säälittävää, mutta totta. tuntuu loppuvan kokemäeltä pikku hiljaa kaikki. pari viikkoa sitten euromatti ja parin viikon kuluttua huhujen mukaan viinikan huoltamo. kyllä on menossa kaupunki huonoon suuntaan. ja yksikin mies vain kehtaa laukoa lehdistölle "jottain tarttis tehdä". ihan oikeesti, nyt pitäis saada se valtuusto uusiksi ja rohkeampia ihmisiä sinne kokeilemaan. ensimmäinen teko voisi olla valtuuston ja kh:n kokouspalkkioista luopuminen. säästö on pieni loputtomassa kassassa, mutta olisi ihan kiva ele sieltä suunnasta. esittäisivät edes, että olisivat tosissaan
kaikki
lopettaa
151962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
kuuluu valtuustolle. Eiköhän se kuulu juuri sinulle kun et käy ko. kaupoissa. Kokous palkkiot on rikka heinäsuovassa.PS: koska viimeksi kävit esim.. Viinikalla.
Esittikö kysymyksen valtuuston edustaja;)
Viimeksi oli 95-oktaaninen 8 senttiä halvempaa Lidlin jakajalla.
Äänestäkää kepulle lisää kunnanvaltuutettuja niin näette ensi vuosikymmenellä kaupungin totaalisen alasajon. Vain maatalousyrittäjien elanto taataan, muut ajetaan helvettiin.
nyt taisi satuttaa mielipiteeni..(se oli tarkoituskin)
eli ongelmahan on siinä, että kyseiset paikat lopettavat juuri ostovoiman puutteen takia. ja mitäköhän varten kokemäki on todella suuri muuttotappiokunta? puuttuukohan täältä kiinnostus kaupunkiamme kohtaan? mielestäni kaupungin päättävien elimien tuli ottaa enemmän vastuuta asiasta. ajaako tietoisesti meidät kriisikunnaksi muutaman vuoden kuluttua?
pääasia päättäjillä, että itsella ja sukulaisilla pyyhkii hyvin:)
ps. että olenko viinikalla käynyt??? olen kyllä käynyt ja euromatissakin olen käynyt. yritän ainakin suosia paikallisia liikeitä, niin kauan kuin joku vielä täällä jaksaa yrittää
kuinka paljon mahtaa olla kokouspalkkiot vuodessa kaikista kokouksista yhteensä??????
eiköhän se vuositasolla ole aika läjä rahaa. ihan hyvä ehdotushan tuo olisi
Moni yritys Kokemäeltä on lopettanut, monet ovat yksitysiyrittäjiä ja liiketoiminta melko pientä. Onhan se järjetöntä pitää pystyssä yritystä jonka voitto on melko vähäistä tai jopa tekee tappiota. Kokemäellä toimivan yrityksen täytyisi myydä tuotetta tai palvelua mikä on lähes välttämätöntä tai että sen saa samaan hintaan, kuin postista tilaamalla tai Porista liikkeistä. Eikä yrittäjien menestystä auta paikallisten ajattelu: "En osta siitä kaupasta mitään, koska omistajat ovat jo muutenkin tarpeeksi rikkaita." Tällä tavoin on todella kuultu jonkun möläyttävän.
Bensan korkea hinnannousu ajaa bensiinialanyrittäjät todella ahtaalle. Usein on jopa niin että saman huoltamoketjun kylmäasema saa myydä bensaa halvemmalla, kuin mitä yksityisyrittäjä saa edes ostaa samalta huoltamoketjulta bensaa. Tämähän on tietysti aivan järkyttävän typerää, mutta niin se vain menee.
Euromatin turmion tie johtunee, että kilpailijana suuri halpakauppaketju eli Vapaa-Valinta ja tuotteet Euromatissa niin edullisia, että niitä olisi ostettava todella huomattavia määriä ennenkuin tehtäisiin kunnollista voittoa.
"Äänestäkää kepulle lisää kunnanvaltuutettuja niin näette ensi vuosikymmenellä kaupungin totaalisen alasajon." Tietysti Kokemäellä jotkut Keskustan edustajat ovat maanviljelijöitä, muttei todellakaan kaikki. Keskustalla on muitakin arvoja kuin maaseutu, eikä kaikki keskustalaiset ole maajusseja, vaan muita jotka omaavat Keskustalaiset arvot.
Ps. Vain itsekäs ostaa "Lidlin jakajalta".
millään kerry edes huomattavaa summaa.Noita kokouksia ei näytä olevan kovin runsaasti.Lautakunnissa näyttää olevan aika vähän vielä osanottajia,
Ei niillä kokouspalkkioilla tätä kaupunkia pelasteta. Se olisi vain pieni ele päättäjiltä, että hekin ovat valmiita kantamaan kortensa kekoon. Jos joku esittää täällä, että kirjastopalvelut on laitettava maksullisiksi, on mielestäni perusteltua vaatia myös luopumista kokouspalkkioista. Kirjaston palveluiden maksullisuudesta kärsisi taas vähävarainen porukka. Työttömät, opiskelijat, eläkeläiset ja lapset. Harvoin olen kirjastossa nähnyt kaupungin päättäjiä lehtiä lukemassa.
Näillä talousluvuilla yrityksen on jo pakko lopettaa, tulee se pohja vastaa paksummassakin pussissa.http://www.inoa.fi/companyprofile/financial.fon?companyId=765932
Kiinteistönvälittäjien arvion mukaan asuntojen hinnat laskevat kolmanneksen verran seuraavien viiden vuoden aikana.
Ei paljon naurata.
50 % asti. Ennätykset ropisee
Joten autoni huollan aina kokemäellä. Säästö on huomattavasti isompi.
Ja enemmän kaatuu firmoja, kun 2-tien liittymä tulee valmiiksi.
Ohi mennään vieläkin kovemmin, eikä edes huomata kun Cokehill on ohitettu.
Bye bye käpykylä.
Koska liikevaihto jää liian pieneksi, ostovoimaa ei paikkakunnalla ole. Tämä johtuu siitä, että nuoret työikään tulleet tai jatko-opiskelupaikan saaneet lähtevät paikkakunnalta, eivätkä palaa, vain muutama työpaikka opettajana, apteekissa, kunnanvirastossa, terveyskeskuksessa odottaisi, ja tulijoita on muualtakin. Jäljelle jääneet ovat vanhuksia, jotka tunnetusti eivät kuluta, edes niitä rahoja, joita ovat elämänsä mittaan pankkitilille pahan päivän varalle säästäneet. Tänne jäävät myös ne, joilla ei ole edellytyksiä, ei rohkeutta, aloitekykyä lähteä muualle, siis saamattomat. Ja tietysti muutama maatilaansa sidottu yrittäjä.
Kun liikevaihto jää pieneksi ja tilat ovat ahtaat, valikoima on kapea ja huonosti esillä talossa, joka ei ole ajanmukainen varusteiltaan, ei osana yhtenäistä ja helposti tavoitettavaa liikekeskusta. Kun yksi yrittäjä lopettaa, tämä leikkaa kaikkien myyntiä, koska ostoksista yhä suurempi osa haetaan muualta. Kaupat ja palvelut tukevat toisiaan, jos menestyvät. Suuremmat valikoimat houkuttelevat, uusissa tiloissa on valoisaa ja väljää, saman katon alta saa enemmän, kenties halvemmalla. Voi olla jopa ravintola, jossa viihtyy asiointimatkalla. Kokemäellä ei ole aitoa kaupallista keskusta, ei helppokulkuista ja tiivistä. On vain vanhaa ja pientiä ja hajallaan kaikki. Varhain kiinni, etenkin lauantaisulkeminen on tuhoisa ratkaisu, mutta siinä juuri korostuu liikevaihdon pienuus. Ei kannata pitää auki, jos asiakkaita on vähän.
Suuremmissa yksiköissä palvelut, kaupalliset ja muut, on helpommin järjestettävissä pitkän aukiolon, laajan pysäköintikentän tai -hallin ja nykyajan vaatimuksia vastaavan varustelun ja tilankäytön ympärille. Isompi asiakasmäärä tuo isommat valikoimat. Kokemäelle ei sellaista voi syntyä, ei muuten Harjavaltaankaan.
Asun Espoossa, kakkosasunto Kokemäellä. Espoossa on asukkaita enemmän kuin koko Satakunnassa, ja kaupallisia keskuksia on 3-5, riippuen laskutavasta, menestyviä keskuksia ei voi olla täällä enempää kuin 3. Muualta kuolevat kaikki muut palvelut kuin R-kioskit, kampaamot, kirpputorit ja olutbaarit. Lähiöistä katoavat kirjastot, neuvolat, yläasteen koulut, postit, pankit, päivittäistavarakaupat - elleivät ole jo kadonneet. Kaikki keskittyy muutamaan suureen, ja sama tapahtuu Satakunnassa. Pori ja Rauma tulevat olemaan ainoat täyden palvelun paikat. Huittinen liittyy muuten Vammalan kanssa ja on tulevaisuudessa osa Pirkanmaata. Siihen suuntaan lähtee Kokemäeltä ostovoimaa, mutta palveluita esim. terveydenhoidon osalta ei sieltä enää ole saatavissa - paitsi isolla rahalla yksityisiltä.
Mm. Kokemäellä vähenevät yritykset, kun enää ei kaupungilta saa yritystukea kuten ennen EUta. Samoin maakuntien asema on heikentynyt EU:n aluepolitiikan vaikutuksesta.
Ennen EUta siis raha kiersi kaikilla sektoreilla ja tuloluokilla, nyt pk-yritykset joutuvat ahtaalle ja pörssiyhtiöt menestyvät. Vastaavasti aluepolitiikassa maantieteellisen kolmion Turku-Tampere-Helsinki-Turku sisäpuolelle mahtuvat kaupungit ja kunnat menestyvät, muiden olot (mm. Kokemäki) heikkenevät.
Kaikilla paikkakunnilla, samoin valtion politiikassa, julkinen sektori säästää väärissä kohteissa. Mm. kokouspalkkiot ovat tarpeettomia luontaisetuineen. Samoin pitäisi sijoittaa budjetissa peruspalveluihin, ei niiden alasajamiseen.