Päättäjien typeryys

Vähäkyrössä

Sähköyhtiön myynti on kuin housuun kuseminen kylmällä ilmalla. Hetken lämmittää, mutta sitten tuleekin kylmä. Vähäkyrö on nyt tekemässä yltiömäisen typerää päätöstä myymällä sähköyhtiötä ilman tarjouskilpailua Vaasaan.

Kaikki vain sen vuoksi, että sen jälkeen voi muutama hölmö paukutella henkseleitä "miten silloin laitettiin kunnan talous kuntoon". Tietysti osa myyntivoitosta livautetaan paikallisille yrittäjille jonkun sijoitusrahaston kautta, kuten kävi mm. Lapualla.

Espoossa mentiin myymään energiayhtiö Saksaan. Tällä hetkellä siellä on Suomen korkein kaukolämmön hinta ja sähkön hinta Suomen korkeinpia. Voitot kotiutetaan Saksaan. Helsinki ei yhtiötään myynyt: sähkö ja kaukolämpö on huomattavasti halvempaa, minkä lisäksi Helsingin energia tuloutti viime vuonna 300 miljoonaa euroa kaupungille.

7

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • espoon jäbä

      Sattumalta eksyin tälle palstalle, ja voin korjata heti yhden asian.
      Espoon laitokset ovat nykyään Fortumin omistuksessa.
      Ensin myytiin siivu firmasta saksalaisille, jonka jälkeen Espoon kaupunginhallitus päätti myydä omistamansa osakkeet Fortumille.
      Tämän seurauksena saksalaisten oli pakko myydä omat osakkeensa Fortumille jonkin ihme sopimuksen perusteella.
      Tilanne on nyt se, että Fortumilla on kaukolämpömonopoli suomen toiseksi suurimmassa kaukolämpöverkossa.
      Hallinnoi myös tottakai alueen sähköverkkoa siirtomaksuineen, ja tuleehan laitoksesta hieman sähköäkin kaukolämmön lisäksi.

      Uskomatonta, että kaupunki myi kultamunia munineen Espoon sähkön noin vain.
      Rahavirta laitoksesta kaupungin kassaan oli huomattava, ja laitos erittäin kannattava.
      Kannattava se on vieläkin, mutta rahat käärii joku toinen.Tässä tapauksessa Fortum.
      Myyntirahat on rahastoitu, ja rahastot ovat miinuksella tottakai.
      Hinnat ovat nousseet, ja se kolahtaa myös kaupungin omaan nilkkaan, koska kaupunki omistaa paljon kiinteistöjä joita pitää lämmittää jne.

      Kaupunkien/kuntien ei tulisi myydä energiayhtiöitään.
      En käsitä miten typerä pitää ihmisen olla, että kuvittelee näin toimimalla saavuttavansa jotakin.
      Poliitikot myyvät verorahoilla rakennetun laitoksen, jonka jälkeen sijoittaja haluaa sijoitetulle pääomalle tuottoa, ja hinnat nousevat.
      Juuri näin kävi meille..ja mitään ei tilanteelle voida.

      Vituttaa.

      • alkuperäinen kirjoittaja

        Muistin tosiaan tuon Espoon kuvion väärin. Luulin että Espoon energia päätyi kokonaan saksalaiselle EON:lle, mutta se menikin sitten Fortumille.

        Mutta eipä tuolla lopputuloksella eroa ole. Espoon energia tulouttaa miljoonien voitot joka tapauksessa kaupungin ulkopuolelle. Kaupunkilaiset saavat maksaa ylikorkeat sähkö-ja kaukolämpömaksut.

        Kumma kyllä jokaisessa myyntitapauksessa yrittäjäjärjestöt ovat kädet syyhyten huutaneet sähköyhtiön myynnin puolesta. Eräässäkin tapauksessa eräs italialaisella urheiluautolla ajeleva porho kävi kaupungintalolla konsultoimassa, miten nyt "pitää myydä".

        Mikäs se on huutaessa, kun osa myynnistä saaduista tuloista valuu kunnan rahastojen kautta yrittäjien omaan lompsaan "paikallisina sijoituksina".


      • espoon jäbä
        alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

        Muistin tosiaan tuon Espoon kuvion väärin. Luulin että Espoon energia päätyi kokonaan saksalaiselle EON:lle, mutta se menikin sitten Fortumille.

        Mutta eipä tuolla lopputuloksella eroa ole. Espoon energia tulouttaa miljoonien voitot joka tapauksessa kaupungin ulkopuolelle. Kaupunkilaiset saavat maksaa ylikorkeat sähkö-ja kaukolämpömaksut.

        Kumma kyllä jokaisessa myyntitapauksessa yrittäjäjärjestöt ovat kädet syyhyten huutaneet sähköyhtiön myynnin puolesta. Eräässäkin tapauksessa eräs italialaisella urheiluautolla ajeleva porho kävi kaupungintalolla konsultoimassa, miten nyt "pitää myydä".

        Mikäs se on huutaessa, kun osa myynnistä saaduista tuloista valuu kunnan rahastojen kautta yrittäjien omaan lompsaan "paikallisina sijoituksina".

        Toivottavasti järjen ääni voittaa.Ulkoistamiset, sekä "ydinliiketoimintaintoilu" ovat jo menneen talven lumia suhdanteiden heiketessä nopeasti.
        Suomessa on lukuisia esimerkkejä siitä miten "visionäärit" ovat halunneet jättää oman puumerkkinsä asioihin.
        Seuraukset ovat olleet varsin ikäviä.
        Kohonneita hintoja,irtisanomisia,maaseudun autioitumista jne.

        Meillä täällä on jo paskat housuissa, mutta teillä siellä voidaan vielä ääliömäisyydet voittaa.


    • Mainittu Ilkassa

      Ilkassa mainittiinkin jo nämä tietyt nimet jotka yrittää saada nimeään historiankirjoihin. Kaippa kansa kusee hunajaa kun tänne peräkylään saadaan oma hiekkatekonurmi ja loppu rahoista hassataan ties minne.

    • luovutus :!!!!

      ilman kilpailuttamista ???????

      Vähäkyrön kuuluukin tuhoutua ja autioitua Vaasan sivukylänä

      • laki ei estä

        Luulis tosiaankin että tällaset kunnan omaisuuden myynnit ilman kilpailutusta olis jääny 70-luvulle. Luulis että nykyään olisi joku laki joka estää tälläset lehmänkaupat.


    • Neljänneksen

      Hiljattain uutisoitiin että sähkön hinta nousee Suomessa tulevan vuoden aikana neljänneksen eli 25%. Sähköyhtiöiden tuotto on jo nykyisillä myyntihinnoilla yli 30% liikevaihdosta. Fortumin tapauksessa liikevoitto on lähes 40% liikevaihdosta, eli kyseessä on käsittämättömän kannattava yritys.

      Kannattaako sähköyhtiön kaltaista kultakaivosta myydä hetken hurmiossa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4313
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2597
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2404
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      619
      1991
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1706
    Aihe