kun ei ole kokemusta eikä kukaan ole koskaan välittänyt, on melko tyhjä ja turha olo. Pelottaa, entä sitten?
Kommentteja? Neuvoja saa heittää, mutta rohkeuden kasvattaminen on vaikeaa, enkä edes tiedä mistä sen aloittaisi.
Terveisin: erakko täältä jostain.
Ihmiset aina kehottavat olemaan itsevarma jne., mutta miten voin olla itsevarma, kun minulla ei ole yhtään kokemusta? Kukaan ei ole koskaan pitänyt minusta eikä yrittänyt iskeä tai mitään muutakaan, joten miten hitossa minä voisin muka pitää itseäni edes sen arvoisena että voisin yrittää lähestyä ketään?
Helppohan se on sanoa että kasvata pallit, mutta kun ei ole kokemusta eikä kukaan ole koskaan välittänyt, on melko tyhjä ja turha olo. Pelottaa, entä sitten?
Kommentteja? Neuvoja saa heittää, mutta rohkeuden kasvattaminen on vaikeaa, enkä edes tiedä mistä sen aloittaisi.
Terveisin: erakko täältä jostain.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaikeahan tilanne voi olla mutta kerran se kirpaisee..
Kokeile päästä kahden sen tytön kanssa jonnekin ja kysy sitten ohimennen jostakin asiasta ja kysy sitten vaikka tapaamista tai jotakin.
Kokemattomuus on yleensä haitaksi, mutta jos kiinnostus on molemminpuolista niin silloin ei.. Tietysti jos se on yksipuolista niin saatat saada hieman "nöyryytystä" tilanteesta, mutta parempis se on yleensä toimia kuin miettiä jälkikäteen että olisi pitänyt silloin tehdä jotakin...
Voithan yrittää katsella häntä ja katsoa miten reagoi.. tai jotakin yksinkertaista...
Paras neuvo on että et mieti jälkiseurauksia.. Itse olin pienempänä semmoinen että en uskaltanut montakaan asiaa kun sitä mietti aina mitä muut ajattelevat tai toimiiko jokin homma.. Moni asia menikin sen takia pieleen.. Pikkujuttuja elämä on täynnä.. Rohkeudella voi saavuttaa jotakin.
Todennäköisesti vastaus voi olla ei, mutta jos jostakin syystä lähtee treffeille niin kannattaa yrittää tehdä ne treffit juuri tuommoiseen julkiseen paikkaan johonkin kahvilaan tai sitten jonnekin muualle.. Kokeilet lisätä sosiaalista kanssakäymistä ja käydä em. paikoissa vaikka ensin itse tutustumassa ja sitten myöhemmin voit viedä bongauksesi samoihin paikkoihin jos lähtee mukaan..
Myönnettäköön että usein kyseessä voi olla yksipuolinen ihastuminen, mutta ainoa keino saada varmuus asiasta on tehdä sille jotakin..
Puhut niistä asioista mitä mieleen juolahtaa. Säästä/koulusta/tehtävistä/harrastuksista. Et mieti erikseen mitä sanot vaan yrität puhua kaikesta mitä mieleen tulee. Et liikaa yritä sensuroida ajatuksiasi vaan pyrit puhumaan kaikesta.. Toki kannattaa ehkä sensuroida joitakin vitsejä, koska kaikki eivät saata ymmärtää niitä mutta yleisesti voit puhua mistä vain.
Rohkeutta voit kasvattaa siten että alat esim. käymään ensin yksin niissä kahviloissa ja tutustut jokaiseen kahvillaan ja tilaat jotakin niistä.. Sitten käyt yleisillä paikoilla tai tilaisuuksissa tai keikoilla.. Harrastuksissa jne.
Kerran se vain kirpaisee jos teet jotakin tuommoista ja seuraava kerta on helpompi ja kolmannella kerralla et enää mieti vaan teet vain...
Toki ihmissuhdekysymyksissä voi tulla vastaan tilanne, jossa pettymyksien määrä saattaa olla ongelma joka syö sitä "uskottavuutta", Kehtaako tässä kysyä ketään kun aina tuntuu vastaukseksi saavan ei.. Siihen pitää myös tottua, jos ei ole hyvä flaksi. Se on kuitenkin pienin paha jos pystyt voittamaan itsesi ja tekemään asioita mitä et ole ennen tehnyt.
Mutta haluaisin edetä rauhallisesti ja omaan tahtiin lähteä ihmisten pariin liikkumaan. Paineiden kanssa tämä ei onnistu. Eilen melkein menin yhteen kahvilaan, jossa ei ollut paljoa ketään asiakkaita, mutta en mennyt kuitenkaan. Ongelmana tällaisen julkisten paikkojen ja ihmisten pelon ja stressin lisäksi on rahatilanne, mutta haluan kyllä päästä tästä, jotta voisin yrittää käyttäytyä kuten muutkin ihmiset.
Tekisi mieli kysyä että olenko väärässä ja saanko edetä rauhallisesti, vaikka eipä kai tuollaista pitäisi edes kysyä...
On vaan vähän heikko-tunne joten häpeilemättä kysyin.
Taas kerran joutuu veisaamaan tätä vanhaa virttä, mutta menköön: Aivan kuin olisin kirjoittanut tuon itse.
"Kävi mielessä jos pyytäisin häntä kahville. Osaan jopa kuvitella pyytäväni, mutta en sitten kahville menemistä osaa kuvitella ollenkaan."
Juuri näin. Itsekin olen ollut aivan hilkulla pyytää ihastustani johonkin, mutta sitten herään todellisuuteen. Mitä hittoa minä oikein tekisin siitä eteenpäin? Ei minkäänlaisia kokemuksia naisista, saatika sitten kahviloista tai baareistakaan. Olen aivan jäässä näissä asioissa. Totta puhuen, olen aivan jäässä aivan kaikessa. Komeaksi kehuttu ulkokuori, mutta hukkaan menee ku tällanen on palikka puikoissa.
Meitä on monta, meitä on monta...
Voisin sanoa, että itselläni on täsmälleen sama tilanne. En tasan uskalla lähestyä ketään, sillä pelottaa torjuminen. En oo koskaan seurustellu tai mitään. Eka suudelmaki oli kännissä jonku tuntemattoman kaa. =/ ei paljon lohduta.
Ja jos uskallan sanoa asiasta kavereille niin vastaus on aina:
"Se on vaan elämää, sitte kokeilet vaan uuestaan, ELÄ LANNISTU" helppohan se toisten on tolkuttaa.
Itsestäni olisi kuitenkin aivan ihanaa, vaikka joku miehen alku tuliski ja kysyis vaikka paskat housussa ulos, koska siitä tulisi mielettömän itsevarma olo. Ja vaikka kuinka "ruma" oliski, menisin silti, sillä sitä ei voi koskaan tietää mitä menettää.
Itsekin oon miettim mitä tapahtus jos pääsiski treffeille.. Vaivaantunut hiljaisuus?? Toisen tylsistyminen? Joten oon tullu tulokseen, että paras paikka ois tavata jossain missä itellä on varma olo.. pyytää vaikka kotiin kahville, ja sitte jos tulee hiljasta niin kertos rehellisesti ettei oo kokemusta, ei kuitenkaan angstisesti, ja siitähän saattas juttua riittää mistä sen tietää.
Tai sitte vaan leffa? Siinä ehtii tarkastella toista ja sen huumorintajua ja miettiä mitä tekee leffan jälkeen. tai sitten vaan spontaanisti.
MUTTEN USKALLA.
Tsemppiä, varmasti kaikkien tyttöjen mielestä on ihanaa, jos poika osoittaa huomiotaan, oli millanen oli! =)