Yksi lahkon vahva merkki on "kielto"

Uskomisen vaikeus..

Minun on ollut viime aikoina vaikea “uskoa”. Uskomisen vaikeus on noussut omasta itsestään. Usein näen uskovien joukon jotenkin halpana ja höperönä. Ajattelenkin itse olevan siinä suhteessa asioiden kanssa vialla. Omaa uskomista on horjuttanut aviopuolison löytyminen, tai paremmin löytymättömyys. Jotenkin olen kokenut uskovien joukossa ylimielisyyttä ja jopa kielteistä suhtautumista, koska haetaan ja haetaan. Kenties ei haluta minkäänlaista sudetta rakentaa vaan ollaan ennemmin vannojapiikoja. Olen tutustunut epäuskoiseen ihmiseen, jolla ei ole juurikaan Jumalauskoa. Ihmisessä itsessään ei ole mitään vialla, käyttäytymistavatkin osittain paremmat mitä uskovaisilla. Eikä missään nimessä voi vetää katekoriaan epäuskoiset ovat jonkinlaisia.

Siinä vaan on suurin pulmani, kun uskovainen ei voi “seurustella” tai saatikka avioitua epäuskoisen kanssa. En tiedä mistä tällainen laki on tullut. Toisaalta itse haluaisin ko. henkilön uskovan samalla tavalla. Turvaavan elämän viimekädessä Jumalaan.

Mikäli uskoni kieltäisin ja alkaisin elämään hänen kanssa, niin en tiedä miten elämäni sitten rakentuisi. Jossain mielessä haluaisinkin olla irti ry:n tehtävistä ja jättää sellaiset touhut toisille. Varmaan suurinta olisi kestää uskovaisten kieroon katsominen. En tiedä, mutta ei elämä näinkään ole hääviä. Jotenkin on otettu johdatus pois kokonaan.

Varmaan samassa elämäntilanteessa olevia on, mutta miten ovat selvinneet, niin en tiedä. Paljon on uskossa hyvää, mutta paljon huonoakin.

Autelkaapa minua.. Tunteet ovat tunteita ja tekevät kipeää. Miksi en saisi ottaa itselleni sellaista puolisoa mitä itse haluaisin.
10573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihan ensimmäiseksi on pakko kysyä, mitä SINÄ tarkoitat sanalla USKO?

Äänestä

Ei kannata masentua. Tai ei ainakaan kannata luopua uskosta. Monella muulla on varmasti paljon pahempi tilanne.

Suosittelisin lukemaan ajatuksen kanssa Jobin kirjan.

Juoni on suunnilleen seuraavanlainen.

Jobilla on paljon omaisuutta ja lapsia.
Jumala antaa saatanalle luvan kadota ensiksi sen omaisuuteen, sen jälkeen perheeseen ja vielä kaiken lisäksi terveyteenkin.

Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Se lukemalla selviää. Suosittelen lämpimästi.

Äänestä
  • Voi hyvä veli, tiedätkö lainkaan mistä avaaja kirjoitti.

    Uskon kieltäminen ei liity asiaan millään tavalla. Usko Kristukseen on Jumalan lahja jota ei voi ottaa eikä antaa, ei itse eikä toinen ihminen.

    Äänestä

  • ????? kirjoitti:

    Voi hyvä veli, tiedätkö lainkaan mistä avaaja kirjoitti.

    Uskon kieltäminen ei liity asiaan millään tavalla. Usko Kristukseen on Jumalan lahja jota ei voi ottaa eikä antaa, ei itse eikä toinen ihminen.

    Ehkä paremmin tiedän kuin sinä ja sen vuoksi kehotinkin lukemaan Jobin kirjaa.

    Tiesitkö, että me ei puhuta samalla tavalla uskovaiselle kuin epäuskoiselle jos me neuvotaan jotain, koska uskovainen ymmärtää perusasiat. Jos uskovainen yleensä kyselee, niin hän tarvitsee vain vahvistusta ja rohkaisua.

    Mielestäni nyt Jobin kirja passaa erinomaisesti tähän, koska hän tarvitsee vain rohkaisua.

    Eli vaikka elämä menee päin sitä ihteään, niin silti on mahdollisuus.

    Äänestä

Perus asia, usko on vain työkalu, kuten vasara, mitä sillä lyödään on se peruskysymys. Naula, joka on luonnikkain, ja mitä se Raamatussa on. Vahan testamentin osalta se on Jumala >   "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta.< 2, Moos. 20:2 ja usko kohdistu Häneen Herrana ja muita jumalia ei noteerattu. Mm. Abrahamille Häneen usko ja kuuliaisuus palkittiin Vanhurskautena.

Uuden testamentin Herra on Taas Jeesus Kristus, vain Häneen uskominen persoonana pelastaa. >Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.< Joh. 14;6. > Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa < Tämän ymmärtäminen vasta Pyhässä Hengessä saa sinut kristityksi.

Aika harva vanhapiika todella soveltuu puolisoksi, sillä ensinnäkin, jolle ole kelvannut kenellekään, jotain on pielessä, toisaalta, miten sellainen ihminen, joka on asunut yksin vuosikymmeniä, voi sopeutua parisuhteeseen, ei mitenkään.

Olen tutustunut epäuskoiseen ihmiseen, jolla ei ole juurikaan Jumalauskoa. Ihmisessä itsessään ei ole mitään vialla, käyttäytymistavatkin osittain paremmat mitä uskovaisilla. Eikä missään nimessä voi vetää katekoriaan epäuskoiset ovat jonkinlaisia.** Lue Raamatusta se Luukas 15, kadonnut raha, Hänessä on kuitenkin luojansa leima. > Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' < 9 jae. Näin Jumala ilahtuu, kun pimeydessä elävä ihminen tulee Jumalan valoon, ja löytää Jeesuksen.

””Siinä vaan on suurin pulmani, kun uskovainen ei voi “seurustella” tai saatikka avioitua epäuskoisen kanssa. En tiedä mistä tällainen laki on tullut.** Minä kerron sen sinulle, saatanasta ja sitä markkinoi SRK. Oletko vanki vai miten, jos tunnet Jeesuksen, vapauteen Hän sinut vapautti, ei minkään lahkon alle.

Ajattele, jos Jumala onkin tämän ihmisen ajatellut juuri Sinulle ja sinä heität hänet mäkeen, lahon antikristus opin vuoksi, kehtaatko katsoa itseäsi peilistä. Kysy silloin käsi sydämellä, - Jeesus, onko tämä tyttö minulle tarkoitettu? Ja jos mielsi on hyvä, mene ja kosi.

Toisaalta itse haluaisin ko. henkilön uskovan samalla tavalla. Turvaavan elämän viimekädessä Jumalaan.** Miksi? Eikö Jeesus olekaan sinun Herrasi.

Mikäli uskoni kieltäisin ja alkaisin elämään hänen kanssa, niin en tiedä miten elämäni sitten rakentuisi. ** Kiellä vaan, jos uskosi on sitä, ettei saa seurustella valtaväestön kanssa, kuulutko johonkin siniverisiin, tai joihinkin parempiin. Haloo, nöyrry Herrasi edessä, Jeesuksen edessä ja heitä tuommoinen soopa meneen.

Jossain mielessä haluaisinkin olla irti ry:n tehtävistä ja jättää sellaiset touhut toisille. Varmaan suurinta olisi kestää uskovaisten kieroon katsominen. En tiedä, mutta ei elämä näinkään ole hääviä. Jotenkin on otettu johdatus pois kokonaan.** Anna heidän tehdä vaan omat säännöksensä, kyllä saatana auttaa.

Autelkaapa minua.. Tunteet ovat tunteita ja tekevät kipeää. Miksi en saisi ottaa itselleni sellaista puolisoa mitä itse haluaisin. ** Minä lupaan tulla Häihisi ja pidetään seurat, siellä mäet mitä on Kristittynä iloitseminen Herrassa.

Kirjoita postiini, kun olen luvannut tulla, asut vaikka Honolulussa. Jussi. Rauhaa.

Äänestä

Tänään on loppu elämäsi ensimmäinen päivä.
Uskovaiset ihmiset ovat poikkeuksetta aivopestyjä ihmisiä, joilta on poistettu omat mielipiteet, tunteet ja he ovat voimakkaan henkisen pahoinoitelyn uhreja. Se että lahkossa oleva ihminen pidetään lahkossa, perustuu eristämiseen ulkomaailmasta, pelottelemalla, uhkailemalla ja henkisellä painostuksella.

Kuten itsekkin tiedät toisin ajattelijat tuomitaan ja syrjäytetään yhteisöstä. Tieto tästä pitää monet "väkisin" lahkossa kiinni.

Ole rohkea, älä elämää pelkää. Et tarvitse uskoa elääksesi. Ota vastuu omasta elämästäsi, nauti elämästä. Rakastu naiseen, nauti parisuhteesta.
Olet hyvä ihminen ja tulet pärjäämään hienosti. Se että olet noin rohkea, kertoo että selviät hienosti tulevaisuudessa.

Toivon vilpittömästi onnea ja arvostan rohkeuttasi.

Äänestä
  • sairaasta vl-lahkosta eroaminen oli elämäni paras ja tärkein päätös. Jälkeenpäin en voi ymmärtää kuinka tyhmäksi ihmiset voikaan heittäytyä sosiaalisten suhteiden ja "muka-uskonliikkeen" takia.
    Usko pois että normaali ja oikea elämä on ihmiselle tarkoitettua, helpompaa ja mukavaa ilman jotain marginaalista ja tyhmää keksittyä vl-käskylakia.

    Äänestä

Ensinnäkin sanon, että ymmärrät, mistä kirjoitat.

Toiseksi kommentoi muutamaa seikkaa.


>>Mikäli uskoni kieltäisin ja alkaisin elämään hänen kanssa, niin en tiedä miten elämäni sitten rakentuisi.> Paljon on uskossa hyvää, mutta paljon huonoakin.

Äänestä
  • Hei!

    Kiitokset teille kaikille. Irtaantminen vaan taitaa olla pikkupaikkakunnalla hieman vaikeaa. En kovinkaan hyvin tunne ihmisiä, mutta siltikin sana kiirii ja jollakin tavalla joutuu ulo uskovien joukosta tai sillä tavalla uskovien joukosta. Ehkä tilalle saan jotain muuta.

    Äänestä

Miten uskonsa menettää jos ottaakin puolisokseen epäuskoisen? Itse henk.koht. tunnen että uskoni on vain vahvistunut. Ja vaikka meillä onkin erilaiset lähtökohdat uskon asioissa kunnioitamme toistemme vakaumusta ja muistakaa ihmiset..puhdas, vilpitön keskustelu on avainasia suhteessa kuin suhteessa. Ei mennä sokkona eteen päin vain avoimin silmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Poika &quot;itkee&quot; kirjoitti:

Uskomisen vaikeus..

Minun on ollut viime aikoina vaikea “uskoa”. Uskomisen vaikeus on noussut omasta itsestään. Usein näen uskovien joukon jotenkin halpana ja höperönä. Ajattelenkin itse olevan siinä suhteessa asioiden kanssa vialla. Omaa uskomista on horjuttanut aviopuolison löytyminen, tai paremmin löytymättömyys. Jotenkin olen kokenut uskovien joukossa ylimielisyyttä ja jopa kielteistä suhtautumista, koska haetaan ja haetaan. Kenties ei haluta minkäänlaista sudetta rakentaa vaan ollaan ennemmin vannojapiikoja. Olen tutustunut epäuskoiseen ihmiseen, jolla ei ole juurikaan Jumalauskoa. Ihmisessä itsessään ei ole mitään vialla, käyttäytymistavatkin osittain paremmat mitä uskovaisilla. Eikä missään nimessä voi vetää katekoriaan epäuskoiset ovat jonkinlaisia.

Siinä vaan on suurin pulmani, kun uskovainen ei voi “seurustella” tai saatikka avioitua epäuskoisen kanssa. En tiedä mistä tällainen laki on tullut. Toisaalta itse haluaisin ko. henkilön uskovan samalla tavalla. Turvaavan elämän viimekädessä Jumalaan.

Mikäli uskoni kieltäisin ja alkaisin elämään hänen kanssa, niin en tiedä miten elämäni sitten rakentuisi. Jossain mielessä haluaisinkin olla irti ry:n tehtävistä ja jättää sellaiset touhut toisille. Varmaan suurinta olisi kestää uskovaisten kieroon katsominen. En tiedä, mutta ei elämä näinkään ole hääviä. Jotenkin on otettu johdatus pois kokonaan.

Varmaan samassa elämäntilanteessa olevia on, mutta miten ovat selvinneet, niin en tiedä. Paljon on uskossa hyvää, mutta paljon huonoakin.

Autelkaapa minua.. Tunteet ovat tunteita ja tekevät kipeää. Miksi en saisi ottaa itselleni sellaista puolisoa mitä itse haluaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu