kuula kalloon

Olen nyt tätä kelaillut ja tullut siihen tulokseen, että olen erehtynyt. Tää elämä on kuitenkin niin samanlaista monille ja samoja tilanteista, että kaikki on ollut vain surkeeta yhteensattumaa. Järjen käyttö on suotavaa näissäkin jutuissa. Mä olen typerys ja aika ampua kuula kalloon...no ei vitsi vitsi. Vaan morottaa nyt moi ja elämän loppuja!
3402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mutta en silti anna periksi..
Kun jotkut hetket on ihan erityisiä..
En tahdo uskoa,ettei niitä tapahtunut. Väliin voi tulla huteja.Mutta ne muutamat osumat kyllä oli;)

Äänestä

Minä pahoitin mieleni siitä, kun kirjoitin eräälle henkilölle juttua, kun uskoin hänen olevan "keskustelun tarpeessa", mutta niistä asioista kirjoitettiinkiin täällä, olin todella hölmistynyt, miksi joku tuntemattomien kanssa jakaa kaiken sen, mihin mun näkemykseni olisi pitänyt selventää hänelle tarkoittamiani asioita. Virheistä oppii, älä lannistu, kaikesta voi oppia ja minäkin olen saanut kullan arvoisia neuvoja täältä! TSEMPPIÄ! Mulle, kaikista murheista huolimatta tämä on ollut antoisaa, kuin katsella seiniä, vaikka mua jatkuvasti töllätäänkin ja mulle huudellaan tuolla ulkona!

Äänestä
  • kirjastossa, kun ei ole kotikonetta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


typerys! kirjoitti:

Olen nyt tätä kelaillut ja tullut siihen tulokseen, että olen erehtynyt. Tää elämä on kuitenkin niin samanlaista monille ja samoja tilanteista, että kaikki on ollut vain surkeeta yhteensattumaa. Järjen käyttö on suotavaa näissäkin jutuissa. Mä olen typerys ja aika ampua kuula kalloon...no ei vitsi vitsi. Vaan morottaa nyt moi ja elämän loppuja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu