hei!onko joku halunnut lapselleen koulukykkyä?miksi?minusta lapseni joka täyttää marraskuussa 6 vuotta,ja syksyllä alkaisi koulu ei ole tarpeeksi kypsä kouluun.hän on aika arka ja sellaista.nyt kyllä esikoulussa josta sanottiin ettei se lykkäyksen anominen kovin yksinkertaista ole?mutta kokemuksia?
koulukypsyys?
äitix4.
1236
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen ope, vaikken kyllä ala-asteella, ja minusta joidenkin kohdalla olisi todella kannattanut lykätä kouluuntuloa. Toisaalta luokalle jäämisenkään ei pitäisi olla mitenkään noloa, vaan aikalisää voisi (ja minusta kannattaisi) tarpeen mukaan ottaa esim. toisen luokan jälkeen tai kuudennella.
Arvelisin, että koulunalkua voisi lykätä, jos keskittyminen on lapselle vaikeaa, jos hän ei suoriudu itse syömisestä ja pukemisesta, jos häntä ei kiinnosta kouluunmeno ja jos hän vielä (lisäksi) on kovin pienikokoinen. Toisaalta lähtökohtana pitää silloin olla se, että vuodessa tilanne korjaantuu: taitoja harjoitetaan ja lapsi kehittyy ja/tai rauhoittuu. Muuten hän jää vain entistä enemmän jälkeen.
En tiedä miksi sinulle on sanottu, että on vaikeaa saada lykkäystä. Käsittääkseni se on kuitenkin helpompaa kuin päästä kouluun normaalia nuorempana, ja sitäkin tapahtuu. Mutta hae tietoa: kysele koululta, johon lapsi on menossa, kysy vielä neuvolasta jne. Olisi tärkeää, että esim. alakoulun opettaja juttelisi lapsesi kanssa ja miettisi tilannetta. Hänhän sen kai parhaiten osaa arvioida. Jos koulun lykkäämistä ei pidetä tarpeellisena, lapsesi voi ehkä kuitenkin saada jotakin erityistukea koulunaloitukseensa.
Ajattele lapsesi parasta ja yritä löytää opettaja, johon luotat. Äiti tuntee lapsensa, mutta ei niinkään muita lapsia, yritä siis saada opettajan arvio. Päädyitte sitten mihin tulokseen tahansa, toivon mukavaa koulun alkua!