Hei kaikki Naiset ja miksei Miehetkin.
Olen seurustellut 1,5v Naiseni kanssa. Minulla on ennestään 2 lasta ja Naisellani 1. Suhteemme on ollut alusta lähtien myrskyisä ja esim. yhteen muuttaminen on viivästynyt tästä syystä. Rakastamme toisiamme ja tunnemme näin ehkä ensimmäistä kertaa elämässämme. Menneen kesän lopulla tapahtui sitten vahinko, jota ei olisi tarvinnut tapahtua. Naiseni tuli raskaaksi. Käytiin paljon keskusteluja asiasta ja minä, ehkä liian ponnekkaasti olin abortin kannalla, toki puhuin toisestakin vaihtoehdosta, mutta kantani oli selvä. Naiseni sitten teki "oman" päätöksen ja se oli abortti.
Abortista on kulunut nyt viikko. Olemme riidelleet aborttiin johtaneista syistä ja olen todellakin sanonut miltä minusta on tuntunut. Esim.viimeinen ilta ennen aborttiin valmistavien pillereiden ottamista, oli tunnekuohujen valtaama. Kyseenalaistin perusteluni abortille ja painin asian kanssa. Nyt Naiseni syyttää minua "murhasta" ja että minä todella olen syyllinen aborttiin. Hän ei ymmärrä, että jos rakastan häntä, miksi en voinut hyväksyä yhteistä lastamme maailmaan ja elämään ja yhdistämään meidät kaikki 6 ihmistä?
Olemme "eronneet" varmaankin kymmeniä kertoja erimielisyyksien takia ja epävarmuus suhteemme kestosta oli ehkä suurin syy abortti-kannastani.
Olen kertonut kaikki syyt Naiselleni.
Minkälaista tukea voin tarjota ahdistuneelle Naiselleni? Tuntuu siltä, että vaikka mitä tekisin, hän pyytää tukea ja apua minulta. Ennen kaikkea SELVITYSTÄ siitä, miksi en halunnut lasta?
Erottukin on monta kertaa menneen viikon aikana.
Ymmärrän masennuksen ja ahdistuneisuuden abortin jälkeen, mutta kun samanlaista käytöstä on ollut jo ennen tätä raskaus-asiaa.
En todellakaan tiedä mitä enää pitäisi tehdä.
Olen seurustellut 1,5v Naiseni kanssa. Minulla on ennestään 2 lasta ja Naisellani 1. Suhteemme on ollut alusta lähtien myrskyisä ja esim. yhteen muuttaminen on viivästynyt tästä syystä. Rakastamme toisiamme ja tunnemme näin ehkä ensimmäistä kertaa elämässämme. Menneen kesän lopulla tapahtui sitten vahinko, jota ei olisi tarvinnut tapahtua. Naiseni tuli raskaaksi. Käytiin paljon keskusteluja asiasta ja minä, ehkä liian ponnekkaasti olin abortin kannalla, toki puhuin toisestakin vaihtoehdosta, mutta kantani oli selvä. Naiseni sitten teki "oman" päätöksen ja se oli abortti.
Abortista on kulunut nyt viikko. Olemme riidelleet aborttiin johtaneista syistä ja olen todellakin sanonut miltä minusta on tuntunut. Esim.viimeinen ilta ennen aborttiin valmistavien pillereiden ottamista, oli tunnekuohujen valtaama. Kyseenalaistin perusteluni abortille ja painin asian kanssa. Nyt Naiseni syyttää minua "murhasta" ja että minä todella olen syyllinen aborttiin. Hän ei ymmärrä, että jos rakastan häntä, miksi en voinut hyväksyä yhteistä lastamme maailmaan ja elämään ja yhdistämään meidät kaikki 6 ihmistä?
Olemme "eronneet" varmaankin kymmeniä kertoja erimielisyyksien takia ja epävarmuus suhteemme kestosta oli ehkä suurin syy abortti-kannastani.
Olen kertonut kaikki syyt Naiselleni.
Minkälaista tukea voin tarjota ahdistuneelle Naiselleni? Tuntuu siltä, että vaikka mitä tekisin, hän pyytää tukea ja apua minulta. Ennen kaikkea SELVITYSTÄ siitä, miksi en halunnut lasta?
Erottukin on monta kertaa menneen viikon aikana.
Ymmärrän masennuksen ja ahdistuneisuuden abortin jälkeen, mutta kun samanlaista käytöstä on ollut jo ennen tätä raskaus-asiaa.
En todellakaan tiedä mitä enää pitäisi tehdä.
Vastaukset 37
Vanhimmat
laantumista. Se kestää aikansa. Kuuntele.
Sitten, jos asia tuntuu edelleen ajankohtaiselta, varaa aika esim Väestöliiton parisuhdeneuvontaan. Siellä ei asiaa ratkaista puolestanne, mutta annetaan teille hyvät työkalut ratkaista itse ongelma ilman että siitä jää kitkaa välillenne.
Suosittelen muidenkin ongelmien ratkaisuun.
suhteenne kestosta? Naisesi kenties pelkää, että olet kävelemässä pois. Joku voi jopa hieman perusteettomasti ajatella, että kun on lapsi, miehen voi 'sitouttaa' paremmin (toivon että tästä ei ollut kyse).
Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja: hormoneilla on osuutta tunnemyrskyyn. Ja vaikean päätöksen tekemisen vastuuta mielellään siirtäisi muille.
En osaa neuvoa muuta kuin että pysy ultra-hyper-tyynenä ja rauhallisena. Lohduta Naistasi äläkä nyt väisty hänen rinnaltaan.
Parempaa jatkoa.
ja neuvoja.
Tyyneys ja rauhallisuus ja ajan antaminen sekä kuuntelijana oleminen ovat valttia.
Voit myös yrittää saada häntä kertomaan omista tunteistaan ja miksi aborttiin päätyi. Siis jotain muuta kuin, että hän sanoo sinun halunneen. Eihän se ole vastaus. Nainen on kuitenkin tehnyt itse lopullisen päätöksen, joten vastuun ottaminen omasta päätöksestään osaltaan tervehdyttää hänen ajatuksiaan.
Kysy vaikka tosiaan, miksi hän aborttin päätyi. Pelkäsikö hän menettävänsä muuten sinut? Vaikka sinä tiedät, ettet olisi mihinkään lähtenyt, hänelle se varmuus ei ole välttämättä yhtä selvää.
Tai yrittäkää miettiä, miten näette tulevaisuutenne ja kuinka vahvasti uskotte siihen ja yhdessä olemiseen. Epävarma pohja suhteella ei tosiaan ole koskaan paras pohja lapselle, saati sitten varsinkaan suhteen jatkumiselle.
Siis yrittäkää selvittää välinne ja ehkä tämän läpikäyminen osaltaan tervehdyttää suhdettanne ja pakottaa toistenne kuuntelemiseen. Kunhan ette jää toistamaan samaa eli vaikka sitä, mikset sinä tätä lasta halunnut. Saman kysymyksen toistaminen ja vastaaminen aina samalla tavalla yhä uudestaan ei muuta tilannetta miksikään.
Kyllä, hormoneilla on varmasti sormensa pelissä. Toisaalta, kuten olet kertonut, moiset kohtaukset olivat suht tavanomaisia jo ennen raskauttakin.
Minä olen lähes täysin keittiöpsykologi, joten kuuntele mieluummin ammattilaista, mutta itse veikkaisin, että naisellasi on alun alkaeenkin ollut huono itseluottamus. Siinä tilassa vihdoin kyllästyy syyttämään itseään kaikesta ja siirtyy toisiksi helpoimpaan vaihtoehtoon; eli syyttää mieluummin jotakuta toista kuin itseään. Oman kokemukseni mukaan kaikkein vaikeinta on oppia suhteuttamaan syytökset oman elämänsä karikoista ja oppia joko syyttämään oikeita tahoja tai ei ketään. Sitä en tiedä kuinka helppoa tuo taas on, itse en taida ihan vielä siinä pisteessä olla...
No kuitenkin, kuten muutkin, kehotan sinua antamaan aikaa puolisollesi ja olemaan hänen puolellaan niin pitkälle kuin kykenet. Syyllisyyttä hänen päätöksestään sinun ei tarvitse yksin ottaa, mutta kuten raskauden jatkuminen, myös sen keskeyttäminen on yhteinen asia. Tämä tarkoittaa sitä, että yksin syyllinen mihinkään et ole, mutta kaiketi osasyyllinen kuitenkin. Silti puolisosi täytyy ennenpitkää tajuta omankin päätöksensä seuraukset. Siihen saakka anna hänen hormoneillensa aikaa tasoittua. Mutta vaikka hän ei suostuisi milloinkaan ottamaan vastuuta omasta päätöksestään, ei sinunkaan siitä tarvitse syyllisyyttä kantaa. Lopullinen päätöshän on aina naisen, naisilla vain on valitettava taipumus tehdä päätöksiä jonkun muun kuin itsensä mittapuun mukaan. Siksi naisena, pyydän sinua yrittämään ymmärtää vielä vähän.
uusperhettä eivätkä pidä perhettä yhdessä.
Te itse tiedätte mihin resurssinne riittävät. Jos sitä masennusta ja ahdistusta on ollut jo ennen raskautta, nyt voisi olla hyvä paikka hakea keskusteluapua. Sitä on tarjolla monessa paikassa eikä siinä ole mitään leimaavaa.
Sitten kun molemmat toivotte lisälapsia, ei kummankaan tarvitse painostaa. Odottakaa sitä.
häipymällä hänen elämästään! Tuskin mikään enää korjaa teidän välejänne, kun olet syyllistynyt aborttiin painostamiseen.
Olet raukkajätkä, etkä ansaitse tuota naista -etkä ketään naista. Parasta olisi, jos joutuisit elämään loppuelämäsi yksin.
uudelleen. siellä sanotaan naisen tehneen itse päätöksen, ketään ole painostettu, mutta ettehän te hihhuliset pakkoväkeläiset sitä ymmärrä...
niille jotka sen lapsen sinne kohtuun änkivät ja sitten tappoivat!!
koska nainen syyttää nyt miestä murhasta. Johtopäätös: nainen teki abortin miehen painostuksen vuoksi.
Sinulla on ennestään kaksi lasta, Naisellasi yksi.
Kaduttaako naistasi, ettei hän abortoinut tätä yhtä lastaan? Kaduttaako sinua, ettei näitä kahta sinun lastasi abortoitu?
Entä tämä yhteinen lapsenne? Oliko päätös oikea? Oliko päätös oikea näiden kolmen muun lapsen kohdalla vai olisiko nekin ollut parempi abortoida?
Entä mahdolliset tulevat lapset? Oletteko ajatelleet niin pitkälle?
Paljon kysymyksiä, joihin kannattaa miettiä vastauksia.
"Tuntuu siltä, että vaikka mitä tekisin, hän pyytää tukea ja apua minulta. Ennen kaikkea SELVITYSTÄ siitä, miksi en halunnut lasta? "
Ymmärrän tämän näin: Naisesi ei mieti sitä, miksi et halunnut lasta. Sinähän olet jo isä, joten kyse ei ole siitä, ettet haluaisi lapsia. Kyse on TÄSTÄ lapsesta. Miksi et halunnut tätä lasta? Mikä tässä lapsessa oli vikana? Muut lapset kelpasivat, mutta tämä yksi lapsi, teidän yhteinen lapsenne, sai mennä.
Käsitätkö mitä tarkoitan? Miksi juuri tämä pieni tyttö tai poika, joka oli teidän yhteinen, jolla oli ehkä naisesi piirteet ja sinun luonteesi - tai toisin päin? Miksi siis juuri tämä lapsi? Ehkä naisesi ajattelee tätä.
Olen miettinyt näitä samoja kysymyksiä ja yhdessäkin niitä olemme pohtineet.
En ole katunut koskaan lasteni olemassa oloa.
Mietin sitäkin, että jos olisi päätetty toisin tästä menneestä asiasta, en tietenkään olisi sitä katunut, vaan rakastanut samoin kuin muitakin.
kyllähän Naiseni on tivannut, että miksi tein edellisen Naiseni kanssa pari lasta, enkä hänen kanssaan tätä lasta?
Meillä molemmilla on rankat muistot edellisistä suhteista ja eroprosesseista ja ne ei voi olla vaikuttamatta tähän jo tehtyyn päätökseen ja varsinkin kun meillä ei ole meno ollut mitään ruusuista. Molemmat olemme yksinhuoltajia ja vielä täysin sellaisia. Lapset ei juurikaan tapaa toisia vanhempiaan.
Silti...oliko pakko evätä ihmisen elämä näihin pelkoihin? Olisiko vain pitänyt tehdä lapsi maailmaan ja katsoa miten se elämä olisi sujunut. Oltaisiin varmasti molemmat iloisia lapsestamme, vaikka oltaisiin erottukin.
Ymmärrän mitä tarkoitat sillä, että miksi juuri tämä lapsi ei saanut oikeutta elää? Palaan vieläkin siihen, että kun meillä ei ole mennyt kovinkaan hyvin. Kovasti olisin kaivannut rauhaa sille ajalle, kun piti miettiä mitä raskauden kanssa tehdään. Sitä rauhaa ei tullut.
Itse naisena tulee mieleeni, että kumppanisi olisi tarvinnut sinulta enemmän tukea, mitä annoit hänelle. On myös ikävää, jos hänelle tuli tunne, että hän menettää sinut, jos ei suostu aborttiin. En hyväksy naisen painostusta. Itse olen nelikympinen vakituisessa parisuhteessa oleva. Ja itsekin kyllä syyllistäisin, jos minut olisi jollain tavalla painostettu.
Minuun tehoaisi ainoastaan nöyrä katumus ja lupaus yhteisestä lapsesta. Itse en ehkä antaisi koskaan anteeksi,enkä olisi suostunut miehen painostukseen.
OLE katuva ja nöyrä, hellä ja rakastava
"Silti...oliko pakko evätä ihmisen elämä näihin pelkoihin? Olisiko vain pitänyt tehdä lapsi maailmaan ja katsoa miten se elämä olisi sujunut. Oltaisiin varmasti molemmat iloisia lapsestamme, vaikka oltaisiin erottukin."
Kuulostaa kovasti siltä, ettei abortti ollut oikea päätös. Sitä nyt ei enää voi perua, mutta ehkä sen tiedostaminen auttaisi. Enkä nyt puhu mistään lapsen oikeudesta elää, se nyt on jo myöhäistä, vaan teidän koko tilanteesta. Lyhyesti sanottuna, mikäli oikein käsitin, abortti ei ole muuttanut tilannettanne paremmaksi vaan melkeinpä päinvastoin.
Uskon, että lapsen pitäminen olisi ollut helpompi ratkaisu. Siinäkin tapauksessa, vaikka lopulta olisitte päätyneet eroon. Ovathan nämä muutkin lapsenne teille rakkaita, erosta huolimatta.
Kysyit, että miten voisit tukea naistasi. Minun mielestäni hyvin huonosti tällä hetkellä. Kuulostaa siltä, että tilanne on sinullekin juuri nyt vaikea. Mielestäni teidän kannattaisi hakea ulkopuolista apua, sellaista apua, jossa saisitte vähän ilmaa, tilaa ja ulkopuolista näkökulmaa tilanteeseen.
Henkilökohtaisesti olen hyvin huolissani siitä, että Suomessa saa abortin kohtalaisen helposti ja nopeasti, ilman että lääkärillä olisi aikaa paneutua oikeasti siihen, mikä tilanne on ja mikä potilaalle olisi hyväksi. En puhu erityisesti teidän tilanteesta vaan yleisesti. Varsinkin monet nuoret saattavat kuvitella jopa joutuvansa rahattomina kadulle vauvan kanssa, eikä kenelläkään ole aikaa esimerkiksi selvittää, mitä kaikkea tukea voisi saada. Näin Suomessa...
En missään tapauksessa painostanut tai antanut ymmärtää, että jättäisin hänet, jos ei päädytä aborttiin. Koitin plla mahdollisimman hienotunteinen, vakkei se siinä riitelyn tuoksinnassa aina onnistunutkaan.
Olemme molemmat reilusti yli neljänkymmenen ja tietenkin tässä iässä sitä jo toivoo tietynlaista rauhaa elämään.
Ei sitä tapettua lasta voi uudella korvata. Uuden lapsen tekeminen ei poista sitä vääryyttä (naisen mielessä murhaa), joka tuli jo tehtyä yhdelle lapsista.
Voi hyvät abortinsuosijat (hyvät?), kun tekin miettisitte, mihin henkiseen helvettiin te voitte ihmisen saatella aborttia siloittelevine kirjoituksinenne, ja jopa houkuttelemalla ihmisiä abortintekoon...
Ap:lle voimia ja viisautta! Naisesi tarvitsee nyt paljon tukea. Naisten itsemurhakuolleisuus abortin jälkeen on korkea, joten pidä naistasi silmällä ja ohjaa hoitoon ajoissa!
Kyllä se on yhteinen lapsi,joka korjaa naisesi pahan olon. Minä olen tuo nelikymppinen perheihminen, ja ymmärrän miltä naisestasi tuntuu. Nämä abortinsuosijat tuskin kannustavat lapsen tekoon.
on miehellä myös oikeus sanoa naiselle mielipiteensä vahingosta (jos on oikeasti yritetty ehkäistä). Ei omaa mielipidettään tarvitse kaunistella. Jos ei halua lisää lapsia, voi aivan hyvin sanoa sen, kunhan tekee sen toista loukkaamatta.
On paljon naisia jotka järkkäävät "vahingon" tahallaan. Miehellä ei ole päätösvaltaa, rupeaako isäksi vai ei, maksettava on ellei hankkiudu konkurssiin.
saattanut naisen raskaaksi EI KOSKAAN voi olla oikeutta sanoa: tapata se. Jotain rajaa nyt sentään!
Mikä on sellainen mies, joka yhtyy naiseen ja vaatii sitten tappamaan lemmemhedelmänsä?
Naiset eivät koskaan "järkkää vahinkoa" tahallaan. Mies on itse velvollinen ehkäisemään, käyttämään kondomia, jos ei tahdo lapsia, tai kaikkein mieluiten pidättäytymään siinä tapauksessa kokonaan yhdynnästä.
kondomia jos nainen sanoo käyttävänsä pillereitä tai kierukkaa. Kyllä näitä tapauksia on paljon. Ja elatusvelvollisuus on aina miehellä.
Mies saa sanoa mielipiteensä, nainen tekee päätöksen.
monta ikäistäni (50 ) avioparia, joka on hoitanut ehkäisyn kondomilla, ettei vaimon ole tarvinnut syödä hormoneja. Aikaisemmin yhdistelmäpillerit olivat vaarallista korkeahormonista laatua. Itsekin käytimme kondomeja, silloin kun ehkäisimme.
Kondomissa on ainakin se hyvä puoli, ettei mies voi syyttää vaimoaan raskaudesta.
Miehellä ei enää siittämisen jälkeen ole oikeutta mihinkään "mielipiteeseen". Olisi katsonut eteensä!
on käyttää kondomia ja kun vielä niin hyvä tuuri käy, että ne pysyy ehjinä, en voi muuta kuin onnitella. Kaikki miehet ei ikävä kyllä pitemmän päälle tykkää kondomeista.
SYYTTÖMIÄ ;) Niinhän täällä kaikki naisvihaajat toitottavat: NAINEN on syyllinen, vastuussa sikiön MURASTA. Mitä väliä, että nussimaan halunnut aikuinen mies vaati raukkamaisuuttaan naista aborttiin tai rivien välistä sanottuna, jättä naisen yh:ksi VASTOIN NAISEN TAHTOA! Nainen halusi perheen, mies vain nussia, ja nainen on paha, kun lopulta ahdistuksissaan ja tulevan pelossa teki abortin. Mutta, nainenhan on aina syyllinen!
Tuskinpa vaan toisen lapsen tekeminen korjaa mitään. Monesti käy niinkin, että seuraavan raskauden läpivieminen ja lapsen synnyttäminen pahentaa aborttisyyllisyyttä!
Uusperheessä tehdään/halutaan yhteinen lapsi? Aloituksesta päätellen tässä uusperheessä ei haluttu, mutta abortti oli kuitenkin se väärä ratkaisu!
myrskyisässä suhteessa. Keskittykää nyt siihen että lopetatte syyttelyn puolin ja toisin ja olette hyviä vanhempia jo oleville lapsillenne. Olette asuneet vasta vähän aikaa yhdessä, lapset eivät todennäköisesti tunne oloaan kovin kodikkaaksi kanssanne. Uusperheeksi kasvaminen ottaa aikansa.
Abortti aiheuttaa monille naisille mielenterveysongelmia ja lisää huomattavasti itsemurhakuolleisuutta. Kun joutuu vaikean syyllisyyden ja ahdistuksen valtaan, siinä ei niin vain toimita omilla päätöksillä (esim. juuri olla hyvä vanhempi jo oleville lapsille), vaan tarvitaan ulkopuolista apua, joka sekään ei kylläkään monestikaan enää vie syyllisyyttä pois.
Kyseisen(kin) naisen mieli on särkynyt pahasti abortista johtuen. Miettikää nyt- hemmetti soikoon- kaikki, ennen kuin alatte suosittelemaan aborttia kenellekään!
oli jo ennen raskautta (lue ap:n viesti).
Lääkkeellisen abortin hormonit kun tasaantuvat, näkevät mikä on todellinen tilanne. Parisuhdeongelma on joka tapauksessa olemassa ja se pitää käsitellä, jotta kolmen lapsen vanhemmuus ei kärsi.
...vielä ap.seen kirjoitukseen ongelman, joka ilmeisen selvästi saa tähän asiaan uuden näkökulman.
Olen alusta asti epäillyt Naisellani olevan alkoholi-ongelma. Pariin ensimmäiseen kk.teen ei ollut mitään läträämistä. Sitten hän rupesi oudoista syistä jäämään kotiinsa yöksi ja halusi mennä ajoissa, hyvinkin aikaisin nukkumaan.
Kerran hän sitten tällaisen illan ollessa kyseessä, soittikin minulle. Järkytyin, en ollut uskoa samaksi ihmiseksi. Hän huusi ja haukkui mitä pahimmalla tavalla ja siitä ei meinannut loppua tulla. Se oli 1. kerta. kk.den päästä tämä toistui ja vuoden aikana sitten lukemattomia kertoja. Tämä oli suurin syy, etten halunnut yhteen muuttaa.
Olen seurannut sivusta tätä touhua siis reilun vuoden, ja aina kun menee edellisestä ryyppäämisestä yli vk aikaa, hanellä alkaa olla pinna todella tiukalla.Hän tiuskii pojalleen, minulle ja kaikki asiat on päin persettä. Voin jo melkein ennustaa, milloin tilanne alkaa olla siinä pisteessä, että juomiselle on tarve.
Olen yrittänyt asiasta puhua, mutta hän kieltää ongelman, syyttää vain aina muita.
Silloin kun raskaus tuli tietoomme, ei hän tietenkään voinut juoda. Mutta nyt kun reilu vk on mennyt abortista, han jo joi 2pv perätysten.
Epäilen, että hermostuneisuudella ja ahdistuksella raskauden ja abortin jälkeisen ajan oli myös alkoholilla osuutensa. En missään tapauksessa väitä, että vain alkoholilla, mutta taustoja kun ajattelee, niin suuri vaikutus varmaankin.
Minulla ei ole kokemusta alkoholismista, mutta tässä taitaa olla jonkun tason sellaisesta kyse?
ja ajoittaista pyrkimystä raittiuteen. Puhutaan tyypin 1 alkoholismista tai tuurijuoppoudesta. Eihän näin vähillä lähtötiedoilla mitään varmaa voi sanoa. Tuskin uusi lapsi olisi riippuvuutta parantanut, kun naisella on jo yksi lapsi ennestään. Toivottavasti abortista ei tule uutta tekosyytä juomiselle.
Pistä nyt vaan tuplaehkäisy päälle ja tutustu naiseesi paremmin. Tunnetko hänen ystäviään? Entä hänen menneisyyttään?
Jos haluat suhteeseen kovasti panostaa, varaa aika parisuhdeneuvontaan. Se on siis myös avopareille eikä mitenkään leimaavaa. Monet käyvät pienempienkin asioiden vuoksi.
...juurikaan hänen menneisyyttään enkä ystäviään.
Sen verran tiedän, että edellinen liitto päättyi miehen juomisen takia...kuulemma alkoholisti.
Naisessani ei ollut sitten mitään syytä, kaikkensa oli antanut. Voi olla tottakin.
Minä en oikeasti tiedä jaksanko lähteä parannus prosessiin, kun lähtökohdat ovat aika toivottomat. Hän kokee olevansa miltei aina oikeassa ja jollain tavalla tekee itsestään uhrin. Rakasran häntä ja hän kai minua, mutta minusta tuntuu, että tässä tilanteessaei paljon rakkaus auta.
Jotenkin minusta tuntuu, että hänellä on jotain ongelmia jostakin niin kaukaa kuin lapsuudesta.
Välillä kun hän oikein juovuksissa kertoo asioita itkien, selvästi ahdistuneena, ne liittyvät lapsuuteen tai varhaiseen nuoruuteen. Jotain ongelmia kotona? Voin tietenkin olla aivan hakoteillä, mutta tunne on tämä.
Olen itse joutunut aiemmin elämässäni tiukille ja nyt pikkuhiljaa haluaisin rauhallisempaa meininkiä. Jo nuorempana ihmettelin, miksi minä aina joudun vaikeiden naisten kanssa tekemisiin. Jossain vaiheessa päätin, että nyt se on loppu, mutta tässä sitä nyt taas ollaan.
Tiedän, että tasapainoisia naisia on olemassa.
tai työ/opiskelukavereitaan? Yleensä kumppanille esitellään ainakin vanhemmat ja sisarukset. Jos ei, niin ihmisellä on jotain salattavaa.
Taidat olla lapsinesi varsinaisessa kriisipesäkkeessä. Jotakin asialle pitäisi tehdä sen hormonimyrskyn asetuttua: päätös yhdessä jatkaa suhdetta sitoutuen siihen tai erilleen muuttaminen. Marttyyrinkruunusta luopuminen voi olla hankalaa naiselle, joka on tottunut sitä asetta käyttämään - mutta senkin voi tehdä ja siihen tarvitaan ammattiapua.
Ehkä sinusta tasapainoiset ja tunteitaan rauhallisesti erittelemään pystyvät naiset ovat (alitajuisesti) tylsiä? Ja siksi et ole kai pysähtynyt sellaisten kohdalle?
Tylsä nainen, joka analysoi, ei sellainen kiehdo, ei edes kunnollista akateemista miestä. Itselläni on ns. sivistynyt mies, ja hän kertoi rakastuneensa siihen, että olen avoin ja spontaani, en kylmä älykkö.
silti olla tasapainoinen. Et varmaan ole mikään muita tyrannisoiva aina oikeassa oleva marttyyri? Osaat varmaan puhua tunteista huutamatta ja rähjäämättä?
Hallitsen myös,kuinka esiintyä marttyyrinä. Mieheni suorastaan rakastaa kun olen oikein "lapsekas" ja puhun suoraan asiasta kuin asiasta. Samoin kun annan hänen esiintyä asiantuntijana. Justiinakin minusta löytyy, saan myös purkaa tunteitani ja hän tyynnytelee. Vastakohdat vetävät puoleensa.
En raivoa ja huuda kovinkaan helposti. Pari pv kun toinen huutaa ja räyhää ja yrittää loukata kaikilla mahdollisilla keinoilla, niin saatan hiiltyä ja sanoa vähän mitä ajattelen. Mutta sekin sanominen, vaikka se on murto-osa toisen sanomisista, tulkitaan moukan käytökseksi. En ole koskaan esim haukkunut tai ollut vökivaltainen, niin kuin naiseni on tehnyt.
Korjaan väärin ymmärryksen: emme asu yhdessä ja sitä olenkin monesti kiitellyt. Naiseni mielestä yhdessä asuminen veisi enimmän osan ongelmista pois. Sitä minä en usko.
asutte erillään. Yhteen muuttaminen ja lasten hankkiminen ei korjaa luonnehäiriötä (tai hoitamatonta masennusta mitälie)..
Taisit päästä pelkällä säikähdyksellä.
Parempaa onnea seuraavaan suhteeseen.
oot murhaaja. ja pakotit vaimosi aborttiin!!