Olen nyt viimeaikoina huomannut, että töissä on tehnyt äärimmäisen tiukkaa henkisesti. Siellä on pari nuorta naikkosta töissä ja kaikki on OK niin kauan kun ne pysyvät loitolla. Heti kun nämä naiset tai jompikumpi heistä tulee porukkaan juttelemaan, lamaannun ja katseeni menee maahan. Puhumattakaan, että pystyisin heidän kanssaan tekemään mitään muutakaan ryhmätyötä.
Hassua asiassa on, että aiemmin tulin ihan hyvin heidän kanssaan toimeen, mutta ilmeisesti nyt paloi joku sulake. Ja nämä naisethan on nyt tietty ihan ymmällään ja pitävät mua varmaan hulluna. No, sellanenhan kai sitten olenkin...
Niin, mulla ei siis ole juurikaan naiskokemuksia ja se on ahdistanut välillä. Mutta onko tosiaan nyt näin, että se ahdistus meni yli äyräiden ja itsetuntoni on niin nollissa, etten voi olla tekemisissä edes työkaverinaisten kanssa... ihan hullua.
Jokatapauksessa, kävin lääkärissä ja hain lääkkeet, mutten jotenkin vaan uskaltanut sanoa että masennuksen syy olisi mahdollisesti naisen puute, koska se vaan kuulostaa niin oudolta ja säälittävältä. No, ehkä sitten siellä psykologilla, jolle tässä jossain välissä menen avautumaan... parasta kai olis viimein ottaa kissa pöydälle, kun aiemminkin on tullut masenneltua eikä masennuksen syytä edes senkummemmin vaivauduttu selvittelemään.
Mitenköhän tästä vaivasta loppujenlopuksi edes pääsee eroon, muuten kuin että joku nainen alentuisi kanssani jonkinmoiseen läheisempään suhteeseen... Minusta tuskin koskaan edes tulee mitään extroverttiä pelimiestä, että naisella olisi edes mahdollisuuksia päästä tämän pelokkaan suojaukseni läpi.
Hassua asiassa on, että aiemmin tulin ihan hyvin heidän kanssaan toimeen, mutta ilmeisesti nyt paloi joku sulake. Ja nämä naisethan on nyt tietty ihan ymmällään ja pitävät mua varmaan hulluna. No, sellanenhan kai sitten olenkin...
Niin, mulla ei siis ole juurikaan naiskokemuksia ja se on ahdistanut välillä. Mutta onko tosiaan nyt näin, että se ahdistus meni yli äyräiden ja itsetuntoni on niin nollissa, etten voi olla tekemisissä edes työkaverinaisten kanssa... ihan hullua.
Jokatapauksessa, kävin lääkärissä ja hain lääkkeet, mutten jotenkin vaan uskaltanut sanoa että masennuksen syy olisi mahdollisesti naisen puute, koska se vaan kuulostaa niin oudolta ja säälittävältä. No, ehkä sitten siellä psykologilla, jolle tässä jossain välissä menen avautumaan... parasta kai olis viimein ottaa kissa pöydälle, kun aiemminkin on tullut masenneltua eikä masennuksen syytä edes senkummemmin vaivauduttu selvittelemään.
Mitenköhän tästä vaivasta loppujenlopuksi edes pääsee eroon, muuten kuin että joku nainen alentuisi kanssani jonkinmoiseen läheisempään suhteeseen... Minusta tuskin koskaan edes tulee mitään extroverttiä pelimiestä, että naisella olisi edes mahdollisuuksia päästä tämän pelokkaan suojaukseni läpi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo ensinnäkin psykologit on kuullu yhtä sun toista eikä niitä varmasti yllätä tollasten asioiden pohtiminen.Ja se on varmasti aika yleistäkin.Ja toiseksi ei naiset etsi mitään pelimiestä vaan ihan omanlaisena kelpaat varmasti.Ei nyt missään suhteessa heti kannata ensi hätään pamauttaa kaikkia henkisiä ongelmia vaan ajan kanssa niitä sitten tulee ilmi.Varmasti naisia ennemminkin vetää puoleensa tuollainen arka miekkonen kuin joku gigolo joka on käynyt kaikki läpi.Monesta se on varmaan aika puoleensa vetäävääkin.Kunhan nyt ensin vähän selvittelevät tota itsetuntoas sen psykologin kanssa ni eiköhän se nainenkin sieltä löydy.
"Varmasti naisia ennemminkin vetää puoleensa tuollainen arka miekkonen kuin joku gigolo joka on käynyt kaikki läpi.Monesta se on varmaan aika puoleensa vetäävääkin."
Naisilla nyt vaan on taipumusta ottaa herkästi itseensä kaikki, tulkitsevat miehen ujon käyttäytymisenkin armottomasti niin etteivät ole tarpeeksi viehättäviä tai kiinnostavia kun ei kerran mies pyydä kahville tai jotain.
Saapa nähdä miten sitä itsevarmuuttakin joku psykologi pystyy loihtimaan. On sekin huomattu ettei tässä tilassa mitkään "sä oot ihan hyvä tyyppi etkä edes mikään ruma"-kehut auta, vaan siinä tuntuu tarvitsevan jotain "konkreettisempaa". Mitä se nyt sitten lieneekään.
outoa/säälittävää, jos kertoo oman elämänsä syitä, jotka vaikeuttavat elämää. Aivan normaaliahan tuo on. Se ei tietysti itsetuntoa kohota, eikä ehkä lohduta, mutta kaltaisiasi nuoria miehiä on todella paljon. Miksi se kynnys puhua asioista, avautua, on niin korkea? Kyllä nämä asiantuntijat auttavat löytämään ratkaisuja, ja nämä keskustelut tms. ovat muutenkin tarpeellisia, saat enemmän sitä itseluottamusta. Ei muuta kuin rohkeasti kertomaan asioista, jotka mieltäsi vaivaavat, ja tsemppiä sulle.
"Miksi se kynnys puhua asioista, avautua, on niin korkea?"
Kerronpa erään asian...
Aikoinaan kun vanhempani vielä riitelivät, satuin kuulemaan kun isäni alkoi itkemään äidilleni ja avautui mieltä painavista asioistaan. Äitini tähän vain että "älä nyt jaksa ruikuttaa, iso mies!".
Joten onko kumma, jos miehet eivät puhu ja avaudu asioista, kun ison miehen pitää olla mies eikä ruikuttaa turhista.
Ensin naiset valittaa, kun miehet eivät puhu, sitten kun puhutaan niin se onkin säälittävää ruikuttamista.
Että siltä pohjalta, asiaa sietää todellakin pohtia.
Sanoit, että olet nähnyt vanhempasi kyseisessä tilanteessa. Kaipa se mitä kotonaan näkee ja kokee, on osaltaan muokkaamassa sitä, miten me aikuisena suhtaudumme muihin ja itseemme. Mutta ajattelet mustavalkoisesti, jos oletat kaikkien naisten toimivan samoin kuin äitisi tokaistessaan isällesi noin.
Tosin vanhempiakaan ei voi syyttää kaikesta, koska hekään eivät ole sen parempaan pystyneet eikä yksi heitto äidiltäsi isällesi voi olla koko perheesi tarina eikä voida tietää millaista ilmapiiriä kotona muuten oli. Pitäisi tarkemmin tietää, millaista elämäsi on ollut, minkä ikäinen olet jne. Näistä kyllä sinun on mentävä juttelemaan ammatti-ihmiselle, jotta hän auttaa aukaisemaan sinua näitä solmuja, jotka vaikeuttavat noin paljon sosiaalista elämääsi, että pelkäät naisia.
Pääasia, ettet esitä loppuikäsi uhria ja marttyyria, jonka naissuhteitten epäonnistuminen on naisten vika. Tee jotain asialle, se on sinun käsissäsi, hae apua. Näin naisena on tosi kauheaa joutua suhteisiin henkilön kanssa, jota joutuu pitämään pystyssä kaiken aikaa, olipa tämä mies tai nainen. Varsinkin parisuhteessa on raivostuttavaa, jos huomaa että mies hakeekin heikon itsetuntonsa kanssa vain äitihahmoa. Tuo äitisuhde täytyy sinun saada jotenkin käsiteltyä.
Kyllä naiset tosiaan miestä hakevat eivätkä mitään pikkupoikaa. Ei ongelmista puhuminen ole ruikuttamista, mutta jos suhde on sitä, että toisen pitää ratkoa kaikki ongelmat eikä saa vastavuoroisesti koskaan tukea toiselta, ei suhde ole oikein tasapainossa. Ehkä äitisikin on kokenut tai tuntenut jotain sellaista.