Olen aikuinen nainen, toisessa pitkässä suhteessani ja erittäinen onnellisessa avioliitossa. Olen kaikin tavoin onnellinen elämässäni ja aviomieheni kanssa meillä on keskinäinen luottamus ja kunnioitus sekä hyvää ja runsasta seksiä. Oma mieheni on erittäin puoleensavetävä sekä ulkonäöllisesti että sosiaalisesti. En voisi toivoa parempaa kumppania.
Miksi sitten yhtäkkiä ihastun silmittömästi vieraaseen mieheen? En ole tähän asti kaivannut muiden miesten ihailua, miksi nyt tämän miehen huomioonosoitukset ovat nousseet elämää suuremmaksi asiaksi? Odotan hänen yhteydenottoaan malttamattomana ja näen sinänsä viattomissa puheissa ja viesteissä piilotettuja merkityksiä. Olemme yhteyksissä pelkästään asiallisissa merkeissä.
En suunnittele syrjähyppyä. Ei minusta siihen olisi, enkä halua missään tilanteessa riskeerata avioliittoani. Fantasioin kuitenkin tästä toisesta.
Olen ennenkin ihastunut viehättäviin miehiin, mutta olen pärjännyt asian kanssa oikein hyvin. Olen tunnustanut itselleni sen realiteetin, että puoleensavetäviä miehiä on omani lisäksi muitakin. Ja voihan heistä nauttia omissa ajatuksissaan.
Nyt tämä alkaa vaan menemään överiksi. Työni vaatii melkoista panostusta, ja täyttä keskittymistä. Nyt istun käsiposkella ja tuijotan miehen kuvaa näytöllä huokaillen, kuin mikäkin teinityttö.
Olenko kajahtanut? Keskenkasvuinen? Vai onko tämä niitä tapauksia, joista ei voi todeta kuin, että elämässä tapahtuu kaikenlaista...
Miksi sitten yhtäkkiä ihastun silmittömästi vieraaseen mieheen? En ole tähän asti kaivannut muiden miesten ihailua, miksi nyt tämän miehen huomioonosoitukset ovat nousseet elämää suuremmaksi asiaksi? Odotan hänen yhteydenottoaan malttamattomana ja näen sinänsä viattomissa puheissa ja viesteissä piilotettuja merkityksiä. Olemme yhteyksissä pelkästään asiallisissa merkeissä.
En suunnittele syrjähyppyä. Ei minusta siihen olisi, enkä halua missään tilanteessa riskeerata avioliittoani. Fantasioin kuitenkin tästä toisesta.
Olen ennenkin ihastunut viehättäviin miehiin, mutta olen pärjännyt asian kanssa oikein hyvin. Olen tunnustanut itselleni sen realiteetin, että puoleensavetäviä miehiä on omani lisäksi muitakin. Ja voihan heistä nauttia omissa ajatuksissaan.
Nyt tämä alkaa vaan menemään överiksi. Työni vaatii melkoista panostusta, ja täyttä keskittymistä. Nyt istun käsiposkella ja tuijotan miehen kuvaa näytöllä huokaillen, kuin mikäkin teinityttö.
Olenko kajahtanut? Keskenkasvuinen? Vai onko tämä niitä tapauksia, joista ei voi todeta kuin, että elämässä tapahtuu kaikenlaista...
Vastaukset 6
Vanhimmat
että jos tämä toinen mies osoittaisi selvästi kiinnostuksensa, olisin vahaa hänen käsissään.
Todennäköisesti eroaisin nykyisestä. Nyt en voi kuin unelmoida.
mutta sillä erotuksella, että elän tunteettomassa avoliitossa, enkä tiedä tämän ihastukseni tunteista mitään. En myöskään ole pitkän suhteeni aikana koskaan ihastunut toiseen. Tämä ihastuminen on vienyt totaalisesti jalat altani, enkä yhtään ymmärrä, miksi juuri hän, koska enhän kovin hyvin miestä edes tunne. Mutta näköjään minun kohdallani käy niin, että kun kerran kolahtaa niin kolahtaakin sitten aivan täysillä. Teinityttöfiilikset tuntuvat tutuilta ja todellakin keskenkasvuiseksi tässä itsensä tuntee. Mutta onneksi tämä on vain elämää, vaikka vaikeina hetkinä tuntuukin, että kuolen tähän tunteeseen. Sattuu niin paljon. Hänestä voin kai vain haaveilla, mutta tätä tunnetta ei minulta voi pois ottaa, vaikka itse välillä vastaan pyristelenkin.
Jestas...
Erosta tulevasta! Ainakin minulla oli, ja niinhän siinä kävi lopulta. Alkuun oli samanlainen tilanne joka meni ohi ajan kanssa, eipä riittäny seuraavan kans aika. Jokin sisäinen vietti hakee jotain muutosta, lopputulos on aina sama. Ja se suhde mistä lähdin oli virheetön ja maailman paras sellainen. Tämä mieheltä.
pohjimmaista epävarmuutta, että kaipaat ihailua ja vähän jännitystä, jotta tuntisit olevasi olemassa? Jos vaihtaisit miestä, tuleva suhteesikin muuttuisi joku päivä arkipäiväiseksi. Ehkä sitten tulis taas joku uusi ja............
Kiitos harvinaisen asiallisista vastauksista.
Olen nyt päässyt itseni kanssa neuvottelutulokseen. Totesin, ettei minulla ole oikeutta horjuttaa perheellisen miehen elämää ja tuottaa tuskaa niin monille ihmisille tässä ympärillä. Toisaalta enhän tiedä olisinko siihen pystynytkään. Nyt asia jää ikuiseksi arvoitukseksi. En siis millään lailla aio tunteistani kertoa. Yritän suunnata intohimoni omaan mieheeni. Päätin rakastaa näitä kahta miestä elämässäni sen sijaan, että olisin tehnyt itsekkään, itserakkaan päätöksen katsoa mihin oma viehätysvoimani riittää.
Nautin siis vain yksin tästä suloisen kirvelevästä tunteesta, tuijotan miehen kuvaa ja unelmoin. Varastan työnantajan aikaa, mutta olenhan tehnyt lukemattomia palkattomia ylitöitä. Kait tämä ihastus joskus ohi menee. Tylsää - tiedän, mutta ehkäpä kypsää käytöstä.